Korsun betonityön vaateita ja vaatimuksia

Salpalinjan tyypillinen järeä teräsbetonikorsu on konekivääri- ja 20 miehen majoituskorsu. Pelkästään niitä on rakennettu 168 kappaletta. Muita saman kokoluokan korsuja tehtiin enemmän kuin toinen mokoma.

Suurin osa korsuista on pyritty rakentamaan kallioon, mutta myös maavaraisia korsuja on varmasti kymmeniä. Yhteen maavaraiseen korsuun on laskettu menevän betonia noin 560 kuutiometriä. Siihen tarvittiin 250 000 kg sementtiä ja miljoona kiloa kiviainesta, hiekkaa ja soraa.

Betonimassojen määrä tulee ymmärrettävämmäksi, kun sementin laittaa 50 kilon säkkeihin. Niitä on silloin oltava yhtä korsua varten betoniaseman varastossa 5 000 kpl. Sen ajan kuorma-auto pystyi kuljettamaan kenties 50 – 60 säkkiä sementtiä kerrallaan, siis lähes sata kuormaa sementtiä!

Kiviainesta tarvittiin myllyjen vieressä 400 kuutiota, silloin 400 autokuormaa! Sekin on melkoinen sorakasa. Vettä pelkästään betoniin meni noin satatuhatta litraa, sata tuhannen litran kuormaa! Siihen päälle kasteluvesi valetun betonin kuivumisen hidastamiseksi ainakin kesäaikana.

Betonimuotin, kansanomaisesti betonilaudoituksen, tekemiseen käytettiin 430 neliötä täyssärmälautaa.

Kun valukorkeudet seinänjatkeilla olivat lähes viisi metriä ja esimerkiksi vihollisen puolen etuseinän paksuus oli 2,3 metriä, niin valupaine vaati äärimmäisen vahvat tukirakenteet muotille. Siinä on pitänyt olla ”kakkosnelosia” varsin tiheässä tukikoolonkina sekä niiden vaakatukina.

Myöskään katon alustukipuiden, töttipuiden, määrää ei Salpa-kirjallisuus kerro, kattovahvuushan oli aina 2,1 metriä betonia. Paljon lienee oikea määre. Täytyy sanoa, että muottien periksiantamisia ei korsujen sisäseinä- ja kattorakenteissa näe.  Ulkoseinät ovat suurimmaksi osaksi maalla ja kivellä peitettyjä, mutta tuskin moisia virheitä olisi niissäkään sallittu.

Terästä, 18 mm pyöräterästä (harjaterästä ei silloin ollut käytössä), meni yhteen maavaraiseen korsuun 45 000 kiloa. Betoniraudoituksen teko ei ollut siis pikkujuttu sekään.

Itse betonivalu tehtiin lattiaa lukuunottamatta yhtämittaa, keskeytyksettä kymmenen kuution tuntivauhdilla. Tärytys ja sullonta piti tehdä huolella. Valettava pinta-ala oli seinienkin osalta kymmeniä neliöitä, puhumattakaan katosta. Valusaumojen välttämiseksi tärystys ja sullonta on ollut jatkuvaa. Tuskin on liioiteltua sanoa, että sullojia on pitänyt olla hiha hihassa kiinni.

Betonia valettiin läpi vuoden jopa 20-asteen pakkasilla. Betoni itsessään tuottaa lämpöä. Kylmä ei ollut ongelma, paitsi valujen ulkopinnoissa. Mutta tuskin monessakaan kohdin betoni on päässyt jäätymään. Jos olisi, se ei olisi kovettunut ja betoniraudat olisivat pinnoissa näkyvissä murentuneen valumassan jäljiltä; kaikkiin jälkipaikkauksiin tarvittiin linnoitustoimiston tarkastajan hyväksyntä.

Kova pakkanen on ollut hankala myös valuvälineiden osalta. Lapiot ja betonikärryt, jotka saattoivat olla jopa puusta tehtyjä, pakkasella helposti paksuuntuivat jäätyvästä betonista. Myös keskusbetoniasemilta kuljetuksiin käytettyjen kuorma-autojen laidat ja lava voivat ”turvota” samasta syystä.

Aiemmin viitattu betonin kastelu liian nopean kuivumisen ja sitä kautta halkeiluvaaran takia vaati huomattavan määrän kasteluvettä. Toisaalta yksi ongelma saattoi olla helleaikana paksujen valumassojen liika kuumeneminen. Milläpä betonimassaa sitten muulla jäähdytit kuin vedellä, jos ”ylikuumenemista” tapahtui. Muistutettakoon, että korsun kattoon valetussa betonikuutiossa oli 450 kiloa sementtiä! Nykyiset normaalivalut taidetaan tehdä puolta pienemmillä sementtipitoisuuksilla.

Muun muassa tämän tyyppisiä asioita on siis yhden korsun betonitöissä esiin saattanut tulla. Nämä näkökulmaotannat olen pengannut Salpalinja-kirjallisuudesta ja keskusteluista alan ammattilaisen kanssa.

JK. Otto Aura inspiroitui tästä. Lue: http://otonkirja.blogspot.fi/2013/07/hieman-salpalinjasta.html?spref=fb

Valokuvat Salpavaellus 2013

Salpavaelluksen 2013 valokuvat ovat alla olevien linkkien takana katsottavissa.  Ajatus on, että kuvat löytyisivät tätä kautta vaikkapa hakusanoilla Salpavaellus kuvia 2013, valokuvia Salpavaellukselta tai Salpavaellus kuvat.

Kuvasarja linkin takana Salpavaelluksen 2013 päätösjuhlan yhteydessä paljastetusta Rauhan rakentajat -muistomerkistä. Kuvat: Salpavaellus 2013 / Terho Ahonen
https://plus.google.com/photos/109160698378724670804/albums/5901440163858437553

Tähän perään kuvasarja Rauhan rakentajat -muistomerkin rakentamisprosessista, kuvat: Terho Ahonen
https://plus.google.com/photos/109160698378724670804/albums/5903327102244905585

Laatuaikaa linjalla -reitti. Kuvat: Salpavaellus 2013 /  Armi Oinonen
https://plus.google.com/photos/115232574212395935010/albums/5899053651234913649?authkey=CIn_vJrgo_e9iAE

Maanpuolustusjuhla 30.6.2013 Kuvat: Salpavaellus 2013 / Terho Ahonen
https://plus.google.com/photos/109160698378724670804/albums/5902357450226587905

Illanviettoa Pyyhinlammella. Kuvat: Salpavaellus 2013 / Terho Ahonen
https://plus.google.com/photos/109160698378724670804/albums/5902648802215627505

Komentajan vierailu Salpavaelluksella ja Eteläisen Rantamaan reitin alkukilometrit. Kuvat: Salpavaellus 2013 / Terho Ahonen
https://plus.google.com/photos/109160698378724670804/albums/5902618835815907713

Luumäen linnoitteet -reitin tunnelmia. Kuvat: Salpavaellus 2013 / Terho Ahonen.
https://plus.google.com/photos/109160698378724670804/albums/5902660303607649553

Polkupyöräreitti ja muutama kuva vielä mukana pyöräilleiden rauhanturvaajien iloksi muistomerkin paljastuksesta. Kuvat: Salpavaellus 2013 / Rainer Fabricius. Alun kolme alamäkipyöräilykuvaa on T Ahosen otoksia, kaikki muut siis Fabrin.
https://plus.google.com/photos/109160698378724670804/albums/5902694456054031313

Vielä paikallislehti Kaakonkulman kesätoimittajan Emilia Ristolan kuvakatsaus täydentämään osaa edellä olevaa Salpavaelluksen kuvitusta. Lisätty 24.7.2013:
https://plus.google.com/photos/109160698378724670804/albums/5904163707202449585/5904163966413156690?pid=5904163966413156690&oid=109160698378724670804

Kuorma-autokalusto Salpalinjalla

Salpalinjan rakentamisessa avainasemassa tietysti monen muuan asian kanssa on ollut materiaalin kuljetukset. Rautatiet oliva kaukana, samoin kuin osa maanteistä. Reino Arimon Suomen linnoittamisen historiassa kerrotaan, että Salpa-aseman rakentamiseksi tehtiin uutta tietä 353 kilometriä ja vanhoja teitä korjattiin 452 kilometriä.

Viime sotien aikana kuorma-autoilla oli kysyntää paitsi vahingoittumisalttiissa armeijan sota-ajoissa, tietysti myös linnoitustöissä. Välirauhan aikana linnoitustoimiston käytössä oli yli tuhat kuorma-autoa. Niistä 60 prosenttia oli muutettu puukaasukäyttöisiksi, olivat siis ”häkäpönttö”-autoja.

Salpalinja-työmaalla kuorma-autoja on sanottu olleen puolet silloisesta Suomen kuorma-autokannasta. Voisiko se tarkoittaa näihin töihin vapaana olevia ja soveltuvia autoja? Täytyihän muun yhteiskunnan kuljetukset toimia. 1940-luvulla Suomessa oli kuorma-autoja enemmän kuin henkilöautoja. Google ei tähän hätään löytänyt minulle tilastotietoa autojen määristä sotavuosina.

Salpalinjan rakentamisesta on näilläkin sivuilla kerrottu, että sen ajan tavallinen kuorma-auto pystyi kuljettamaan vain yhden estekiven kerrallaan tai vain kuution betonia. Asia tulee todistettua ja ymmärrettäväksi, kun liitän oheen valokuvan kesältä 2012 Salpalinja-museon työnäytöksestä. Tuo auto on ollut sodassa ja se on saatu jos ei käyttö- niin ainakin korjauskelpoisena takaisin. Nyt se on siis entisöity. Auton merkin varmaan joku kommenttiosiossa julkaiseekin.

 

Lyhyesti sanottuna auton hytti ja nokka on jotakuinkin yhtä pitkä kuin lavakin. Kippi oli mekaaninen yhden tai kahden miehen veivitettävä ratkaisu. Omat vaaransa on siinäkin. Muistan lapsena, kun isoisäni sai vanhasta kuorma-autosta tehdyn traktorin peräkärrin veivistä leuoilleen. Vammojen laatua en muista, mutta kovaa se lyö, jos lukitussalpa ylösnostaessa ei loksahdakaan rattaan hampaille.

Kuorma-autoyrittäjille riitti siis töitä enemmän kuin jaksoivat ja ehtivät ajaa. Pervetiiniä ja viinaakin käytettiin piristeinä sillä seurauksella, että aina ei tiellä pysytty!

Vielä muutamia lukuja muistutukseksi joistakin kuljetusmääristä. Estekiviä ajettiin 350 000 – 400 000 autokuormaa, kivi / kuorma. Maavaraiseen korsuun meni betonia 560 kuutiota, se on 560 autokuormaa. Teräsbetonikorsuja Salpa-asemassa on noin 450 kappaletta, joista suurin osa on osaksi tai kokonaan kallioon rakennettuja, jolloin betonia ei mennyt aivan maavaraisen korsun määrää. Pallokorsujen, 254 kpl Salpa-asemassa, betonitarpeet olivat vain 24 kuutiota / kpl. Muun materiaalin kuskaaminen ja huoltoajot ovat luku sinänsä.

Salpalinja-työmaalla on vetojuhtina ollut myös hevosia. Jostakin olen lukenut tai nähnyt luvun 3 500 hevosta. Ainoa kirjallisuudesta tai sitten opettajieni suusta tullut yhteys hevosiin on mielessäni ollut maininta, että estekivien ympärille, siis maahan monttuun kaivetun kiven ympärille tuli hevoskuorma sepeliä kiilakiviksi, kenties myös routaeristykseksi. Aivan varmasti hevosia on käytetty muuhunkin kevyeeseen ajoon.

Salpalinjan taistelusuunnitelma?

Minulta on muutaman kerran kysytty, onko olemassa Salpalinjasta taistelusuunnitelmia. Kysymyksissä on tarkoitettu tietenkin puolustustaistelusuunnitelmia. En ole osannut vastata muuta kuin, että en ole kirjallisuudessa erillisistä taistelusuunnitelmista tehnyt havaintoja, enkä itse niitä nähnyt enkä niistä kuullut.

Uskon edelleen, että Salpalinjasta ei ole erikseen puolustustaistelusuunnitelmia yksinkertaisesti siitä syystä, että Salpa-asema, puolustuslinnoitus, on taistelusuunnitelma jo itsessään. Linnoituksen rakenteet määrittävät hyvin pitkälle taistelun kulun. Totta kai mahdollisessa taistelussa tilannejohtaminen antaa sijaa tai pakottaa omiin tilanteen mukaisiin ratkaisuihin. Sitä vartenhan lähijohtajat, ryhmänjohtajat, joukkueenjohtajat ja komppaniapäälliköt ovat olemassa.

Taistelun kulku Salpa-asemassa olisi saattanut olla jotensakin seuraavanlainen:

Ensinnäkin puolustukseen ryhmittyvät kenttäarmeijan joukot olisi pikaisesti perehdytetty linnoituksen laitteisiin ja niiden yksityiskohtiin aina jokaista ilmastointiventtiilin asentoa ja poteroa myöten. Perehdyttäjinä olisivat olleet tätä varten perustetut linnoituspataljoonat ja erilliset linnoituskomppaniat.

