Miehikkälän Sotaveteraanit ry julkisti maanantaina
historiikkiteoksensa Kotikontujen sota ja rauha. Kirjan alaotsikko on Miehikkälän
Sotaveteraanit ry – veljes- ja sisarapua vuodesta 1967.
Kirja on paljon enemmän kuin tavallinen yhdistyshistoriikki,
vaikka sitäkin se tietysti on.
Teoksen sisällöstä hieman yli puolet käsittelee sota-aikaa
tavalla tai toisella. Talvisodan jälkeen rajapitäjäksi jääneen Miehikkälän
sota-ajan tapahtumat antavat lukemista ja katselemista 30 sivun verran. Lisäksi
teoksessa hyödynnetään Suomen Sotaveteraaniliiton kannustuksella vuonna 1998
Miehikkälässä tehtyjä sotaveteraanien haastattelunauhoja. Niistä on lyhennetty
ja muokattu kirjaan yhdeksän veteraanin muistelukuvaus heidän sotatiestään.
Myös Salpalinja on vahvasti esillä. Siihen ”törmätään”
edellä mainitussa Armi Oinosen laajassa
Miehikkälän sota-aikakatsauksessa useaan otteeseen samoin kuin monen
veteraanin muisteluissa. Tämän blogin kirjoittaja käsittelee omassa yli
kymmenen sivun kuvallisessa jutussa Salpalinjaa yleisesti, mutta myös
nimenomaan Miehikkälän näkökulmasta. Ja ei linnoitusta voida sivuuttaa myöskään
yhdistyksen historiikkiosassa, johon Salpalinja on oman vahvan mausteensa
jättänyt.
Teoksen historiikkiosassa ei ole lähdetty kopioimaan
toimintakertomuksia. Tietysti niistäkin on asioita nostettu esille.
Kulloistakin ajan kuvaa yhdistyksen toiminnasta tuodaan esiin tasavuosijuhlien
muutamassa puheessa sekä varsin monessa toiminnan yksityiskohtia kuvaavassa
lehtileikkeessä vuosien varrelta. Lukuisat valokuvat osaltaan kertovat enemmän
kuin tuhat sanaa. Tosin kahden ensimmäisen vuosikymmenen osalta yhdistyksen
kuva-arkisto huokuu tyhjyyttään.
Merkittävä havainto kirjaprosessissa oli se, että
Miehikkälässä olisi ainesta pelkkään sota-ajan tapahtumia kuvaavaan kirjaan
yllin kyllin. Nyt mukaan saatiin vain osa ja siitäkin osa vain pintaa raapien.
Tämä ilmaisena vihjeenä esimerkiksi historian opinnäytetöiden aiheita
tuskaileville opiskelijoille tai paikallishistorian tutkijoille.
Kirjan
toimituskunnassa ovat puhtaasti vapaaehtoispohjalta työskennelleet Terho
Ahonen, Armi Oinonen, Reino Pietikäinen ja Virpi Pietikäinen.
Kirjan painokustannuksia tukee Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiön myöntämä
merkittävä apuraha.
Kotikontujen
sota ja rauha –teos on myynnissä muu muassa Salpavaelluksen päättävän
maanpuolustusjuhlan yhteydessä. Sotaveteraanien myyntipöydältä kirja lähtee 20
eurolla. Kirja tulee tietysti myyntiin juhlan jälkeen museolle ja sitä voi
tilata reino.pietikainen@pp.inet.fi
-osoitteesta. Jällenmyyntihinta museolla ja kirjepostina (postimaksu mukana) on
25 euroa. Kirjan painokustannuksien ylittävä osa tuotosta menee sellaisenaan
yhdistyksen rintamatunnuksen omaavien jäsenten kuntoutus- ja tukitoimintaan.
Itse kirjan
teossa mukanaolleena en tietenkään lähde sen sisältöä arvostelemaan, en
kehumaan, en moittimaan. Sen sijaan mielelläni julkaisen tällä palstalla
kirja-arvion, jos joku sellaisen haluaa tehdä. Niin tai en julkaise, jos
arviossa ei nähdä kirjassa yhtään mitään hyvää, kun sitäkin siinä varmasti on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti