Salpalinja täytti täydellisesti tehtävänsä

Kenraaliluutnantti evp Heikki Koskelo

Salpalinjan Perinneyhdistys ry:n puheenvuoro Salpavaelluksen maanpuolustusjuhlassa Miehikkälässä 29.6.2014.

Salpavaeltajat – Hyvät Salpalinjan Ystävät !

Onnittelen Teitä vaelluksen suorittaneet naiset ja miehet. Te olette nyt saaneet elävän kosketuksen maailman ainutlaatuisimpaan puolustusasemaan. Tämän puolustusaseman pääosat rakennettiin Suomen turvaksi heti talvisodan jälkeen. Salpalinjalla on ollut ennalta ehkäisevä pelotearvo syntymästään saakka. Se on täyttänyt täydellisesti tuon tehtävän, vaikka siinä ei ole koskaan taisteltu.

Tasan seitsemänkymmentä vuotta sitten suomalaiset kävivät ankaria torjuntataisteluja Karjalan kannaksen pohjoisosassa täältä noin 70-80 km:n päässä. Voisimme hyvin kuulla tänne tuon taistelun kumun. Neuvostojoukkojen raivokkaat hyökkäykset pysäytettiin kahden-kolmen viikon kuluttua Ihantalassa, Viipurinlahdella ja Vuosalmella. Suomalaiset olivat saavuttaneet torjuntavoiton.

Hyökkääjän voima oli kulunut loppuun. Neuvostojoukkojen komentaja Govorov pyysi johdoltaan lisää joukkoja edetäkseen tavoitteeseensa Kymijoelle. Stalin määräsi 12.7.1944 hyökkäykset pysäytettäväksi. Tuota määräystä antaessaan Stalin otti huomioon, että suomalaisten talvisodan jälkeen rakentama ja kesän aikana viimeistelty Salpalinja olisi läpäistävä  määrittämänsä tavoitteen saavuttamiseksi. Tuohon ponnistukseen Neuvostoliitolla ei enää ollut aikaa. Oli tyydyttävä osavoittoon ja kiirehdittävä kohti Keski-Eurooppaa, jossa II Maailmansota tullaan ratkaisemaan.

Salpalinja täytti tuolloin toisen kerran ennalta ehkäisevän tehtävänsä. Ensimmäinen kerran näin tapahtui välirauhan aikana. Salpalinjasta oli näin muodostunut neuvostovoimille pelote, jonka taistelukykyä ei haluttu saattaa edes koetukselle. Tuo pelotevaikutus ulottui vuosikymmeniksi sodan vuosien jälkeenkin. 

RUL:n puheenjohtaja Salpavaelluksen päätösjuhlassa

Mikko Halkilahti

Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtajan

tervehdyspuhe Salpavaeltajille ja maanpuolustusjuhlan yleisölle

Miehikkälässä 29.6.2014

Kunnioitetut sotiemme veteraanit

Herra kenraali

Arvoisa maanpuolustusjuhlaväki,

Hyvät naiset ja herrat,

Kun Suomen Reserviupseeriliitolle tarjottiin Salpavaelluksen suojelijan tehtävää viime vuonna, ei meidän liitossa tarvinnut sitä kauaa miettiä. Otimme tehtävän kunnioituksella vastaan. Salpavaelluksen edustajat esittivät viime kesänä vaelluksen suojelijalle, puolustusvoimain komentajalle Ari Puheloiselle, että olisiko puolustusvoimilla mitään sitä vastaan, että suojelijarinkiin pyydettäisiin mukaan Suomen Reserviupseeriliitto ja Reserviläisliitto. Vastaus on tässä. Olemme otettuja ja kiitämme vielä kerran kunniasta.

Suojelijan tehtävä, kuten nimikin sanoo, on varmistaa omalla toiminnallaan ja että tapahtuma järjestään onnistuneesti. Salpavaelluksen osalta itse järjestelyorganisaatio on toiminut moitteettomasti ja ammattimaisesti. Eritoten Salpavaelluksen tiedotuspuoli, erinomaisine netti- ja facebook-sivuineen sekä blogeineen, on näyttänyt mallisuorituksen koko maamme vapaaehtoisille maanpuolustusjärjestöille. Tällä tavalla tiedotus tulisi todellakin hoitaa.

Lisäksi tämä viikonloppu on osoittanut kuinka järjestelyorganisaatio on täydellä sydämellä paneutunut tehtäviinsä. Olemme saaneet nauttia hienosta vaellusretkestä mahtavina reitteinä ja huikeina opastuksina. Suojelijan tehtävä on osoittautunut varsin miellyttäväksi Teidän Salpa-asemien puolustajien rinnalla. Liiton panos on jäänyt lähinnä tapahtuman markkinointiin valtakunnallisesti ja toivottavasti sillä on ollut myös jonkunnäköinen merkitys. Ainakin osanottajia on kiitettävä määrä, taitaa olla jopa lähes ennätystasoa?

Suomen Reserviupseeriliiton uutena puheenjohtajana olen liiton johdon kanssa kiertänyt kevään aikana seitsemän maamme kahdestakymmenestä piiristä ja tarkoituksena on vuoden loppuun mennessä kiertää myös ne loput 13 reserviupseeripiiriä. Piirikierrosten yhteydessä olen tehnyt myös soittokierroksen yhdistysten puheenjohtajille. Maassamme on 320 reserviupseeriyhdistystä ja samanmoinen määrä myös reserviläisyhdistyksiä. Jokaisella yhdistyksellä on omat toimintamuotonsa ja aktiivisimmilla yhdistyksillä on lisäksi joku oma juttunsa, jonka ympärillä toiminta pyörii ja yhdistys saa siitä ison osan omaa identiteettiään. On selvää että teille Luumäen Reserviupseerit, Luumäen Reserviläiset, Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseerit ja Kaakonkulman Reserviläiset tämä Salpavaellus on teidän juttunne ja Salpa-asema osa teidän identiteettiänne. Olette hienosti oivaltaneet miten teette Salpalinjaa tunnetuksi koko maamme reserviläisille ja sitä kautta myös koko Suomen kansalle. Lisäksi tällä esimerkillä luotte mallin myös muille yhdistyksille, miten toimia aktiivisesti ja yhteistyössä tällä reserviläissaralla.

Olemme liitossa erityisen suopeasti katsoneet myös yhteistyötänne Reserviupseerikoulun, RUK:n kanssa. Olette opastaneet Salpalinjaan nyt kuusi reserviupseerikurssia ja näissä on ollut mukana yli 3500 upseerioppilasta. On äärettömän hyvä idea Salpavaelluksen järjestäjiltä laajentaa tapahtuma myös reserviupseerikursseille. Aika on lohduton, se jatkaa kulkuaan, vaikka joskus haluaisimmekin sen hidastuvan. Samalla tahdilla aika käy myös veteraaniemme elämänkellossa. Sukupolvet vaihtuvat, tahdoimmepa sitä tai emme. Tänä päivänä enää vain harvalla varusmiehellä tai –naisella on perhepiirissä isoisä tai isoisoisä, joka on sodan käynyt veteraani. Tästä syystä on erityisen tärkeää, että veteraanien perintöä siirretään uusille sukupolville.

Vaikka nykynuoriin parhaiten näyttää toimivan bittimuotoinen viestintä väitän, että vasta täällä Salpalinjalla käynti pysäyttää nuoren ja kertoo havainnollisesti isiemme aikaansaannoksista ja uhrautumisista yhteisen päämäärän, vapaan itsenäisen Suomen eteen tehdystä työstä. Vaikkei Salpa-asemassa koskaan taisteltukaan, on se merkki siitä uskollisuudesta isänmaata kohtaan, joka Suomen kansalla tuolloin oli. Se löytyisikö nyky-yhteiskunnasta tiukan paikan tullen samanlaista yhteisöllisyyttä tässä yksilöiden maailmassa, on suuri kysymysmerkki. Uskon kuitenkin, että mitä useampi nuori tutustuu tähän uskomattomaan maamerkkiin, uskoo se enemmän myös yhteisöllisyyteen ja antaa arvostusta sukupolvelle, joka silloin linjan rakentamisen aikana pelasti Suomen vihollisen miehitykseltä. Arvostan suuresti myös sitä Reserviupseerikoulun panosta, jossa kurssin tiukasta aikataulusta saadaan löytymään se puolipäivää, jolloin upseerioppilaat, maamme tulevat toivot, saavat tutustua Salpa-asemaan ja maamme merkittävään historiaan.

Salpalinja oli Suomen viimeinen vakuutus. Siihen panostettiin merkittävä määrä henkilötyötunteja ja tietysti myös iso osa valtion vähäisistä varoista. Vakuutuksia on otettava ja niistä on maksettava myös hinta. Samalla kuitenkin toivotaan, että niitä ei koskaan jouduttaisi käyttämään. Näin kävi myös Salpalinjalle, onneksi. Tänä päivänä maailman myllerrykset ovat lähempänä kuin varmasti toivoisimmekaan. Valtiontalous on kurja ja kaikesta leikataan. Kysymys kuuluukin; minkälaisen vakuutuksen haluamme Suomelle otettavan? Mennäänkö halvalla ja säästetään vakuutuslaskuissa, vai pitäisikö maailmantilanteeseen reagoida ottamalla vähän kalliimpi vakuutus, ihan vaan kaiken varalle? Tasavallan presidentti otti mielestäni asianmukaisesti kantaa uuden hallituksen nimittämistilaisuudessa: ”Meidän on ensisijaisesti itse pidettävä huolta omasta puolustuskyvystämme. Se edellyttää panostuksia, ehkä suurempia kuin mistä olemme tähän asti puhuneet” On selvää, että tulevien eduskuntavaalien alla meidän on herkällä korvalla kuunneltava poliitikkojen lupauksia ja vaadittava myös lupauksille vastineita. Suomen puolustuskyvyn kannalta on erityisen tärkeää saada puolustusbudjettia nostetuksi tasolle, joka vähintään ylläpitää puolustuskykymme nykyisellä tasolla myös tulevaisuudessa. Mutta ennen kaikkea se tulisi pitää tasolla, joka vastaa lähialueemme turvallisuuspoliittista tilaa. Tämä saattaa, kuten presidenttikin puheessaan sanoi, edellyttää suurempia panostuksia kuin mitä olemme odottaneet.

Arvoisa maanpuolustusjuhlaväki,

Hyvät Salpavaelluksen osanottajat,

Näillä sanoilla tuon Salpavaelluksen suojelijan Suomen Reserviupseeriliiton terveiset tähän arvokkaaseen, mutta mukavalla tavalla leppoisaan maanpuolustusjuhlaan. Vielä kerran suuri kiitos järjestäjille. Toivotan kaikille hyvää ja toivottavasti myös hieman lämpimämpää kesää. 

”Kotikontujen sota ja rauha” kurkistaa Miehikkälän sota-aikaan

Miehikkälän Sotaveteraanit ry julkisti maanantaina historiikkiteoksensa Kotikontujen sota ja rauha. Kirjan alaotsikko on Miehikkälän Sotaveteraanit ry – veljes- ja sisarapua vuodesta 1967.

Kirja on paljon enemmän kuin tavallinen yhdistyshistoriikki, vaikka sitäkin se tietysti on.

Teoksen sisällöstä hieman yli puolet käsittelee sota-aikaa tavalla tai toisella. Talvisodan jälkeen rajapitäjäksi jääneen Miehikkälän sota-ajan tapahtumat antavat lukemista ja katselemista 30 sivun verran. Lisäksi teoksessa hyödynnetään Suomen Sotaveteraaniliiton kannustuksella vuonna 1998 Miehikkälässä tehtyjä sotaveteraanien haastattelunauhoja. Niistä on lyhennetty ja muokattu kirjaan yhdeksän veteraanin muistelukuvaus heidän sotatiestään.