Taistelu kohti pääasemaa hyökkäävää vihollista vastaan olisi alkanut tykistön, se on linnoitustykistön, kenttätykistön ja kranaatinheittimistön tulella tulenjohtajien osoittamiin maaleihin ja osin etukäteen mitattuihin sulkumaaleihin. Pääaseman edessä olevissa etuasemissa olisi viivytetty ja hidastettu vihollisen liikettä, saatu se kenties pysähtymään ja altistumaan entistä enemmän puolustajan tykkitulelle.

Riippuen ilmatilan hallinnasta puolustajat ilmavoimat olisivat tietenkin kuluttaneet vihollista parhaan kykynsä mukaan ja ainakin yrittäneet pitää ilmaherruuden käsissään.

Etumaaston selkeät hyökkäysurat, tiet, olisivat pioneerit miinoittaneet, virittäneet panoskaivot laukaisuvalmiiksi, panostaneet sillat ja niin edelleen. Tulvitusjärjestelmiin olisi vesi nostettu toimintakorkeuteen, niin kuin kesällä 1944 tehtiinkin.

Hyökkääjän lähestyessä kivi- tai kaivantoesteitä peliin tulevat miinakentät, suorasuuntausaseet, panssarintorjuntatykit kenttä- ja kantalinnoitetuista asemista. Vihollisjalkaväen lähestyessä tankkien suojassa kiviesteitä mukaan liittyvät teräsbetonikorsujen konekiväärit ampuen kiviesteiden suuntaista sivustatulta samoin kuin korsujen pst-tykitkin. Myös kenttälinnoitetut kk-pesäkkeet aloittavat laulunsa tilanteen (vihollisen tykkitulen) sen salliessa.

Vielä tässä vaiheessa vihollisen tulivalmistelu pakottaa puolustajan avoasemien miehityksen pysymään korsuissaan suojassa. Siinä vaiheessa kun jalkaväen rynnäkkö alkaa, siirtyy vihollisen tulivalmistelu puolustusasemien taakse ja tällöin puolustava jalkaväki pääsee miehittämään omat asemansa ja aloittamaan torjuntataistelun käsiaseilla.

Mikäli vihollinen pääsisi puolustajan asemiin, taistelu jatkuisi lähisyvyydessä, johon myös panssaritorjunnassa oltiin kesän 1944 torjuntataisteluiden kokemusten perusteella valmistauduttu.

Taistelu saattoi jatkua myös teräsbetonikorsuissa vielä, vaikka vihollinen olisi ne saartanut. Tällöin olisi pyydetty, mikäli viestiyhteydet olisivat olleet kunnossa, omalta tykistöltä tuli-isku korsun päälle (kestivät tuhannen kilon lentopommin täysosuman) ja eliminoitu sisäänpyrkivää vihollista myös lähipuolustusaukoista, tähystyskuvusta korsukonepistoolilla ja kranaatinpudotusaukoista.

Reservin vastaiskuja olisi varmaankin tarvittu. Siihen tärkeimmissä suunnissa oli varauduttu rakentamalla lähisyvyyteen muutaman sadan metrin päähän pääasemasta teräsbetonisia majoituskorsuja reservin suojatiloiksi.

Karkeasti kuvattuna jotenkin noin taistelu Salpalinjassa olisi kulkenut. Ja jos pääasemasta olisi pitänyt esimerkiksi todennäköisimmässä painopistesuunnassa Virolahden ja Luumäen suunnassa luopua, olisi taistelua jatkettu Hamina-Taavetti –linjassa ja tarvittaessa vielä Kymijoki-linjassa. Ja täytyy muistaa, että hyökkääjän voimia olisi tuossa vaiheessa jo ratkaisevasti heikennetty, eikä suurvaltakaan olisi ehtymättömästi pystynyt syöttämään uutta voimaa sitkeän puolustajan kimppuun.

Taistelu Salpa-asemassa olisi ollut sotahistorioitsija Sampo Ahton mukaan verisin koskaan Pohjoismaissa. Siinä olisi ratkaistu Suomen kohtalo. Tätä jossittelua ei tietysti tarvita, koska Salpalinja olemassa olollaan hoiti osaltaan tehtävänsä, jonka kunnioitetut sotiemme veteraanit loistavalla tavalla sitä ennen taistelurintamilla pohjustivat. Suomi oli liian kova pala Stalinin Neuvostoliitolle. Suomi säilytti itsenäisyytensa ja itseääräämisoikeutensa, saavutti viime sodissa tavoitteensa.

Juha Kilpeläinen lähetti tämän kartan joka kuvaa 3. prikaatin vastuualuetta syksyllä 1944. Tämäkään ei ole varsinainen taistelusuunnitelma, pikemminkin kartta puolustuslinjoista. Varmaan tarkempiakin suunnitelmia tehtiin, ainakin kylmän sodan vuosina. Minäkin ainoassa Salpalinjaan liittyvässä kertausharjoituksessani 1970-luvun alussa tiedustelin ja piirsin erään torjuntakomppanian kohdalla sissiylläkköpaikkoja ja kätköjä Salpalinjan maastoissa jossakin kotiseudullani. Ne piirrokset jäivät lukkojen taakse sotilaspiiriin.

Palautteen kautta eteenpäin

Viikko on kulunut sulatellessa 20. Salpavaelluksen tapahtumia. Päällisin puolin jäi oikein hyvä maku suuhun. Joitakin asioita olisi tietysti pitänyt tehdä hieman toisin ja jatkossa varmaan tehdäänkin. Palautetta vaeltajilta, maanpuolustusjuhlan yleisöltä ja kanssajärjestäjiltä kootaan yhteen. Sitä voi pikku yksityiskohtia myöten surutta lähettää sähköpostiini terho.ahonen@haminetti.net. Myös tämän blogin kommenttiosio on käytettävissä.

Salpavaellus-idean ydin on, että sen avulla ja mahdollisimman asiantuntevasti esitellään mukavassa seurassa Salpalinjaa, suomalaisen maanpuolustustahdon monumenttia. Salpalinja on nähtävyys, kun siihen liitetään opastus. Yhdessä ne ovat siis samalla paitsi matkailukohde myös aatteellisen maanpuolustustyön väline, viestikapula. Salpa-asema viestittää olemassa olollaan maanpuolustustyön ytimen; on varauduttava pahimpaa, vaikka kukaan ei toivo pahimman tapahtuvan.

Viime sotien aikaan tuo pahin oli konreettista maan miehittämisen ja yhteiskuntajärjestelmän väkivaltaisen muuttamisen uhkaa. Tehty työ osaltaan sen torjui. Tänä päivänä uhkat ovat kenties toisenlaisia. Niihinkin pitää varautua. Maanpuolustus on maan ja sen kansalaisten oikeuksien ja hyvinvoinnin puolustamista.

Suomi on saanut elää rauhan aikaa noin 70 vuotta. Joku voi ajatella, että perinteisiä sotia ei enää tule. Uskoo ken tahtoo. Suomalaiset poliitikot torjuivat vielä 1938 varustelumäärärahojen lisäämisen perustelulla, että eihän nykyaikana, siis vuonna 1938, enää tule maailmansotia! Hieman vanhempi väki muistaa, kun Marja-Liisa Hämäläinen hiihti kultamitaleita Sarajevon olympialaisissa vuonna 1984. Muutama vuosi sen jälkeen paikka oli sotatantereena! Kuka olisi uskonut kisojen aikana.

Maanpuolustukseen valmistautuminen ei ole sotilaallista uhoa. Miten esimerkiksi Salpalinja olisi voinut olla uhka kenelläkään? Sehän oli ja on puolustuslinnoitus. Ei sen avulla kukaan hyökkää minnekään. Maanpuolustaminen ei ole uhka, sen laiminlyöminen on.

Jos ja kun Salpavaellus osaltaan on pystynyt välittämään osallistujilleen vuodesta 1994 lähtien suomalaista maanpuolustustahtoa ja auttanut ymmärtämään sen merkityksen, on tapahtuma lunastanut paikkansa ja tehtävänsä. Silti suomalaisista puhuttaessa yli viisi miljoonaa kansalaistamme ei ole vielä Salpalinjaan ja sen sanomaan perehtynyt. Tekemistä siis Salpavaelluksellakin riittää.

Salpavaelluksella on aina muutamia kymmeniä vaeltajia, jotka vuodesta toiseen tai aika-ajoin osallistuvat tapahtumaan. He ovat luoneet paineita järjestäjille miettiä, mitä uutta heille keksittäisiin. On kyllä paljon keksittykin, mutta oma vaatimaton mielipiteeni on, että peruspolulta ei pidä kauas poiketa.

