Pit blockades

Joni Mänttäri tarjoutui kirjoittamaan  ja kääntämään blogejani Salpalinjasta in English.  Mikäs siinä, ainakin Salpalinja-oppaille on hyödyksi lukea erilaisia alan tekstejä, joissa sanastokin vaihtelee kirjoittajansa mukaan. Pyydän kommentoimaan, miltä Jonin kieli ”kuulostaa”. Hänen kääntämänsä alkuperäinen tekstini on tässä: http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2010/09/kaivantoesteet.html

Terho Ahonen

* * * 

Rock blockades are the lock of salpa-lines anti-tank defence. Salpa-line has 225 kilometers of this very finnish and big laboured blockade. To support these blockades, or where rock blockades weren´t possible to build, pit blockades were made. Salpa-line has these different width and different depth pits about 130 kilometers.

A pit blockade is like a big ditch, which will prevent a tank from crossing over it.

Naturally, the effect of the pit blockade was enhanced by stationing anti-tank and infrantry weapons to shoot parallel to the pit blockade (flanking the enemy). In any case, pit blockades had to be able to be controlled from defenders own side.

It was clear that when an enemy tank sees the pit blockade, it would stop for a moment to think wether it will try to cross the pit or back up. In that brief moment, the defenders has a great opportunity to shoot at the side of the tank.

Experiences about low pit blockades from winter war weren´t good. So, in mid-peace finnish defence forces focused on rock blockades. During trench warfare new orders were given about pit blockades measures and in summer 1944 they were shovelled especially at Vaalimaa- line.

At first, pit blockades measures were defined at five meters wide and three meters deep. At these measures, one meter of the pit produced 7,5 cubic meters of gravel. When finnish defence forces realized, that the pit blockade weren´t enough for i.e. T-34 tank, they changed the measures to seven meters wide and 3,5 meters deep. These measures produced over 10 cubic meters of gravel per one meter.

At Vaalimaa-line, a german pit blockade was transformed to a quick pit blockade. In finnish version the pits measures were 3,5 meters wide, teo meters deep, and the bottom of the pit was half a meter wide. The edges of the pit were made as steep as possible, however the angle had to be at least 55 degrees. This quick pit blockade produced only 4 cubic meters of gravel per one meter.

Quick pit blockades were combined with infrantry firing posts and the blockade also functioned as a connecting trench. Anti-tank posts were stationed in front of this trench and behind the line, machine-gun and anti-tank cannon posts were stationed.

Pit blockades were mostly made with shovels. At Luumäkis end of Hamina-Taavetti-line, three excavators were in use, appointed by the city of Helsinki. One of them was steam powered.

The excavators bucked wasn´t always the best, and the bottom of the pit blockade became too flat and wide. To pervent enemy tanks from using these flat bottomed pits as cover, large rocks were put in the pit.

In addition with pit blockades, enemy tanks movement were made more difficult with slope cuts. In these cuts the vertical part of the wall had to be at least 1,5 meters high. To prevent these walls ofcollapsing they were supported with wooden poles. In some parts, the edges of steep hills were build with seperate rocks as an tank trap. In theory it would work like this: An enemy tank realizes the edge of the hill and brakes hard. That´s when the rocks under the tank collapses sending the tank to the bottom of the hill. After that the tank was easy to destroy or capture.

This text was translated from blog "Salpalinjan salat". Original text written by Terho Ahonen.

JONI MÄNTTÄRI

Selkokieltä Salpalinjasta ja asekätkennästä

Tässä Suomen rauhan turvaajat -seminaarista (Rauhanturvaajien Checkpoint Salpa -tapahtuma Harjussa 2.7.2016) Kaakonkulmaan tekemäni jutun teksti Heikki Koskelon esityksestä:

Harjun seminaarissa

Salpalinja ennaltaehkäisevä pelote

Asekätkennän paljastuminen ja Salpalinja olivat ratkaisevat tekijät, jotka pelastivat Suomen sotien jälkeisinä vuosina 1945-50 Neuvostoliiton miehitykseltä. Näin sanoi kenraaliluutnantti evp Heikki Koskelo rauhanturvaajien seminaarissa lauantaina Harjussa Virolahdella.

- Asekätkentä paljastui erittäin otolliseen aikaa. Ajatus Suomen miehittämisestä loppui, kun ilmeni Suomen valmistautuvan sissisotaan, Koskelo sanoi.

Kirjailija Ville Kaarnakarin yleisökysymykseen, liittyikö asekätkennän paljastumiseen  tarkoituksellisuutta, Koskelo sanoi ei. Se oli sattumaa.

Toinen miehitystä ehkäisevä elementti heti sodan jälkeen oli Salpalinja, vaikka sen aseet oli korsuista poistettu.

- Kun 1990-luvun puolivälissä venäläisiä kenraaleita vieraili pääesikunnassa, kysyi yksi heistä, mitä Salpalinjalle kuuluu. Sellaista ei kysytä harkitsematta. Salpalinja oli ollut selvästikin miehitystä ehkäisevä pelote.

Koskelo perusteli asiaa viemällä kuulijoiden ajatukset Kuusamoon ja syksyyn 1944.

Jatkosodan jälkeisen välirauhansopimuksen tultua 19.9.1944 voimaan liittoutuneiden  valvontakomissio tuli heti Suomeen. Sen neuvostoliittolaiset edustajat menivät ensitöikseen Mikkeliin päämajaan kysymään Salpalinjan piirustuksia. Eversti Valo Nihtilä yritti voittaa aikaa ja sanoi papereiden olevan Myllykoskella. Seuraavana päivänä majuri Reino Lukkari soitti Myllykoskelta Nihtilälle ja sanoi komission upseereiden olevan täällä ja kysyi mitä tehdään. Nihtilä sanoi, anna kaikki!

- Suomen virallinen historia ei kerro, että Neuvostoliitto miehitti Suomea Kuusamossa 25.9. – 17.11.1944 viestittääkseen, että Suomen oli syytä olla aselepoehtojen mukaisessa saksalaisten maasta karkottamisessa tosissaan. Miksi ei kerrota, siksi että NL:n joukot ryöstivät alueita Kuusamossa. Suomalaiset vaikenivat, Koskelo kertoi ja jatkoi:

- Virallinen historia ei myöskään kerro, että NL:n joukot räjäyttivät lähtiessään Salpalinjan teräsbetonikorsuja ja veivät teräskupuja mukanaan. Tällä taas haettiin laajempaa ulottuvuutta. Nimittäin Neuvostoliitto vaati 1945 koko Salpalinjan tuhoamista, mutta muut liittoutuneet eivät tähän enää suostuneet.

Blogistin lisäys: John Lagerstedtin Museovirastolle tekemän Salpalinjan inventointiraportin ( 2009-2012) mukaan NL-joukot tuhosivat Kuusamossa syksyllä 1944 yhteensä 31 Salpalinjan  teräsbetonilaitetta (korsuja ja pesäkkeitä)!

Kuusamon räjäytykset olivat Koskelon mukaan kokeita siitä, miten teräsbetonikorsut Suomen itärajalta tuhottaisiin. Salpalinja ennaltaehkäisevänä pelotteena piti saada pois tieltä!

Valvontakomissio teki Salpalinjalle vuonna 1945 kaksi tarkastusmatkaa ja vielä yhden seuravana vuonna.

Salpalinja voitti aikaa

Salpalinjalla oli merkitystä Suomelle ajan voittajana jo heti talvisodan jälkeen, kun Mannerheim teki nopean päätöksen itärajan linnoittamisesta.

- Kiire linnoittamiseen oli perusteltu. Suomen valtiojohdolla oli talvisodan jälkeen usko siihen, että uusi hyökkäys tulee. Stalinhan taipui rauhaan pelätessään länsivaltojen tuloa Suomen avuksi. Suomessa tajuttiin, että kun Stalin huomaa tulleensa petetyksi siinä, ettei Suomeen olisi tullutkaan  isoa apua lännestä, hän hyökkäisi.

Kun Suomi aloitti linnoittamisen itärajallaan, Stalin tiesi ettei hänen joukoillaan pärjätä sitä vastaan. Armeijaa oli uusittava. Baltian maat Neuvostoliitto miehitti kesällä 1940. Neuvostoliitto oli valmis hyökkäykseen Suomeen marraskuussa 1940.

- Lappeenrannan suunnassa Stalinilla oli tuolloin rajan takana kaksinkertainen voima valmiina hyökkäämään kuin talvisodan alkaessa. Tuolloin marraskuussa Molotov ilmoitti Saksalle, että nyt on tehtävä tilit selväksi Suomen kanssa. Mutta se ei enää sopinut Hitlerille.

- Olimme voittaneet aikaa kahdeksan kuukautta ennaltaehkäisevällä työllä, linnoittamisella, Koskelo sanoi.

- Tässä vaiheessa meidän oli valittava liittolaisemme Neuvostoliiton, joka uhkasi hyökätä Suomeen,  ja Saksan, joka ei ollut hyökkäämässä Suomeen, välillä.

Torjuntavoiton varmistaminen

Petroskoissa löytyi vuonna 1941 jatkosodan alettua puna-armeijan hallusta täydelliset Salpalinjan piirustukset.  Kun Kannaksella Mannerheim-linjassa noin sadan kilometrin matkalla oli noin sata betonilaitetta, niitä oli Salpalinjassa pelkästään Virolahden ja Luumäen välillä noin 400 kappaletta. 

Tämän kaiken Neuvostoliitto tiesi.

Välirauhan ajan aikavoiton lisäksi Salpalinja varmisti torjuntavoiton 1944.

- Kun puna-armeijan vyöry Karjalan kannaksella alkoi, alettiin Salpalinjaa laittamaan taistelukuntoon. Kannaksen joukkojen komentaja Lennart Oesch  sijoitti esikuntansa Lemin Kantturaniemeen. Se olisi hyvä paikka johtaa taisteluja tarvittaessa myös Salpalinjassa.

- Neuvostoliiton joukkojen hyökkäys pysähtyi VKT-asemaan. Heinäkuun 10 päivänä marsalkka Govorov oli kovan paikan edessä. Hän joutui ilmoittamaan Stalinille, että ”joukkoni eivät pääse eteenpäin, tarvitsen lisäjoukkoja”. Hän oli tyrinyt, ei ollut täyttänyt tehtäväänsä, Koskelo sanoi.

Tässä vaiheessa Stalin laski, että nyt on kiire Berliiniin. Salpalinjalla oli tässä oma osuutensa. Stalin ei halunut sitoa lisäjoukkoja Salpalinjan murtamiseen, vaan suuntasi ne kiireesti Berliiniin.

- Mannerheim sai siis torjuntavoiton ennen kuin vihollinen tavoitti Salpalinjan. Linnoituksen rakentaminen osoittautui oikea-aikaiseksi ennaltaehkäiseväksi pelotteeksi.

Uudelleen käyttöön 1950

Salpalinja riisuttiin sodan jälkeen aseista. Vuonna 1950,  YYA-sopimuksen (1948) laatimisen jälkeen, Suomen valtiojohto päätti, että maan pitää valmistautua sotaa varten myös itärajalla. Suomen puolustuksen painopistehän oli sodan jälkeen virallisesti lännessä, lounaassa, Helsingissä ja Lapissa torjumassa Länsi-Saksan uhkaa!

Suomi ratkaisi valmistautumisen idän suuntaan kaikessa hiljaisuudessa omalla tavallaan. Salpalinjaa alettiin kunnostaa ja pitää yllä. Aseita ei korsuihin tuotu. Rajavartiolaitoksen vahvuutta nostettiiin suuresti, perustettiin rajaprikaateja. Keski-Suomen reserviläisistä oli varauduttu muodostamaan 5-6 rajaprikaatia, jotka olisi sijoitettu Salpalinjaan.

- 1970-luvun alkupuolella Suomessa siirryttiin alueelliseen puolustusjärjestelmään. Ollessani Itäisen maanpuolustusalueen komentajana 1993 kerroin alaisilleni, että jos olette joukkoinenne lähellä Salpalinjaa, viekää kaminanne telttojen sijasta korsuihin. Ne kestävät edelleen 500 – 1000 kilon pommin, kenraali Koskelo muisteli.

Yhä esikuva puolustusvalmiudelle

Kenraali sanoi usein kysyttävän, vastasiko Salpalinja siihen uhrattuja ponnistuksia.

- Kyllä. Se oli vuosia tärkeä osa Suomen puolustusvalmiutta. Salpalinja on esikuva puolustusvalmiudelle yhä tänä päivänä.

Koskelon mukaan Salpalinjasta ei ole vaiettu sotasalaisuuden takia. Kaikkea ei tarvitse salata.

- Salpalinjasta on vaiettu YYA-sopimuksen takia.

Kirjoittajan yleisökysymykseen, voivatko ulkopoliittiset syyt vielä estää Salpalinjan nimeämisen vuonna 2017 Suomen täyttäessä 100 vuotta Suomen itsenäisyyden monumentiksi, alustaja vastasi, eivät voi!

-Historia on historiaa, Koskelo sanoi.

TERHO AHONEN

Tässä linkki juttuun, jossa Koskelo puhuu tarkemmin liittoutuneiden ulkoministereiden kokouksesta elokuussa 1945.

http://www.salpavaellus.net/wp-content/uploads/2016/02/Heikki-Koskelo-Sotaveteraani-lehdess%C3%A4-24.2.2016.pdf

Lisätty 8.7.2016 / TA

Salpalinjan Perinneyhdistyksen tervehdys

Salpalinjan Perinenyhdistyksen tervehdys Salpavaelluksen mp-juhlassa 3.7.2016

Puheenjohtaja Teppo Lahti

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, herra kenraali, hyvät Salpavaeltajat ja rauhanturvaajat, hyvät naiset ja herrat.

Minulla on ilo tuoda tähän Salpavaelluksen päätösmaanpuolustusjuhlaan Salpalinjan perinneyhdistys ry:n tervehdys. Salpavaellus on nähdäkseni merkittävin ja vaikuttavin Salpalinjaa koskeva tapahtuma Suomessa.

Onnittelen Salpavaellukseen osallistuneita vaelluksen suorittamisesta. Olette nähneet ja konkreettisesti todenneet sen valtavan työn tuloksen, jonka linjan rakentajat aikaansaivat silloin, kun Suomen Itsenäisyys oli uhattuna. Salpalinja on osoitus koko Suomen kansan maanpuolustustahdosta ja halusta säilyttää Itsenäinen Suomi. Linjalla oli parhaimmillaan keväällä 1941 35 000 rakentajaa, joita muonitti 2000 Lottaa. Ei myöskään pidä unohtaa kotirintaman naisia ja miehiä eri alueilla, jotka tekivät samaa työtä. 

                                                            Teppo Lahti

Salpalinjan merkitys rauhan turvaajana on kiistaton. Vaikka linjalla ei koskaan taisteltu, sen olemassaolo aikaansai osaltaan sen, että jatkosodan torjuntavoittomme jälkeen neuvostoliittolaiset eivät enää jatkaneet hyökkäystä Suomeen. Muutenkin jatkosodan taisteluissa se muodosti puolustustaistelujen henkisen selkärangan kesällä 1944. Joskus jälkiviisaat asettivat Salpalinjan rakentamisen kyseenalaiseksi sen massiivisuuden ja kalleutensa vuoksi, kun siellä ei edes taisteltu. Sotahistorioitsija Sampo Ahto on kuitenkin arvostaen todennut, että linnoite on täyttänyt tehtävänsä, jos se jo pelkällä olemassaolollaan on estänyt vihollisen hyökkäykset. Vastaavasti kenraaliluutnantti Heikki Koskelo on nimennyt Salpalinjan osuvasti ennaltaehkäiseväksi pelotteeksi.

 Valtakunnallinen Salpalinjan perinneyhdistys on perustettu vuonna 2002. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Salpalinjan tuntemusta, vaalia sen rakentajien perinnettä ja olla mukana eri toimijoiden kanssa kehittämässä linjan matkailullista ja myös muuta käyttöä. Yhdistyksessämme on tällä hetkellä teon alla uusi Salpalinjaa käsittelevä kirja, joka käsittelee Salpalinjan rakentamisen historiaa eri alueilla ja eri näkökulmista, Salpalinjan merkitystä sodan aikana ja sotien jälkeen kylmän sodan aikana sekä Salpalinjan nykytilaa ja matkailullista käyttöä.

Ensi vuonna on Itsenäisyytemme juhlavuosi. Sen johdosta yhdistys on tehnyt Etelä-Karjalan sotaveteraanipiirin aloitteesta esityksen Valtioneuvostolle Salpalinjan nimeämiseksi Itsenäisyytemme monumentiksi. Tämä esitys kunnioittaa sitä maanpuolustustahtoa, joka suomalaisilla oli ja on edelleen. Oli valtava suoritus silloisissa olosuhteissa ja sen aikaisilla välineillä ja menetelmillä aikaansaada sellainen puolustuslinja, joka on täysin vertailukelpoinen Keski-Euroopassa oleviin vastaaviin puolustuslaitteisiin. Tuon linjan rakentaminen kunnioittaa kaikkien sotiemme veteraanien ja kotirintamalla kaikkensa tehneiden suomalaisten toimintaa. Veteraanisukupolven perintö on Itsenäinen Isänmaa. Veteraanien tunnuslause: ”Kaveria ei jätetä” toimi pahoina aikoina ja antoi voimia kaikille. Tätä ei saa koskaan unohtaa, sillä nyky- yhteiskunnassa tarvitsemme näemmä entistä enemmän tätä asennetta.

Perinneyhdistyksellä on Salparakentajien ansiomitali, joka on tarkoitettu Salpalinjan rakentajille. Ansiomitali on tarkoitettu myös heille, jotka ovat toiminnallaan vaikuttaneet Salpalinjan hyväksi. Tunnustuksena isänmaan maan ja maanpuolustuksen hyväksi tekemästänne työstä mitalit luovutetaan seuraaville henkilöille.

-        Rainer Fabricius

-        Heikki Järvinen

-        Arno Latvus

-        Erkki Paukkunen (ei ollut paikalla)

TEPPO LAHTI

Vaellusjohtajan puhe

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, Herra Kenraali,  Arvoisa salpavaeltajajoukko ja hyvä juhlayleisö!

Olemme saamassa päätökseen järjestyksessään 23:n Salpavaelluksen. Mukana on useita ensikertalaisia, sekä myös kokeneita Salpakonkareita. Vaelluksen johtajana olen mielissäni nähdessäni vaeltajien joukossa osallistujia kaikista ikäryhmistä ja myös osallistujia Kaakonkulmaa ja Etelä-Suomea kauempaa. Olemme tahtoneet kehittää Salpavaellusta, paitsi maanpuolustushenkeä ja sotahistorian tuntemusta kohottavaksi tapahtumaksi, jota se toki on aina ollutkin, niin myös sellaiseksi isänmaalliseksi tapahtumaksi, joka siirtää tietoisuutta Salpalinjan merkityksestä uusille ja taas uusille ikäluokille ja sukupolville. Siksi onkin mukava nähdä, että mukana on myös nuorempaa väkeä oppimassa uutta ja tutustumassa Salpalinjaan.

Hyvät Salpavaeltajat, Uskon, että olemme saavuttaneet ainakin osan tavoitteistamme ja toivon, että olemme pystyneet tuottamaan toiveitanne ja odotuksianne vastaavan kokemuksen Salpalinjaan, ja suomalaiseen sotahistoriaan tutustumisessa. Toivon, että tapahtumasta jää kaikille positiivinen muistijälki, joka toisi mahdollisimman monen teistä myös ensi vuonna mukaan tapahtumaan. Kehitämme reittivalintoja ja tutustumiskohteita, jotta joka vuosi jokaiselle olisi myös jotain uutta koettavaa.

                                                                         Antti Pakkanen

                                                      

Vaikka Salpalinjalla ei koskaan taisteltukaan, sen merkitystä sekä jatkosodan aikana, että erityisesti sen jälkeisinä vuosina, ei voi liikaa korostaa. Salpalinja oli osa Suomen puolustussuunnitelmaa vielä pitkään sotavuosien jälkeenkin ja sillä oli merkityksensä Suomen rauhan turvana.

 Salpalinjana tunnettu Salpa-asema, on kestävä monumentti suomalaisesta maanpuolustustahdosta, vapaaehtoisesta osallistumisesta, yksituumaisuudesta ja isänmaallisuudesta. Nämä ovat myös arvoja, joita Salpavaellus tahtoo toiminnallaan edistää ja vaalia. Tähän liittyy erityisesti edellisten sukupolvien työn arvostus ja kunnioitus, sekä sotiemme veteraanien perinnön vaaliminen ja sen siirtäminen eteenpäin tuleville sukupolville, joiden tahdomme tuntevan Salpalinjan ja sen merkityksen erityisesti, kun Itsenäinen Suomi täyttää ensi vuonna 100 vuotta.

Salpavaelluksen puolesta tahdon ensinäkin kiittää Salpavaelluksen suojelijana toiminutta Suomen Rauhanturvaajaliittoa ja samalla tahdon onnitella rauhanturvaajia 60-juhlavuoden johdosta. Suomalainen rauhanturvatyö ja sen vaaliminen on tärkeä osa myös kokonaismaanpuolustusta ja rauhanturvatehtävät tärkeitä toimia Suomen puolustusvoimien kehittämistyössä, sekä reserviläisten että kantahenkilökunnan osaamisen kehittämisessä.

Salpavaelluksen ja sen toteuttaneiden alueen maanpuolustusjärjestöjen puolesta tahdon myös kiittää Puolustusvoimia, Kaakkois-Suomen aluetoimistoa ja Maasotakoulua ja nykyisin siihen kuuluvaa Reserviupseerikoulua tuesta ja yhteistyöstä Salpavaelluksen mahdollistamiseksi.

Henkilökohtaisesti tahdon kiittää myös osaavia ja motivoituneita oppaitamme ja kaikkia organisaatioon kuuluvia. Lisäksi kiitos myös kaikille muille yhteistyötoimijoille ja kanssatekijöille.

Tahdon puolestani toivottaa kaikille erittäin hyvää kesää ja nähdään taas ensi vuonna. Kiitos.

-Antti Pakkanen, Salpavaelluksen johtaja

Paavo Kiljunen Salpavaelluksen päätösjuhlassa

Puolustuksen tehtävä on sodan estäminen

Salpalinja on aikanaan rakennettu Isänmaan turvaksi – viimeiseksi lukoksi turvaamaan maamme itsenäisyys ja kansan vapaus. Vaikka Salpalinjan rakenteita ei koskaan testattu tositilanteessa, se hoiti epäsuorasti tehtävänsä. Tietoisuus linnoitteesta heikensi hyökkääjän intoa ja vahvisti puolustajan taistelutahtoa, Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtaja, kenraaliluutnantti evp Paavo Kiljunen muistutti sunnuntaina Miehikkälässä.

