Päämajoitusmestari, kenraaliluutnantti Aksel Fredrik
Airon vähäinen, käytännössä olematon osuus Salpalinjan rakentamisessa on
kirjallisuudessa kuitattu yleensä hyvin lyhyesti. Se on luonnollista, koska hän
jättäytyi linnoittamisessa taka-alalle, kun huomasi ettei hänen näkemyksiään
kuunneltu. Mielenkiintoista asiassa on se, että yleisesti ottaen Airoa on
pidetty viime sotiemme, ainakin sotatoimien aivona.
Eversti Tauno Kuosan 1979 kirjoittamassa ja WSOY:n
julkaisemassa A.F.Airo legenda jo eläessään –kirjassa päämajoitusmestarin
osuutta sivutaan hieman enemmän. En tähän hätään löytänyt kätköistäni Martti
Turtolan Airo-teosta Taipumaton kenraali (1997) ja en pääse nyt katsomaan,
millä tavalla Airon ja linnoittamisen suhdetta siinä oli käsitelty. Jotain
kirjassa oli, mutta en muista mitä. (Kenellä on Turtolan kirja hyllyssä,
lukekaa ja kommentoikaa!)
Kuosa toteaa, että talvisodan rauhan alueluovutusten
tuloksena syntynyt valtakunnan uusi kaakkoisraja heikensi vakavasti maan sotilaallista
asemaa. Puolustusvoimien oli pikaisesti ryhdyttävä uusimaan
puolustussuunnitelmia, sillä suursota jatkui.
Sotamarsalkka Mannerheim oli Kuosan mukaan omaksunut
talvisodan aikana hyvin myönteisen käsityksen Kannaksen linnoittamistöiden
merkityksestä puolustukselle. Kirjoittaja tähdentää, että marsalkka oli aina
ollut erityisen kiinnostunut linnoituksista.
Airo oli paikalla Inkilän kartanossa 22.3.1940, kun
Mannerheim teki päätöksensä itärajan linnoittamisesta. Marsalkan ja Airon
käsitykset linnoittamisesta kävivät ristiin. Kuosa lainaa kenraali Erik
Heinrichsin hienovarasta mainintaa Mannerheim-teoksessa, että marsalkka
edusti linnoittamisessa vanhentuneita näkemyksiä ja että monet sodan ajan
komentajat tukivat ylipäällikköä. Komentajat halusivat tietenkin saada omat
puolustuskaistansa linnoitetuksi mahdollisimman vahvasti.
Heinrichs teoksessaan sanoo, että yhtenäinen ja riittävän
luja linja voitiin rakentaa vain aseman syvyyden kustannuksella.
Lainaus Kuosan tekstistä:
”Jo ennen sotaakin puolustuslinjojen syvyyteen
porrastamista kannattanut Airo katsoi talvisodan kokemusten vahvistaneen
syvyysporrastuksen tarpeellisuutta. Melkein mikä asema tahansa voitiin jauhaa
rikki jatkuvalla tykistötulella ja lentopommituksella. Airo ei pitänyt yhtenäistä
linnoitettua asemaa tarpeellisena uudella rajalla. Linnoitukset oli
suunniteltava kokonaispuolustuksen tarpeita vastaavasti ja tärkeimpiin suuntiin
oli rakennettava riittäväksi katsottavan syvyyden omaava asemajärjestelmä.”
Airo vetäytyi Heinrichsin mukaan jokseenkin syrjään
linnoittamista koskevista periaatekeskusteluista esitettyään turhaan
linnoittamiseen liittyviä omia operatiivisia näkökohtiaan. Mannerheim ajoi läpi
oman kantansa.
Marsalkka Mannerheim määräsi Edvard Hanellin
linnoitustöiden johtajaksi. Kuosan tekstistäkin on ymmärrettävissä marsalkan
menettely määrätä Hanell suoraan ylipäällikön alaisuuteen, ylennys
kenraaliluutnantiksi ja nimitys yleisesikunnan päälliköksi Hanellin aseman
korostamiseksi. Samalla kaikki tuo varmisti, että Mannerheim sai ajatuksensa
läpi myös käytännössä. Kuosa toteaa Airon tosiasiassa hoitaneen Hanellin
tehtäviä yleisesikunnan päällikkönä, kun hän keskittyi linnoitustöiden johtoon.
Erik Heinrichs nimitettiin yleiseskunnan päälliköksi 18.6.1940.
No, kaikesta tuosta edellisestä jää blogikirjoittajalle
peruserimielisyytenä käteen oikeastaan yhdellä sanalla sanottuna ”vain” syvyys!
Mannerheimin tahto oli tehdä yksi vahva ja yhtenäinen linnoituslinja ja että
Airo halusi tärkeimpiin suuntiin puolustukseen syvyyttä. Sittenminhän
Salpalinjaan tuli jo syvyyttäkin, kun elokuussa 1940 rantamaalle alettiin
rakentaa taaempaa asemaa Hamina-Taavetti ja 1944 Vaalimaan oikaisuasemaa. Ehkä
siis Airon ajatuksiakin jossain määrin myöhempään Salpa-asemaan sisältyy?
* * *
Kuosan Airo-kirjasta poimin vielä kaksi ehkä vähälle
huomiolle jäänyttä näkemystä.
”Suomen puolustusvoimien johdon välirauhan aikana
laatimat operatiiviset suunnitelmat olivat puhtaasti puolustukselliset.
Poikkeuksen muodosti Neuvostoliiton rauhansopimuksen perusteella käyttöönsä
saama koko valtakunnan turvallisuuden kannalta sotatapauksessa erittäin
vaarallinen Hangon tukikohta. Sen pikainen valtaus olisi ollut sodan puhjetessa
välttämätön itärintaman selustan turvaamiseksi.”
Jatkosodan aikana löydetystä kenraali N. Vatutinin
laatimasta suunnitelmasta käy ilmi välirauhan linnoitustöiden (Salpalinjan)
vaikutus Neuvostoliiton mahdollisiin sotatoimiin Moskovan rauhan rajojen
(13.3.1940) länsipuolella. Suunnitelman mukaan hyökkäys tehtäisiin Lappeenrannan-Joutsenon
suunnasta Saimaan selkiä pitkin Mikkeliin. Näin Salpalinjan vahvin osa
Suomenlahden ja Saimaan välillä olisi kierretty pohjoisen kautta!
HUOM! Lue Osmo Kimmon kommentti klikkaamalla kommentti-sanaa. Osmo tuo esiin Airon osuutta Martti Turtolan kirjassa!
HUOM! Lue Osmo Kimmon kommentti klikkaamalla kommentti-sanaa. Osmo tuo esiin Airon osuutta Martti Turtolan kirjassa!