Nähtävyys vaikka ei siltä näytä

Ennen kuin siirryn Salpalinjan rakenteen yksityiskohtien kertomiseen, tuon tähän väliin vähän ajatuksia Salpa-asemasta matkailunähtävyytenä.

Tosiasiassa Salpalinja ei näytä ulospäin nähtävyydeltä juuri lainkaan. Linnoituksessa on laitteita, joita ei huomaa vaikka seisoisi niiden päällä. Silti jalkojen alla saattaa olla "miljoonan markan" teräsbetonikorsu.

Salpalinja on puolustuslinnoitus, jonka missään tapauksessa ei pitänytkään näyttää turistirysältä. Päin vastoin. Hyvällä suunnittelulla, maastouttamisella ja naamioinnilla siitä pyrittiin tekemään niin näkymätön kuin mahdollista.

Jos Salpalinjan teräsbetonikorsuihin käytetty betonimäärä olisi valettu särmältään kymmenen metrin läpimittaiseen paateen ilman terästä, olisi se yli kaksi kilometriä korkea! Se näkyisi kauas ja vetäisi puoleensa. Mutta kun tuo betoni on levitetty pitkin metsiä ja pääosin maanpinnan alapuolelle, ei perinteistä nähtävyyselämystä synny.

Lähtökohtana olikin, että linnoituslaitteet rakennettiin maanpinnan alapuolelle. Tästä poikkeuksen tekivät oikeastaan vain kivi- ja piikkilankaesteet.

Järeiden teräsbetonikorsujen osalta "näkyvyysongelmana" oli siipimuurin suojassa oleva konekiväärin tai panssaritorjuntatykin ampuma-aukkoseinä, ns. korsun otsa. Kun rakennelman katto oli yleisen maanpinnan tasolla, oli ampuma-aukko siitä reilut kolme metriä alempana ja ampumasektori siitä vielä vajaan metrin alempana. Monessa paikkaa maastosta riippuen ampuma-alan rakentamiseen tarvittiin maaleikkauksia.

Varsinkin pallokorsujen rakentamisessa jouduttiin tekemään kompromisseja pohjaveden ja syntyvien "muurahaiskekojen" välillä. On selvää, että muusta maanpinnasta poikkeavat muodot olisivat vetäneet vihollisen tulta puoleensa.

Nykypäivän Salpalinjan näkyvyyttä peittää luonnollisesti lähes 70 vuoden kasvillisuus; sotasalaisuudet ovat entistä enemmän piilossa.

Millä sitten Salpalinjan salat saadaan näkyviin? Jossain määrin kohteiden raivaamisella ja kunnostuksella, mutta ennen kaikkea opastuksella. Osaava opastus tekee Salpalinjasta nähtävyyden.

Itärajan linnoituskohteissa opastuksen merkitys on ymmärretty. Vähimmillään se on opastetauluja ja parhaimmillaan asiaan perehtyneitä eläviä oppaita. Kohteissa kävijöiden on vain rohkeasti pyydettävä opastusta. Se kruunaa käynnin.

Toukokuu ennen lehtien puuhun tulemista ja heinäkasvien kasvua on näkyvyyden kannalta parasta linnoitukseen tutustumisaikaa. Toki on muistettava, että museoita lukuunottamatta korsut ovat pimeitä päivälläkin. Niissä ei ole ikkunoita eikä valoja. Talven jäljiltä vettä ja jäätä saattaa olla aina juhannukseen saakka.

Museoalueiden ulkopuolella linnoituksessa liikkuminen vaikkapa vaeltaen on parhaiten mahdollista merkityillä reiteillä kuten Kaakonkulmalla Salpapolulla. Opastauluista huolimatta ilman paikallista opasta reitillä jää paljon näkemättä. Salpavaellus viikko jälkeen juhannuksen on esimerkkituote Salpalinjaan perehdyttävästä matkailupaketista. www.salpavaellus.net