Myös Salpalinja on vahvasti esillä. Siihen ”törmätään” edellä mainitussa Armi Oinosen laajassa  Miehikkälän sota-aikakatsauksessa useaan otteeseen samoin kuin monen veteraanin muisteluissa. Tämän blogin kirjoittaja käsittelee omassa yli kymmenen sivun kuvallisessa jutussa Salpalinjaa yleisesti, mutta myös nimenomaan Miehikkälän näkökulmasta. Ja ei linnoitusta voida sivuuttaa myöskään yhdistyksen historiikkiosassa, johon Salpalinja on oman vahvan mausteensa jättänyt.

Teoksen historiikkiosassa ei ole lähdetty kopioimaan toimintakertomuksia. Tietysti niistäkin on asioita nostettu esille. Kulloistakin ajan kuvaa yhdistyksen toiminnasta tuodaan esiin tasavuosijuhlien muutamassa puheessa sekä varsin monessa toiminnan yksityiskohtia kuvaavassa lehtileikkeessä vuosien varrelta. Lukuisat valokuvat osaltaan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Tosin kahden ensimmäisen vuosikymmenen osalta yhdistyksen kuva-arkisto huokuu tyhjyyttään.

Merkittävä havainto kirjaprosessissa oli se, että Miehikkälässä olisi ainesta pelkkään sota-ajan tapahtumia kuvaavaan kirjaan yllin kyllin. Nyt mukaan saatiin vain osa ja siitäkin osa vain pintaa raapien. Tämä ilmaisena vihjeenä esimerkiksi historian opinnäytetöiden aiheita tuskaileville opiskelijoille tai paikallishistorian tutkijoille.

Kirjan toimituskunnassa ovat puhtaasti vapaaehtoispohjalta työskennelleet Terho Ahonen, Armi Oinonen, Reino Pietikäinen ja Virpi Pietikäinen. Kirjan painokustannuksia tukee Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiön myöntämä merkittävä apuraha.

Kotikontujen sota ja rauha –teos on myynnissä muu muassa Salpavaelluksen päättävän maanpuolustusjuhlan yhteydessä. Sotaveteraanien myyntipöydältä kirja lähtee 20 eurolla. Kirja tulee tietysti myyntiin juhlan jälkeen museolle ja sitä voi tilata reino.pietikainen@pp.inet.fi -osoitteesta. Jällenmyyntihinta museolla ja kirjepostina (postimaksu mukana) on 25 euroa. Kirjan painokustannuksien ylittävä osa tuotosta menee sellaisenaan yhdistyksen rintamatunnuksen omaavien jäsenten kuntoutus- ja tukitoimintaan.

Itse kirjan teossa mukanaolleena en tietenkään lähde sen sisältöä arvostelemaan, en kehumaan, en moittimaan. Sen sijaan mielelläni julkaisen tällä palstalla kirja-arvion, jos joku sellaisen haluaa tehdä. Niin tai en julkaise, jos arviossa ei nähdä kirjassa yhtään mitään hyvää, kun sitäkin siinä varmasti on!

Osanottajaennätys himottaa ja kova huuto

21. Salpavaellus on käsillä viikko jälkeen juhannuksen. www.salpavaellus.net  -laskuri näyttää tätä kirjoitettaessa, että perjantai-iltana alkavan avausreitin alkuun on seitsemän päivää ja 14 tuntia! Osanottajia on ilmoittautunut epävirallisen laskennan mukaan 190 henkeä, voi olla jopa hieman yli kuin ali.

Kun ensimmäinen Salpavaellus patikoitiin heinäkuussa 1994, sille osallistui 205 vaeltajaa. Alkuinnostus oli suuri ja sen koommin ei ole päästy jalkapatikkakyydissä samaan. Nyt minua himottaisi saada houkuteltua / vedettyä mukaan vielä noin parikymmentä vaeltajaa jälki-ilmoittautuneena.

Nimittäin, kun nytkin on mukana seitsemän traktorimiestä muistuttamassa puolustusvoimien 1960-70 –lukujen joukkojen kuljetuskalustoreservistä, maataloustraktoreista, niin ne poislukien tarvittaisiin ennätykseen vielä siis se parikymmentä henkeä. Vaelluksella on ollut ainakin kerran 2000-luvun alussa reilusti  yli 200 osanottajan, mutta silloin on ollut useita reittejä eri menopeleillä. Silloisen vaellusjohtaja Reino Pietikäisen määriin ei nyt pystytä, mutta patikoitsijaenkka olisi mahdollista.

Miksikö pitäisi päästää uusiin lukuihin? Siksi että ennätys on aina uutinen ja se ruokkisi tulevia vaelluksia ja veisi Salpalinja-asiaa yhä paremmin eteenpäin.

Kirjoitin tänään facebookin Salpavaeltajat-ryhmässä näin:

”Salpavaelluksen suosio on nosteessa. Kun vuonna 2009 tuskailtiin noin 65 urhoollisen ja uskollisen vaeltajan kanssa, että tuleekohan tästä enää mitään, niin sen jälkeen suunta on kääntynyt iloiseksi tekemisen meiningiksi. Kova työ ja usko asiaan tuottaa tulosta. Taistelu ihmisten vapaa-ajasta on kovaa. Jotta kaikki hyvät Suomen kesätapahtumat saisivat arvoisensa huomion ja tarpeeksi yleisöä ja osanottajia, Suomen kesän pitäisi olla varovaisesti arvioiden noin kymmenen vuoden pituinen. Kun ei ole, siihen nähden Salpavaellus on pitänyt erinomaisesti pintansa tapahtumien suosion aaltoliikkeessä.”

Osanottoennätykseen pääseminen näinä kovina ja kovasti kilpailtuina aikoina olisi aika temppu. Joka tapauksessa lähelle päästään ja jo siitä ainakin minä olen iloinen.

* * * * *

Ja sitten otsikon toiseen osaan – kovaan huutoon.

Tämän kirjoittaja, tietääkseni maailman ainoa Salpalinja-blogisti, on Salpavaelluksen päättävässä maanpuolustusjuhlassa paljon haltijana muutaman minuutin ajan ohjelman loppupuolella. Silloin nimittäin myydään huutokaupalla Salpalinja-opas Heikki Savolaisen veistämät komeat portinpylväät. Minä olen meklarina, en ole muuten koskaan ennen ollut!

Paljon haltijana olen Heikin toivomuksesta siksi, että pylväistä saatava tuotto menee lyhentämättömänä sotiemme veteraanien hyväksi Luumäellä, Miehikkälässä ja Virolahdella. Mitä enemmän kivillä saataisiin, sen suurempi olisi apu paikallisille todellisille maanpuolustajille, Suomen ja sen yhteiskuntajärjestelmän pelastajille. He eivät enää hirveän monta vuotta apua tarvitse, mutta sitäkin tärkeämpää se heille on. Siksi tavoittelemme portinpylväillä mahdollisimman isoa summaa jaettavaksi.

Minä odotan siis sitä ”kovaa huutoa”, sitä viimeistä huutoa, ennen kuin kopautan vasaralla kolmannen kerran. Sen viimeisen huudon toivomme olevan nelinumeroisen luvun, joka ei ala ainakaan ykkösellä! Huutokauppaehdoissa pidätämme oikeuden olla hyväksymättä parasta tarjousta, jos se jää nähtyyn vaivaan nähden liian alhaiseksi. Palataan asiaan sitten vuoden päästä, jos silloin todellisia pylväiden tarvitsijoita ja rahamiehiä olisi paikalla enemmän. Uskon ja toivon, että Salpalinja-museon pihalla sunnuntaina 29.6.2014 noin kello 13.50 kuullaan todella komea huuto ja pylväät saavat silloin uuden omistajan!

Hyvää juhannusta! Pysykää hengissä!

Salpavaellus on kokoaan paljon suurempi

TIEDOKSI! Salpavaellukselle on ilmoittautunut määräaikaan mennessä noin 190 vaeltajaa. Viime kesänä vaelsi 162 henkeä. Mukaan pääsee vielä jälki-ilmoittautuneenakin. Vaeltajia tulee enemmän kuin pitkiin aikoihin. Sakkiin mukaan vaan! Hyvä tulee! Homma pelaa!

Ja kaiken kukkuraksi pitkän ajan sääennuste lupaa oikein sopivaa vaelluskeliä, ei liian kuumaa, ei liian kylmää. Viileä ranta- ja auringonottoviikonloppu kannattaa vaihtaa elämykselliseen ja varmasti mieliinjäävään, ikimuistoiseen vaellusviikonloppuun!
...............

Viikko jälkeen juhannuksen Salpavaellus samotaan 21. kerran. Ensimmäinen vaellus oli 20 vuotta sitten. Sen jälkeen on joka vuosi saatu väkeä liikkeelle. Joskus vähemmän joskus enemmän, yleensä 100 – 200 ihmisen verran, poikkeuksia on molempiin suuntiin. Nyt osanottajamäärä näyttäisi nousevan lähemmäksi haarukan yläpäätä. Hyvä niin.

Täytyy muistaa, että Salpavaellus ei ole luonteeltaan massatapahtuma. 150 –200, ehkä tiukan paikan tullen 250 hengen joukko pystytään meidän oloissamme opastamaan, huoltamaan, saunottamaan ja telttamajoittamaan jakautuneena noin kolmeen yöpymistukikohtaan. Näin leppoisa rauha, toimintojen sujuvuus ja aikatauluissa pysyminen pystytään turvaamaan, turvallisuuskin.

Salpavaelluksen yksi merkittävä ulottuvuus on aktiivinen tiedotustoiminta. Salpavaellus näkyy vuoden mittaan tiedotuksen kautta vähintään tuhansille, ellei kymmenille tuhansille ihmisille ja tuo esiin osaltaan sitä sanomaa, joka varsinaisille vaeltajille metsässä konkreettisesti kantapään kautta näytetään. Ja se sanomahan on näyttää ja iskostaa Salpalinjan avulla nykypolville viime sotien aikainen kansamme luja maanpuolustustahto, halu puolustaa omaa maataan, kieltään ja kulttuuriaan. Salpalinjan jokainen laite ja estekivi huokuvat sitä yhä, sitä enemmän mitä enemmän ne ovat peittyneet pusikoihin ja sammaliin.

Kaikki tuo edellä kuvattu on samalla syvää kunnianosoitusta sotiemme veteraaneja, linnoittajaveteraaneja ja sankarivainajiamme sekä koko sodan eläneitä sukupolvia kohtaan. Ja totta kai tavoitteena on, että kun Salpalinjaan tutustujat oivaltavat tuon, he oivaltavat myös nykyisen Suomen puolustuksen tärkeyden. Viime kevät on osoittanut, ettei mikään edelleenkään ole itsestään selvyys.

Tiedotuksen ohella syksyllä 2011 alkanut reserviupseerikurssien perehdyttäminen Salpalinjaan on ollut merkittävä aluevaltaus Salpavaellus-tapahtumalle. Se on pakottanut panostamaan opaskoulutukseen, vapaaehtoisten uusien oppaiden vetämiseen riviin mukaan ja myös opastuksen laatuun. Uskallan sanoa, että olemme onnistuneet. Viimeksi sunnuntaina RUK:n menossa olevan kurssi 244:n kurssijohtaja everstiluutnantti Mikko Monola upseerioppilaiden mukana kiertäessään antoi opastoiminnallemme tunnustusta.

Tähän mennessä reilun kahden ja puolen vuoden aikana on 3565 upseerioppilasta perehdytetty Salpalinjaan Virolahden Harjussa vähintään kolmen tunnin ajan! Siihen on tarvittu noin 360 opasvuoroa, vapaaehtoisesti!

Osittain kaikesta edellä olevasta johtuen on vaelluksen yksi keskeisistä taustajoukoista, Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseerikerho palkittu Suomen Reserviupseeriliiton vuoden 2013 maanpuolustustekopalkinnolla. Ja juuri viime viikolla lippujuhlapäivänä julkistettiin, että samoista syistä sama kerho on saanut Sotavahinkosäätiöltä 2000 euron tunnustuspalkinnon! Osa tästä tunnustuksesta (rahaa en uskalla luvata) kuuluu ilman muuta myös hyvälle naapurillemme ja yhteistyökumppanillemme Luumäen Reserviupseereille.

Kun tähän lisätään, että Suomen Reserviupseeriliitto on tänä vuonna suojelijana auttanut ja tukenut Salpavaelluksen työtä merkittävästi, ja erityisesti tiedotuksen osalta, on pullat hyvin uunissa. Unohtaa ei sovi viime kesänä vaelluksella mukana olleen puolustusvoimain komentajan, kenraali Ari Puheloisen sanoja siitä, että myös puolustusvoimat näkee tapahtuman edelleen tukemisen arvoisena.

Ja edelleen. Ensi vuonna suojelijana oleva Reserviläisliitto ottaa Salpavaelluksen mukaan yhdeksi 60-vuotisjuhlatapahtumakseen. Se tuo vaellukselle lisäarvoa ja korostaa järjestelyissä mukana olevien Kaakonkulman Reserviläisten ja Luumäen Reserviläisten merkitystä ja panosta tapahtuman onnistumisessa.

Salpalinjan Perinneyhdistys on myös oivaltanut Salpavaelluksen näkyvyyden ja maanpuolustushenkisiä ihmisiä kokovan vaikutuksen.

Yhdistyksen uusi puheenjohtaja eversti evp Teppo Lahti kertoo perinneyhdistyksen hallituksen olleen yksimielisesti sitä mieltä, että Salpavaellus on erinomainen paikka järjestää yhdistyksen vuotuinen kesätapaaminen. Yhdistyksen ei Lahden mukaan ainakaan omineen kannata ryhtyä järjestämään tilaisuuksia, vaan ne on kytkettävä jollekin aiheeseen liittyvälle alustalle. Siten jatkossakin Salpavaellus on vahvoilla myös perinnepäivän osalta.

Ja totta kai tuo sopii myös Salpavaellukselle. On mielenkiintoista nähdä kuinka paljon perinneyhdistyksen kutsu itärajan jäsenkunnilleen tuo kuntavaikuttajia Miehikkälään Salpavaelluksen päätöspäivänä. Ja eivät tule suotta, koska Salpalinjan yksi vaikutusvaltaisimmista asiantuntijoista kenraaliluutnantti evp Heikki Koskelo on sanomassa tilaisuudessa painavan sanansa.

Tervetuloa Salpavaellukselle, ilmoittautuminen kolmelle eri reitille käy kätevimmin osoitteessa www.salpavaellus.net

Torjuntataisteluista 70 vuotta, Salpalinjan merkitys

Neuvostoliiton suurhyökkäys alkoi Karjalan kannaksella 9.6.1944. Liki kolmen vuoden ”hiljaisen” asemasotavaiheen jälkeen Kannaksen tulimyrsky ja vajaat kaksi viikkoa myöhemmin sama Syvärillä oli sokki Suomen armeijalle. Hyökkäyksen voima oli sellainen, että  niissä oloissa ja niissä asemissa mikään puolustus ei olisi pitänyt. Alkoi alkuvaiheessa hallitsematon peräytyminen, joka muuttui vähitellen hallituksi ja sittemmin komeiksi torjuntavoitoiksi, niin Viipurinlahdella, Tali-Ihantalassa, Vuosalmella, Nietjärvellä ja myöhemmin vielä Ilomantsissa vain suurimmat taistelut mainiten.