- Vuonna 1944 kirjoitti eversti ja sotahistorioitsija J O Hannula seuraavasti: ” Suomen asema on kerta kaikkiaan sellainen, ettei sille suoda puolueettoman katselijan osaa silloin, kun suurten ristiriitojen myrskyt järkyttävät Euroopan mannerta.” Talvi- ja jatkosodan kokemukset olivat tuoreina tuon mielipiteen taustalla. Tuo lausuma istuu hyvin myös tämän päivän tilanteeseen. Itämeren alue on niin pieni pelikenttä, ettei siinä ole katsomopaikkoja ja vapaalippuja.

                                                                          Paavo Kiljunen

- Suomen puolustusjärjestelmän perimmäisenä tarkoituksena on estää sota. Näin turvataan itsenäisyys, poliittisen johdon päätöksenteko ja kansalaisten elinmahdollisuudet. Valmistautumisella nostetaan kynnystä mahdolliselle tunkeutujalle. Kun kynnys on riittävän korkea, sota vältetään,

Salpavaelluksen päätösjuhlassa puhuneen Kiljusen mukaan Suomen puolustusjärjestelmää pitää suhteuttaa turvallisuusympäristöön sillä tavoitteella, että sota vältetään. Jos ja kun olemme itsellemme rehellisiä, lähtökohdaksi otetaan todellinen turvallisuusympäristö, eikä sellainen ympäristö, jollainen toivoisimme sen ideaalimaailmassa olevan. Tätä taustaa vasten Suomen puolustuksen tulevaisuutta on suunniteltava.

Kiljunen painotti, että Suomen puolustus perustuu nyt ja tulevaisuudessa vahvaan omaan järjestelmään. Sen tukena on monipuolinen kansainvälinen yhteistyö.

Rauhanturvaajien veteraanistatus

- Tänä vuonna vietämme myös Suomen rauhanturvaamisen juhlavuotta. Joulukuussa tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun ensimmäiset suomalaiset lähtivät turvaamaan rauhaa Suezille. Yhteensä noin 45 000 suomalaista on osallistunut tähän tärkeään toimintaan näiden 60 vuoden aikana, Kiljunen kertoi.

Juhlavuoden kunniaksi rauhanturvaajille on myönnetty kriisinhallintaveteraanistatus.

Sen perusteena on Kiljusen mukaan muun muassa se, että lähtöpäätöstä tehdessään rauhanturvaaja on ottanut huomattavan henkilö- ja perhekohtaisen riskin. Muistuttaahan kriisinhallinnan toimintaympäristö usein sodan vaikeita ja vaarallisia olosuhteita. Tappioiltakaan ei ole vältytty. 49 suomalaista on menettänyt henkensä kriisinhallintapalveluksen yhteydessä. Yli 30 on vaikeammin fyysisesti vammautunut. Myös operaatioperäisiä psyykkisiä oireita esiintyy.

Kriisinhallintaveteraanistatusta ei rinnasteta sotiemme veteraanien asemaan.

Näin rauhanturvaamisen juhlavuonna voimme todeta, että Suomen etuja puolustetaan myös maamme rajojen ulkopuolella. Osallistuminen kansainvälisiin operaatioihin vahvistaa maamme asemaa monin tavoin. Osallistumisella Suomi osoittaa kuuluvansa kansainvälisiin vastuunkantajiin resurssiensa rajoissa. Osallistuminen vahvistaa myös kotimaan puolustusta.

Operaatiokokemuksen karaisemat sotilaat ovat palattuaan entistä valmiimpia myös isänmaan puolustukseen. Jo pitkäaikainen ympärivuorokautinen toiminta kriisialueen vaarallisessa toimintaympäristössä kehittää henkilökohtaista valmiutta ja suorituskykyä. Pääosa kotiutuneista palaa kotimaahan positiivisesti muuttuneina. He ovat kokemuksineen myös siviiliyhteiskunnalle arvokas resurssi. On yhteiskunnallisesti järkevää, että myös tukea tarvitsevat kriisinhallintaveteraanit kykenevät työkykyisinä hyvään elämään kotimaassa.

Edellinen on referaatti puheesta, joka kokonaisuudessan on luettavissa täältä:

Puhe_Miehikkälä_030716Paavo Kiljunen