ISSL:n komentajan, kenraalimajuri Veli-Pekka Parkatin puhe Salpavaelluksen maanpuolustusjuhlassa 30.6.2013 Miehikkälän Salpalinja-museolla
Kunnioitetut sotiemme veteraanit, herra kenraali, arvoisat vaeltajat ja maanpuolustusjuhlayleisö!
Toivotan teidät tervetulleeksi tähän Salpavaelluksen päättävään maanpuolustusjuhlaan, joka on myös Salpalinjan perinneyhdistyksen Salpa-tapaamispäivän päätapahtuma. Puolustusvoimien arvostusta tätä tapahtumaa kohtaan osoittaa se, että puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen on asettunut tilaisuuden suojelijaksi. Kenraali Puheloinen osallistui vaellustapahtumaan viime perjantaina ja lähetti terveisensä juhlaamme.
Tänä viikonloppuna jo kahdennenkymmenennen kerran järjestetyssä Salpavaelluksessa olemme saaneet tutustua maamme parhaimmistoon kuuluvien oppaiden opastamana viime sotien aikaisen suomalaisen maanpuolustustahdon kestävään monumenttiin - Salpalinjaan.
Salpalinjan linnoittaminen lähti liikkeelle runsaan viikon kuluttua Talvisodan päättymisestä, kun ylipäällikkö marsalkka Mannerheim päätti Inkilän herraskartanossa Juvalla käydyn neuvottelun tuloksena, että linja Klamila - Luumäki on viipymättä linnoitettava. Talvisodan kokemukset olivat osoittaneet, että puolustustaisteluissa ilman suojaa olevat joukot väsyivät nopeasti ja kärsivät suuria tappioita. Tarvittiin siis linnoitettu puolustusasema.
Linnoittamisella olikin kiire, sillä Talvisodan rauhansopimuksen edellyttämät alueluovutukset merkitsivät Suomen puolustusmahdollisuuksien ratkaisevaa heikkenemistä Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan. Kaikki aiemmin itärajan suojaksi rakennetut linnoitteethan jäivät luovutetuille alueille.
Talvisodan rauhansopimus ei poistanut Neuvostoliiton hyökkäyksen uhkaa. Päinvastoin, Neuvostoliitolla oli vahvat joukot rajan tuntumassa. Tapahtui rajaloukkauksia ja uusia teitä ja lentokenttiä rakennettiin rajan läheisyyteen. Hyökkäyksen uhka ja epävarmuus vaikuttivat siihen, että linnoitustyöt käynnistyivät nopeasti ja rakentamiseen osoitettiin ennennäkemättömän paljon työvoimaa ja muita resursseja.
Salpa-asemaa pidetään eräänä vahvimmista toisen maailmansodan aikana rakennetuista linnoitusketjuista. Suomenlahdelta Savukoskelle, ja sieltä kenttälinnoitettuna aina Jäämerelle saakka ulottuva Salpalinja on yhä Suomen suurin rakennustyömaa. Erityistä kunnioitusta linjan rakentamisessa ansaitsevat linjan kulun ja asemien sijoittamisen sekä puolustusasemarakenteiden teknillinen suunnittelu sekä se, että se on pääosin rakennettu sitkeiden suomalaisten rakentajien hartiavoimin.
Linnoituksen on laskettu maksaneen tuon ajan rahassa ilman ulkomaista työvoima-apua yhteensä noin 2,5 miljardia markkaa. Pelkästään vuonna 1941 linnoittamiseen käytettiin 1,1 miljardia markkaa eli noin viisi prosenttia valtion budjetista. Se on suhteellisesti yhtä paljon kuin koko tämän vuoden puolustusbudjetin osuus valtion budjetista. Nykyään suositun jos -historian kirjoittaja voisi pohtia, mikä olisi ollut Talvisodan kulku, jos nuo rahat olisi käytetty Kannaksen linnoittamiseen pari vuotta aiemmin.
Talvisodan jälkeen Salpalinjan merkitys oli siinä, että se osoitti Neuvostoliitolle Suomen puolustustahtoa ja samalla päivä päivältä rakentamisen edistyessä paransi joukkojen taisteluedellytyksiä. Näin ollen se omalta osaltaan vaikutti myös siihen, että Suomi välttyi uudelta Neuvostoliiton hyökkäykseltä. Jatkosodan alussa vankka puolustusasema etelässä mahdollisti Karjalan armeijan muodostamisen ja hyökkäyksen aloittamisen Talvisodassa menetettyjen alueiden takaisin valtaamiseksi.
