Ensikohtaamisia Salpalinjan kanssa

Lukijakirjoitus Elina Lyijyseltä. Hän on laittanut Salpalinja-asioissa eri hankkeiden vetäjänä vauhtia Lappeenrannassa tämän vuosikymmenen alusta lähtien. Nyt hän työskentelee Luumäellä Itsenäisyydentie-hankkeen projektisihteerinä. Tässä kirjoituksessa hän kertoo kokemuksistaan kuinka yksittäiset Salpalinja-palaset loksahtivat kokonaisuudeksi. TA

Ensikohtaamisia Salpalinjan kanssa

Varsinainen kunnollinen tutustuminen Salpalinjaan alkoi itselläni vuonna 2011 Lappeenrannan Salpalinja-hankkeiden myötä. Tuolloin vasta ymmärsin kokonaisuuden. Pieniin palasiin olin jo osin tietämättäni tutustunut muutettuani Hämeestä Etelä-Karjalaan.

Vuosi 1987 emäntäkoulun harjoittelujakso Vaalimaalla, maatalon takana metsissä kaivantoja ja kallioon louhittuja hautoja. Kesätyttö viedään katsomaan Virolahden nähtävyyksiä ja kohteena on Bunkkerimuseo. Hämärä muisto kangasmetsästä, lautarakennuksesta ja kellareista keskellä metsää, jotenkin liittyi sotaan. Muistikuva ei vastaa nykyistä kuvaa museosta.

1980-luvun lopulla metsätöissä Ylämaalla Sirkjärven ja Säämälän välisissä metsissä, konekivääripesäkkeen paikka. Mitä lähemmäksi rajaa mennään, sitä enemmän löytyy. Myös sota-ajasta puhutaan enemmän täällä kuin Hämeessä lapsuuden kotona. Kotona sota oli liittynyt suvun naisten jaksamiseen ja mamman ruumislautoihin riihessä. Täällä kuulee evakkotarinoita ja sotakokemuksia, jos jaksaa kuunnella. VS-linjaan eli Vilajoki-Saimaa linjaan tuli konkreettisesti törmättyä jo tuolloin.

1990-luvun alussa Salpa-asema Kuutostien laidalla on merkki kääntyä seuraavasta risteyksessä Toikkalan suuntaan ja sitä kautta ajella pikkuteitä  myöden Ylämaalle. Vastaavasti opasteet Hostikalle on vain maamerkki matkan varrella.

Kesällä 1992 naapurin kyydissä Taavetista Sirkjärvelle pikkuteitä myöden. Kavinojantien varrella esitellään kohta, josta tie kääntyy luolalle. Luolan koko ja tekijät jäävät vielä hämäräksi. Luolan viitat jäävät mieleen, menee lähes 20 vuotta ennen Lusikkovuoreen tutustumista.

Ehkä vuonna 1994 pyöritään opiskelijaporukalla hakatussa aukossa keskellä tulevaa Ruoholammen asuinaluetta Lappeenrannassa. Harjoitustyönä opinnoissa kaavan suunnittelua. Suunnittelualueen itärajalla jotain rajoittavaa tai suojeltavaa. Vasta pitkän ajan päästä selviää, mitä siellä oikein oli.

2000-luvun alussa omien poikien kanssa Miehikkälän Salpalinja-museolla. Korsut, aseet ja tykit kiinnostavat poikia ja itse tulee lamsittua perässä. Taisi olla jopa oma opas meidän pienelle porukalle. Myöhemmin paikka tulee tutuksi.

Kesän alku 2005 vanhan rakennuskannan inventoinnissa Rutolan suunnalla tulee luolat vastaan. Nykyisin Mikkelintien alla olevaan luolaan päästään kurkkimaan sisälle, sisällä rojua ja vanha tietokone. Yhteenkään korsuun emme tuolloin törmää emmekä osaa niitä etsiä.

Vuoden 2011 aikana kaikki kytkeytyvät yhteen ja yksittäisten paikkojen kuuluminen samaan kokonaisuuteen aukeaa. Luulen, että monella muulla on sama tausta, yksittäsistä ihmetystä aiheuttavista palasista muodostuu vasta myöhemmin kokonaisuus. Silloin syntyy Ahaa-ilmiö ja se innostaa tutkimaan Salpalinjaa lisää.

ELINA LYIJYNEN

Luumäki