Eikö muka syytä huoleen?

Venäjä on palaamassa (jos se nyt muuta on ollutkaan) diktatuuriin. Putin pullistelee asevoimillaan ja luottaa lännen hajanaisuuteen, josta vastusta ei tule. Krimiä viedään.

Kenraali Gustav Hägglund käytti juuri aamutelevision keskustelussa sanaa rosvokratia, tosin tarkoittaen Ukrainan hallintoa, jossa politiikkaan on tultu kansaa ryöstämään. Mutta kyllä ilmaisu sopii Venäjän politiikkaankin.

Minä hämmästelen meidän suomalaisten pehmeyttä Ukrainan kriisissä. Vielä vaikka rajoilla kolisee, meitä kehotetaan ottamaan vain rauhallisesti ja katsomaan tilannetta! Onko se rauhallisuutta vai pelkoa? Pelätään, että isonaapuri suuttuu, jos arvostelemme sen vääryksiä.

Suomalaiset suomettuneet poliitikot ovat hiljaa. He vetävät vanhaa tuttua linjaa. Ja mikä on vetäessä, kun me suomalaiset, kansa, olemme hiljaa, emmekä kerro edusmiehillemme, mitä mieltä olemme.

En jaksa uskoa millään, että suurin osa suomalaisia on välinpitämättömiä, mitä itärajamme takana tapahtuu. Suomalaisten poliitikkojen tahto on kansan tahto. Kun olemme hiljaa, poliitikot luulevat, että kansa siunaa heidän hiljaisuutensa ja siivoaa heidän housunsa.

Minun mielestäni varautuminen ei ole uhittelua. Eihän maan puolustaminen voi olla uhka kenellekään. Se on uhka ainoastaan hyökkääjälle. Siksi meidän suomalaisten tulisi ääneen sanoa mitä ajattelemme. Minä uskon, että suurin osa suomalaisista haluaa, että Venäjä pysyköön lestissään, pysyköön rajojensa takana. Se viesti on selkeästi välitettävä valtiojohdollemme.

Jos hiljaisuudella hyväksymme Venäjän mielivaltapolitiikan Krimillä, voimme varautua siihen, että Karjala oli itänaapurillemme vain alkupala. Kohta Ruotsikin huomaa olevansa etulinjassa!

En ole huutamassa rautaa rajalle. Olen rauhanturvaajana nähnyt sodan tuoreet jäljet ja tiedän miltä tuntuu, kun kovilla ammutaan kohti tulitaukorikkomusten keskellä vailla kunnollista suojaa. Sotaa ei voi kukaan toivoa.

Mutta kyllä suomalaisten pitää uskaltaa sanoa, että tämä peli ei vetele. Ja sanojen vakuutena pitää olla puolustus kunnosssa.

Se tarkoittaa nyt aivan samaa kuin talvisodan jälkeen. Silloin maan taloustilanne oli varmasti paljon kurjemmassa kunnossa kuin nyt. Silloin maalla oli varaa satsata puolustukseen. Asiat pantiin tärkeysjärjestykseen. Silloin ei ajateltu ensimmäisenä vain hyvinvointia ja laakereilla lepäämistä. Silloin ajateltiin, että ensin on turvattava maan itsenäisyys ja mahdollisuus rakentaa omanlaisemme hyvinvointi.

Silloin rakennettiin Salpalinja. Sen taakse, siis koti-Suomen puolelle, on vuosikymmenten saatossa luotu huikea hyvinvointi ja elämänlaatu. Suomella on nyt paljon enemmän puolustettavanaan kuin 75 vuotta sitten.

Nyt ei tarvitse rakentaa uutta Salpalinjaa. Riittää, kun panemme puolustuksemme kuntoon, pidämme huolen, että apua saadaan kun sitä tarvitaan. Ja niin kuin Hägglund tänään sanoi, että kun pidämme puolustuksemme kunnossa, naapuri tietää, että turpiin tulee, meillä ei ole mitään hätää.

Ja kun lisäksi kerromme ÄÄNEEN mitä mieltä me suomalaiset olemme maailman, ennen kaikkea Putinin Venäjän menosta, niin meillä on toivoa paremmasta!