Salpalinjan käytännön rakennustyöt alkoivat 70 vuotta sitten Virolahden Ravijoella. Ensimmäiset lapiolliset kaivettiin Harjun vanhan lahjoitusmaakartanon ja maatalousoppilaitoksen kulttuurimaisemassa 17.4.1940. Työtä olivat aloittamassa ruotsalaiset vapaaehtoiset linnoittajat.
Jo tammikuussa 1940 oli syntynyt ajatus, että Ruotsista voitaisiin lähettää talvisotaa käyvään Suomeen työvoimaa rakentamaan uuttaa puolustuslinjaa Mannerheim-linjan tueksi. Näin suomalaisia miehiä voitaisiin vapauttaa aseisiin rintamalle. Asian otti erityisesti omakseen Ruotsin työväen ammatillisen keskusjärjestön LO:n puheenjohtaja August Lindberg.
Ruotsin linnoitusapuhankkeesta Suomeen talvisodan aikana ja sen jälkeen on kirjoittanut yksityiskohtaisen Kohti Salpalinjaa -kirjan ruotsalainen toimittaja Eric Björklund. Vuonna 2007 ilmestynyttä kirjaa saa muun muassa www.salpakeskus.fi -sivuston kauppapaikalta.
Eri vaiheiden jälkeen ensimmäiset ruotsalaiset linnoittajat, 320 miestä, saapuivat Luumäelle 10. maaliskuuta, kolme päivää ennen Moskovan rauhaa. He eivät ehtineet käytännössä aloittaa töitä lainkaan, kun heidät jo neljä päivää myöhemmin siirrettiin Kotkan Sutelaan, Kymijoen varteen. Tilaa Luumäellä tarvittiin uuden itärajan taakse vetäytyville suomalaisjoukoille.
Alun perinhän tavoitteeksi asetettiin, että Ruotsista olisi kevättalven aikana saatu 9000 linnoittajaa Suomeen. Norjasta piti tulla 3000 miestä. Tanskassakin asiaa jo valmisteltiin. Kaksi merkittävää sotatapahtumaa muutti suunnitelmia: Moskovan rauha 13.3 Suomen ja Neuvostoliiton välillä ja 9.4 Saksa miehitti Tanskan ja Norjan.
Ruotsissa "linnoitusjuna" oli jo liikkeellä, mutta naapurimaan miehitys pysäytti jatko-ohjelman. Norjasta lähteneet 240 linnoittajaa palasivat saman tien takaisin, kaksi päivää Saksan miehityksen jälkeen. Tanskassa ei ehditty puheita pidemmälle.
Ruotsista saapui Suomeen kolmessä erässä noin 940 vapaaehtoista linnoittajaa. Heistä suurin osa palasi kotimaahansa kesäkuun puolivälissä ja loputkin syyskuun alussa 1940.
Ennen kuin uuden itärajan linnoitussuunnitelmat olivat täsmentyneet, ruotsalaiset linnoittajat työskentelivät aluksi Kymijoki-varressa. Kymijoen linjan linnoittaminen oli aloitettu varsin vähäisin voimin jo talvisodan alkuvaiheessa. Sodan loputtua joukkoja oli osoittaa Kymijoelle jo enemmän, mutta suunnitelmat olivat vasta alkutekijöissään ja se hidasti työn tuloksia. Kymijoki-linjaa rakennettiin pienessä mitassa ja pätkittäin vuoden 1940 loppupuolelle saakka. Uusi itärajan linnoitus vei lopulta kaiken huomion.
Joka tapauksessa ruotsalaiset pääsivät työn makuun Kotkassa, kunnes huhtikuun puolivälissä heidät siirrettiin tulevalle Salpalinjalle Virolahdelle. Ruotsalaisten joukko SAK (Svenska Arbetskåren i Finland) oli itse asiassa ensimmäinen valmis organisaatio, joka voitiin osoittaa uudelle itärajalle linnoitustöihin.
Työvoiman ohella Ruotsin apu oli hyvin tärkeää linnoitustyössä tarvittavan kaluston muodossa. Ruotsalaisethan toivat suuren osan tarvitsemastaan kalustosta tullessaan. Miesten palattua kotimaahansa kalusto jäi suomalaisten linnoittajien käyttöön.
Huomattava oli myös ruotsalaisten linnoitustyöhön osoittama rahallinen avustus, 20 miljoonaa kruunua. Se vastasi silloin noin 235 miljoonaa markkaa. Ja nyt tiedetään, että tuo summa oli lähes 10 prosenttia koko Salpalinjan kustannuksista. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että luvattu raha-apu myös käytettiin hämmästyttävän tarkasti; ylitys oli vain 93 000 kruunua.
Ruotsalaisraha oli siksikin arvokasta, että silla voitiin ostaa muun muassa paineilmalaitteita ja betoniterästä. Niitä oli sodan takia vaikea saada.
Vaikka ruotsalaiset vapaaehtoiset työntekijät eivät kovin kauan ehtineet työskennellä heille osoitetulla Suomenlahden ja Säkäjärven välisellä alueella, oli heillä tulevien työmaiden organisoinnin kautta suuri merkitys.
Ruotsalaisen Fred Hansenin johtaman SAK:n organisaatiosta saatiin toimivia käytäntöjä myös suomalaisten työjoukkojen järjestelyyn. Ruotsalaisten poistuttua heidän SAK-nimensä säilyi yhtenä työpiirinä kunnioituksena ja kiitollisuutena Suomelle annetusta avusta.
Kiitoksena Ruotsin linnoitusavusta pystytettiin kesällä 2000 muistomerkki Virolahdelle Harjun hovin kartanomiljööseen teräsbetonikorsun katolle.
Herää tietysti kysymys, miksi ruotsalaiset halusivat auttaa Suomen puolustuslinnoituksen rakentamisessa. Yksi vastaus voisi olla se, että linnoittaessaan Suomen itärajaa he linnoittivat myös omaa itärajaansa. Siinä oli vain Suomi-niminen puskuri- tai jopa voisi sanoa turvallisuusvyöhyke välissä.
Salpalinjaan paikan päällä omatoimitutustujille paras mahdollinen apu koko itärajan mittakaavassa on Salpalinjan perinneyhdistyksen vuonna 2005 kustantama kirja Matka Salpalinjalle. Armi Oinonen ja Arvo Tolmunen ovat tehneet erinomaista työtä asiasta kiinnostuneille. Kirjaa saa muun muassa http://www.salpakeskus.fi -sivuston kauppapaikalta.
Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.
3 kommenttia:
Ruotsalaisten linnoittajien osuutta on korostettu, mutta kuten blogin ylläpitäjä kertoo oli kyseessä kuitenkin vain maaliskuun ja syyskuun välinen aika 1940 eli 7kuukautta. Tavallaan tässä kuitenkin kiteytyy koko Slapalinjan rakennus ja se että kuinka lyhyessä ajassa, talvisodan päättymisen ja jatkosodan alkamisen välissä, saatiin niin valtavasti aikaan!
Mikäli on matkalla lännestäpäin tutustumaan Salpalinjan eteläosaan, kannattaa ikäänkuin lämmittelyksi poiketa Anjalassa katsomassa pikku pätkä Kymijoen linjan vaatimattomampia puollustusasemia, Kirkkokalliolla. Anjalan kirkolta pohjoiseen, ennen Kartanomuseota, Kymijoen länsipuolella luonnollisesti.
Ruotsalaisten linnoittajien mielenkiintoiset kohteet Ravijoella ovat helposti omatoimimatkaajan tavoitettavissa. Ja automatkaajan onkin helppo poimia parhaat palat mainitun "Matka Salpalinjalle" kirjan avustuksella. Ravijoelta Ylä-Pihlajan kautta Virolahden bunkkerimuseolle ja siitä edelleen Miehikkälään. Tai toisinpäin. Kyseisen reitin pystyy ajamaan lähestulkoon pelkästään asfalttia pitkin jollei ajoneuvo tai vaatetus salli hiekkatieajoa. Sisällä linnoitteissa tosin on usein vettä ja oma taskulamppu on suotavaa olla mukana. Virolahden ja Miehikkälän Salpalinjamuseoiden väliin jää tosin monen monta mielenkiintoista kohdetta.
Lopuksi oma mielipiteeni sekä omatoimitutustumisesta että oppaan mukana vaeltamisesta. Omatoimitutustumisessa on oma hohtonsa, vaan silloin jää usein vaille taustatietoja ja tarinoita joita Salpalinjasta on paikallisille oppaille ja tietäjille kertynyt melkoisia määriä. Niitä et painettuna löydä kirjoistakaan! Jo niidenkin takia kannattaa omatoimitutustujan osallistua opastetuillekin retkille ja vaelluksille.
Kirjoitanpas tähän hiukan täydennystä jos joku vielä näitä lukee tulevaisuudessa. Eli kun tarkastellaan ruotsalaisten osuutta. Ei voi kuin ihmetellä! Nimittäin 1940 tammikuussa kun alettiin tyrkyttää työvoimaa, koneita ja rahaa Suomeen oli Ruotsissa käynnistymässä oma jatkovaihe linnoittamiselle. Per Albin linjan vaihe II. Ensimmäinen vaihe oli juuri saatu loppuun 271 betonilinnoitteen valmistuttua Skånen rannikolle. Vaikka toki kestoltaan Salpalinjan linnoitteita heikompia, pitihän niiden kestää vain 210mm tykin ja 300kg lentopommin osumat. Melkoisen vauras on kansankoti ollut vai onko asiat siellä pistetty tärkeysjärjestykseen?
Kiitos Juha! Näitä todellakin saattaa joku lukea. Herää muuten kysymys, miten tämä blogi-dokumentti säilyisi tulevienkin sukupolvien luettavaksi? Omat kirjoitukseni ovat kyllä tallessa toisaalla "tikulla", mutta nämä lisätietoa sisältävät ja siksi tärkeät kommentit eivät.
Lähetä kommentti