Sivustatuli sivaltaa Salpalinjassa

Ajatus pohtia jälleen kerran Salpalinjan sivustatuli-ideaa lähti, kun Salpalinja-dokumenttia tekevä storyTV:n tuottaja Juha Huttunen kysyi eilen sopivaa ”kopterikuvauskohdetta” ilmentää asiaa. Salpalinjan asekorsujen sijoittelu on tehty muutamia poikkeuksia lukuunottamatta sivustatuliajatukseen. Korsut ampuvat ”taistelupareittain” toinen toistensa eteen sivusta- tai ristitulta (tässä sama asia) ampuma-aukkoja vihollisen suunnasta suojaavien siipimuurien suojasta.

Mannerheim-linjaa Keski-Kannaksella alettiin rakentaa 1920-luvun alussa ns. Enckelin linjan nimellä. Tuohon aikaan kyllä ymmärrettiin jo sivustatuliajatus, mutta rahanpuutteen takia päädyttiin sijoittamaan asekorsut ampumaan suoraan kohti vihollista, siis päin vihollisrintamaa. Näin tarvittiin asekorsuja vähemmän ja rahaa säästyi.

Jo 1930-luvun alussa tajuttiin, että vanhat (silloin vasta noin kymmenen vuoden ikäiset korsut) vaativat peruskorjauksia muun muassa kestävyys- ja sijoittelusyistä. Vasta syksyllä 1938 päästiin modernisointiin. Osasta rintamaan tehdyistä tulikorsuista tehtiin majoituskorsuja valamalla ampuma-aukko umpeen. Osaan korsuista tehtiin ”vasikka”, käytännössä lähes kokonaan uusi asekorsu, vanhan viereen ampumaan sivustatulta.

Talvisodan kokemukset Mannerheim-linjassa käytetyn betonin heikosta lujuudesta sekä seinä- ja kattovahvuuksien alimitoituksesta otettiin Salpalinjassa huomioon. Ja ymmärrettiin myös, miten paljon helpompi korsu on kääntää jo piirustuslaudalla sivustatuliasemaan, kuin yrittää kääntää valmista korsua!

Asekorsujen sijoittelu sivustatuliasemaan koski sekä konekivääreitä että pst-tykkejä. Ne pyrittiin sijoittamaan myös siten, että ne pystyivät ampumaan kiviesteiden suuntaista tulta. Tai itse asiassa suunnittelussa saattoi olla myös niin päin, että kiviesteiden linjaus tehtiin asekorsujen ampumasuuntien mukaan, tai käytännössä molempia palasia liikuteltiin sopivan kompromissin  löytämiseksi. Toistan, kantalinnoitettujen tulikorsujen ampumasuunnilla, kiviesteiden suuntauksella ja vielä siipimuureillakin oli tärkeä kohtalonyhteytensä.

Maasto ja tietysti vähän rahakin rajoittivat, että ristiin ampuvia korsupareja ei joka paikkaan saatu syntymään. Ja toisaalta joissakin kohdin toinen korsuista saattoi yltää jopa kolmannenkin eteen. Sivustatuliajatusta täydennettiin tietenkin myös kenttälinnoitettuihin asemiin sijoitetuilla pst-tykeillä ja konekivääreillä.

Massiivisen siipimuurin (viisi metriä pitkä, kaksi metriä paksu, ja jopa 3-4 metriä maaupotus mukaan lukien korkea) tehtävä oli yksinkertaisesti suojata asekorsun ampuma-aukkoja vihollisen suorasuuntaustulelta. Talvisodassa itänaapuri käytti tehokkaasti suorasuuntaustulta hyväkseen ja jyskytti tykistöllään ja tankeillaan korsujen ampuma-aukkoihin ja eihän siitä hyvää seurannut. Ja kohti rintamaa ollut ampuma-aukko saattoi olla vihollisen tukittavissa jopa ajamalla tankki sen eteen. Sivustatuliasemassa jälkimmäinen temppukaan ei olisi ollut enää niin yksinkertaista.

Yksi merkittävä suojaustehtävä siipimuurilla oli paitsi aseita vastaan oli myös vihollisen tähystystä vastaan; maa- ja betoniseinän takana olevaa asetta ei niin vain olisi paikannettu taistelutilanteessa. Se tietenkin oli selvää, että olihan naapurilla Salpalinjan korsujen koordinaatit varmasti etukäteen kirjoissa ja kansissa. Se ei välttämättä itse taistelutilanteessa riitä.

