Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Viisi vuotta sanaa Salpalinjasta

Eilen illalla viisi vuotta siten tulin kotiin Kotkasta alueellisen kehitysyhtiö Cursorin järjestämältä matkailuaiheisen sähköisen markkinoinnin kurssilta. Kahden päivän kurssille osallistuin hieman epäillen hankkiakseni uusia valmiuksia hoitaa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen uudelleen ottamaani Salpavaelluksen tiedottajan tehtäviä. Sen verran ymmärsin, että kurssin sisältö ei ollutkaan ihan huuhaata. Ehkä nykyajan kotkotuksilla on paikkansa!

Siksi tänään tasan viisi vuotta sitten silloisilla tuoreilla kurssiopeilla avasin oman blogin ja kirjoitin siihen ensimmäisen jutun. Mitään ennakkotietoa blogin kiinnostavuudesta ja mahdollisista lukijoista ei ollut. Tein kuitenkin työtä käskettyä; blogi olisi yksi tapa viedä Salpalinjan ja siinä samalla Salpavaelluksen viestiä eteenpäin.

Tiesin, että tuuhean tukkani alla saattaisi olla valmista Salpalinja-tekstiä kerran viikossa julkaistavaksi ehkä noin puoleksi vuodeksi! Sen kummempaan tutkimustyöhön en aikonut sitoutua. Ajattelin kirjoittaa siitä, minkä Salpalinja-opaskokemukseltani tiedän. Suurin piirtein aanelosen pituisen tekstin tuottaminen ehkä noin kerran viikossa (oma aikatauluajatus) ei minulle olisi ongelma, jos vain aiheita on.

No, tämä teksti on nyt 274:s Salpalinjan salat –blogiin kirjoitettu juttu. Noista parisenkymmentä on vierailevien tähtien töitä, loput omiani. Kyllähän tuosta tekstimäärästä kohtuullisen paksun kirjan tekisi, mutta sitä tuskin kukaan viitsisi lukea. Sen sijaan 1-3 minuutin luku-urakka kerrallaan kuivaakin tekstiä on jo helpompi kenen tahansa lukaista, vaikka juuri se aihe ei kaikkein kiinnostavin hänelle olisikaan.

Google Analyticsin laskuri (noin kuukauden oli näppihäiriön takia pois pelistä) väittää, että Salpalinjan salat –blogia on käynyt vilkaisemassa tai jopa lukemassa tähän mennessä 33 333 eri kävijää! En tiedä mitä tuo numerosattuma ennakoi? Samainen laskuri tietää, että karkeasti joka toinen kävijä pistäytyy blogissa samalla ensimmäisen ja viimeisen kerran.

Mutta se puolikas joka jää enemmän tai vähemmän säännölliseksi lukijaksi, on se mikä minua kirjoittajana lämmittää. Kun jätän vain muutaman kerran piipahtaneet luvuista pois, jää vähintään kymmenen kertaa blogia lukeneita vielä noin 10 000 henkeä! Ja kun edelleen tiivistetään lukijakunta vähintään 200 kertaa, lähes viikottain blogissa käyneisiin, on heitäkin vielä 2 000 - 3 000 henkeä. Siitä olisi jo keskisuuri paikallislehtikin ylpeä. Niin minäkin, siitä huolimatta että laskurin lukuihin pitää suhtautua varauksella. Mutta ainakin suuntaa luvut antavat!

Se mikä Salpalinjan salat –blogissa eroaa vaikkapa paikallislehdestä on se, että blogi käsittelee vain yhtä ainoaa ja erittäin kapea-alaista aihetta, Salpalinjaa. Erikoisaiheena Salpalinja on siinäkin mielessä vaikea, että koko teema oli sotasalaisuus käytännössä Neuvostoliiton luhistumiseen saakka. Uskallan väittää, että potentiaalisessa, siis mahdollisessa suomenkielisessä lukijakunnassa on valtaosa, joka ei ole koskaan kuullutkaan tai ainakaan tiedä, mikä Salpalinja on. Miten siitä silloin voisi olla kiinnostunutkaan, saatikka, että tietäisi tämän blogin olemassa olosta!

Edellä olevassa on siis jo kulunutta muoti-ilmaisua käyttääkseni haastetta blogikirjoittajalle kerrakseen. Iloa on tuottanut se, että päivittäin blogissa vierailee jopa kymmeniä uusia kävijöitä, joista siis joka toinen jää tavalla tai toisella ”koukkuun”. Lukijakunta siis kasvaa hitaasti mutta varmasti.

Tämän kirjoittajalla ei ole lukijoilleen juuri muuta vastuuta kuin, että tekstillä on katetta. Siitä olen tarkka. Totta kai vahinkoja ja lipsahduksia sattuu, mutta ne korjataan heti kun havaitaan.

Lukukokemus, oli se sitten ilo tai kärsimys, ei maksa lukijalleen kuin oman lukemisen vaivan. Ehkä se selittää myös sen, että kielteistä palautetta ei ole tullut edes nimeksi; positiivista palautetta tulee onneksi enemmän. Ja jälkimmäinen on se voima, joka saa minut ”vääntäytymään” tietokoneen ääreen viikosta toiseen. Ja nyt viiden vuoden jälkeen täytyy kyllä tunnustaa, että viikottainen aihe ei enää humahda päähän niin helposti kuin alkuaikoina.


Minulla ei ole toistaiseksi pienintäkään aikomusta lopettaa kirjoittamista. Ehkä blogien ilmestymistiheys voi hivenen harventua, mutta niitä kyllä tulee, jos terveys säilyy edes tällaisena. Olisin tietysti hyvilläni, jos noista kirjoittamisaiheista saisin toivomuksia; itse alan olla niille sokea. En lupaa kaikkea toteuttaa, mutta mahdollisuuksien rajoissa kyllä. Suurena apuna tiedon tuottamisessa minulla on viime aikoina ollut Salpalinjan tutkijaystäväni Juha Kilpeläinen Lahdesta, kiitos! Yhteistyö jatkuu. Aihetoiveita voi lähetellä vaikkapa suoraan sähköpostiini terho.ahonen@haminetti.net

Ei kommentteja: