Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

tiistai 11. helmikuuta 2014

Jäämiina railojen työkaluna

Kovat pakkaset talvisotatalvena paljasti rintamajoukoille jäätyneiden vesistöjen aiheuttaman harmin. Vesi jäätyi, eikä railoja saatu pidetyksi sulana. Esimerkiksi Viipurinlahden jääkansi avasi uuden uhkan mereltä, jonka onneksi Kotkan lohkon rannikkotykistö pystyi torjumaan.

Linnoitustoimisto otti talvisodan kokemukset vesiesteiden kehittämiseksi vakavasti. Jo hyvin ennakoivasti heinäkuusssa 1940 Hanell kutsui koolle kokouksen, jossa asiaa pohdittiin. Reino Arimon kirjan mukaan Hanell totesi:

”Railoja tullaan rakentamaan paljon. Osa on pidettävä auki jatkuvasti. Joukoille on saatava selvät ohjeet railojen rakentamisesta ja käyttämisestä, jotta vältytään viime talven kokemuksilta.”

Kokouksessa perustettiin työryhmät tutkimaan kukin tahoillaan erikseen railojen avaamista ja peittämistä, jääsahoja, kemiallisia keinoja ja paineilmaa. Kuukautta myöhemmin kaikki vesiesteisiin liittyvät asiat keskitettiin linnoitustoimiston vastuulle, myös räjäyttäminen.

Jään räjäyttämisen tutkiminen annettiin silloisen everstiluutnantti A.E. Salorannan tehtäväksi. Ja jälkeä syntyi. Hän kehitti nimensä mukaan nimetyn ARSA-pullon, joka sisälsi räjäytyspanoksen, 1-2 kiloa räjähdysainetta. Siitä tuli jäämiina.

Lasipulloon sijoitettu lataus upotettiin jäähän kairatusta reiästä jään alle riviin. Erikoisvalmisteiset painevaikutukseen perustuvat sytyttimet saatiin syttymään sarjassa esimerkiksi sähköllä, joilloin viereinen miina sytytti seuraavan ja näin syntyi lähes samanaikaisesti muutaman metrin levyinen railo jäähän. Ja jos puolustajalla suinkin hermo piti railon räjäyttäminen oli tietenkin tehokkainta, kun vihollinen oli miinoitteen päällä tai juuri siihen tulossa.

Jäämiinojen tuotanto pääsi käyntiin niin, että niitä voitiin jakaa joukoille maaliskuun 1941 alussa annetulla käskyllä 50 000 kappaletta. Kuukautta myöhemmin annettiin käsky 100 000 jäämiinan lisäjakelusta sitä mukaan kuin niitä valmistui.

Kun tuotanto pääsi vauhtiin, jäämiinasta tuli vientituote. Wikipedian mukaan jäämiinoja myytiin Saksaan 1943-44 peräti 770 000 kappaleita. Saman lähteen mukaan suomalaiset käyttivät jatkosodassa liki 550 000 jäämiinaa, isoja lukuja.


Linnoitustoimiston vakavasta suhtautumisesta talvisiin vesiesteisiin kertoo myös se, että niiden kehittämistyötä varten perustettiin kaksi koeasemaa, Rovaniemelle ja Kirkkonummelle. Rovaniemeltä laskettiin saatavan kokeilutuloksia kolme viikkoa aikaisemmin kuin etelästä. Aikakin oli rahaa!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä blogi, Kiitos!
Pikku korjaus:
A.E. Saloranta ei A.R.
-o-
PS.
Tiesitkö että ko. pullo oli alun perin Salorannan tilaustyönä
Riihimäen lasin tekemä 1,2L mehupullo (silloin mehu säilöttiin marjoineen joten Saloranta tilasi avarasuisia pulloja joita marjat eivät tukkineet), josta vasta myöh. tuli jäämiinan kuori.

Mannerheim sanoi Salorannalle:
"Talvisodan rauhanehdot olisivat olleet toisenlaiset jos meillä olisi ollut tämä miina aikaisemmin."
-o-

Terho Ahonen Miehikkälä kirjoitti...

Kiitos! En tiennyt tuosta mehupulloasiasta! Reino Arimo puhuu A.R.Salorannasta sivu 310 Suomen linnoittamisen historia. Virhe siis siellä, tuskin kahta kenraalimajuri Salorantaa Suomessa on palvellut ase- ja pioneeripuolen kehittelyssä.