21. Salpavaellus on takana. Se sisälsi paljon tekemisen
riemua, mutta myös sattuu ja tapahtuu -juttuja. Päällimmäisenä on ilo siitä,
että viime vuoden jo silloin mieliä hivellyt 162 hengen kävijämäärä kasvoi
edelleen nyt jo 203 vaeltajaan. Se on huippuluku kymmenen vuoteen. Tästä olen
unelmoinut tiedottajana syksystä 2009, kun tehtävän 12 välivuoden jälkeen otin
vastaan. Nyt tänä vuonna hyvänä tiedottajana jo oli res.vänr. Emilia Ristola.
Syitä suosioon on monia. Yksi voi olla vuodesta 2010
aloitettu vahva tiedottaminen. Siihen kaksi blogia alempana Suomen
Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Mikko Halkilahti ottaa kauniisti
kantaa. Osana sitä ovat viime syksynä uudistetut omat nettisivumme. Siellä on
käynyt viime marraskuusta lähtien yli 10 000 kävijää.
Erityisen ilahtunut olen nimenomaan Suomen
Reserviupseeriliiton (RUL) panoksesta suojelijana. Se ei ollut rahaa eikä
työvoimaa telttojen pystytyksessä. Se oli paljon näkyvyyttä ja sitä kautta myös
henkistä tukea meille järjestäjille. Ja vielä mitä. Liitto laittoi maastoon
”tunnustelijoiksi” korkeimman johtonsa, puheenjohtajansa, I
varapuheenjohtajansa, toiminnanjohtajansa ja kaksi liittohallituksen jäsentä.
Siitä olemme hyvillämme. Tuore palaute heiltä on, että ”Meille RUL:n porukoille
viikonlopusta jäi TODELLA HYVÄT tunnelmat.”
Symboliikkaa tai ei,
RUL halusi myös antaa Salpavaelluksen ydinjoukolle tai sellaiseksi
rinnastettavalle myös oman esineellisen tunnustuksen. Joukostamme kymmenen
miestä sai kirveen ja teki meistä sananmukaisesti kirvesmiehiä. Vaikkakin
palkinto on ymmärrettävä kiitoksena, minä haluan ymmärtää sen myös, että
toiminnassamme on kehuista huolimatta kirveelle töitä.
No nyt on syytä
muistuttaa, että saamamme lahjus on hyvin pieni ja lyhytvartinen retkikirves.
Sillä pystyy tekemään vain pieniä askareita. Ja sen tunnustan, sellaiseen on
suuri tarve, monet pienet asiat tarvitsevat juuri tuon kokoista työkalua. Isot
asiat ovat näet aina kasa pieniä sellaisia. Kun pienet asiat ovat kunnossa,
ovat isotkin.
Palaan tämän jutun
alkuun. Tavoitteeni yhtenä Salpavaelluksen puuhamiehenä ja yhtenä todella
monesta sydänverellään tätä hommaa tekevänä on ollut se, että kävijämäärä
asettuisi tasolle, että osanottajamaksut kattaisivat kulut. Nyt on lähellä näin
tapahtua. Se taas mahdollistaa sen, että joka käänteessä tekemistä ja
uudistuksia mietittäessä ei aina tarvitse ajatella ensimmäisenä rahaa. Näin
pystytään parantamaan vaelluksen laatua ja sisältöä. Yksi näistä on
kuljetukset; jatkossa yritämme entistä enemmän keskittyä näkemisen ja kokemisen
arvoisiin kohteisiin ja jättää ”puuduttavaa” siirtymäpatikointia vähemmälle!
Totta kai liikuntanäkökulma pidetään kuvassa mukana edelleenkin.
Osanottajamäärän
kasvu paljasti meille järjestäjille monia jo kuntoon luultuja asioita. Ne ovat
suurimmalta osalta seurausta juuri siitä, että ”käsiteltävä” asiakasmäärä
kasvoi. Vanhat pikkuvaellusten resurssit eivät riitäneet ja se näkyi
kokonaisuutena pieninä, mutta kohdalle sattuvan vaeltajan kannalta kenties
isoina puutteina. Valitan ja pahoittelen. Minunkin hyvin kokeneena järjestäjänä
ja organisoijana olisi pitänyt ymmärtää noista muistuttaa, vaan en ymmärtänyt!
Edellä oleva
tarkoittaa, että rohkenemme kuitenkin kohdata tarvittaessa jo vaikkapa ensi
kesänä 250 henkeä lähentelevän osanottojoukon. Se alkaa olla kaikin puolin
sopiva yläraja. Mutta siihen tarvitaan ennen kaikkea huoltopuolelle lisävoimia.
Ensi syksynä päättyvän (viime kevään kurssin jatko-osa) opaskurssin myötä
oppaita on uskoakseni tarpeeksi, tosin vain vähäksi aikaa. Mutta meillä on
tarjolla monta hyvää ja motivoivaa ”aliupseerivakanssia” kykeneville miehille
ja naisille. Tehtäviin ei ole paikkakunta-, mitään jäsenyys- tai
Salpalinja-osaamisvaatimuksia. Riittää intohimoinen halu olla tekemässä
vapaaehtoista maanpuolustustyötä viime sotien aikaisessa Salpalinjan
rakentajien hengessä.
Tuo edellä kuvattu
antaa myös vaelluksen taustaorganisaatiossa mukana oleville Luumäen
Reserviläisille ja Kaakonkulman Reserviläisille oivan mahdollisuuden
jäsenkuntansa vahvistamiseen osoittamalla heille samantien motivoivia tehtäviä
Salpavaelluksella. Reserviläisille profiilin nosto on luontevaa siksikin, että
Reserviläisliitto on 22. Salpavaelluksen suojelija vuonna 2015.
Ja lopuksi vielä
yksi suuri ilon aihe Salpavaelluksen päätöshetkiltä viime sunnuntaina, kun jo
kiireisimmät olivat autoilla lähdössä kotimatkalle. Kymmenen vuotta
Salpavaellusta johtaneen Risto Sivulan tehtävän jatkajaksi lupautui
24-vuotias Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseerikerhon hallituksen jäsen Antti
Pakkanen. Se on myös parasta mitä Salpavaellukselle on tapahtunut
vuosikausiin. Antin myötä katse kääntyy sotiemme veteraanien perinnön
siirtämiseen hänen ikäluokilleen sen jälkeen, kun käytännön ketju veteraaneihin
pikkuhiljaa luonnollista tietä katkeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti