Hägglundin inventointi helmikuussa 1944

Välirauhan aikana tehdyt linnoitustyöt talvisodan jälkeisellä itärajalla keskeytyivät jatkosotaan. Asemasodan aikana linnoitus oli lähes omissa oloissaan. Vain ns. hermotoipilaskomppaniat valvoivat linnoitteita ja tekivät niissä kenties pieniä ylläpitotöitä. Jatkosodan hyökkäysvaiheen menestys vei etulinjan niin kauas, ettei välirauhan aikainen pääpuolustusasema tuntunut ajankohtaiselta. Kauas selustaan jäänyt linnoitus toimi jopa materiaalivarastona, erityisesti piikkilankaa purettiin valmiista rakenteista ja siirrettiin idempiin asemiin.

Vuodesta 1943 lähtien ylipäällikön tarkastustehtävissä työskennellyt kenraaliluutnantti Woldemar Hägglund sai helmikuun puolivälin alla 1944 käskyn selvittää, mitä itärajalle oikein välirauhan aikana tehtiin. Hägglund teki tarkastuksen nopeasti heti menossa olleen helmikuun aikana.

Saatu tehtävä viittaa selvästi, että päämajassakin oli jo silloin haju tai ainakin aavistus siitä mitä tuleman pitää. Toisaalta sodan käänteen arvioitiin tapahtuneen Stalingradin taisteluissa jo vuotta aiemmin, vuosien 1942-43 kahtapuolen. Sitä kaikki ajassa eläneet eivät huomanneet tai halunneet uskoa.

Hägglund toteaa tarkastuskertomuksessaan Suomenlahden ja Lappeenrannan välillä olevan muun muassa 444 betonilaitetta. Niistä 80 kappaletta oli hieman keskeneräisiä, mutta kenttälinnoittein saatavissa taistelukuntoon.

Nyt pitää muistaa, että Salpa-asemaan (nimi Suomen Salpa vasta heinäkuussa 1944) valetut noin 250 pallokorsua eri oikaisu- ja tukilinjoihin tehtiin vasta loppukesästä 1944. Toisaalta uusien järeiden teräsbetonikorsujen rakentamista ei viimeisenä jatkosotakesänä aloitettu, lukuunottamatta kevyen luokan teräsbetonikorsuja. Niitä löytyy ainakin Vaalimaan oikaisusta.

Kenraali Hägglund kehui tarkastuskertomuksessaan teräsbetonilaitteet ”erittäin hyvin rakennetuiksi ja pitempiaikaistakin raskasta kaaritulta kestäviksi.” Suurin heikkous oli taisteluhautojen puute. Niitä tosin oli vähän kestolaitteiden läheisyydessä, paikoin muuallakin, ”mutta suurinpiirtein arvosteltuna ne puuttuvat.”

Lappeenrannan ja Kuhmon väliltä Hägglund löysi vain 26 taistelukelpoista betonilaitetta. Alue oli jäänyt ”kenttävarustustöiden varaan”. Yleisarvosteluna hän totesi em. osuudesta: ”koko tämä linja on varustuksellisesti arvosteltava hyvin heikoksi.”

Koko tarkastusosuudella hän näki pahana lähisyvyyden puuttumisen melkein täydellisesti.

Edellä oleva siis helmikuussa 1944. Sodan tilanne muuttuikin kevätkesästä pelättyyn suuntaan. Päämaja antoi 18.6.1944 käskyn linnoitustyöjoukkojen keskittämisestä välirauhan aikana rakennetun linnoituksen (Salpalinja) taistelukuntoon saattamiseen.

Suunnitelmia vanhan linnoituksen työn jatkamisesta ei ollut. Linnoitustoimisto joutui aloittamaan työt osin samoin kuin talvisodan jälkeen eli tilanteen mukaan toimien. Nyt helpotusta toi sentään se, että puolustuslinnoituksen runko ja rakentamiseen käytettävissä oleva työvoima oli olemassa. Erona oli se, että vihollisen suurhyökkäys kohti länttä ja keskeneräisiä asemia oli Karjalan Kannaksella jo kovassa vauhdissa ja alkaisi muutaman päivän päästä Syvärillä!