Pyhällön kylän sota-ajan historiaa

Tulipa käytyä lauantaina kylätoimikunnan pyynnöstä Haminan kaupungin puolella naapurikyläni Pyhällön kesätorilla pitämässä Salpalinja-standyä pystyssä ja tietysti esittelemässä linnoitusta. Paikka oli otollinen. Kuulijoita ja keskustelijoita riitti enemmän kuin ennakkoon tohdin odottaa.

Pyhältö oli vahva sotilas- ja linnoituskylä, jossa välirauhan aikana arvellaan olleen 2000 sotilasta ja linnoittajaa. Salpa-asemaan syvyyttä antava tukilinja, Hamina-Taavetti -linja kulkee nykyiseen Pyhällön talousalueseen kuuluvien Turkian, Lankilan ja Salo-Turkian kylien kautta. Turkian alue oli HT-linjan yksi neljästä painopistealueesta. Ne muut tämän linjan puolustuksen painopistesuunnat olivat Salpausselkä Luumäellä, Kannusjärvien välinen kannas silloisella Vehkalahdella ja rantamaatien suunta Haminan päässä.

Sain kuulla kyläläisiltä monia asioita, joita en ennen paikallisesti tiennyt. Mustaniemen ja Lintukodon leirialueiden parakit kyllä tiesin, mutta en sitä, että ne olivat vain osa kahta ”korpivaruskuntaa”. Turkialta Sippolan Haapalaan johtava ”Tykkitie” rakennettiin ja sai kai nimensäkin silloin. Tykkitie sijaitsee nykyään Lintukotona kutsutun leirikeskuksen vieressä ja jos en väärin kuullut kyseinen varuskunta olisi ollut nimenomaan tykistöjoukon käytössä.

Kertoipa minulle eräs paikallinen, että ”Tiltukin” oli omassa radiolähetyksessään maininnut tuon noin viiden kilometrin pituisen Tykkitien: ” Oli hyvä, että teitte se. Kohta me sitä tarvimme”, oli Tiltu huudellut suomalaisille. Ei auta kuin uskoa, kun en muuta voi.

Edellä kerrottu juttu voi hyvinkin pitää paikkansa, sillä Stalinin tarkoituksena oli, että pääosa Salpalinjan läpäisseistä joukoista etenisi (tässä tapauksessa Sippolan kautta) Kouvolaan ja sieltä kohti Lahtea ja edelleen rautatien suunnassa Riihimäelle ja sieltä Helsingin kimppuun pohjoisesta. Neuvostoliitto nimittäin laski, että tsaarin Venäjän Helsingin edustalle rakentama rannikkotykistö olisi suomalaisten käsissä maihinnousulle liian suuri riski.

Monien estekivilouhosten sijainnin sain karttasanoina kyläläisiltä tietää. Ja että kivien poiskuljetuksista huolimatta (vrt seuraava kappale) Turkian metsistä löytyy ainakin kilometrin pätkä koskematonta kiviesterivistöä. Paikallinen Osuusliike Jylhä oli rakentanut ja perustanut oikein oman leipomon kylässä olevan sotilas- ja linnoitusväen muonitustarpeita varten. Sittemmin kansan radio- ja tv-tuttu Niilo Tarvajärvi vaikutti myös Pyhällössä noihin aikoihin ja jopa kihlautui siellä.

Varmistuipa minulle oheisen SA-kuvan tarkka paikka Turkiantien ja edellä puhutun Tykkitien risteyksessä. Kuvan pyöräileväyt naiset ovat Tykkitiellä keula kohti Haapalaa ja Turkiantie menee etummaisen kiviesteen takana. Oikealla yläkulmassa olevan riihen nykyinen isäntä kertoi, että hänen muistinsa mukaan kuvassa näkyviä kiviä ei olisi ainakaan kaikkia viety VT-asemaan Kannakselle (sinne kuskattiin kesällä 1943 noin 40 000 HT-linjaan valmiiksi pystytettyä kiveä), vaan että hän on ainakin taaimmaisen kiviesteen raivauttanut puskutraktorilla pelloltaan lähimetsään. Kuvan naisia ei Pyhällössä enää tunnettu, epäiltiin siirtolaistytöiksi.

Ja paljon muutakin ehdin kuulla lyhyessä ajassa, mutta kaikki ei tarttunut muistiini ylöskirjattavaksi.

Kävi myös ilmi, että Pyhällön kyläryhmän laaja ja monipuolinen sota-ajan historia on kokoamatta. Ainakaan kukaan juttusillani piipahtaneista monista kyläläisistä ei tiennyt sellaisen olemassa olosta. Kenties joitakin yksittäisiä muisteluksia saattaa olla kirjattuna, mutta kattavaa teosta ei ole. Olisi vahinko, jos joku tai jotkut eivät kokoasi kansien väliin Pyhällön seudun rikasta sotilas-ja linnoitushistoriaa.

Nimittäin 10-15 vuoden päästä aikalaisia ei ole enää kertomassa ja sen jälkeen tarinoiden uskottavuudelta alkaa olla pohja pois. Muistivarainen tieto alkaa aikojen saatossa vääristyä ja tai kaunistua. Paikallisesti teoksella olisi ainakin merkityksensä. Sama pätee varmasti moneen muuhunkin vastaavaan kylään tai paikkaan. Asiat alkavat kiinnostaa vasta siinä vaiheessa, kun niistä ei ole enää kukaan kertomassa.

Tuossapa olisi aihekokonaisuus jollekin opiskelijalle, aloitteelliselle historian lopputyön tekijälle tai -harrastajalle. Miksi ei myös kylän koulu tai kaupungin lukio voisi ottaa asiaa historiankeräystalkoon kohteeksi ja opiskelun tueksi, niin kuin asiaa jo facebookissakin ehdittiin huolestuneena kommentoimaan. Luulisi Haminan kaupungin kulttuuri- ja museotointakin perinnetiedon taltiointi kiinnostavan.

Harri Ukkosen 4.8.2012 otos tuosta samasta paikasta. Taaempi kivieste oli tuon sähköpylvään takana.

Toteutuneet linnoituslinjat

Kun päätös myöhemmin Salpalinjaksi nimetyn itärajan linnoituksen rakentamisesta tehtiin, oli rauha. Tosin se oli solmittu vain yhdeksän päivää aikaisemmin. Uudesta sodasta ei ollut tietoa, sen uhasta ja mahdollisuudesta oli sen sijaan vahva aavistus. Maailmanpoliittinen tilannehan oli edelleen hyvin kriittinen. Ja Stalinin tavoite Suomen yhteiskuntajärjestelmän muuttamiseksi ja Suomen maaperän ottamiseksi haltuun oli jäänyt pahasti kesken. Siksi linnoituspäätös tehtiinkin.

Uuden itärajan linnoittamiseen laskettiin tarvittavan noin kolme vuotta. Rakennushanke oli tarkoitus toteuttaa vuosina 1940-42. No nyt tiedämme, että töitä ehdittiin tehdä tuolloin vain 13 kuukautta, alkoi jatkosota. Sen ajoituksesta vastasi Hitlerin Barbarossa-suunnitelma. Suomi lähti hakemaan Saksan rinnalla hyvitystä talvisodassa menetettyjen alueiden palauttamiseksi.

Linnoitussuunnitelman toteutus jäi siis ajallisesti reilusti alle puolivälin.

Ensimmäinen vaihe oli rakentaa yksi valmis puolustusasema ja luoda sille vähän syvyyttä. Ja senkin me tiedämme, että näin jotakuinkin tapahtui, Virolahdelta Sallaan. Myöhemmin 2-3 vuoden kuluessa valmiin aseman taakse oli tarkoitus rakentaa noin kymmenen kilometrin syvyinen puolustusvyöhyke. No, se ehti ainakin osittain toteutua vain Salpausselälle (nyk. 6-tien kohdalle) Luumäellä, Toikkalan etuaseman ja hieman Taavetin länsipuolelle sijoittuneen Hamina-Taavetti -linjan välille.

Käytännössä tuolle kymmenen kilometrin suojavyöhykkeelle suunnitellut tai suunniteltavat johtamisen, huollon ja reservin suojaksi tarkoitetut linnoitteet jäivät kaikki tekemättä.

Jatkosodan alkaessa itärajan linnoituksella oli jo etelässä pääaseman takana syvyyttäkin edellä viitatun Hamina-Taavetti -tukilinjan (HT-linja) ja Kymijoki-linjan ansiosta. Nekin olivat vahvasti keskeneräisiä, mutta jotakin apua niistäkin jo olisi ollut.

HT-linjaan ehti välirauhan aikana valmistua kymmenkunta kevyen luokan teräsbetonilaitetta ja ainakin 20 kilometriä kiviestettä. Sen tiedän tutkimattakin siitä, että kesällä 1943 kuljetettiin HT-linjasta 40 000 valmista ja jo pystytettyä estekiveä Kannakselle VT-asemaan. Tarkkaa määrää, minkä verran kiviestettä HT-linjaa sitten jäi, en tähän hätään löydä. Totta kai taistelu- ja yhteyshautaa kaivettiin tai louhittiin em. asemaan. Myös kaivantoestettä tehtiin. Niiden määriä en nyt lähde edes sanallisin kuvauksin arvailemaan.

Asiakirjoista käy ilmi, että HT-linjasta oli tarkoitus tehdä yhtä luja kuin pääasemasta. Esimerkkinä vain linnoitustoimiston päätös tammikuun lopulta 1941, jossa on hyväksytty rakentaa 70 kappaletta "betonisia kenttäkorsuja". Ne oli mitoitettu kestämään 8-tuuman ammuksen osuma. Ne jäivät rakentamatta; louhittuja tai kaivettuja teräsbetonikorsun pohjia oli evl evp Ilkka Länsivaaran tietojen mukaan valmiina noin 40 kappaletta.

Kymijoki-linjaa aloitettiin rakentamaan jo heti talvisodan loputtua maalis-huhtikuussa 1940, isommalla joukolla tosin vain noin kuukauden ajan. Rakentajina olivat työjoukot Luumäen linjalta (L-linja, sittemmin osa Salpalinjaa), ruotsalaiset vapaaehtoiset sekä päämajan reservissä ollut 23.D.

Työt Kymijoki-linjalla Myllykosken ja Utin välillä päättyivät loppukesästä -40. Linnoittamisen painopiste oli siirtynyt Salpalinjalle.

Kymijoki-linjalle oli toukokuuhun 1940 mennessä valmistunut 20 kilometriä taistelu- ja yhteyshautaa, betonisia kk-korsuja 5 kpl, 1-2 ryhmän majoituskorsuja 64 kpl ja betonisia majoituskorsuja 5 kpl. "Kalliokorsuja" (luolia) syntyi seitsemän kappaletta ja kiviestettä (1-4 -rivistä) 1,8 kilometriä.

Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua Karjalan kannaksella 1944 tilanne muuttui. Tehtiin uusi päätös rakentaa välirauhan aikaisen pääaseman eteen etelään, Suomenlahden pohjukasta alkava Vaalimaan oikaisuasema. Se muodostuu lähinnä kahdesta puolustustasasta, varsinaisesta päälinjasta ja muutama kilometri taaempana olevasta tukilinjasta. Näin saatiin pääpuolustusasemaa lyhenemään noin seitsemällä kilometrillä.

Vaalimaan oikaisuaseman runkona ovat ryhmälle miehiä suojan antavat imubetonimenetelmällä valetut pallokorsut, 160 kappaletta ( 160 x 10 miestä on yhtä kuin sirpalesuoja 1600 miehelle). Panssarintorjunta pohjautui pikakaivantoesteisiin.