Niin, kun palataan tähän päivään ja sivustatulikorsujen tulivyöhykkeiden havainnointiin ja paikallistamiseen, ongelma on peitteisyys. Monessa paikkaa jo hakkuukypsä metsä piilottaa kokonaisuuden. Pelloilla taas havainnointia hämärtää, että kiviesteitä on poistettu maanviljelyksen tieltä. Tottuneet Salpalinjan tutkijat pystyvät kyllä ilman karttojakin määrittelemään kiviesteiden paikat, kasaan työnnettyjen estekivien tai pelloille kasvaneiden pusikkokaistaleiden (metsittynyt kivieste) perusteella.

Tuohon edelliseen voisi heittää yksityiskohdan viime vuosikymmenten peruskarttapolitiikasta. Vielä ainakaan 1980-luvun topografikartoissa Salpalinjan rakenteita ei näkynyt. Korsut saattoivat olla merkitty pieninä avokalliona, mutta kiviesteitä ei ollut symboloitu kivikkoriveinä, niin kuin nykyisissä kartoissa. Huvittavaa oli sen sijaan se, että edellisessä kappaleessa mainitsemani pusikkokaisteleet olivat tunnollisesti merkitty peltoalueilla siksak-kaksoisviivalla ja jokunen puskan merkki välissä. Ei siinä kummoista tiedustelukoulutusta tarvita, että ko merkinnät kartalla alkavat sotilasta kiinnostaa!

Ja tähän lopuksi vielä kaino avunpyyntö. Jos joku tietää (LPR:sta kohtuullisen ajomatkan päässä) sivustatulta toistensa eteen ristiin ”ampuvan” korsuparin ja vielä niin, että ampumasuunnissa olisivat kiviesteet paikallaan ja että ko kohteet myös ilmasta näkyisivät, niin pistäkää sähköpostia vaikka blogistille. Yhteystieto on tuossa ylhäällä kupukuvan yläpuolella.

Tälläista lukemista pienen kesähuilin jälkeen!

TERHO AHONEN 

Itsenäisen Suomen juhlinta osa uskottavuutta

Valtiopäiväneuvos, Salpalinjan Perinneyhdistyksen valtuuskunnan puheenjohtaja Mikko Pesälä sanoi Suomen puolustuksessa keskeisen asian olevan uskottavuus. Tämänkaltaiset tapahtumat kuin tämä maanpuolustusjuhla täällä Harjussa Salpavaelluksen päätteeksi ovat osa sitä.

Salpalinjan Perinneyhdistys oli 24. Salpavaelluksen suojelija.

- Tällaisten tapahtumien järjestäjät luovat laajan pohjan ja perustan sille, mikä on itsenäisyys ja isänmaa. Sieltä nousee myös henkinen viesti maanpuolustuksemme uskottavuudesta. Se on tärkeää ja sitä nämä juhlat heijastavat.

Pesälä muistutti tunteikkaassa puheessaan, että itsenäisen Suomen historiassa Neuvostoliitto uhitteli meitä neljä kertaa ja aina se tuli torjutuksi.

- Alkutalvesta 1939 Neuvostoliiton korkein johto kokoontui. Siinä kokouksessa Stalin sanoi, että Jumala on tehnyt suuren virheen, kun se on sijoittanut Suomen Neuvostoliiton naapuriksi. Kokouksen johtopäätös oli, että sen virheen kyllä kansankomissaari Stalin pystyy korjaamaan. Ei pystynyt! Suomi puolustautui ja torjui hyökkäyksen, jota koko maailma seurasi.

- Kun Mannerheim teki päätöksen heti talvisodan jälkeen Salpalinjan rakentamisesta, Yhdysvaltain presidentti Roosevelt laittoi samaan aikaan viestin sekä Helsinkiin että Moskovaan: Suomen kansa on talvisodassa hankkinut ikuisiksi ajoiksi moraalisen oikeuden elää maassa, jota se on rohkeasti puolustanut!

Yhtenä konkreettisena esimerkkinä Suomen maanpuolustustahdon voimasta Pesälä mainitsi juuri Salpalinjan. Salpalinjan Perinneyhdistys on tehnyt valtioneuvostolle esityksen että tänä vuonna, kun itsenäinen Suomi täyttää sata vuotta, Salpalinja nimetään itsenäisyytemme monumentiksi.

-Toivon kovasti, että valtioneuvosto tuon julistuksen tekee, Mikko Pesälä sanoi.

Salpalinjan Perinneyhdistyksen hallitus oli myöntänyt Salpavaellus-tapahtuman esityksestä Salparakentajan ansiomitalit kuudelle Salpalinja-oppaalle, jotka ovat muun muassa alusta asti olleet mukana RUK:n reserviupseerioppilaiden opastuksissa syksystä 2011 lähtien. Mitalin saivat (kuvassa oikealta) Antti Lankinen, Sami Forsström, Heikki Savolainen, Kari Suoknuuti ja Jarkko Tawast. Kauko Tykkyläinen oli estynyt tulemaan paikalle. Mitalit jakoivat Mikko Pesälä ja perinneyhdistyksen puheenjohtaja Teppo Lahti (oik).

24. Salpavaellukselle osallistui 180 vaeltajaa ja linnoitukseen tutustujaa. Itsenäisyyden ituja –reitille osallistui 55 ja Erämaasta Harjuun –reitille 45 vaeltajaa. Vanhojen traktorien marssille (9 traktoria + huoltoauto) pitkin linnoitusta osallistui Luumäeltä Virolahdelle 11 henkeä. Viimeisen päivän Ensi askeleet –reittiä Ravijoella kiersi 31 vaeltajaa. Osana samaa reittiä perinneyhdistyksen jäsenistölle tarjottuun tutustumiseen osallistui neljässä opastusryhmässä kahden tunnin ajan 38 kirjoihin merkittyä henkilöä. Salpavaeltajia opasti yhteensä 18 Salpalinja-opasta.

Salpavaelluksen varajohtajana puheen mp-juhlassa pitäneen Jukka Lapin ajatukset ovat kokonaisuudessaan luettavissa alla omassa blogissaan, klikkaa linkkiä.
http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2017/07/vaelluksen-johtajan-puheenvuoro-2017.html

Kaikkiaan vaeltajat, oppaat, kaikki muut toimitsijat ja esiintyjät sekä yleisö mukaan lukien vaelluksen päätöspäivänä oli Harjussa yhtä aikaa koolla noin 350 henkeä. Sää suosi Salpavaellusta erinomaisella tavalla, jonka Harjun kauniissa kartanopuistossa pidetty maanpuolustusjuhla kruunasi.

TERHO AHONEN

Vaelluksen johtajan puheenvuoro 2017

Tässä se mitä Salpavaelluksen varajohtajalla Jukka Lapilla (vaellusjohtaja Antti Pakkanen on kriisinhallintatehtävissä) oli sanottavana 24. Salpavaelluksen päättäneessä maanpuolustusjuhlassa. 

Vaeltajia ja Salpalinjaan tutustujia oli tällä kertaa 180 henkeä. Hyvä määrä! Oppaat, toimitsijat ja yleisö mukaanlukien paikalla oli juhlassa noin 350 ihmistä! Komea maanpuolustusjuhla! TA

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, hyvät naiset ja herrat, tytöt ja pojat!

Itsenäinen Suomi täyttää tänä vuonna sata vuotta. Olemme viettämässä Salpavaelluksen päättävää maanpuolustusjuhlaa Harjussa Salpalinjan alkulähteillä. Ruotsalaiset vapaaehtoiset olivat aloittamassa töitä täällä jo ennen kuin itärajan linnoitussuunnitelma oli hyväksytty.

Tämä Harjun hovin päärakennus on valmistunut vuonna 1816, kaksi sataa vuotta sitten. Salpalinja ei väistänyt edes historiallista kulttuurimaisemaa silloin, kun puolustuksellisuus sitä vaati. Lähin Salpalinjan järeä korsu on tuossa reilun kymmenen metrin päässä tämän rakennuksen seinästä, lipputangon alla. Tuo lipputangonjalan perustus maksoi tuolloin miljoona markkaa. Se on lajissaan kalleimpia, ainakin vahvimpia Suomessa.

Ensimmäinen Salpavaellus järjestettiin puolustusvoimien aloitteesta vuonna 1994, silloin osana Kymen sotilasläänin järjestämää Salpalinjan ensimmäistä julkista juhlintaa,  Salpa-asema 50-vuotisjuhlasarjaa. Käskyn juhlavalmisteluista antoi vuonna 1990 Kaakkois-Suomen Sotilasläänin silloinen komentaja, kenraalimajuri Gustav Hägglund. Aika oli vielä silloin sen verran arkaluontoinen, että juhlan  aiheeksi otettiin hienovaraisesti Salpalinjan rakentamisen päättymisvuosi ja kesän 1944 torjuntavoitot.

Ensimmäisen Salpavaelluksen oli tarkoitus olla vain yksi osa tuota juhlasarjaa ja jäädä siihen. Hieman yli 200 vaeltajan palaute pystymetsästä kootulle ja asiantuntemuksessaan vaatimattomalle järjestelyorganisaatiolle oli murskaava - eihän tämä voi tähän jäädä,  haluamme lisää! Näin siitä huolimatta, että nelirivisin kiviestein viitoitetuilla reiteillä eivät kaikki oppaatkaan pysyneet; emme uskaltaneet ääneen puhua eksymisistä!

