Omatoimitiedusteluun hyvä hetki

Salpalinjaan perehtyminen ilman karttoja ja oppaita on vaikeaa. Noin 70 vuoden ajan hammas on linnoituslaitteet tehokkaasti maastoon piilottanut. Omatoimitiedusteluun on kuitenkin hetkensä. Ja se on juuri nyt käsillä. Lumet ovat sulaneet, vanha heinä on pitkin maata, uutta ei ole, eikä puissa ole lehtiä. Tätä iloa kestänee parisen viikkoa. Sitä paitsi ötököitäkään ei ole vielä kiusana.

Omatoimitiedustelijalle kiviesteet ja taistelu- ja yhdyshaudat ovat Salpalinjan rakenteista helpoiten löydettävissä. Tähän aikaan vuodesta ne näkyvät hyvin.

Salpalinjan pääasemassa kiviesteet ja taistelu- ja yhdyshaudat antavatkin sitten johtolankoja etsiä muita rakenteita.

Kiviesteet ovat yleensä 100 – 150 metrin etäisyydellä taisteluhaudoista, poisluettuna sellaiset paikat, joissa on syvyyttä eli taisteluhautoja on useampia peräkkäin.

Kiviesteitä lähimpänä olevat taisteluhaudat ovat sitten johtolankoja jo järeiden teräsbetonikorsujen etsimiselle. Niitä on paikasta riippuen muutaman sadan metrin päässä toisistaan. Majoituskorsujen sisäänmenokäytäviä ja oviaukkoja kannattaa etsiä Koti-Suomen puolelta. Muuta niistä ei juuri näykään. Teräsbetonikorsuihin johtaa lähes poikkeuksetta yhdyshauta.

Asekorsujen ampuma-aukot avautuvat yleensä aina (poikkeuksiakin on) murtoviivana maastossa olevan estekivirivistöjen kulmista. Aseet, erityisesti korsukonekiväärit ampuvat kiviesteiden pituussuuntaista tulta. Korkeat ampuma-aukon yläpuoliset otsat ja siipimuurit paljastuvat näin varsin helposti. Korsun vastakkaiselta puolelta löytyy melkoisella varmuudella sisäänmenoaukko. Tähystyskuvun löytäminen katolta riippuu sen naamioinnista. Osa on täysin paljaita, osa erittäin taitavasti naamioituneita.

Tähän aikaan vuodesta teräsbetonikorsuissa monessa on vettä ja sisäänmenoaukoissa jäätä. Kannattaa olla varovainen, varsinkin sulkuhuoneissa olevat viemäröinnin tarkastuskaivot löytyvät yleensä humpsahtamalla sinne vyötäisiä myöten. Vesi on nostanut puukannet paikoiltaan. Niihinhän on helppo palata loppukesästä kuivana aikana, kun on paikka selvillä.

Linnoitustiet ovat kasvillisuudenkin alta löydettävissä varmimmin aina kiviesteiden vierestä, yleensä jälleen Koti-Suomen puolelta. Vanhan tien kyllä jalan alla tuntee pusikossakin. Linnoitustie, siis hyvin kovapohjainen ura, joka ei ole kiviesteen vieressä on myös varma merkki jossakin läheisyydessä olevasta teräsbetonikorsusta. Yhtäkään järeään korsua ei ole rakennettu ilman, etteikö sinne johtaisi kuorma-autotie, tietysti silloisen mitoituksen mukaan.

Tässä nyt muutama omasta päästä repimäni perusvinkki omatoimiselle Salpalinjan tutkijalle.

On muistettava, että jokamiehen oikeudet eivät ulotu Salpalinjan kiinteistöissäkään kenenkään yksityiseen pihapiiriin. Tietysti kohteliaalla käytöksellä ja avoimesti luvan kysymisellä saattaa päästä niihinkin tutustumaan. Maanomistajien mielipiteitä ja mahdollisia rajoituksia pitää ilman muuta kunnioittaa. On selvää myös se, että Salpalinjaan perehtyjät eivät lisää linnoituksen roskataakkaa, pikemminkin poimivat yksittäisiä roskia pois joidenkin ajattelemattomien jäljiltä.

Ja kun kertoo, miksi kukin sota-ajan linnoitteista on kiinnostunut, niin se ei ainakaan asiaa pahenna. Uskoisin, että meillä Salpalinjasta kiinnostuneilla on pääosin sama motiivi. Ja se on kiinnostus nähdä miten valtaviin työmäärin ja suoranaisiin nerokkuuksiin viime sotien aikaiset sukupolvet olivat valmiit itsenäisen Suomen puolustamiseksi. Mielenkiinto Salpalinjaan on suoraan näin myös sotiemme veteraanien työn kunnioittamista.

Nyt on siis hyvä hetki kunnioittaa linnoitusten rakentajia ja käyttäjiä tutkimalla heidän aikaansaannoksiaan muistaen olla häiritsemättä luonnon ja Salpalinjan lähellä asuvien ihmisten rauhaa.