NL:n keräämiä tiedon sirpaleita suomalaisten linnoitustöistä

Tässä Osmo Kimmon kokoama mielenkiintoinen näkökulma Neuvostoliiton tiedustelutiedosta koskien suomalaisten linnoituksia. Jutun lähde on mainittu heti seuraavassa kappaleessa.

Stalinin salainen jatkosota - Jatkosodan venäläiset dokumentit (2014, toim. Timo Vihavainen, Ohto Manninen) on kirja, johon on koottu ja käännetty suomeksi asiakirjoja sekä Suomen että Venäjän arkistoista.

Asiakirjat kertovat millaista tietoa Suomesta kerättiin välirauhan aikana ja jatkosodan alkuvaiheessa. Aineistoon sisältyy tiedustelukatsauksia, Neuvostoliiton lähetystön raportteja, operatiivisia käskyjä, salaisen poliisin raportteja ja propagandaa. Lähdekritiikki on pidettävä mielessä, mutta myös se, että dokumentit ovat aitoja.

Eräänä kiinnostuksen kohteena oli rakenteilla ollut uusi pääpuolustusasemamme. Olen seuraavaan koonnut joitakin poimintoja Salpalinjaa koskevista maininnoista. Asia kiinnostanee, koska tyypillinen kysymys Salpalinjalla opastusten yhteydessä on: Tiesivätkö venäläiset tästä puolustuslinjasta? Tässä aineistossa linnoitustöitä koskevat maininnat ovat yksittäistapauksia, mutta on luonnollista, että Neuvostoliitto keräsi eri lähteistä saamansa aineiston ja koosti niistä kokonaiskuvan, joka pääpiirteissään vastasi todellisuutta.

17.6.1940 laaditussa poliittisessa katsauksessa Suomen tilanteesta todetaan, ettei reserviläisiä ole kotiutettu rauhansopimuksesta huolimatta ja linnoitustöitä jatketaan erityisesti Viipurin ja Hangon suunnissa. (s. 89.)

25.7.1940 raportoitiin Suomen hallituksen vihamielisistä toimista eräänä esimerkkinä linnoitustyöt alueilla, joilla todennäköisimmin joudutaan tekemisiin Neuvostojoukkojen kanssa. Eniten linnoituslaitteita ja suurin joukkojen keskittymä on Hankoniemen alueella. Linnoitustyöt ulottuvat koko rannikolle Hangosta Karjalan kannakselle. (s. 99.)

Neuvostoliiton lähetystö raportoi 5.8.1940 Molotoville suomalaisten linnoitustöistä.  Hankoniemellä töitä tehdään ympäri vuorokauden, Tammisaaren alueella rakennetaan kestolaitteita, raja on tukittu piikkilankaesteellä ja alueelle on keskitetty paljon joukkoja, myös ympäröiviä saaria linnoitetaan. (s. 107.)

Leningradin piirin rajavartiojoukot tuottivat viiden päivän välein tiedustelukatsauksia Suomen rajavartioston tilasta, sijainnista ja toiminnasta. Erityisen huomion kohteena olivat Ravijoen itäpuolelle rakennettava puolustuslinja ja Ruokolahdella Syyspohjanlahden, Vehkajärven ja Virmutjoen välille sekä muuallekin nopeassa tahdissa kaivetut panssariestekaivannot, piikkilankaesteet ja juoksuhaudat. Ilmeisesti mainitut seudut olivat alueita, joilta Neuvostoliiton tiedustelu myös sai runsaasti tietoja. Lisäksi tiedustelu oli havainnut miinoituksia koko rajavyöhykkeellä. Toukokuun 5. päivän 1941 tiedustelukatsauksessa raportoitiin suuresta määrästä suomalaisia joukkoja aivan rajan pinnassa Viipurin suunnassa.  (s. 53-54.)

