Tämä on hankevetäjä Elina Lyijysen puhe Ylämaan Elojuhlassa
Hostikalla 10.8.2014. Elina toimii hankevetäjänä Salpapolku - vapaa-ajan ja
yritystoiminnan reitti -hankkeessa. Hankkeen tarkoituksena on mm. kouluttaa
uusia oppaita Salpalinjalle ja kerätä sekä levittää Salpalinja-tietoa sekä
edistää Salpapolun toteutumista Lappeenrantaan asti. Ylämaalaiset ovat jo
aiemmin omana hankkeenaan toteuttaneet Salpapolkua Hostikalla. Siitä puhuja
antoi tunnustuksen yleisölle. Näin hän puhui itsensä esittelyn jälkeen:
……………………..
Aloitin Salpalinjan parissa Rutolan
alueella Lappeenrannan maaseututoimen vetämässä hankkeessa vuoden 2011 alussa.
Jo hyvin pian selvisi, että Salpalinja kaikkine rakenteineen ja rakentamisen
aikaisine tapahtumineen on hyvin laaja asia. Kirjallisuutta Salpalinjasta oli
aiemmin olemassa melko niukasti ja tutkimukset painottuivat pitkälti
sotilaalliseen näkökulmaan. Vuonna 2012 valmistunut Museoviraston tekemä
Salpalinjan inventointi tuotti kokonaiskuvan puolustuslinjan laajuudesta ja sen
rakenteista. Lisäksi viime vuosina on ilmestynyt useita opinnäytetöitä liittyen
muun muassa rakentamiseen ja elämään parakkikylissä ja Salpalinjan
matkailulliseen käyttöön. Tutkimuksen suhteen Etelä-Karjala on kuitenkin ollut
lähes tyhjiö ja tarve paikallisen tiedon keräämiseen on ilmeinen.
Salpalinja-hankkeiden aikana tietoa on kerätty sekä haastatteluin että muutamin
arkistokäynnein. Tärkeimpinä arkistolähteinä ovat olleet Kansallisarkiston
alainen Sota-arkisto sekä Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta.
Pyydän jo ennalta anteeksi tätä
aluetta paremmin tuntevilta, jos esitän arkistomateriaaleihin pohjautuen
sellaisia tietoja, jotka eivät pidä paikkaansa. Arkistoissa olevia rakentamisen
aikaisia määräyksiä ei ole välttämättä ehditty toteuttaa tai annettu määräys on
myöhemmin korvattu uudella. Tieto on luotettavinta silloin, kun se voidaan
todentaa arkistolähteen, perimätiedon sekä maastossa löytyvien jäänteiden
pohjalta. Käyn esityksessä lyhyesti
lävitse Salpalinjaan rakentamiseen liittyviä syitä ja perusasioita. Pääpaino
esityksessä on kuitenkin Hostikan alueen rakentamisen ajassa. Rakenteisiin
voitte täällä paikan päällä tutustua itse.
SALPALINJA
Salpalinja on Suomen itärajaa
myötäilevä linnoiteketju, joka koostuu yksittäisistä kanta- ja
kenttälinnoitteista. Joissakin kohdissa linjassa on enemmän syvyyttä ja
päälinjaa tukevia etu- tai takalinjoja. Puolustuslinjan rakentamista
aloiteltiin ylimääräisten harjoitusten ja talvisodan aikana, mutta varsinaiset
rakennustyöt tehtiin vuosien 1940–41 eli välirauhan aikana ja sitä
täydennettiin vuoden 1944 aikana.
Salpalinjan tarkoituksena oli
suojella Suomea vihollisen, Neuvostoliiton, hyökkäystä vastaan. Huoli uusien
rajojen puolustamisesta oli kasvanut talvisodan päättyessä maaliskuussa 1940.
Kannaksen linnoitteet olivat jääneet Moskovan rauhansopimuksessa Neuvostoliitolle
ja yhteys pääkaupunkiin sekä Sisä-Suomeen oli uudelta rajalta turvaton.
Puolustusvoimien ylipäällikkö Mannerheim nimitti Linnoitustoimiston johtajaksi
kenraalimajuri Hanellin. Hänen johdollaan tehdyn linnoittamissuunnitelman
ylipäällikkö hyväksyi 11.5.1940. Vahvimmin päätettiin linnoittaa Suomenlahden
ja Kivijärven välinen osuus, johon Ylämaan alue kuuluu. Siitä ylöspäin
linnoittaminen keskittyi vesistöjen kannaksille ja sulkemaan tärkeimmät
tieyhteydet. Salpalinjan esikuvana oli Karjalan kannaksen linnoitteet ja
erityisesti Mannerheim-linja. Salpalinjan rakentamisessa on hyödynnetty
talvisodan kokemuksia.
Kaikkiaan puolustuslinjalle
rakennettiin yli 700 teräsbetonikorsua, 25 luolaa, yli 3000 puista
kenttälinnoitetta, satoja kilometriä taistelu- ja yhdyshautaa sekä
panssariesteitä. Salpalinjan rakenteita on Suomenlahdelta Lappiin asti. Ylämaan
alueella on noin kymmenen kilometrin matkalla erilaisia korsuja yli 30
kappaletta ja kaksi keskeneräistä luolaa.
SUOMEN SUURIN TYÖMAA
Salpalinja oli ja on edelleen
Suomen suurin työmaa, sitä oli parhaimmillaan rakentamassa 35 000 siviiliä
kevättalvella 1941. Salpalinjan rakentaminen oli jaettu eri armeijakuntien
alueille, useamman työpiirin ja niiden alaisten työryhmien tehtäväksi.
Yksittäisissä työryhmissä tai rakennusurakoitsijoiden alaisuudessa oli satoja
työmiehiä.
Työmiesten muonituksesta vastasivat
lotat. Koko Salpalinjan alueella heitä oli töissä noin 2000. Mielenkiintoinen
yksityiskohta on, että täällä Hostikalla on tapahtunut muonituslottien koulutusta.
Määräys parakin rakentamisesta lottakoulua varten annettiin marraskuussa 1940.
Koulua varten rakennettiin kaksihuoneinen parakki ja esimerkiksi toukokuussa
1941 sinne oli majoittuneena 22 lottakoululaista. Voidaan hyvin olettaa, että
alkuvuodesta 1941 lähtien täällä ehdittiin kouluttaa kymmeniä ellei satoja
lottia. Asia vaatisi lisäselvityksiä.
Varsinaisten rakennusmiesten
lisäksi työmailla työskenteli tuhansia linnoitusjoukkojen sotilaita, jotka
rakensivat kenttälinnoitteita ja piikkilankaesteitä. Tiedettiin, että sotilas
osaa parhaiten puolustaa niitä asemia, joita on ollut itse rakentamassa.
Kenttälinnoittamisesta vastasi tällä alueella II Armeijakunnan alainen 5.
Prikaati.
Varsinaisen linnoitteiden
rakentamisen lisäksi tehtiin työmaateitä, betoniasemia, pajoja, varastoja ja
toimistoparakkeja. Avattiin kivilouhoksia ja murskaamoja. Rakentajien
tarpeisiin rakennettiin parakkikyliä, joissa oli asuntoparakkeja, ruokaloita,
sairastupia, kellareita, kaivoja, pesutupia, käymälöitä ja saunoja. Myös oma poliisiputka
saatettiin työmaalle rakentaa.
Alkuvaiheessa työsaavutukset olivat pienemmät itse linnoitteiden osalta,
koska aikaa kului työmaan valmisteluun ja rakentajien majoittamiseen. Alkuun
etenkin harvaan asutuilla alueilla kuten täällä Hostikalla majoituttiin
tavallisiin ja Ensoniitti-telttoihin.
Paikalliset asukkaat ymmärsivät
rakenteiden sijoittamisen tärkeyden, vaikka kiviesteen rakentaminen keskelle
peltoa tai korsun rakentaminen pihapiiriin aiheutti haittaa arkipäiväisten
asioiden hoidossa. Rakentamisen aika toi taloihin lisätuloja, joko päästiin
töihin työmaalle tai taloon majoittui rakentajia. Tarveaineitakin saatiin
myytyä. Esimerkiksi Väinö Hostikka myi täällä koivu- ja havuhalkoja työmaalle
toukokuussa 1941.
SALPALINJA YLÄMAALLA
Salpalinjan pääasema kulkee
linjalla Syvä-Valkjärven pohjoisreuna – Hostikka – Särkilampi – Kirppu –
Ihaksenjärvi - Mustaksenlampi. Vaikka Ylämaan osuus kuuluu vahvasti
linnoitettuun Suomenlahti-Kivijärvi osuuteen, se oli kuitenkin pääosin
korpimaaston linnoittamista. Varsinaisia pääteitä eli mahdollisia vihollisen
päähyökkäysuria ei alueella sijainnut, eikä alueella täten rakennettu erillisiä
pääasemaa tukevia etu- tai takalinjoja. Yksittäisiä kenttälinnoitettuja asemia
sijaitsee toki linjan etupuolella. Uhanalaisimpia suuntia olivat Hostikalta
Ylijärvelle ja edelleen Säkkijärven suuntaan sekä Miehikkälän suuntaan johtavat
tiet, joissa panssarivaunujen hyökkäys olisi ollut mahdollinen.
Salpalinjaa rakentamisesta vastasi
Ylämaalla II Armeijakunta. Alueella toimivat Miehikkälän työpiirin 210 alaiset
työryhmät 214 ja 215. Työryhmä 214 johtajanaan rakennusmestari Laakso vastasi
Miehikkälän rajan ja Urpalanjoen välisestä alueesta ja työryhmä 215 johtajanaan
insinööri Rainio vastasi alueesta Urpalanjoesta Vuorisjärven pohjoisosaan.
Siitä ylöspäin Kirpulla puolustuslinjan rakentaminen oli Luumäen työpiirin 230
alaisen työryhmän 231 vastuulla marraskuusta1940 lähtien. Kantalinnoitteita
luolia ja korsuja olivat tällä alueella tekemässä rakennusliikkeet Ääri Oy ja Elovuori
& Kumpp. Oy.
Erillisiä pieniä parakkikyliä oli
täällä useita. Parakkialueet sijaitsivat rakennettavan linjan läheisyydessä,
kuitenkin aina linjan takapuolella. Peitepiirrosten mukaan parakkikyliä on
ollut neljä Urpalanjoen eteläpuolella. Seuraavat parakkikylät olivat
Kasarinjärven etelä- ja itäpuolella ja yksi Ihakselan kylässä. Lisäksi
parakkikyliä on ollut Vuorisjärven lounaispuolella ja Ihaksenlammen
kaakkoispuolella. Teillä paikallisilla on varmaan tarkempaa tietoa siitä, että,
onko kylistä enää mitään jäljellä, esimerkiksi yksittäisiä parakkeja tai niiden
kivijalkoja. Parakkikyliä tai niiden jäänteitä ei juurikaan tutkittu
inventoinnin yhteydessä.
Parakkikylissä asumiseen laadittiin
omat järjestyssäännöt. Niissä huolehdittiin muun muassa parakin siisteydestä,
asukkaiden henkilökohtaisesta hygieniasta, ruokailussa käyttäytymisestä ja
kortinpeluusta. Uhkapeli sekä päihtyneenä olo oli kiellettyä. Työmaita ja
parakkikyliä käytiin myös tarkastamassa. Syyskuussa 1940 huollon tarkastaja
ekonomi Karvinen totesi Urpalanjoen eteläpuolella parakkikylässä numero 1
kahden parakin olevan sikamaisessa kunnossa. Korjaustoimenpiteisiin oli syytä
ryhtyä. Muut alueen parakkikylät olivat tuolloin kunnossa.
Tarkastellaan lähemmin asumista
Urpalanjoen yläpuolisella alueella toimineen työryhmän 215 huoltoilmoituksen
pohjalta touko-kesäkuulta 1941. Töissä oli 545 henkilöä, joista 518 miehiä ja
27 naisia. Päällystöä ja toimihenkilökuntaa oli näistä 37 miestä ja kuusi
naista. Lisäksi työmaalla oli 45 muonituslottaa, 22 lottakoululaista, 3
pesijätärtä, 2 kartoittajaa ja 2 konstaapelia. Yhteensä 619 henkilöä. Kun yhdellä työryhmällä oli näin paljon
väkeä, voidaan arvioida että koko Ylämaan alueella, jossa oli kolme työryhmää,
2 rakennusurakoitsijaa ominen työmiehineen ja lisäksi linnoitusjoukkojen
sotilaat, saattoi olla töissä lähes 3000 henkilöä. Tämä luku on lähellä Ylämaan
silloista asukaslukua.
Majoitukseen oli varattu
työryhmälle 215 rakennuksia seuraavasti: yksi parakki toimistohenkilökunnalle,
17 parakkia työmiehille ja 3 rakennusta lotille. Lisäksi mainitaan
majoituskäytössä olleen bensiiniaseman, pesutuvan, sairaalan, poliisiputkan ja
yövartijan asuntolan. Työväestä oli omalla kustannuksellaan alueen taloihin
majoittunut 72 henkilöä, joista paikkakuntalaisia oli 20 miestä ja 14 naista.
Olisi mielenkiintoista tietää, mitä töitä nämä neljätoista paikallista naista
täällä työmaalla tekivät, lottia he eivät kuitenkaan olleet. Huoltoilmoituksiin
on listattu työmiesten kohdalla ammatit, mutta naisten määrä vain mainitaan. Muiden
työmaiden huoltoilmoituksissa olen nähnyt mainintoja vain muutamista naisista
per työmaa.
Ruokailuparakkeja oli täällä
käytössä kolme kappaletta ja ruoan määrä todettiin riittäväksi ja laatu
tyydyttäväksi. Peseytymistä varten oli kaksi työmaan omaa saunaa, jotka
lämpisivät viitenä päivänä viikossa ja kaivoja oli käytössä kuusi. Maastossa
liikkujat huomioikaa, että parakkikylien kaivot ovat vaaratekijä nykyään
maastossa, ne ovat joko peittämättä tai niiden kannet ovat lahonneet puhki.
Siisteydessä oli vielä parantamisen varaa parakkien osalta toukokuussa.
Syöpäläisiä oli torjuttu sinihappomyrkytyksillä ja sänkyjä oli käsitelty
puhalluslampun kanssa toukkien hävittämiseksi. Pari kertaa viikossa oli ollut
ohjelmallista iltamaa tai urheilukilpailuita ja myös elokuvia oli näytetty
esim. 6.6. Seitsemän veljestä elokuva.
Myös ylipäällikkö Mannerheimin
tarkistusmatka Salpalinjalla 1.9.1940 sisälsi matkaohjelman mukaan käynnin
Hostikalla, ehkäpä jopa tälle paikalle. Tiukassa matkaohjelmassa Hostikalla
käyntiin oli varattu aikaa viisitoista minuuttia kello 13.15.- 13.30 ja
tarkastuksen kohteena olisi ampumahauta-, hyökkäysvaunueste- ja korsutyöt.
Miten aikataulu piti ja mitä Mannerheim ehti nähdä lyhyessä ajassa nähdä, siitä
ei ole minulla tietoa.
Salpalinjan rakenteista täällä
Hostikalla on edelleen nähtävissä korsut, luolat ja kiviesteet. Puiset
rakenteet on pääosin purettu ja kaivannot ovat joko peittyneet ja maatuneet
sekä kiviesteitä on saatettu purkaa teiden tieltä. Suuria muutoksia ei ole
kuitenkaan tapahtunut ja Salpalinja on täällä edelleen lähes autenttisena
nähtävissä.
