Airo linnoitti itsensä taka-alalle

Päämajoitusmestari, kenraaliluutnantti Aksel Fredrik Airon vähäinen, käytännössä olematon osuus Salpalinjan rakentamisessa on kirjallisuudessa kuitattu yleensä hyvin lyhyesti. Se on luonnollista, koska hän jättäytyi linnoittamisessa taka-alalle, kun huomasi ettei hänen näkemyksiään kuunneltu. Mielenkiintoista asiassa on se, että yleisesti ottaen Airoa on pidetty viime sotiemme, ainakin sotatoimien aivona.

Eversti Tauno Kuosan 1979 kirjoittamassa ja WSOY:n julkaisemassa A.F.Airo legenda jo eläessään –kirjassa päämajoitusmestarin osuutta sivutaan hieman enemmän. En tähän hätään löytänyt kätköistäni Martti Turtolan Airo-teosta Taipumaton kenraali (1997) ja en pääse nyt katsomaan, millä tavalla Airon ja linnoittamisen suhdetta siinä oli käsitelty. Jotain kirjassa oli, mutta en muista mitä. (Kenellä on Turtolan kirja hyllyssä, lukekaa ja kommentoikaa!)

Kuosa toteaa, että talvisodan rauhan alueluovutusten tuloksena syntynyt valtakunnan uusi kaakkoisraja heikensi vakavasti maan sotilaallista asemaa. Puolustusvoimien oli pikaisesti ryhdyttävä uusimaan puolustussuunnitelmia, sillä suursota jatkui.

Sotamarsalkka Mannerheim oli Kuosan mukaan omaksunut talvisodan aikana hyvin myönteisen käsityksen Kannaksen linnoittamistöiden merkityksestä puolustukselle. Kirjoittaja tähdentää, että marsalkka oli aina ollut erityisen kiinnostunut linnoituksista.

Airo oli paikalla Inkilän kartanossa 22.3.1940, kun Mannerheim teki päätöksensä itärajan linnoittamisesta. Marsalkan ja Airon käsitykset linnoittamisesta kävivät ristiin. Kuosa lainaa kenraali Erik Heinrichsin hienovarasta mainintaa Mannerheim-teoksessa, että marsalkka edusti linnoittamisessa vanhentuneita näkemyksiä ja että monet sodan ajan komentajat tukivat ylipäällikköä. Komentajat halusivat tietenkin saada omat puolustuskaistansa linnoitetuksi mahdollisimman vahvasti.

Heinrichs teoksessaan sanoo, että yhtenäinen ja riittävän luja linja voitiin rakentaa vain aseman syvyyden kustannuksella.

Lainaus Kuosan tekstistä:

”Jo ennen sotaakin puolustuslinjojen syvyyteen porrastamista kannattanut Airo katsoi talvisodan kokemusten vahvistaneen syvyysporrastuksen tarpeellisuutta. Melkein mikä asema tahansa voitiin jauhaa rikki jatkuvalla tykistötulella ja lentopommituksella. Airo ei pitänyt yhtenäistä linnoitettua asemaa tarpeellisena uudella rajalla. Linnoitukset oli suunniteltava kokonaispuolustuksen tarpeita vastaavasti ja tärkeimpiin suuntiin oli rakennettava riittäväksi katsottavan syvyyden omaava asemajärjestelmä.”

Airo vetäytyi Heinrichsin mukaan jokseenkin syrjään linnoittamista koskevista periaatekeskusteluista esitettyään turhaan linnoittamiseen liittyviä omia operatiivisia näkökohtiaan. Mannerheim ajoi läpi oman kantansa.

Marsalkka Mannerheim määräsi Edvard Hanellin linnoitustöiden johtajaksi. Kuosan tekstistäkin on ymmärrettävissä marsalkan menettely määrätä Hanell suoraan ylipäällikön alaisuuteen, ylennys kenraaliluutnantiksi ja nimitys yleisesikunnan päälliköksi Hanellin aseman korostamiseksi. Samalla kaikki tuo varmisti, että Mannerheim sai ajatuksensa läpi myös käytännössä. Kuosa toteaa Airon tosiasiassa hoitaneen Hanellin tehtäviä yleisesikunnan päällikkönä, kun hän keskittyi linnoitustöiden johtoon. Erik Heinrichs nimitettiin yleiseskunnan päälliköksi 18.6.1940.

