Pätkä Miehikkälän historiaa

Vuonna 1971 ilmestyi Miehikkälän toistaiseksi ainoa, ehkä viimeinen, pitäjähistoriateos, Vanhaa Miehikkälää. Sen kirjoitti Yrjö Varpio, nykyisin kotimaisen kirjallisuuden emeritusprofessori. Hänet tunnetaan myös Väinö Linna –asiantuntijana. Teoksessa on 146 sivua. Seuraavaan lainaan kokonaisuudessaan kirjan Salpalinjaa koskevan osuuden, joka sisältyy Rajapitäjäksi-otsikon alle käsiteltyyn sota-ajan kokonaisuuteen yhtenä kappaleena:

”Uudella rajalla käytiin pian myös linnoitustöihin. Puolustusvoimien johto oli jo maaliskuussa 1940 tehnyt päätöksen, jonka mukaan Klamilan-Luumäen linja oli varustettava mahdollisimman nopeasti linnoituslaitteilla. Kuuden tuuman tykkien suora-ammuntaa kestämään tarkoitettujen, kallioon louhittujen järeiden bunkkereiden lisäksi tähän salpa-asemaan rakennettiin yhtenäinen panssariestelinja. Kun ajoittain 30 000 miehen voimin suoritetut rakennustyöt kesäkuussa 1941 sodanuhkan vuoksi keskeytettiin, olivat salpa-aseman puolustuslaitteet, jotka Miehikkälässä kulkevat Kylmälän ja Hauhian kylien kautta, kokonaisuudessaan sellaista suuruusluokkaa, että vain ranskalaisten Maginot-linjan on sanottu vetävän sille vertoja.”

Varsin tiiviiseen pakettiin sullottu Salpalinja-osuus pitää tietysti sijoittaa julkaisuajankohtaan, 1970-luvun alkuun. Silloin elettiin tiukkaa kylmän sodan ja rautaesiripun aikaa. Tuolloin Salpalinjalla oli vielä puolustuksellista merkitystä. Tiedän sen itse, koska vuonna 1972 olin paikallisen torjuntakomppanian johdon kertausharjoituksessa, tosin sen sissijoukkueen johtajana. Tuon komppanian puolustusasemat olivat Salpalinjassa ja nimenomaan edellä olevassa lainauksessa mainitussa Kylmälän kylässä.

Nykynäkökulmasta katsottuna Varpion tiedot ovat toisaalta yllättävänkin paikkansa pitäviä. Minulla ei ole tietoa, mitä tuohon aikaan Salpalinjasta oli julkisessa kirjallisuudessa kerrottu. Tuskin pitkiä pätkiä missään. Ja ei ole realistista olettaa, että varmaankin oman työ ohessa tehtyyn pitäjähistoriaan joku lähtee sota-arkistoja penkomaan.

Muistutettakoon, että alan ”pääteos” Reino Arimon Suomen linnoittamisen historia 1918-1944 julkaistiin vasta 1981. Pioneeriupseeriyhdistys oli pyytänyt häntä tekemään historian keväällä 1974. Sen esipuheessa Arimo kertoo näin:

”Syynä siihen että teos vasta nyt tulee lukijan käsiin on se, että linnoittamisesta on olemassa painettuja lähteitä erittäin vähän. Tutkimus perustuu melkein yksinomaan Sota-arkiston asiakirjoihin, joihin tutustuminen on vaatinut vuosien työn.”

Edellinen siis pääosaltaan selittää, miksi Miehikkälän historiaan ja sen maisemaan pysyvän arven jättänyt Salpalinja saa pitäjähistoriasta vain kappaleen verran tilaa; ei edes yhtä valokuvaa kirjasssa ole.

Ja mitäkö tällä haen? No, ainakin sitä, että niin Miehikkälä kuin mikä muu tahansa Salpalinjaa liippaava paikkakunta tai kylä ansaitsisi historiaansa myös Salpalinjan rakentamisen aikaisen elämän ja sen vaikutukset. Jos esimerkiksi, niin kuin Miehikkälässä, pitäjän tai kylän väkimäärä kaksin- tai jopa kolminkertaistuu noin vuoden ajaksi, niin onhan se mullistus, joka on syytä saada jälkipolville kirjatuksi.

Valitettavasti aika on tehnyt tehtävänsä. Ihmisten kokemat ajankuvat ovat valtaosaltaan noin kahden metrin syyvyydessä. Niitä ei juurikaan ole tallessa. Mutta arkistoissa tietoa on ilmeisen paljon ja edellytykset faktojen kirjaamiseen ovat olemassa. Joissakin paikoin itärajalla homma on hienosti hoidettu, suurimmaksi osaksi ei.

Ajattelen vain, että jos tämän jutun alussa lainaamani kappale jäisi viralliseksi pitäjähistoriatiedoksi Salpalinjan osuudesta kotikunnastani, niin aika vähän se olisi. Onneksi erillisteoksia ja tutkimuksia Miehikkälästäkin on. Ne vaan olisi sitten osattava yhdistää osaksi koko paikkakunnan historiakaarta.

Yksi lisäajatus joka mieleen tulee on, että vaikkapa joku opiskelija voisi opinnäytetyönään laatia tämänhetkisen Salpalinjan bibliografian, kirjallisuusluettelon, ihan vaikkapa lehtijutun tarkkuudella! Jos se syntyisi, niin tuskin nykytutkijat enää voisivat käyttää painetun tekstin määrästä Arimon sanaparia ”erittäin vähän”.