Luolat, täällä Hostikalla sekä
Kirpulla, sekä muutama korsu on jäänyt keskeneräiseksi. Niistä on yleensä
jäljellä joko maahan kaivetut tai kallioon louhitut kaivannot, joissakin korsuissa
on osa valutöistä jäänyt tekemättä. Yhden korsun rakentamiseen suunniteltiin
kuluvan aikaan noin kolmisen kuukautta ilman sisustustöitä. Jos tarvittiin
louhintatöitä, niin rakentamisaika oli pidempi. Annettujen rakennusmääräysten
ja valmistuneiden korsujen osalta voidaan karkeasti todeta, että jos määräys
korsun rakentamisesta tuli helmikuussa 1941, se saatiin valmiiksi, mutta jos
määräys tuli maaliskuussa, niin rakentaminen jäi kesken. Rakentamismääräyksiä
uusille korsuille annettiin vielä 31.5.1941. Kesäkuun alkupuolella sodan uhan
lähestyessä annettiin ohjeet jo tehtyjen rakenteiden naamiointiin.
Tätä esitystä kootessani tuli
vastaan uutta tietoa, että Ylämaalle suunniteltiin kahden olemassa olevan
luolan lisäksi kolmea muuta luolaa eli majoitustunnelia. Näiden sijaintipaikat
olisivat olleet Ihaksenlammen ja Vuorisjärven välissä, Ihakselassa sekä
Hostikalla. Näistä ensimmäisen rakentamiseen oli annettu lupa jo lokakuussa
1940, mutta piirustukset saapuivat vasta maaliskuussa 1941. Tämän sekä Ihakselaan
suunnitellun luolan rakentaminen käskettiin tuolloin maaliskuussa viipymättä
aloittaa. Tarkkaa tietoa sijanneista ei ole, mutta voisi olettaa että alustavia
töitä olisi ehditty tehdä eli tiepohja kallion edustalle, tarvittava
maankaivuu, sekä kallion puhdistus ja louhintarintaman aloitus. Eli paikat
voivat olla maastossa havaittavissa. Majoitustunnelien teossa oli myös muualla
ongelmana piirustusten puute.
Tämä esitys on hyvä päättää
lokakuussa 1944 tehtyyn arvioon Salpalinjan puolustuskyvystä tällä paikalla.
Tarkastelussa on otettu huomioon, että puolustuslinja rakennettiin talvisodan
kokemusten pohjalta, eivätkä jatkosodan aikana tapahtuneeseen tekniseen
kehitykseen ehditty täysin vastata.
”Huolimatta aseman
puutteellisuuksista on linjalla nyt jo melko huomattava taisteluarvo.
Verrattain pienillä varustelutöillä voidaan aseman lujuutta huomattavasti
lisätä. Näihin töihin ennen kaikkea kuuluvat taisteluhautojen viimeistely ja
majoituskorsujen lisääminen.”
4 kommenttia:
Erinomainen kirjoitus! Haluaisin luoda keskustelua yhdestä kirjoituksen kohdasta nimittäin tästä Suomen suurimman työmaan nimityksestä. Matkana, linjan pituus, saattaa kyllä olla muttei työvoiman määrässä. Suomen alueella työväenmäärä ylitettiin kaksi kertaa ennen Salpalinjan työmaita. I-maailmansodan linnoitustyömaat Suomen alueella, Venäjän vallan alla, työllistivät 100 000miestä ja varmasti suuren joukon huoltoa muonitukseen. Toki Venäjän armeijan sapööri- eli pioneerijoukot olivat pääosassa. Toisen kerran ennen Salpalinjan rakentamista ylitettiin työväen määrä Kannaksella kesällä 1939 ns. vapaaehtoisten linnoittajien toimesta jolloin työntekijöitä 60 000 henkeä. Toki he työskentelivät lyhyempiä aikoja kerrallaan, eivät kaikki kuukausia. Mutta kuten sanottu työväen määrässä Suomen alueella ja Kannaksen töitä ajatellen Suomessa, on Salpalinjan työväen määrä ylitetty kaksi kertaa sitä ennen. Molemmat kerrat linnoitustöitä tehden!
t. Juha Kilpeläinen, Lahti.
Lisätään nyt tämäkin, Linnoitustoimiston mukaan kevättalvella 1940 oli työväen määrä suurimmillaan maaliskuussa, jolloin töissä oli 34 292 miestä. Tähän sisältyy Hangon linjan työntekijätkin. Lottien määrää en ole vielä selvitellyt.
Juha, tarkoittanet kevättalvella 1941.
Kiitos Osmo, näin tarkoitin.
Lähetä kommentti