Olemme päättämässä nyt jo järjestyksessään 24. Salpavaellusta, välivuosia ei ole pidetty. Nyt oppaamme ovat mitä ilmeisemmin pysyneet suunnitelluilla reiteillä ja ovat myös osanneet kertoa ja esitellä Salpalinjan rakennetta kuin ammatilaiset. Siis muutakin kuin tässä on korsu, katsokaa. Olemme kehittyneet, tieto ja kokemus ovat lisääntynyt. Ehkä siksi olemme pystyneet säilyttämään perussuosiomme aallonpohjien ja –harjojen välillä. Valtavia massoja emme koskaan ole unelmoineetkaan. Ne eivät sovellu Salpavaellukseen, sen henkeen ja meininkiin.

Ilman uusiutumista ja luovia ratkaisuja emme olisi näin kauan vetovoimaisina säilyneet.

Reittien suunnitteluille annoimme viime syksynä väljyyttä, kun päätimme laittaa vaelluksen päätöstapahtuman kiertoon. 23 kertaa päätimme vaelluksen Miehikkälään Salpalinja-museolle. Harjussa olemme ensimmäistä kertaa. Se mahdollisti osin pyörien päälle nostetun reitin Itsenäisyyden ituja tekemisen, joka kattaa koko Salpalinjan vahvimman osan Luumäen Kivijärven ja Suomenlahden välin. Siihen sisältyi myös kunniakäynnit niin Ukko-Pekka Svinhufvudin haudalla kuin Luumäen, Miehikkälän ja Virolahden sankarihaudoilla. Ensimmäisen kerran jouduimme rajoittamaan reittiosanottoa. Iso linja-auto tuli täyteen juhannuksen alusviikolla.

Salpavaellus ei ole enää ollut kohta kuuteen vuoteen pelkän tämän vuotuistapahtuman varassa. Reserviupseerikoulun reserviupseerikurssit ovat marraskuusta 2011 lähtien osallistuneet kolmen tunnin Salpalinja-perehdytykseen täällä Harjussa ja Ravijoen Ventonvuoren alueella. Tähän mennessä liki 30 vapaaehtoisopastamme, sotamiehestä ja naisesta aina prikaatikenraaliin saakka, Helsinkiä, Lahtea ja Lappeenrantaa myöten, ovat perehdyttäneet 7487 upseerioppilasta Salpalinjaan juurta jaksaen. Siihen on tarvittu 750 kolmen tunnin opasvuoroa! Se ei ole ollut ihan pieni juttu. Kiitos oppaillemme. Ja kiitos Salpalinjan Perinneyhdistykselle, joka on painattanut esitteet jaettavaksi upseerioppilaille.

Esitän mitä parhaimmat kiitokset teille tämänkertaiselle Salpavaellukselle osallistuneet vaeltajat, oppaat ja muut toimitsijat, kiitos tähän juhlaan saapuneelle yleisölle ja esiintyjille. Erityinen kiitos vuoden 2017 Salpavaelluksen suojelijalle Salpalinjan perinneyhdistykselle. Sen tuki on ollut arvokasta euroista puhumattakaan. Harjun Oppimiskeskus ei epäröinnyt antaa näitä komeita puitteita keskellä Salpalinjaa käyttöömme. Parhain kiitos Harjulle ja sen väelle. Virolahden kunta on tukenut myös järjestelyjä monin tavoin, kiitos!

Ensi vuonna kiertomme jatkuu ja Salpavaelluksen keskus- ja juhlapaikkana on Ukko-Pekka Svinhufvudin kotitalo Kotkaniemi Luumäellä. Tervetuloa viimeistään silloin sinne näkemään suuren peruskorjauksen tuloksia ja katsomaan mitä uutta ja jännää reittisuunnittelijat ovat vaeltajille Salpalinjalta löytäneet.

Salpavaelluksen suojelijana vuonna 2018 on Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK. Se on suomalaisen vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen katto-organisaatio ja sopii siten myös mainiosti Salpavaelluksen suojelijaksi, teemmehän mekin vapaaehtoista maanpuolustustyötä ja opimme uutta joka kerta, jokaisella opastuksella.   

Kiitos vielä kerran kaikille! Ja kun juhlamme kohta päättyy, toivotan teille kaikille hyvää kotimatkaa ja kaunista kesää satavuotiaassa itsenäisessä Suomessa! Nähdään vuoden päästä Luumäellä!