Salpavaelluksella mielekästä tekemistä

Olen kevätkesästä 1993 lähtien ollut monessa eri tehtävässä panemassa pystyyn Salpavaellusta. Tuossa vuosituhannen vaihteessa taisi kaksi vaellusta jäädä muiden työkiireiden takia väliin. Ensimmäinen vaellus toteutettiin 1994, melkein uskaltaisin sanoa, että lähes pystymetsästä. Suurin voima oli innostus ja iso joukko samoin ajattelevia maanpuolustusihmisiä.

Ensimmäinen vaellus oli tarkoitus olla myös viimeinen. Jotain meni vikaan tai pikemminkin kohdalleen, kun ensi kesänä järjestetään jo 25. peräkkäinen, kerran vuodessa toimeenpantava Salpavaellus. Väki on vaihtunut niin järjestäjissä kuin vaeltajissakin. Sitkeimmät ovat olleet mukana koko ajan. He eivät sitä ole enää viime vuosina tehneet niinkään valtavasta innostuksesta, vaan ehkä enemmän velvollisuuden tunnosta. Vaeltajakonkarit taas eivät osaa olla pois reiteiltämme!

Nyt työn alla oleva Salpavaellus 2018 on historiallinen siksi, että ensimmäisen kerran täkäläisten reserviläisyhdistysten tueksi, avuksi ja ehkäpä kaikkikaikeksi tulee Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK ja sen Kaakkois-Suomen maanpuolustuspiiri.

MPK:ta pyydettiiin viime kesänä 25. Salpavaelluksen suojelijaksi, mutta sepä ei siihen tyytynyt, vaan tarjoitui myös tekijäksi, toimijaksi Salpavaellus-organisaation rinnalle. Työ lähti käyntiin tiedustelulla jo viime syyskuussa. Nyt 22. tammikuuta 2018 alkoi sitten tapahtumaan. Ainakin minulla ja vaelluksen varajohtajalla Jukka Lapilla (vaellusjohtaja Antti Pakkanen palaa remmiin toukokuussa) on täysi syy uskoa, että hyvä tulee. Voi olla, että järjestelmiemme hyvien osien yhteensovittaminen voi jossain kohtaa vingahtaa, mutta ainakin alku tuntuu todella lupaavalta.

En tässä nyt käy yhtään avaamaan (muotisana) mitä kaikkia mahdollisuuksia MPK-yhteistyö Salpavaellukselle ja sen tekijöille mahdollistaakaan. Siitä olemme enemmän viisaampia 11.2. Haminassa pidettävän koordinaatiopalaverin jälkeen.

Mutta yhden omakohtaisen toiveen ja oikeastaan suoranaisen tarjouksen rohkenen tuoda esiin. Viittaan kirjoituksen alun vuodatukseen 25 vuoden lähes yhtäjaksoisesta puurtamisesta tässä touhussa.

Nyt jos koskaan meillä jo lähes kaiken kokeneilla huru-ukoilla on toivoa saada työllemme jatkajia.

Tässä lasken MPK:n kouluttaman laajan vapaaehtoisen reservin varaan. Koulutettu on tekijöitä mitä moninaisimpiin tehtäviin, mutta onko sille koulutukselle ollut mielekästä, relevanttia käyttöä? Salpavaelluksella on tarjota todellista, määrältään sopivasti ja osalle tehtävistä ympärivuotista vapaaehtoista tekemistä. Ja varmasti asiasta kiinnostuneelle oikeaa meininkiä, todellisten joukkojen ja asioiden kanssa.

Suurimman osan aikaa Salpavelluksella olen toiminut tiedottajana. Se on mitä suurimmassa määrin ympärivuotista, jatkuvaa, mielenkiintoista vapaaehtoistyötä. Tulokset näkyvät hyvässä ja pahassa. Aina ei voi onnistua. Yleensä on onnistuttu.

Sama koskee tehtäviä huollossa, kuljetuksissa, tukikohdissa, toimistossa, ensiavussa, viestinnässä, someupseerina, nettipäivittäjänä, lehdistötiedottajana, liikenteenohjauksessa ja turvatehtävissä sekä opastuksista aina reittipäälliköihin saakka. Muutamia mainitakseni. Tehtäviä on ja riittää.

Olemme varsin hyvin tiettyjä tehtäviä onnistuneet päivittämään nuorempaan voimaan, esimerkkinä kolmekymppinen vaellusjohtajamme. Ikä ei ole este kaikessa, mutta esimerkiksi itselläni näissä some- ja kirjoitustehtävissä aika alkaa menemään omien virheiden korjaamisessa; virheiden korjaamisessa menee todella aikaa enemmän kuin niiden tekemisessä! Ikäni 66 vuotta pelaa vielä opastuksessa, puhevirheet voi korjata siinä hetkessä, jos joku huomaa, mutta älypuhelimeen postaukseen nakkisormet eivät taivu, siksi minulla ei sitä, älypuhelinta, olekaan.

Siis Salpavaellus tarjoa sopivaa työtä monelle halukkaalle kullekin mieluisaan hommaan. Ihan totta! Tämä on ollut ja on vieläkin mukavaa, jopa innostavaa, mutta rajansa kaikella. Tulkaapa ensi kesäksi mukaan siivelle katsomaan, miltä meininkimme näyttää, innostukaa ja tarttukaa hihastamme kiinni!

Salpavaellus tarjoaa paljon ihmistä kehittävää, kouluttavaa, kasvattavaa, vastuuta opettavaa ja mitä kaikkea muuta tekemistä keksimmekään, jolla kaikella on maanpuolustuksellinen ja sotiemme veteraaniemme perintöä palveleva tarkoitus. Siinä oppii itse samalla ja paljon. Sen arvo on valtava! Niin minullekin on käynyt! Olen ihan eri ihminen verrattuna siihen, kun näissä hommissa noviisina aloitin! Olen tekemällä oppinut, virheitä tehden, onnistumisista iloiten!

Meitä Salpavaelluksen alkuvuosien tekijöitä ei ollut juurikaan kukaan kouluttamassa, opettamassa; oli toki Arvo Tolmunen, Arto Lavento ja Ilkka Länsivaara! Oppi oli otettava kantapään ja erehdysten kautta. Nyt me jaamme mielellämme hankkimamme opin uusille polville. Pyörää ei tarvitse kenenkään keksiä uudestaan, mutta sitä saa vapaasti jatkojalostaa. Luovuudelle on täydet eväät olemassa!

Palataan aiheeseen, tarttukaa hihaan, tulkaa mukaan, kehittykää, ottakaa yhteyttä. Niin minä olisin tehnyt, jos siihen olisi ollut MPK:n ja Salpavaelluksen mahdollistama tilaisuus!

Ps. Korjasin pikkasen illemmalla jutun muotoiluja, kun viime loppukesästä syntynyt nykyelämäni ilojen ilo, viisikuukautinen ensimmäinen pojanpoika, saapui papalle illansuussa kylään ja jutun tarkistus jäi ohueksi!

TERHO AHONEN