Lukijakirjoitus Elina Lyijyseltä. Hän on laittanut Salpalinja-asioissa eri hankkeiden vetäjänä vauhtia Lappeenrannassa tämän
vuosikymmenen alusta lähtien. Nyt hän työskentelee Luumäellä
Itsenäisyydentie-hankkeen projektisihteerinä. Tässä kirjoituksessa hän kertoo kokemuksistaan kuinka yksittäiset Salpalinja-palaset loksahtivat kokonaisuudeksi. TA
Ensikohtaamisia Salpalinjan kanssa
Varsinainen kunnollinen tutustuminen Salpalinjaan alkoi
itselläni vuonna 2011 Lappeenrannan Salpalinja-hankkeiden myötä. Tuolloin vasta
ymmärsin kokonaisuuden. Pieniin palasiin olin jo osin tietämättäni tutustunut
muutettuani Hämeestä Etelä-Karjalaan.
Vuosi 1987 emäntäkoulun harjoittelujakso Vaalimaalla,
maatalon takana metsissä kaivantoja ja kallioon louhittuja hautoja. Kesätyttö
viedään katsomaan Virolahden nähtävyyksiä ja kohteena on Bunkkerimuseo. Hämärä
muisto kangasmetsästä, lautarakennuksesta ja kellareista keskellä metsää,
jotenkin liittyi sotaan. Muistikuva ei vastaa nykyistä kuvaa museosta.
1980-luvun lopulla metsätöissä Ylämaalla Sirkjärven ja
Säämälän välisissä metsissä, konekivääripesäkkeen paikka. Mitä lähemmäksi rajaa
mennään, sitä enemmän löytyy. Myös sota-ajasta puhutaan enemmän täällä kuin
Hämeessä lapsuuden kotona. Kotona sota oli liittynyt suvun naisten jaksamiseen
ja mamman ruumislautoihin riihessä. Täällä kuulee evakkotarinoita ja
sotakokemuksia, jos jaksaa kuunnella. VS-linjaan eli Vilajoki-Saimaa linjaan
tuli konkreettisesti törmättyä jo tuolloin.
1990-luvun alussa Salpa-asema Kuutostien laidalla on merkki
kääntyä seuraavasta risteyksessä Toikkalan suuntaan ja sitä kautta ajella
pikkuteitä myöden Ylämaalle.
Vastaavasti opasteet Hostikalle on vain maamerkki matkan varrella.
Kesällä 1992 naapurin kyydissä Taavetista Sirkjärvelle
pikkuteitä myöden. Kavinojantien varrella esitellään kohta, josta tie kääntyy
luolalle. Luolan koko ja tekijät jäävät vielä hämäräksi. Luolan viitat jäävät
mieleen, menee lähes 20 vuotta ennen Lusikkovuoreen tutustumista.
Ehkä vuonna 1994 pyöritään opiskelijaporukalla hakatussa
aukossa keskellä tulevaa Ruoholammen asuinaluetta Lappeenrannassa.
Harjoitustyönä opinnoissa kaavan suunnittelua. Suunnittelualueen itärajalla
jotain rajoittavaa tai suojeltavaa. Vasta pitkän ajan päästä selviää, mitä
siellä oikein oli.
2000-luvun alussa omien poikien kanssa Miehikkälän
Salpalinja-museolla. Korsut, aseet ja tykit kiinnostavat poikia ja itse tulee
lamsittua perässä. Taisi olla jopa oma opas meidän pienelle porukalle.
Myöhemmin paikka tulee tutuksi.
Kesän alku 2005 vanhan rakennuskannan inventoinnissa Rutolan
suunnalla tulee luolat vastaan. Nykyisin Mikkelintien alla olevaan luolaan
päästään kurkkimaan sisälle, sisällä rojua ja vanha tietokone. Yhteenkään
korsuun emme tuolloin törmää emmekä osaa niitä etsiä.
Vuoden 2011 aikana kaikki kytkeytyvät yhteen ja yksittäisten
paikkojen kuuluminen samaan kokonaisuuteen aukeaa. Luulen, että monella muulla
on sama tausta, yksittäsistä ihmetystä aiheuttavista palasista muodostuu vasta
myöhemmin kokonaisuus. Silloin syntyy Ahaa-ilmiö ja se innostaa tutkimaan
Salpalinjaa lisää.
ELINA LYIJYNEN
Luumäki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti