Salpalinja ollut hyvin esillä, miten jatkossa?

Kuluvana vuonna Salpalinja on ollut mediassa, puuta koputtaen uskallan sanoa, hyvin esillä. Sävy on ollut enimmäkseen myönteinen. Olen itsekin monet vuodet huokaillut, jopa tässä blogissa useaan kertaan, kuinka Salpalinja ei kiinnosta tiedotusvälineitä. Eihän Salpalinja ole sinänsä enää uutinen; ensi vuonna tulee 75 vuotta sen rakentamisen käynnistymisestä. Mutta ei lehdistö liikahda, jos se ei näe aiheessa mitään uutista, kiinnostavaa, ajankohtaista ja isoa joukkoa ihmisiä koskevaa asiaa.

Uutista on siis ollut. Siitä on kiittäminen aktiivisia toimijoita, jotka Salpalinjan kimpussa tavalla tai toisella ovat hääränneet.

Kuluvan vuoden Salpalinjan näkymisessä mediassa näen kaksi ääripäätä.

Talvella Helsingin Sanomien jymyuutinen, lehtimieskielellä skuuppi, siitä, että puolustusvoimat oli pitänyt kylmän sodan aikana Salpalinjaa kunnossa rasvaamalla teräsbetonikorsujen ovien saranoita ja rapsuttamalla ruostetta hieman hymyilytti täällä etulinjassa. Jos ei olisi korsuja huollettu, sitten olisi ulistu, että valtion omaisuus on jätetty hunningolle. Tässä aiheessa kuultaa läpi sensaatiohakuisuus, ikään kuin toiminnalla olisi uhmattu hyviä naapuruussuhteita itään. Ukrainan kriisillä ei vielä tuolloin kevättalvella ollut nyt tunnettuja ulottuvuuksia.

Ja se toinen ääripää on itärajan puolustuksen tuntijan kylmän sodan ajalta, kenraaliluutnantti evp Heikki Koskelon puhe Salpavaelluksen päättäneessä maanpuolustusjuhlassa Miehikkälässä kesäkuun lopussa. Hän onnitteli vaeltajia näin, suora sitaatti:

”Te olette nyt saaneet elävän kosketuksen maailman ainutlaatuisimpaan puolustusasemaan. Tämän puolustusaseman pääosat rakennettiin Suomen turvaksi heti talvisodan jälkeen. Salpalinjalla on ollut ennalta ehkäisevä pelotearvo syntymästään saakka. Se on täyttänyt täydellisesti tuon tehtävän, vaikka siinä ei ole koskaan taisteltu.”

Tuo kappale sisältää edelleen uutisen, kun puhutaan sentään tuon ajan suurimmasta suomalaisesta investoinnista. Silti se ei herättänyt lehdistössä minkäänlaista vastakaikua. Sitä edelleen ihmettelen. Syynä en näe muuta kuin sen, että uutisesta olisi tullut sävyltään myönteinen; Salpalinjasta tehdyt päätökset ja työ oli onnistunut! Katsoiko lehdistö tuollaisen uutisoinnin provokaatioksi itänaapuriamme kohtaan olihan Ukrainan kriisi entisestään syventynyt? Ei kai?

Noiden ääripäiden väliin mahtuu vuoden aikana paljon hyviä ja myönteisiä juttuja. Niitä on ollut ilo seurata.

Uutta kutia piippuun

Edellä olevalla aasinsillalla on luontevaa siirtyä uusien uutisaiheiden tekemiseen Salpalinjasta.

Salpavaellus järjestetään ensi kesänä viikko jälkeen juhannuksen 22. kerran. Tapahtuman sisällöstä ei ole vielä päätetty kuin ajankohta ja se, että Reserviläisliitto toimii sen suojelijana. Liitto kävi heti hanakasti hommaan käsiksi päivittämällä vaelluksen logon suojelijan väreihin ja tunnukseen. Komea luomus on tuossa oikealla.

Vaellusorganisaatio käy ensi kesän ohjelman, lähinnä reittien ideoimisen kimppuun kuluvan viikon perjantaina. Minua vaelluksen ”emeritustiedottajana” innostaisi kovasti tehdä sisällöstä sellainen, että se olisi houkutteleva, myönteinen ja onnistunut ja siitä huolimatta tapahtuma olisi kova uutinen! Tehtävä ja yhtälö edellä kerrottuun viitaten on tietysti mahdoton. Yrittänyttä ei silti laiteta!

Ajankohtaisuus on kuitenkin se elementti, jolla minun mielestäni kannattaisi historiakohteessa ratsastaa. Salpalinja rakennettiin välittömästi ”hävityn” talvisodan, aluemenetysten ja evakkojen asuttamisjärjestelyjen jälkeen ja aikana. Silti oli rahaa aloittaa ja tehdä itsenäisen Suomen silloinen suurin rakennusinvestointi!

Nyt Suomessa on eletty taloudellista taantumaa. Kuitenkin kansantuotteemme on vieläkin, oliko se nyt vuoden 2008 huikealla tasolla. Eikö maallamme ole nyt muka varaa panna maanpuolustustamme kuntoon! Signaalit idästä ja Ukrainan suunnalta ovat hälyttäviä. Pitäisikö meidän salpavaeltajienkin olla korvaa lotkauttamatta? Mielestäni ei.

Salpavaellus ei ota kantaa politiikkaan, ei varsinkaan puoluepolitiikkaan; jokainen omissa nimissään voi, saa ja pitääkin toimia niiden osalta niin kuin hyväksi näkee.

