Seuraavana päivänä majuri Reino Lukkari soittaa
Myllykoskelta päämajaan Nihtilälle ja sanoo niiden olevan täällä ja kysyvän,
pitääkö kartat antaa. Nihtilän kerrotaan vastanneen: "Anna pois, kun
niille pitää antaa paljon muutakin. Ei niiden kanssa kannata
rähjätä." (lähde
Pohjois-Kymenlaakson asehistoriallinen yhdistys, artikkeli nettisivuilla Valo
Nihtilästä, http://www.pkymasehist.fi/valo_nihtila.html)
Valvontakomission pikainen kiinnostus Salpa-asemaan
heijastelee sen tärkeää merkitystä ja pelotetta Neuvostoliitolle. Nihtilän
karttojen luovutuspäätöksen myötä Moskovalla oli täysin tarkka kuva, siitä mitä
ja missä Salpalinja oli. Varmasti asiakirjojen luovutus lisäsi NL:n tietoa
Salpalinjasta, mutta tiedustelutietoa sillä oli varmasti yllin kyllin jo ennen
rauhansopimusta. Eli mitään valtavaa katastrofia ei enää yksityiskohtien
luovuttamisesta koitunut.
Salpa-aseman rakenteet olivat ja pysyivät toimintakuntoisina
itärajalla Suomen puolella. Mitään yllätysmomenttia ei tiedon myötä menetetty.
Ohto Mannisen lähteiden mukaan Neuvostoliitto otti jo syksyllä 1940 Suomen
hyökkäyssuunnitelmiaan talvisodan jäljiltä uudistaessaan huomioon Salpalinjan,
vaikka sen rakentaminen oli vasta alkutekijöissään.
Valtakomission upseeridelegaatio teki tarkastuksia
Salpalinjaan syksyllä 1944 ja keväällä 1945. Toinen kierros tehtiin
kenraaliluutnantti evp Heikki Koskelon mukaan linnoituksen eteläpäässä
Virolahden - Lappeenrannan ja Raikuun välillä vielä toukokuussa 1946.
Syyskesästä 1945 liittoutuneiden ulkoministereiden
kokouksessa venäläiset vaativat Salpalinjan linnoitteiden räjäyttämistä. Tähän
eivät muut voittajavaltiot enää suostuneet; Neuvostoliiton ja Stalinin meininki
oli niillekin alkanut jo valjeta.
Kuusamossahan neuvostojoukot miehittivät Suomea
syys-marraskuussa 1944 ja lähtiessään räjäyttivät Salpalinjan
teräsbetonikorsuja 20-30 kappaletta tuusannuuskaksi. Se oli tavallaan alku
aikeelle tuhota koko suomalaisten kantalinnoitettu puolustusasema. Näin ei siis
onneksi tapahtunut.
Olen jossain yhteydessä (en muista missä) kuullut, että yksi
syy Salpalinjan räjäyttämisestä luopumiseen oli sen työläys ja ennen kaikkea ympäristölle
aiheutuvat vahingot, ainakin asutuksen ja rakennetun ympäristön keskellä.
Joka tapauksessa yhdessä asekätkennän ja valtaosaltaan
ehjäksi jääneen Salpa-aseman myötä suomalaiset viestittivät itänaapurille
yksiselitteisesti, että Suomea kannattaa lähestyä vain rauhanomaisin elkein.
No, kotikommunistimme tekivät kaikkensa valmistellakseen
rauhanomaista yhteiskuntajärjestelmän muutosta ja sen jälkeen YYA-sopimuksen
hengessä pyyntöä puolustuksellisesta yhteistyöstä. Onneksi SKDL:n poliittinen
voima ei siihen koskaan riittänyt ja Suomi sai länsimaana kehittyä yhdeksi
maailman kehittyneimmäksi hyvinvointivaltioksi. Itäblokki tulee meitä vähintään
sen 50 vuotta perässä.
Ja tähän lopuksi lainaus Salpalinjan perinneyhdistyksen
sivuilta (http://www.salpaperinne.fi/):
Neuvostokenraali vierailulla Salpalinjalla 50-luvulla:
“Onni, että emme joutuneet hyökkäämään tätä vastaan”
“Onni, että emme joutuneet hyökkäämään tätä vastaan”