Airo linnoitti itsensä taka-alalle

Päämajoitusmestari, kenraaliluutnantti Aksel Fredrik Airon vähäinen, käytännössä olematon osuus Salpalinjan rakentamisessa on kirjallisuudessa kuitattu yleensä hyvin lyhyesti. Se on luonnollista, koska hän jättäytyi linnoittamisessa taka-alalle, kun huomasi ettei hänen näkemyksiään kuunneltu. Mielenkiintoista asiassa on se, että yleisesti ottaen Airoa on pidetty viime sotiemme, ainakin sotatoimien aivona.

Eversti Tauno Kuosan 1979 kirjoittamassa ja WSOY:n julkaisemassa A.F.Airo legenda jo eläessään –kirjassa päämajoitusmestarin osuutta sivutaan hieman enemmän. En tähän hätään löytänyt kätköistäni Martti Turtolan Airo-teosta Taipumaton kenraali (1997) ja en pääse nyt katsomaan, millä tavalla Airon ja linnoittamisen suhdetta siinä oli käsitelty. Jotain kirjassa oli, mutta en muista mitä. (Kenellä on Turtolan kirja hyllyssä, lukekaa ja kommentoikaa!)

Kuosa toteaa, että talvisodan rauhan alueluovutusten tuloksena syntynyt valtakunnan uusi kaakkoisraja heikensi vakavasti maan sotilaallista asemaa. Puolustusvoimien oli pikaisesti ryhdyttävä uusimaan puolustussuunnitelmia, sillä suursota jatkui.

Sotamarsalkka Mannerheim oli Kuosan mukaan omaksunut talvisodan aikana hyvin myönteisen käsityksen Kannaksen linnoittamistöiden merkityksestä puolustukselle. Kirjoittaja tähdentää, että marsalkka oli aina ollut erityisen kiinnostunut linnoituksista.

Airo oli paikalla Inkilän kartanossa 22.3.1940, kun Mannerheim teki päätöksensä itärajan linnoittamisesta. Marsalkan ja Airon käsitykset linnoittamisesta kävivät ristiin. Kuosa lainaa kenraali Erik Heinrichsin hienovarasta mainintaa Mannerheim-teoksessa, että marsalkka edusti linnoittamisessa vanhentuneita näkemyksiä ja että monet sodan ajan komentajat tukivat ylipäällikköä. Komentajat halusivat tietenkin saada omat puolustuskaistansa linnoitetuksi mahdollisimman vahvasti.

Heinrichs teoksessaan sanoo, että yhtenäinen ja riittävän luja linja voitiin rakentaa vain aseman syvyyden kustannuksella.

Lainaus Kuosan tekstistä:

”Jo ennen sotaakin puolustuslinjojen syvyyteen porrastamista kannattanut Airo katsoi talvisodan kokemusten vahvistaneen syvyysporrastuksen tarpeellisuutta. Melkein mikä asema tahansa voitiin jauhaa rikki jatkuvalla tykistötulella ja lentopommituksella. Airo ei pitänyt yhtenäistä linnoitettua asemaa tarpeellisena uudella rajalla. Linnoitukset oli suunniteltava kokonaispuolustuksen tarpeita vastaavasti ja tärkeimpiin suuntiin oli rakennettava riittäväksi katsottavan syvyyden omaava asemajärjestelmä.”

Airo vetäytyi Heinrichsin mukaan jokseenkin syrjään linnoittamista koskevista periaatekeskusteluista esitettyään turhaan linnoittamiseen liittyviä omia operatiivisia näkökohtiaan. Mannerheim ajoi läpi oman kantansa.

Marsalkka Mannerheim määräsi Edvard Hanellin linnoitustöiden johtajaksi. Kuosan tekstistäkin on ymmärrettävissä marsalkan menettely määrätä Hanell suoraan ylipäällikön alaisuuteen, ylennys kenraaliluutnantiksi ja nimitys yleisesikunnan päälliköksi Hanellin aseman korostamiseksi. Samalla kaikki tuo varmisti, että Mannerheim sai ajatuksensa läpi myös käytännössä. Kuosa toteaa Airon tosiasiassa hoitaneen Hanellin tehtäviä yleisesikunnan päällikkönä, kun hän keskittyi linnoitustöiden johtoon. Erik Heinrichs nimitettiin yleiseskunnan päälliköksi 18.6.1940.

No, kaikesta tuosta edellisestä jää blogikirjoittajalle peruserimielisyytenä käteen oikeastaan yhdellä sanalla sanottuna ”vain” syvyys! Mannerheimin tahto oli tehdä yksi vahva ja yhtenäinen linnoituslinja ja että Airo halusi tärkeimpiin suuntiin puolustukseen syvyyttä. Sittenminhän Salpalinjaan tuli jo syvyyttäkin, kun elokuussa 1940 rantamaalle alettiin rakentaa taaempaa asemaa Hamina-Taavetti ja 1944 Vaalimaan oikaisuasemaa. Ehkä siis Airon ajatuksiakin jossain määrin myöhempään Salpa-asemaan sisältyy?

* * *

Kuosan Airo-kirjasta poimin vielä kaksi ehkä vähälle huomiolle jäänyttä näkemystä.

”Suomen puolustusvoimien johdon välirauhan aikana laatimat operatiiviset suunnitelmat olivat puhtaasti puolustukselliset. Poikkeuksen muodosti Neuvostoliiton rauhansopimuksen perusteella käyttöönsä saama koko valtakunnan turvallisuuden kannalta sotatapauksessa erittäin vaarallinen Hangon tukikohta. Sen pikainen valtaus olisi ollut sodan puhjetessa välttämätön itärintaman selustan turvaamiseksi.”

Jatkosodan aikana löydetystä kenraali N. Vatutinin laatimasta suunnitelmasta käy ilmi välirauhan linnoitustöiden (Salpalinjan) vaikutus Neuvostoliiton mahdollisiin sotatoimiin Moskovan rauhan rajojen (13.3.1940) länsipuolella. Suunnitelman mukaan hyökkäys tehtäisiin Lappeenrannan-Joutsenon suunnasta Saimaan selkiä pitkin Mikkeliin. Näin Salpalinjan vahvin osa Suomenlahden ja Saimaan välillä olisi kierretty pohjoisen kautta!

HUOM! Lue Osmo Kimmon kommentti klikkaamalla kommentti-sanaa. Osmo tuo esiin Airon osuutta Martti Turtolan kirjassa!

TERHO AHONEN