Jatkosodassa Pääaseman ja Vammelsuu - Taipale aseman murruttua kesäkuun alkupuolella 1944, tilanne koettiin Päämajassa jo lähes epätoivoiseksi. Salpa-asema muodosti kuitenkin tällöin puolustustaistelujen henkisen selkärangan ja viimeisen linnoitetun torjuntatasan, jota onneksi ei tarvinnut käyttää. Hyökkäyksen pysähdyttyä Kannaksella Neuvostoliitto olisi tarvinnut merkittävät lisävoimat koko maan tai edes Etelä-Suomen valtaamiseen. Tässä lainaan sotahistorioitsija Sampo Ahdon sanoja:
"Tätä puolustusasemaa ei testattu koskaan, se ei joutunut taisteluun. Joku voi sanoa, että mitä hyötyä siitä sitten oli. Todellisuudessa linnoitus, joka on ollut niin vahva, ettei sitä vastaan kannattanut edes hyökätä, on parhaiten täyttänyt tehtävänsä."
Salpalinja oli sotataidollisesti viimeisiä kiinteisiin puolustusasemiin perustuvia linnoitusketjuja. Siihen päättyi monia satoja vuosia kestänyt linnoitusperinne. Näin massiivisia puolustusasemia ei enää ole. Toisen maailmansodan jälkeen sotataito on muuttanut muotoaan. Linjapuolustuksesta on luovuttu ja siirrytty aluepuolustukseen. Linnoitteiden suojaa tarvitaan toki tänäkin päivänä, mutta linnoittamisperiaatteet ja rakentamistavat ovat muuttuneet. Toisaalta voi todeta, että salpalinjan linnoitteet antaisivat vielä tänäkin päivänä hyvän suojan erilaista tulivaikutusta vastaan.
Yhtenä merkittävimmistä toisen maailmansodan linnoitusketjuista Salpalinja kuuluu Museoviraston määrittelemiin Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Etelä-Karjalan Sotaveteraanipiiri ja sen jäsenyhdistykset ovat esittäneet Valtioneuvostolle Salpalinjan nimeämistä Itsenäisyytemme Monumentiksi Suomen itsenäisyyden 100 v. juhlavuonna 2017. Toivon aloitteelle menestystä.
Arvoisa juhlayleisö
Uskon, että tämä vaellustapahtuma innostaa meitä kartuttamaan tietojamme maamme historian ratkaisuvaiheista. Salpa-aseman merkitys sodan, rakentamisen ja omalta osaltaan myös rauhan monumenttina on kiistaton. Jyhkeine korsuineen ja muine rakenteineen se muistuttaa meitä niistä valtavista ponnisteluista, joita sotaveteraanimme ja rakentajaveteraanimme sekä koko sotiemme sukupolvi toteutti. Ilman heidän uhrauksiaan olisi maamme historia saanut synkän suunnan. Emme myöskään voisi ylpeinä lukea lehdistä, että Suomi kulkee turvallisuudessa ja vakaudessa koko maailman kärjessä. Maanpuolustuksesta huolehtiminen on tämän turvallisuuden ja vakauden ylläpitämistä.
Kiitän lämpimästi Salpalinjan perinneyhdistystä sekä Luumäen, Virolahden ja Miehikkälän reserviläisjärjestöjä hienosti järjestetystä vapaaehtoisvoimin toteutetusta vaellustapahtumasta. Kiitos myös puolustusvoimien puolelta vahvasti tilaisuuden järjestelyissä mukana olleelle RUK:lle. Edelleen kiitoksen meitä viihdyttävästä musiikista ansaitsevat mainiot muusikkomme: rakuunasoittokunta, rauhanturvaajien Faitteri-soittokunta, kapellimestari musiikkieverstiluutnantti Harri Saksa ja tangokuningas Jukka Hallikainen sekä laulaja Raija Bernitz, häntä säestävä Pertti Husu ja nuori näyttelijä Antti Peltola.
Kannustan kaikkia tulemaan vaellukselle taas ensi vuonna ja innostamaan mukaan myös muita luontoliikunnan ja historian harrastajia. Toivotan teille kaikille hienoa juhlaa ja hyvää kesää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti