Kaksi vuotta Salpalinjan parissa

Kirjoittaja on Elina Lyijynen Lappeenrannasta, joka kahden vuoden ajan on sikäläisenä Salpalinjan hanketyöntekijänä ansiokkaasti nostanut linnoitusta ihmisten ilmoille.

 

Hanketyön alkaessa tammikuussa 2011 yksi ensimmäisiä julkaisuista johon tutustuin, oli Reino Arimon Suomen linnoittamisen historia. Siinä kerrotaan vuoden 1944 suunnitelmista rakentaa Salpalinjan etupuolella Vilajoki-Saimaa linja eli VS-linja, joka olisi kulkenut Vilajokea myöten Ylämaan Lahnajärvelle, josta edelleen Simolan ja Hanhijärven kautta Lappeenrantaan. Tässä vaiheessa jokin kliksahti kohdalleen, sillä ehdin marjastaa vuosia Sirkjärven ja Säämälän välisissä metsissä ja omilla mailla oli ainakin yksi konekivääripesäkkeen paikka. Eli olin asunut tietämättäni melkein Salpalinjan etulinnoitteiden päällä. Henkilökohtainen kytkös tutkittavaan asiaa lisäsi motivaatiota.

Ilman Museoviraston tekemää Salpalinjan inventointia kaiken tiedon kerääminen ja oman alueen Salpalinjan hahmottaminen olisi ollut huomattavasti hankalampaa. Eri julkaisut sekä Salpalinjan salat -blogi loivat hyvän pohjan työlle. Muutamat arkistokäynnit ovat tuoneet nähtäville mielenkiintoisia asiakirjoja, mutta toisaalta ne ovat herättäneet lisää kysymyksiä oman alueen rakentamisesta. Resursseja arkistotutkimukseen pitäisi olla lisää, perimätieto muovautuu ajan kuluessa ja hankkeissa tehdyille haastatteluille olisi hyvä saada kiintopiste alkuperäisistä asiakirjoista. Paikallisen opastuksen tueksi tarvitaan tietoja rakentajista, parakkikylien ja toimintojen sijoittumisesta, louhoksista, tavaroiden hankinnasta paikallisilta yrityksiltä sekä alueen tiestöstä. Oman haasteensa muodostaa saarissa tapahtunut rakentaminen, mitkä asiat tehtiin saarilla ja mitkä mantereella ja miten kuljetukset hoidettiin? Tiedossa on, että esimerkiksi Voisalmen läheisessä Naurissaaressa oli rakentajia varten oma ruokala sekä paja, varsinaisen parakkialueen sijaitessa Voisalmensaaren puolella Piiluvassa. Rakentamista Voisalmensaaressa helpotti saareen vuonna 1938 valmistunut silta Tyysterniemestä kaupungin suunnasta.

Kaupunkialueella korostuu kertomisessa ajankuvaus, millaisia olivat Lappeenrannan kaupunki ja Lappeen kunta 1940-luvun vaihteessa ja sodan aikana tai mitä muita rakenteita alueeseen liittyy. Jonkinlainen ruuneberi saa olla kun alkaa sanallisesti Skinnarilan kerrostaloja purkamaan ja kertomaan, millainen oli muutaman huvilan ja maatilan kylä ja miten Salpalinja rakenteet siihen sijoittuvat. Vastaavasti Rutolassa on kerrottava alueen uittohistoriasta ja siitä miksi Myllylammen luolan päällä sijaitsee muuntaja. Kyseinen muuntaja kärsi muuten vaurioita luolan louhintatöiden aikana. Enso-Gutzeit vaati Linnoitustoimistoa rakentamaan uuden muuntajan maaliskuun alussa 1941 ja sen olisi oltava käytössä 1.5. uittokauden alkaessa. Tiedossa ei ole korjattiinko muuntaja vai rakennettiinko se uudestaan. Vastaus löytynee ajan myötä joko Sota-arkistosta tai Enso-Gutzeitin arkistosta.

Tässä joitain muita avoimia kysymyksiä. I Armeijakunnan alueella ehdittiin rakentaa valmiiksi alle 20 prosenttia kaikista kestolaitteista (valmiit, rakenteilla olevat ja valmiiksi suunnitellut) Arimo s.295. Tiedossa on, että Voisalmesta itään päin tutkittiin loppuvuonna 1940 noin 80 betonilaitteen rakentamista. Hyvin usein kuulee juttua, että siellä ja siellä saaressa on jotain kaivantoja, yhteyshautoja, pesäkkeitä ja sulkulinnakkeiden paikkoja jne., mutta näitä kaikkia ei ole inventoitu. Syyskuussa 1940 työryhmässä 113 eli alueella Voisalmesta itään työskenteli vajaat 700 miestä, se oli tuolloin suurin työryhmä I Armeijakunnan alueella. Työsaavutuksiksi todettiin 4 valmista tykkimonttua, 1729 metriä kallioon louhittua ampuma- ja yhdyshautaa. Konekivääripesäkkeitä oli valmiina 18 kpl ja työn alla 9 kpl, kalliokorsujakin oli jo työn alla 9 kpl. Mantereeseen poiketen alueelle ei tehty lainkaan kiviesteitä. Vaikka työt alkoivat joutuisasti Tuosassa ja muissa lähisaarissa, niin hieman ihmetyttää, ettei niissä ole tilastoitu yhtään kestolaitteita valmiiksi asti rakennetuiksi. Siirrettiinkö rakentamisen painopistettä länteen jo talven 1940–41 aikana ja mistä syystä?

Muista Salpalinjan luolista poiketen Rutolan luolat on tiilimuurattu. Mikä on ollut peruste muurauksille ja milloin päätökset on tehty? Toisen luolan alkuperäispiirustuksessa on luolan sisälle piirretty puinen parakki, mutta jo vuodesta 1944 lähtien luolat on merkitty puolustusvoimien kirjoissa räjähdysainevarastoiksi. Syy lienee sotatapahtumissa, oliko Rutolan etäisyys rintamasta sopiva räjähteiden säilytykseen?  Koulun vieressä olevaa luolaa käytettiin pitkään sodan jälkeen räjähdysainevarastona.

Kahden vuoden aikana on selvinnyt, että on olemassa selkeä tarve tutkia tarkemmin Kivijärven ja Saimaan välisen alueen rakentamista, ei vain sotahistoriallisena kohteena vaan myös osana alueen säilytettävää kulttuuriympäristöä. Lappeenrannan kaupungin laajentuessa länteen tulisi Salpalinjan kohteet huomioida rakentamisessa entistä paremmin. Työtä ja tutkittavaa olisi vaikka useammalle taholle, materiaalia olisi eri arkistoissa tutkittavana ja yleisöltä löytyy tarinoita Salpalinjasta joko omia kokemuksina tai perimätietona.

Tätä kirjoittaessa ei ole varmuutta työn jatkosta, mutta katsotaan mitä tuleva vuosi tuo tullessaan ja pääsenkö etsimään avoimiin kysymyksiin vastuksia. Esitetyt tiedot perustuvat haastatteluihin, Sota-arkiston ja Itä-Suomen sotilasläänin esikunnan aineistoihin.

 

ELINA LYIJYNEN