Petroskoissa 5.5.1941 laaditun tiedusteluraportin mukaan Vainikkalan ja Kouvolan väliseltä rataosuudelta on todettu:

- panssariestekaivanto molemmin puolin rataa kaksi kilometriä Vainikkalan asemalta ja siitä 200 metrin päässä metrin mittaisia kivitolppia (kuvauksesta päätellen kivieste on ollut raportoijalle tuntematon laite) ja niiden takana toinen panssariestekaivanto.

- 279 km kohdalla (Paikanmäärityksissä on käytetty radan kilometritolppia, jotka ilmoittivat etäisyyden Helsingistä) on kolme riviä 2-metristä piikkilankaestettä ja radan eteläpuolella tehtiin graniittia, rautaa ja sementtiä vaativia töitä.

- 277 km kohdalla Viipurista tullessa on piikkilankaeste ja sen takana juoksuhautoja.

- 276 km kohdalla on kaksi piikkilankaestettä, ensimmäisessä neljä riviä ja toisessa kolme riviä, esteiden väli on 600-700 m. Tässä kohdassa on myös neljä riviä metrin mittaisia graniittitolppia.

- 264 km kohdalla on vasemmalla panssariestekaivanto ja toinen 262 km kohdalla oikealla.

-255 km kohdalla on vasemmalla puolella  havuilla peitetty naamioverkko, jonka alla rakennetaan tuliasemia. Samalla kohdalla linnoitetaan kukkulaa. Radan oikealla puolella 200-300 m päässä on rakenteilla kaksi pientä bunkkeria. Niistä 200 m päässä on kolme betonivarustusta valmiina ja 254 km kohdalla on kolme riviä kivitolppia.

- 253 km kohdalla vasemmalla on panssariestekaivanto ja oikealla 3-rivinen piikkilankaeste. 252 km kohdalla on molemmin puolin kuusi riviä puutolppia ja 500 m niiden takana on panssariestekaivanto ja sen takana juoksuhautoja edessään kolme riviä piikkilankaa. (s. 113-114.)

Leningradin rajavartiojoukkojen tiedusteluyhteenvedossa 5.6.1941 kuvataan Suomen puolustusvalmisteluja:

- Lappeenrannan tien varrella neljä km Luumäen asemalta rakennetaan kahta bunkkeria eri puolille tietä.

- Imatran – Ruokolahden tien varteen on koottu isoja kiviä tien tukkimiseksi. Tien länsipuolelle on rakennettu piikkilankaeste ja kaivettu ampumahautoja, tien itäpuolella on neljä tulikorsua.
- Syyspohjan tien yli on linjassa neljässä rivissä 1,6 – 2 m korkuisia kivitolppia, jotka on upotettu maahan 30 cm. Tolpista luoteeseen on kaksi bunkkeria, joiden kohdalla on kumpu ja siinä panssaritorni, missä on tähystysaukot. Bunkkerien ampuma-aukot ovat kaakkoon.

- Viipurin – Haminan tien varressa 200 m rajasta on molemmin puolin neljä riviä kivitolppia ja tiellä on kahdeksan riviä tolppia. Tolppien takana kolmen metrin päässä on nelirivinen piikkilankaeste.

- Tammikuussa 1941 Virmutjoen ja Eräjärven välisen tien molemmille puolille on pystytetty 4 – 5 riviä 1,5 m korkuisia kivitolppia. Tien laidoille on puisille lavoille sijoitettu 2x2 metrisiä kiviä. Tolpista 1,5 km pohjoiseen on katettuja ampumahautoja ja kk-korsuja, joissa on kolme ampuma-aukkoa kussakin. Juoksuhautojen takana 5 m päässä on 12 – 15 hengen majoituskorsuja, joissa on laverit ja kamiinat. 

- Linnoitustöihin otetaan työläisiä erityisissä toimistoissa, joita on Vuoksenniskalla ja Imatralla. Alueen keskustoimisto on Lappeenrannassa, osoite Koulukatu 10. Toimistoissa tarkastetaan työhön otettavan henkilöllisyys ja täytetään henkilökortti. Sekatyöläisten palkka on 10-11 mk/tunti ja ammattimiesten 13-15 mk/tunti. (s. 125-127.)

Tiedustelukatsauksessa 24.6.1941 on raportoitu asiamiesten tekemistä havainnoista Suomen halki kulkiessaan. Neuvostoliittolaiset olivat keränneet tiedot Hankoon liikennöivissä junissa, niitä saattavilta suomalaisilta rautatieläisiltä.  Lähteistä on käytetty koodinimiä, tehtävänimikkeitä tai oikeita nimiä, kuten Lähde ”B” tai lähde ”Sts” Pasilan junavarikon veturinkuljettaja, lähteet ”J” ja ”B”. Tämä asiakirja on todellinen ”tarinatori”. 

- Linnoitustöihin on sijoitettu runsaasti väestöä, koska on annettu laki, jonka mukaan jokainen työkykyinen joutuu tekemään valtion töissä seitsemänpäiväisen viikon.

- Lähelle Kouvolaa rakennetaan neljättä puolustuslinjaa, molemmin puolin rataa kaivetaan panssarikaivantoja ja pystytetään nelirivistä piikkilankaestettä. Utin asemalta Viipuriin päin rakennetaan konekivääriasemien ketjua.

- Vainikkalan ja Simolan välille 276 km kohdalla on kolmen rivin tolppaesteiden jatkoksi lisätty kaksi riviä isoja kiviä. Samalle kohdalle rakennetaan teräsbetonista tykistöasemaa.

- Saksa ja Ruotsi auttavat linnoittamisessa, Saksa toimittaa rautaa ja aseistusta, ja Ruotsi rakentaa linnoitteita Pohjois-Suomessa. (s. 136-137.)

Leningradin tiedusteluosaston raportti Suomen sotavalmisteluista 27.6.1941:

- Suomi evakuoi siviiliväestöä raja-alueelta.

- Suomalaisten pääpuolustuslinja alkaa Simolan aseman itäpuolella. Siellä on piikkilankaesteitä ja niiden takana linnoitettuja kohteita. Piikkilankaesteitä lähestyviä voi tulittaa korkeammilta maastokohdilta.

- Simolan aseman jälkeen on vahvempi puolustusvyöhyke: viidessä rivissä kivitolppia, 5-6 m leveä ja 2 m syvä panssariestekaivanto, sitten piikkilankaesteet  ja niistä 50-100 m juoksuhautoja ja kk-asemia.  Joitakin kilometrejä Kouvolan suuntaan on puunrungoista rakennettuja panssariesteitä, panssariestekaivantoja ja 5-rivisiä piikkilankaesteitä. (s.139-141.)

Lopuksi poiminta kokonaan linnoitusaiheen ulkopuolelta XLII AK:n taistelukokemuksista 22.6.-22.7.1941 väliseltä ajalta pohjoiselta rintamalta, missä neuvostoliittolaisilla oli vastassaan sekä saksalaisia että suomalaisia joukkoja. Raportin johtopäätös kokemuksista kuvaa mielenkiintoisella tavalla neuvostoliittolaisten näkemystä suojeluskuntalaisista: 

”Saksalainen on verraten keskinkertainen vastustaja, joka perustaa kaikki toiveensa taistelutekniikkaan. Jos tekniikka pettää, elävä voima ei kestä kauankaan.”

”Suomalainen on taitava, häikäilemätön, kavala vastustaja, mutta hänen teknilliset välineensä ovat niukat. Hänen kestävyytensä johtuu suojeluskunta-aineksen vahvasta kerrostumasta. Tälle ainekselle on nimittäin uskottu santarmi- ja poliisitehtävät armeijassa.” (s. 185.)

OSMO KIMMO