Viittaan noihin yli viiteen miljoonaan suomalaiseen, jotka eivät ole käyneet Salpalinjassa sitä ensimmäistäkään kertaan. Heille meidän pitäisi Salpavaellusta rakentaa. Siihen riittäisi periaatteessa ihan se sama konsepti kuin ensimmäisellä vaelluksella 1994 oli: tehdään kaksi perusreittiä, jotka päättyvät Miehikkälään; eteläinen ja pohjoinen.

Silti meidän ei tarvitse unohtaa vakituisia vaeltajiamme. Kun oppaiden taso ja tietämys on valtavasti parantunut viime vuosien aikana, tehtäköön vanhoille vaeltajakonkareille oma spesiaalireittinsä ja pantakoot kaikkein tietävimmät asiantuntijat heille oppaiksi. Sieltä löytyy uutta ja kiinnostavaa yllin kyllin. Ja ensikertalaisille keskitytään kertomaan ja näyttämään ne perusasiat, jotka päivässä parissa kohtuudella ehtii ja minkä vastaanottajat ehtivät ja kykenevät myös sulattamaan.

Samalla kun kaikki opasryhmässä olevat lähtevät samalta viivalta liikkeelle, ei tule sitä tunnetta, että olenpa tyhmä ja hölmö kun en edes sitä ja tätä tiedä. Nimittäin kun ryhmässä on sekaisin ensikertalaisia ja lähes kaiken tietäviä vaeltajakonkareita, niin viime mainituille saattaa tulla ymmärrettävä ja inhimillinen tarve tahtomattaan ja tahattomasti olla kaikkitietäviä. Jokainen meistä taas tietää, että aina se ei tunnu mukavalta. Kun pannaan konkarit omiin ryhmiin ja ensikertalaiset omiin, niin homma saattaisi toimia tältäkin osin paremmin. Tästä on puhuttu heti vaelluksen jälkeen. Huomio ei siis ole minun keksintöni.

Näillä ajatuksilla kohti uusia blogiaiheita. Salpavaellus saa jäädä nyt muhimaan hyvinä muistoina toistaiseksi itsekunkin mieleen.

Risto Sivulan kiitossanat

Salpavaelluksen johtajan Risto Sivulan kiitospuhe päätösjuhlassa 30.6.2013.

Herra kenraali, kunnioitetut sotiemme veteraanit, salpavaeltajat, hyvät naiset ja herrat!

Salpalinjan perinneyhdistykselle parhaat kiitokset saamistamme huomionosoituksista, kiitos.

Samalla kiitän kenraalimajuri Parkattia, kun toit komentajan terveiset kaikille vaeltajille tähän päätöstilaisuuteen, kiitos.

Vaelluksen ensimmäisenä vuonna mukana ollut Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt pyysi välittämään sydämellisen tervehdyksensä kaikille vaeltajille.

Alkuaan kertaluontoiseksi ajateltu Salpavaellus-tapahtuma on kertautunut nyt 20 kertaa.

Peruskuvio tapahtumassa on säilyttänyt hyväksi koetun muotonsa. Toki pientä muutostakin on ajan saatossa tullut. Vaeltajien määrä vuosittaisessa tapahtumassa on vaihdellut muutamasta kymmenestä noin 200 henkeen.

Salpavaellus-organisaatio otti lisää haasteita parisen vuotta sitten. Vaellus perehdyttää myös RUK:n oppilaat Salpalinjan saloihin Terho Ahosen ja muiden asiansa osaavien oppaiden johdolla ja näin tietoa välittyy myös nuorten tulevien upseereiden kautta ympäri maata.

Juhlavuoden kunniaksi Salpavaellus palkitsee eräitä henkilöitä Salpavaelluksen eteen tehdystä pyyteettömästä työstä. Samalla jaan muistoesineen Kenraalimajuri Parkatille ja Kymenlaakson aluetoimiston edustajalle majuri Pasi Kallioniemelle.

Pyydän edellä mainittujen henkilöiden lisäksi seuraavia henkilöitä saapumaan tänne eteen:
Arto Lavento Salpavaellusidean isänä sekä Erkki Rikkola, Petri Rajajärvi, Pekka Krouvi, Hannu Ilves, Jukka Sillanpää, Armi Oinonen ja Kimmo Salmela.
Onnittelut palkituille!

 

Kiitän järjestäjiä ja kaikkia vaeltajia. Kaikki ovat päässeet turvallisesti perille!

Kiitos ja hyvää kesää kaikille!

Perinneyhdistyksen puheenvuoro

Salpalinjan Perinneyhdistyksen puheenjohtajan, eversti evp Arto Mikkosen puhe Salpavaelluksen päättäneessä maanpuolustusjuhlassa Miehikkälässä 30.6.2013

Kunnioitetut veteraanit ja lotat,                                                          

Arvoisat Salpalinjan rakentajat,

Hyvät naiset ja herrat!

Minulla on ilo ja kunnia Salpalinjan Perinneyhdistyksen edustajana onnitella Salpavaellusta ja sen organisaatiota puuhamiehineen 20-vuotisesta työstä Salpalinjan tunnettavuuden edistämiseksi. Vaellukset eri reitteineen ovat olleet paras mahdollinen tapa tutustua Salpalinjaan. Tapahtuman toteutus on kasvattanut vuosien aikana monia Salpalinjan asiantuntijoita ja ystäviä niin tänne Miehikkälän ympäristöön kuin laajemmallekin

Salpalinjan perinneyhdistys perustettiin 11 vuotta sitten vaalimaan Salparakentajien perinnettä ja edistämään Salpalinjan tunnettavuutta. Yhdistys on toteuttanut tarkoitustaan tuottamalla kirjallista ja sähköistä materiaalia Salpalinjasta, järjestämällä tapahtumia ja tukemalla käytettävissä olevin keinoin muita Salpatoimijoita tai asiasta kiinnostuneita. Yhdistys on myös koonnut piiriinsä monia Salpalinjan asiantuntijoita ja harrastajia. Viimeisin, toivottavasti tulosta tuottava toimenpide oli keväällä, kun yhdistys jätti Valtioneuvoston kansliaan esityksen nimetä Salpalinja ”Itsenäisyyden monumentiksi ” vuonna 2017 Suomen viettäessä itsenäisyytensä 100-vuotisjuhlavuottaan.

Uskon, että te kaikki tunnette Salpalinjan historian ja merkityksen hyvin, joten en puutu näihin. Tämän hetkisestä tilanteesta totean, että Salpalinjan omistaa Valtiovarainministeriö ja sitä hallinnoi Senaattikiinteistöt. Se teetti Museovirastolla vuosi sitten valmistuneen kaksivuotisen linjan inventointihankkeen, jossa todettiin rakenteiden sijainti ja kunto. Tämän ja joidenkin muiden kriteerien perusteella on määritelty kohteet ja alueet, joita tullaan jatkossa suojelemaan. Salpalinja ei kuulu tällä hetkellä muinaismuistolain piiriin, mutta suojelu tapahtuu mm kaavoituksen avulla. Myös suojelulainsäädäntöä ollaan kehittämässä.

Käytännön tapahtumana Lappeenrannan seudulla on meneillään hanke, jonka tuloksena  valmistunee Salpapolulle jatkoa Luumäen kautta Lappeenrantaan. Hankkeessa kehitetään myös Salpa-portaalia.

Hyvä juhlaväki

Salpalinjan perinneyhdistyksen j a Salpavaelluksen tavoite on sama, tehdä Salpalinjaa tunnetuksi. Tämän takia perinneyhdistys haluaa tässä hienossa juhlassa palkita joitakin vaelluksen puuhamiehiä. He ovat olleet mukana alusta alkaen tai johtaneet järjestelyjä vuosikausia.

Perinneyhdistyksellä on mahdollisuus palkita Salpa-rakentajan ansiomitalilla. Se voidaan myöntää Salpalinjan rakentajalle tai huoltotehtävissä olleelle. Se voidaan antaa myös erittäin aktiivisesti linnoittamisen perinnetyössä toimineelle henkilölle. Tätä ennen mitaleja on myönnetty 185 kappaletta

Salpalinjan perinneyhdistyksen hallitus on myöntänyt Salpa-rakentajan ansiomitalin seuraaville henkilöille:                                                                                                                                     

- Eero Kaasalainen                                              - Reino Pietikäinen

- Jukka Lappi                                                       - Risto Sivula

- Hannu Lavonen                                                  - Kari Tahvanainen

- Jorma Mänttäri

Onnittelen palkittuja ja toivon teille intoa jatkaa edelleen työtä Salpalinjan parissa.

 

Hyvä juhlaväki, Salpalinjan ystävät, toivotan teille kaikille hyvää kesää.

Paavo Kiljusen muistomerkkipuhe

Suomen Rauhanturvaajaliiton puheenjohtajan, kenrl evp Paavo Kiljusen Rauhan rakentajat –muistomerkin paljastuspuhe Miehikkälän Salpalinja-museolla 30.6.2013

Salpalinja oli osoitus peräänantamattomuudesta

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, herra kenraali, hyvä juhlaväki!

Olemme paljastamassa Rauhan rakentajat –muistomerkkiä, jolla kunnioitetaan Salpalinjan rakentajien uutteraa työtä Isänmaamme itsenäisyyden ja kansamme vapauden puolesta.

Salpalinja oli Suomen suurin rakennustyömaa, jossa työskenteli enimmillään 35 000 rakentajaa. Muonitushuollosta vastasi 2 000 lottaa.

Salpalinjan kestävyyttä ei koskaan koeteltu taisteluissa. Pelkällä linnoituksen olemassaololla oli kuitenkin tärkeä merkitys sodan lopputulokselle.

Torjuntataisteluissa uhrautuvasti taistelleitten sotilaiden tavoin Salpalinjan rakentajat osoittivat hyökkääjälle peräänantamatonta tahtoa puolustaa kansamme vapautta ja vastustaa tarjottua orjuutta. Tietoisuus linnoitteen olemassaolosta vähensi hyökkääjän etenemishalua ja toisaalta antoi puolustajalle uskoa puolustuksen pitävyyteen.

Arvoisat kuulijat!

Jämijärven kappalainen totesi vuonna 1871 ilmestyneessä kirjassaan seuraavaa: ”Mutta joka ei tunne eikä kysy isäinsä ja maansa vaiheita, se elää itsekkäisesti ja umpimähkään ja on omassa maassansa juuri kuin muukalainen”.

Tänään täällä Miehikkälässä paljastettava muistomerkki on selkeä osoitus tekijöidensä syvästä historian tuntemuksesta ja veteraanisukupolven uhrauksien arvostuksesta.

Kymenlaakson Rauhanturvaajat teki hienon aloitteen, johon Suomen Rauhanturvaajaliiton oli helppo tulla mukaan. Muistomerkki on näkyvä jatko jokakesäiselle Salpavaellukselle, jossa rauhanturvaajat ovat olleet alusta alkaen mukana yhdessä muiden täkäläisten maanpuolustajien kanssa. Uskon, että koko Kaakonkulman maanpuolustusväki on täysillä tämän hankkeen takana.

Kiitän kaikkia muistomerkin toteuttamiseen eri tavoin osallistuneita talkoolaisia ja tukijoita. Erityisesti haluan mainita Kymenlaakson Rauhanturvaajat ja puheenjohtajansa Mikko Räinän hankkeen käynnistäjänä. Kalle Räinä on ansiokkaasti vastannut muistomerkin suunnittelusta ja pystytyksen taiteellisesta johdosta. Kivimateriaalilla ja kuljetuksilla ovat hanketta tukeneet Työyhteenliittymä Haminan Kehä (Kesälahden Maansiirto Oy ja YIT), työmaa-insinööri Marja Mattinen ja turvallisuuspäällikkö Risto Sivula.

Hanketta ovat tukeneet myös Haminan Rautakauppa Oy ja toimitusjohtajansa Mika Urpa-lainen, Suomen Kiviteollisuus Oy ja sen työnjohtaja Heikki Savolainen, koneurakoitsija Muisto Korpela, rauhanturvaaja Teuvo Ruippo sekä Miehikkälän kunta ja Salpalinja-museo. Lukuisa joukko yksityisiä henkilöitä on ollut hankkeessa eri tavoin mukana. Lämmin kiitos kaikille tekijöille ja tukijoille.

Hyvä juhlaväki!

Rauhan rakentajat –muistomerkki symboloi päättäväisyyttä ja peräänantamattomuutta, jota Salpalinjan rakentajat osoittivat. Suomalaiset rauhanturvaajat ovat maailman kriiseissä antaneet oman panoksensa samoin periaattein. Muistomerkki on suomalaisten rauhantur-vaajien kunnianositus ja kiitos sotavuosina Suomea puolustaneille miehille ja naisille.

Olkoon tämä Rauhan rakentajat –muistomerkki osaltaan muistuttamassa arvokkaista viime sotiemme aikaisista perinteistä ja sotasukupolven urotöistä niin sodassa kuin rauhassa. Kannustakoon se meitä kaikkia pitämään hyvää huolta kauniista ja hyvästä Isänmaastamme.