Uutisella ja uutisella on väliä

Viime talvena Helsingin Sanomat teki jymyuutisen siitä, että puolustusvoimat oli pitänyt kylmän sodan aikana Salpalinjan teräsbetonikorsuja kunnossa. Teräsovien saranoita oli rasvattu ja ruosteisia kohtia oli maalilla paikattu! Minä en nähnyt tässä mitään uutista, kun asia oli ainakin täällä ”etulinjassa” täysin tiedossa.

Ja mitä ihmeen uhkaa puolustuslinnoituksen vähäisestä kunnossapidosta syvällä sisämaassa on kenellekään, ei ainakaan rauhanomaista rinnakkaiseloa korostaville naapurimaille! Hyökkäyssotaan soveltuvia linnoituksia ei käsittääkseni ole olemassakaan, ellei panssarivaunuja sellaisiksi lasketa.

Vanhana lehtimiehenä haistoin todella merkittävän uutisen kaksi viikkoa sitten Salpavaelluksen päätösjuhlassa puhuneen itärajan asiantuntijan, kenraaliluutnantti evp Heikki Koskelon puheessa. Hän totesi yksiselitteisen painokkaasti, että Salpalinja täytti täydellisesti tehtävänsä, niin jo välirauhan aikana 1940-41 kuin kesällä 1944 ja vieläpä vuosikymmeniä sodan jälkeenkin. Se esti olemassa olollaan Suomen miehittämisen!

Vaelluksen entisenä tiedottajana tajusin, että lyhennelmä Koskelon puheesta pitää ehdottomasti lähettää Suomen tietotoimistolle ja Hesarille sekä Ylen ja MTV3:n uutistoimituksiin. Tässä on se paikka ja sanoma, jolla Salpalinja ja sen merkitys nostetaan suomalaisten tietoisuuteen. Olihan kaiken lisäksi sopivasti 70 vuotta kulunut kesän 1944 torjuntaisteluista.

Lisäsin samaan referaattiin myös pätkän Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtajan Mikko Halkilahden puheesta, jossa hän vetosi puolustusmäärärahojen tason noston puolesta esimerkkinä juuri Salpalinja aikanaan. Viime sotien aikaisen maanpuolustustahdon tuloksekas ilmentymä Salpalinja yhdistettynä nykypuolustuksen tasonnostovaatimukseen tukivat mielestäni erinomaisesti toisiaan. Tahto ja teot kulkevat käsikädessä. Siinä olisi ainekset uutiseen.

Mutta eipä ollut tiedotteesta ainesta uutiseen. Pettymykseni oli suuri, kun havaitsin, että Salpalinjan merkityksessä kenraalin sanomana ei ollut mitään uutista. Missään en nähnyt riviäkään lähetetystä referaatista. No, korjaan sen verran, että pääosin Miehikkälässä ja Virolahdella ilmestyvä paikallislehti Kaakonkulma paikalla olleena siteerasi Koskelon puhetta. Ei muut.

Olin siis täydellisen väärässä. Se että Salpalinja on täyttänyt täydellisesti tehtävänsä, ei ollut mikään uutinen. Ei, vaikka se ensimmäistä kertaa näin selväsanaisesti esiin tuotiin. Ei, vaikka sanojana oli tunnettu kenraali. Ei, vaikka tuona päivänä ei tapahtunut mitään lähellekään tuon arvoista uutista. Silti tuon päivän sähköiset uutiset ja seuraavan päivän lehdet olivat täynnä ties mitä, tässä tapauksessa minun näkökulmastani täysin toisarvoista palstan täytettä. Minä olisin ollut tyytyväinen yhden palstan pikkupätkään Salpalinjasta, mutta ei sitäkään, ei mitään!

Kyllä minä tiedän, mikä on uutinen. Se on uusi, ajankohtainen, merkityksellinen (tärkeä), läheinen ja ihmisiä kiinnostava asia. Sitä paitsi uutisessa ei tarvitse olla kaikkia noita osia yhtä aikaa.

Koskelon puheessa minusta olivat kaikki nuo elementit. Hänen kannanottonsa oli uusi ja selväsanaisin koskaan (tähän mennessä julkisesti sanottuna) Salpalinjan merkityksestä. Hänellä oli siihen painava asema Salpalinjan ja itärajan puolustuksen tuntevana ammattisotilaana. Aihe on erityisen ajankohtainen Ukrainan kriisin aiheuttamana turvallisuuskeskusteluna Suomessa. Maan turvallisuus kiinnostaa ja pitää kiinnostaa kaikkia suomalaisia. Itärajan tuntumassa, Salpalinjan vaikutuspiirissä asuu satojatuhansia suomalaisia. Se on siis läheinen monelle jo siksikin. Uutisen kriteerit olivat täydellisesti olemassa.

Mitä asialle voi tehdä ja mitä tämä vuodatus auttaa. Vastaus on, ei mitään. Ei auta muu kuin vain yrittää jaksaa levittää Salpalinjan sanomaa edelleen pienissä erissä pienin askelin. Isot erät ja isot askeleet eivät ylitä uutiskynnystä.

Tämä on vähän sama kuin aikanaan paikallisena lehtimiehenä seurasin täkäläisten pikkukuntien kunnanvaltuustojen kokouksia. Eniten keskustelua valtuutetuissa herättivät silloin markka-aikana muutaman markan koiraveron korotukset. Koiraveron määrä saattoi olla 20-40 markkaa vuodessa. Sen sijaan satojentuhansien markkojen hankkeet, puhumattakaan miljoonista, menivät läpi ilman puheenvuoroja! Miksiköhän? Vastaan kaiken varalta itse: Pienet asiat ymmärrettiin, isoja ei!