No, kaikesta tuosta edellisestä jää blogikirjoittajalle peruserimielisyytenä käteen oikeastaan yhdellä sanalla sanottuna ”vain” syvyys! Mannerheimin tahto oli tehdä yksi vahva ja yhtenäinen linnoituslinja ja että Airo halusi tärkeimpiin suuntiin puolustukseen syvyyttä. Sittenminhän Salpalinjaan tuli jo syvyyttäkin, kun elokuussa 1940 rantamaalle alettiin rakentaa taaempaa asemaa Hamina-Taavetti ja 1944 Vaalimaan oikaisuasemaa. Ehkä siis Airon ajatuksiakin jossain määrin myöhempään Salpa-asemaan sisältyy?

* * *

Kuosan Airo-kirjasta poimin vielä kaksi ehkä vähälle huomiolle jäänyttä näkemystä.

”Suomen puolustusvoimien johdon välirauhan aikana laatimat operatiiviset suunnitelmat olivat puhtaasti puolustukselliset. Poikkeuksen muodosti Neuvostoliiton rauhansopimuksen perusteella käyttöönsä saama koko valtakunnan turvallisuuden kannalta sotatapauksessa erittäin vaarallinen Hangon tukikohta. Sen pikainen valtaus olisi ollut sodan puhjetessa välttämätön itärintaman selustan turvaamiseksi.”

Jatkosodan aikana löydetystä kenraali N. Vatutinin laatimasta suunnitelmasta käy ilmi välirauhan linnoitustöiden (Salpalinjan) vaikutus Neuvostoliiton mahdollisiin sotatoimiin Moskovan rauhan rajojen (13.3.1940) länsipuolella. Suunnitelman mukaan hyökkäys tehtäisiin Lappeenrannan-Joutsenon suunnasta Saimaan selkiä pitkin Mikkeliin. Näin Salpalinjan vahvin osa Suomenlahden ja Saimaan välillä olisi kierretty pohjoisen kautta!

HUOM! Lue Osmo Kimmon kommentti klikkaamalla kommentti-sanaa. Osmo tuo esiin Airon osuutta Martti Turtolan kirjassa!

TERHO AHONEN

Näin Salpavaellettiin vuonna 1995

Joka haluaa vanhoja muistella, sitä lehtileikkeellä silmään! Minun silmääni osui 2.7.1995 Etelä-Saimaassa julkaistu juttuni toisesta Salpavaelluksesta. Juttu on julkaistu tuon toisen vaelluksen päätöspäivänä. Mitäpä tuohon on sanomista, en edes osaisi nytkään parempaa juttua tehdä, vaikka tietämys ja kokemus aiheesta on jo suurempi.  Tämä on samalla kokeilu, saanko tähän blogipohjaan siirrettyä pdf-aineistoa mutkan kautta käyttäen apuna esimerkiksi Salpavaelluksen nettisivun mediaseuranta-alasivua. Näyttäisi toimivan! Avattua leikekuvaa saa suuremmaksi vieressä olevalla +näppäimellä tai pienemmäksi - näppäimellä.
Terho Ahonen

Klikkaa linkkiä:

http://www.salpavaellus.net/wp-content/uploads/2014/03/Etel%C3%A4-Saimaa-2.7.1995.pdf

Salpavaellus korostaa vapaaehtoisuuden merkitystä maanpuolustustyössä

Salpavaelluksen tiedottaja Emilia Ristolan eilen jakama lehdistötiedote Salpavaellus 2016 sisällöstä kelpaa tulla julkaistuksi myös täällä. Salpavaellus on erinomainen keino tutustua käytännössä kaikkeen siihen, mitä tässä blogissa on kerrottu! Huomautettakoon, että Salpavaellus on puhdasta vapaaehtoista maanpuolustustyötä itsessään, eikä sillä ole kaupallisia tavoitteita; voitoksi riittää saada levittää Salpalinjan rakentajien lujaa, isänmaallista maanpuolustustahtoa nykysukupolville! (TA)

Juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna 1.-3. heinäkuuta järjestettävä Salpavaellus koostuu perinteiseen tapaan kolmesta reitistä ja maanpuolustusjuhlasta. Jo 23. kerran toteutettavan vaelluksen suojelijana toimii tällä kertaa Suomen Rauhanturvaajaliitto, mihin liittyen Salpavaelluksen oheen rakentuu myös rauhanturvaajien Checkpoint Salpa -tapahtuma.

-        - Tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun ensimmäiset suomalaiset rauhanturvaajat lähtivät maailmalle. Tätä taustaa vasten Salpavaellus korostaa vapaaehtoisuuden merkitystä maanpuolustustyössä. Salpalinja olemassaolollaan turvasi merkittävänä tekijänä itsenäisyytemme, vaikkei sillä koskaan taisteltukaan, vaelluksen johtaja Antti Pakkanen toteaa.

Salpalinja on kestävä monumentti maanpuolustustahdosta ja sitä tietoisuutta tapahtumalla halutaan välittää eteenpäin. Salpavaellus sopii kaikenikäisille ja reittivaihtoehdoista voi valita mieleisensä. Jokaiselle on jotakin kiinnostavaa nähtävää. Tästä osaltaan kertoo myös se, että vaelluksella on vuosittain aktiiviosallistujia, joille löytyy edelleen uusia tutustumiskohteita.

-        -  On ollut ilo huomata, miten tietoisuus tapahtumastamme on kasvanut ja uusia kävijöitä on vuosittain. Odotamme aktiivista osallistumista myös tulevalle vaellukselle, Pakkanen iloitsee.

Kahden yön retki Saimaalta Salpa-museolle tutustuttaa vaeltajat muun muassa eri valmiusasteessa oleviin luolatiloihin. Reitin kohteisiin kuuluu myös Salpalinjan suurin luola, Lusikkovuoren luola.

-        -Reitin varrella Rutolassa nähdään myös pala Suomen uittohistoriaa eli ylivientilaitos uittoränneineen sekä kuullaan asiantuntijan kertomus uittohistoriasta. Samalla voidaan katsoa väliväylän melontareittiä, jota pitkin pystyy melomaan periaatteessa Saimaalta Suomenlahdelle. Samaa reittiähän ovat Saimaan vedet virranneet ennen kuin Vuoksi syntyi Imatralle, reittipäällikkö Kari Tahvanainen kertoilee.

Tällä reitillä vaeltajat käyvät myös Suomen Itsenäisyyssenaatin puheenjohtajan ja 3. presidentin P.E. Svinhufvudin haudalla.  Reitillä nähdään siis paljon erilaista Salpalinjaan, patteritöihin ja YH-aikaan sijoittuvia linnoiterakennelmia sekä samalla alueella olevaa vesien kulkua yleisesti eri vuosituhansien aikana.

Seiskatien ramppi -reitti kunnioittaa perinteitä. Se toteutetaan samaan tyyliin kuin vaelluksen alkuvuosina. Sen aikana käytetään vain yhtä linja-autokuljetusta reitin alkuun ja sitten vaelletaan 25km Salpalinjaa seuraillen.

-       -  Sota-ja linnoitushistorian lisäksi reitti on loistava tilaisuus tutustua kaakonkulman luontoon ja maalaismaisemaan. Eritoten yöpymispaikka, Pyyhinlampi, on paras mahdollinen. Pyyhinlammen yö on taianomainen. Reittinimen viittauksen mukaisesti nähdään myös kuinka rakenteilla oleva moottoritie muuttaa maisemaa Salpalinjassa, kuvailee reittipäällikkö Erkki Rikkola.

Korsukeikalla Kylmälästä Härkämäelle vaelletaan reittipäällikkö Kari Suoknuutin juhdolla helpossa maastossa ja reitillä nähdään koko Salpalinja pienoiskoossa. Vaellusviikonloppu huipentuu perinteiseen tapaan yhteiseen maanpuolustusjuhlaan Miehikkälän Salpalinja-museolla 3.7. klo 13.00.

Viime vuoden vaellukselle osallistui 226 vaeltajaa. Heiltä kerätty palaute sai tapahtuman tekijät nöyräksi.

-       

      - Oli ilo huomata, että saamamme palaute on ollut pääosin todella positiivista ja on hieno kokea, että olemme osaltamme onnistuneet useilla osa-alueilla Salpavaelluksen järjestämisessä. Kehittämistä kuitenkin on aina ja otamme sen erityiseen huomioon saadun palautteen kautta, Antti Pakkanen vakuuttaa.

Salpavaelluksen johtaja Antti Pakkanen sanoo kyselyn kautta saadun tärkeää palautetta. Hän kiittääkin kyselyyn osallistuneita sekä erityisesti sen toteuttajaa Reserviläisliittoa.

EMILIA RISTOLA