Meitä Salpavaelluksen järjestäjiä yhdistää kuitenkin yksi kova aate, vapaaehtoinen maanpuolustustyö. Koska maanpuolustus on kaikkien suomalaisten etu, asia ja velvollisuus, en näe mitään pahaa siinä, jos Salpavaellus voisi omalta osaltaan viestittää nykypäättäjiimme viime sotien aikaista maanpuolustustahtoa Salpalinjan välityksellä. Suomen puolustuksen taso ja käytettävissä olevat määrärahat on nostettava niin korkealle, että puolustuksemme uskottavuudesta ei ole kenelläkään epäselvää. Se olisi tämän ajan Salpalinjaa. Tätä viestiä Salpavaellus voi viedä eteenpäin niinkin yksinkertaisesti kuin näyttämällä kansalaisillemme, mitä liki 75 vuotta sitten tehtiin niillä resursseilla, välineillä ja siinä ajassa!

Näin on itse asiassa toimittu Salpavaelluksella jo 20 vuotta. Nyt tuo työ on vain entistä ajankohtaisempaa ja tärkeämpää. Tällä tavalla Salpavaellus voisi osaltaan kantaa korttaan kekoon ja tehdä maallemme yhteiskunnallisen palveluksen, osoittaa nyky-Suomen maanpuolustustahtoa.

Millä keinoin Salpavaellus voisi tavoittaa entistä suuremman joukon ihmisiä ensi kesän linnoituspoluille edellä kerrottua viestiä vastaanottamaan, on jo vaikeampi juttu. Ideoita suuntaan tai toiseen voi välittää klikkaamalla oheista logoa tuossa oikealla ja hakeutumalla vaellussivujen viime kesän reiteille ja niiden ruusuja ja risuja –lomakkeeseen. Vielä voi ja ehtii vaikuttaa.

Eikö muka syytä huoleen?

Venäjä on palaamassa (jos se nyt muuta on ollutkaan) diktatuuriin. Putin pullistelee asevoimillaan ja luottaa lännen hajanaisuuteen, josta vastusta ei tule. Krimiä viedään.

Kenraali Gustav Hägglund käytti juuri aamutelevision keskustelussa sanaa rosvokratia, tosin tarkoittaen Ukrainan hallintoa, jossa politiikkaan on tultu kansaa ryöstämään. Mutta kyllä ilmaisu sopii Venäjän politiikkaankin.

Minä hämmästelen meidän suomalaisten pehmeyttä Ukrainan kriisissä. Vielä vaikka rajoilla kolisee, meitä kehotetaan ottamaan vain rauhallisesti ja katsomaan tilannetta! Onko se rauhallisuutta vai pelkoa? Pelätään, että isonaapuri suuttuu, jos arvostelemme sen vääryksiä.

Suomalaiset suomettuneet poliitikot ovat hiljaa. He vetävät vanhaa tuttua linjaa. Ja mikä on vetäessä, kun me suomalaiset, kansa, olemme hiljaa, emmekä kerro edusmiehillemme, mitä mieltä olemme.

En jaksa uskoa millään, että suurin osa suomalaisia on välinpitämättömiä, mitä itärajamme takana tapahtuu. Suomalaisten poliitikkojen tahto on kansan tahto. Kun olemme hiljaa, poliitikot luulevat, että kansa siunaa heidän hiljaisuutensa ja siivoaa heidän housunsa.

Minun mielestäni varautuminen ei ole uhittelua. Eihän maan puolustaminen voi olla uhka kenellekään. Se on uhka ainoastaan hyökkääjälle. Siksi meidän suomalaisten tulisi ääneen sanoa mitä ajattelemme. Minä uskon, että suurin osa suomalaisista haluaa, että Venäjä pysyköön lestissään, pysyköön rajojensa takana. Se viesti on selkeästi välitettävä valtiojohdollemme.

Jos hiljaisuudella hyväksymme Venäjän mielivaltapolitiikan Krimillä, voimme varautua siihen, että Karjala oli itänaapurillemme vain alkupala. Kohta Ruotsikin huomaa olevansa etulinjassa!

En ole huutamassa rautaa rajalle. Olen rauhanturvaajana nähnyt sodan tuoreet jäljet ja tiedän miltä tuntuu, kun kovilla ammutaan kohti tulitaukorikkomusten keskellä vailla kunnollista suojaa. Sotaa ei voi kukaan toivoa.

Mutta kyllä suomalaisten pitää uskaltaa sanoa, että tämä peli ei vetele. Ja sanojen vakuutena pitää olla puolustus kunnosssa.

Se tarkoittaa nyt aivan samaa kuin talvisodan jälkeen. Silloin maan taloustilanne oli varmasti paljon kurjemmassa kunnossa kuin nyt. Silloin maalla oli varaa satsata puolustukseen. Asiat pantiin tärkeysjärjestykseen. Silloin ei ajateltu ensimmäisenä vain hyvinvointia ja laakereilla lepäämistä. Silloin ajateltiin, että ensin on turvattava maan itsenäisyys ja mahdollisuus rakentaa omanlaisemme hyvinvointi.

Silloin rakennettiin Salpalinja. Sen taakse, siis koti-Suomen puolelle, on vuosikymmenten saatossa luotu huikea hyvinvointi ja elämänlaatu. Suomella on nyt paljon enemmän puolustettavanaan kuin 75 vuotta sitten.

Nyt ei tarvitse rakentaa uutta Salpalinjaa. Riittää, kun panemme puolustuksemme kuntoon, pidämme huolen, että apua saadaan kun sitä tarvitaan. Ja niin kuin Hägglund tänään sanoi, että kun pidämme puolustuksemme kunnossa, naapuri tietää, että turpiin tulee, meillä ei ole mitään hätää.

Ja kun lisäksi kerromme ÄÄNEEN mitä mieltä me suomalaiset olemme maailman, ennen kaikkea Putinin Venäjän menosta, niin meillä on toivoa paremmasta!