Tänä kesänä noista taisteluista tulee kuluneeksi 70 vuotta.

Päämaja antoi 15.6.1944 esikäskyn välirauhan aikana rakennetun itärajan linnoituksen, joka heinäkuussa 1944 sai nimen Suomen Salpa, taistelukuntoon saattamisesta. Käsky vahvistettiin 18.6.1944 ja siihen liittyi myös oikaisuasemien rakentamista Virolahden Vaalimaan ja Miehikkälän väliin sekä pääaseman lähisyvyyden vahvistamista ainakin todennäköisimmillä painopistesuunnilla.

Taistelut eivät koskaan Salpa-asemaan, Salpalinjaan saakka ehtineet. Kenttäarmeijamme terästäytyi ja löi viholliselle luun kurkkuun jo paljon ennen Salpalinjaa. Neuvostoliiton oli luovuttava Suomen armeijan tuhoamistavoitteesta ja maan valtaamisesta ja vedettävä joukkonsa Stalinille tärkeämmälle suunnalle, kilpajuoksuun Berliiniin.

On tietysti loputon suo lähteä pohtimaan, mikä oli Salpalinjan merkitys Stalinin luopumiseen Suomesta. Neuvostoliiton tiedustelu varmasti tiesi suomalaisten linnoituksen vahvuudet. Sitä ei hetkessä eikä kulunein vähin voimin murreta. Eittämättä naapurilla olisi siihen ollut ennemmin tai myöhemmin tarvittava voima, mutta ei aikaa, koska se halusi olla jakamassa poliittisia pelimerkkejä, vaikutusvaltaa Keski-Euroopassa. Näin voidaan hyvällä syyllä uskoa ja sanoa, että Salpalinjalla oli siinä tilanteessa merkityksensä. Se täytti tehtävänsä olemassa olollaan.

Mitään linnoitusta ei koskaan pystytä tekemään läpäisemättömäksi. Sellaisen keskitysvoiman suurvallat pystyvät aina loihtimaan, että vahvakin linnoitus jostakin murtuu. Mutta sellaisessa voimankäytössä ei ole mitään järkeä. Diktatuureissa ihmishengillä ei ollut arvoa, mutta joku tolkku niissäkin kansan tapattamisessa olisi vastaan tullut.

Vuoden 1944 tilanteessa Salpalinjan puolustusvaikutus siis riitti. Sen kestävyyttä ei suuri ja mahtava tohtinut lähteä koettelemaan. Välirauhan ja vielä viimeisen sotakesän investoinnit ja työt riittivät. Linnoitus osaltaan mahdollisti Suomen kehittymisen kukoistavaksi länsivallaksi. Siitä on kiittäminen ennen kaikkea elämisen arvoisen rauhan taistelleille armeijamme sotilaille ja tietysti osin myös linnoituksen rakentajille.

Minunlaistani sotahistorian harrastajaa on askarruttanut useasti, ja monesti sitä on minulta Salpalinja-opastuksissa kysyttykin, että millä joukoilla Suomi olisi Salpalinjassa taistellut, jos sota sinne saakka olisi edennyt? Minä en ole osannut sanoa muuta kuin, että se olisi ollut sodanjohtomme ongelma. Taitavaan sodanjohtoon olisi ilman muuta kuulunut varautuminen selkeästi viimeisen puolustuslinjan miehittämiseen. Kenttäarmeija olisi pitänyt pystyä vetämään Salpa-asemaan taistelukuntoisena.

Ja toisaaltahan nyt tiedämme, kiitos saksalaisavun, että kenttäarmeijamme aseistus oli jatkosodan lopussa vahvimmillaan koko sodan aikana! Suomella oli hyvät eväät puolustautua, vaikka sota olisi pitkittynytkin.