Kuvaa vaellusreitiltä

Nykyinen tekniikka mahdollistaa ihmeellisiä asioita. Salpavaellus-oppaamme Juha Kilpeläinen on luvannut kuvata lauantaina ja sunnuntaina Salpavelluksen Mereltä maalle –reitiltä pikkupätkiä kotijoukkojen iloksi. Puhelinkameralla otetut kuvat antavat ainakin jonkinlaisen käsityksen vaelluksen maisemista ja ehkä tunnelmastakin. Kuvat tulevat riippuen yhteyksistä muutamien minuuttien viivellä.

Kuvaa löytyy osoitteesta: http://bambuser.com/channel/salpailija

Tervetuloa hämmästymään!

Jälleen on vuoden suunnittelu ja valmistautuminen Salpavaelluksen järjestämiseksi 2012 tilanteessa, jossa vaellusjohtaja Risto Sivula voi ”komentaa” kymmenien ihmisten organisaatiolle: toimikaa! Toteutus on käsillä tulevassa viikonvaihteessa.

Mitään erityistä estettä tapahtuman onnistumiselle ei ole. Ilmoittautuneiden vaeltajien luku on noussut tasoon 125 henkeä ja muutamia tullee vielä mukaan. Se merkitsee, että oppaineen päivineen korsuja koluaa kaakonkulman metsissä noin 150 henkeä; Sillanpään marssilaulun tahdissa viimeiset kymmenet metrit päätöstilaisuuten on hulppea näky. Vastaavaan lukuun on päästy viimeksi viisi vuotta sitten. 2010 oltiin jo liki samoissa, mutta viime vuonna vähän notkahti.

Toisaalta kun osallistuminen Salpavaellukselle on täysin vapaaehtoista, ei siis lakisääteistä, on järjestäjillä täysin mahdoton ennakoida osallistujamäärää ja ihmisten vapaa-ajankäyttöaivoituksia. Jostain syystä se nyt vain on jo 19. kertaa osunut suurin piirtein 100 ja 200 väliin. Ihan yhtä hyvin jonain vuonna voisi olla, ettei tapahtumaan tule ensimmäistäkään osanottajaa ja toisaalta jonain vuonna tulijoita voisi olla enemmän, mihin rahkeet riittäisivät.

Meitä vaelluksen järjestäjiä on moitittu siitä, että vaelluksen ajankohta on huono. Asiaa on mietitty monta kertaa. Ensinnäkin Suomen kesässä on aivan liian vähän viikonloppuja. Joka ainoaan rakoon on turnattu hirvittävä määrä kesätapahtumia. Ja ne kilpailevat ”verissäpäin” yleisöstä, vapaa-ajalla olevien ihmisten sieluista. Miehikkälässäkin on lauantaina vaelluksen ohella satoja ihmisiä odottavaa endurokisaa ja kylämarkkinoita.

Salpavaellus yöpymisineen toteutetaan maastossa, kenttäolosuhteissa ja luonnon vesissä. Tarvitaan valoa ja lämpöä. Viikko jälkeen juhannuksen valoa riittää ja uimavesikin saunan jälkeen on useimmille jo tarpeeksi lämmintä. Pahin mäkärä- ja hyttyskausi alkaa olla takana. Myös helteen osuminen vaellusviikonloppuun on epätodennäköisempää keskikesällä kuin jokunen viikko myöhemmin.

Kymmeniä tapahtuman järjestäjiä ajankohta hellii siten, että koko kesää ei tarvitse pitää edessä olevaa tapahtumaa mielessä. Ja päinvastoin: jää pitkä loppukesä aikaa muistella ja hymyilläkin niille ainutkertaisille, yllättäville kokemuksille ja onnistumisillekin, joita vaellus aina sisällään pitää! Sama pätee myös osallistujiin.

Tilanne tapahtuman järjestämiseksi talkooväen osalta on, uskaltaisin sanoa, jopa hyvä. Oppaita on koulutettu ja heitä on nyt riittävästi. RUK- opastukset ovat olleet siihen hyvä pakote. Kuvaavaa on se, että kun alkuviikosta pidettiin vaelluksen järjestelytoimikunnan kokousta, paikalle pöllähti noin kymmenen uskolliseksi tiedetyn sijaan (he mukaan lukien) peräti 22 vaelluksen tekijää! Kahvia piti keittää toinenkin pannullinen. Eli väkemme tietää tekevänsä yhteiskunnallisesti merkittävää vapaaehtoista maanpuolustustyötä.

Palaan 19. Salpavaelluksen kokemuksiin ja siellä sanottuun ensi viikolla.

Mutta nyt jo voisi muistuttaa, että vuoden päästä, jälleen viikko jälkeen juhannuksen, Salpavaellus järjestetään 20. kerran. Se on juhlatapahtuma monessa mielessä. Sen suunnittelu on osittain ollut käynnissä jo viime talvesta saakka. Suojelijaksi on lupautunut puolustusvoimien komentaja, kenraali Ari Puheloinen. Soittokunta tai oikeammin soittokunnat on tilattu. Jotakin sellaistakin on vireillä, joka paljastetaan vasta ko. vaelluksen päättävän maanpuolustusjuhlan yhteydessä! Mitä se on, en tiedä, kun se vasta silloin paljastetaan.

Sitä ennen hämmästellään tulevan viikonvaihteen tarjonta. Kenties pikkuvirheineen ja –puutteineen (täydellisyyteen ei Miehikkälässäkään pystytä) se on silti kokemisen arvoinen ja varmasti mieliin jäävä tapahtuma. Ja vaikka ei vaellusreiteille nyt osaa ottaisikaan, jo pelkästään vaelluksen päättävä maanpuolustusjuhla Salpalinja-museolla on Miehikkälä-matkan arvoinen. Muun muassa kaksine soittokuntineen se on komea kenraaliharjoitus ensi vuoteen. Eikä maksa mitään. Tervetuloa!

Toteutumaton matkailuvaltti

Entinen esimieheni (ollessaan Etelä-Saimaan toimituspäällikkö), viimeksi Karjala-lehden päätoimittajana työskennellyt, mutta sairauden takia tehtävästä luopumaan joutunut Antti O Arponen tarjosi tänään ilmestyneessä Karjala-lehdessä julkaistua kolumniaan käyttööni. Otan tietysti ystävällisen tarjouksen ylpeänä vastaan ja julkaisen sen heti tässä.
 

(Kolumni Karjala-lehdessä 14.6.2012)

Kymmenet tuhannet matkailijat ohittavat vuosittain kuutostiellä Etelä-Karjalassa Luumäen kohdalla levähdyspaikan, jonka äärellä on kyltti ”Salpalinja”. Levähdyspaikan läheisyydessä on betonisia korsuja ja panssariesteitä muistona Suomen viimeksi käymistä sodista.

Salpalinja on Suomen historian suurin rakennustyömaa. Vuosina 1940–1941 ja 1944 rakennettiin kymmenien tuhansien miesten voimin Virolahdelta Savukoskelle 1200 kilometrin matkan ulottunut puolustuslinja, jolla on muun muassa yli 700 teräsbetonikorsua. Tiheimmillään puolustuslinja on Suomenlahden ja Luumäen välillä.

Salpalinja rakennettiin toisen maailmansodan aikana. Suomessa pelättiin Neuvostoliiton pyrkivän miehittämään Suomen, ja se piti estää. Linnoittamisesta oli selvä yksimielisyys; vuonna 1941 rakentamiseen käytettiin 1,1 miljardia markkaa eli viisi prosenttia valtion budjetista.

Neuvostoliiton armeija pysäytettiin Viipurin seudulle Taliin ja Ihantalaan, eikä Salpalinjalla koskaan taisteltu. Sillä oli silti välillinen merkitys viimeisen sotakesän 1944 tapahtumiin: Stalin tiesi, että tällainen este olisi ollut vielä edessä, jos Kannakselta puna-armeija olisi päässyt Lappeenrannan ja Haminan linjalle.

Ranskassa on Maginot-linja. Saksalaiset rakensivat Atlantin vallin Nordkapista Biskajan lahdelle. Salpalinja on merkitykseltään täysin verrattavissa niihin.

Salpalinjasta ei Neuvostoliiton (ja suomettumisen) aikana paljon puhuttu, mutta 1990-luvulla Suomen historiaa alettiin muistella rehellisemmin ja konkreettisemmin. Vuonna 2002 perustettu Salpalinjan Perinneyhdistys on tehnyt työtä julkisuuden saamiseksi, mutta yhdistys on jäänyt kovin yksin.

Salpalinjan alueella olevat Haminan, Kotkan, Kouvolan ja Lappeenrannan kaupungit eivät ole panostaneet nähtävyyteen, joka voisi sopivissa oloissa olla todellinen kansainvälinen matkailuvaltti Kaakkois-Suomelle.

Markkinoinnin suurin ongelma on rahan puute, mutta myös se, että puolustuslinja on näkymättömissä metsien keskellä. Jokainen linjan nähtävyyksiin tutustunut tietää kohteen massiivisuuden ja koskettavuuden, mutta ensin matkailijoiden pitää löytää kohde Virolahden, Miehikkälän ja Luumäen metsistä.

Kaakkois-Suomen bunkkereissa ja panssariesteillä pystytään esimerkiksi nykyajan nuorisolle ja tietysti myös tulevaisuuden nuorisolle kertomaan Suomen historiaa. Paljon konkreettisemmin kuin jossain museossa tai muussa näyttelyssä.

Vuonna 2014 tulee kuluneeksi 70 vuotta Salpalinjan rakentamisen päättymisestä. Vuonna 2017 itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta. Viimeistään silloin meillä pitäisi olla näyttävä, hyvin hoidettu ja esitelty itsenäisyyden muistomerkki, joka kertoisi kävijälle kansakunnan olemassaolon turvaamisesta itsenäisen Suomen vaikeimpina hetkinä.

Matkailijat pitäisi vähintäänkin saada pysähtymään Luumäen kohdalle ihmettelemään Salpalinjan bunkkereita. Ne kertovat siitä, että maamme itsenäisyys ei 70 vuotta sitten ollut ollenkaan itsestään selvä asia, mutta itsenäisyys säilyi.

Antti O. Arponen

Hyviä syitä osallistua Salpavaellukselle

Lisäänpä tähän tuoreen linkin:
http://www.esaimaa.fi/Mielipide---Sana-on-vapaa/2012/06/11/Salpalinja+symboloi+yh%C3%A4+maanpuolustustahtoa/2012113579402/68

Tuon linkin takaa löytyy myös tällainen kommenti edellä viitattuun yleisönosastokirjoitukseen:

Tynkä-Karjalan Antti

2 päivää sitten 3

Tässä kirjoituksessa ollaan suomalaisen maanpuolustuksen ytimessä. - Ja ei pelkästään olla, vaan Terho Ahonen kumppaneineen tekee mittaamattoman arvokasta työtä monin eri tavoin Salpalinjan ja sitä kautta maanpuolustuksen hyväksi.

Kiitos!
Kesäkuussa 2011 kirjoitin tässä blogissa noin kymmenestä syystä olla osallistumatta Salpavaellukselle viikko jälkeen juhannuksen (kirjoitus löytyy blogiarkistosta tuosta oikealta). Vaellusta tuntevana minun oli äärimmäisen vaikea niitä löytää, mutta jotain kuitenkin. Nyt ajattelin tehdä helpon kirjoituksen ja tuoda vastavuoroisesti esiin minun mielestäni hyviä syitä osallistua vaellukselle. Ne ovat tässä mieleenjuolahtamisjärjestyksessä:

Halu ja uteliaisuuskin tutustua sittenkin yleisessä tiedossa varsin huonosti tunnettuun suomalaisten pääosin välirauhan aikana rakentamaan itärajan puolustusasemaan.

Mahdollisuus ihmetellä ja hämmästellä tuon ajan rakentamiskalustolla pitkin metsiä, osin tiettömiin korpiin tehtyjä huikeita rakennelmia. Kone-energiaa oli käytössä hyvin vähän. Sitäkin enemmän voimaa oli raakaan ulkotyöhön tottuneilla miehillä hartioissaan ja kintereissään. Kukapa meistä nykyihmisistä jaksaisi lapioida taisteluhautaa ja korsumonttua hiki hatussa koko pitkän päivän? Onneksi ei tarvitse.

Patikoidessa voi myös miettiä sitä, missä olosuhteissa ja varusteissa nuo rakentajat työtään tekivät niin kesällä kuin talvella. Kuriositeettina vain se, että parakkimajoitusten vaatteiden kuivaushuoneissa ei ollut edes lämmitystä. Mahtoi siinä villavaatteisiin imeytynyt hiki lemahtaa, ennen kuin jäätyi.

Kuulla innostuneiden oppaiden tietotulvaa pusikoihin ja heinikoihin kätkeytyneistä linnoituslaitteista ja niiden käyttöajatuksista. Samalla voi miettiä, mikä saa vapaaehtoista maanpuolustustyötä tekevät oppaat vuodesta toiseen paneutumaan asiaan ja pitämään tiedot muistissaan.

Vaellus tuo todennäköisesti myös kantapään kautta osallistujien mieliin sen huikean maanpuolustustahdon, jolla tätä työtä on johdettu, organisoitu ja tehty. On muistettava myös se, että linnoittajat tekivät työtään hyvin epävarmoissa oloissa. Talvisodan rauhasta huolimatta uuden sodan uhka oli ilmassa. Entä tilanne kesällä 1944, kun läpimurto Kannaksella oli tosiasia ja taaempia asemia yritettiin kiivaasti saada taistelukuntoon – ehditäänkö?

Osallistuminen vaellukselle on myös kunnianosoitus paitsi linnoituksen rakentajia myös sotiemme veteraaneja ja sankarihautoihin haudattuja sotilaitamme kohtaan.

Osallistumisen helppous. Vaellus kolmine reittivaihtoehtoineen ja huoltoineen on kaikki valmiiksi suunniteltu. Lukemalla varustautumisohjeet http://www.salpavaellus.net –sivustolta, ilmoittautumalla, maksamalla osallistumismaksu ja hakeutumalla lähtöpaikalle, niin kaikki on periaatteessa hoidettu.

Joku voi kokea osallistumismaksun pieneksi rasitteeksi, mutta sillä katetaan vain kulut, aina ei edes niitä. Tapahtuman järjestäjien, Luumäen, Miehikkälän ja Virolahden reserviläisjärjestöjen, voitoksi riittää tekemisen ilo ja vaeltajien palaute, hyvä tai huono. Hyvää on aina paljon. Ja jos huonoa palautetta tulee, se muuttuu hyväksi korjaamalla virheet seuraavaan kertaan; nyt on tulossa 19. vaellus. Paljon on parannettu.

Mukana vaelluksella on tuttuja ja tuntemattomia. Mukaan voi tulla yksin tai porukalla, ei väliä. Kanssavaeltajiin ja heidän hurttiin huumoriin ehtii ihastua. Ja jos porukkaan saattuisi joku, jonka ego ei juuri minua innosta, hänestä pääsee eroon heti vaelluksen päätyttyä.

Mutta ennen kotiinlähtöä vaellus tarjoaa vielä isänmaallisen loppuhuipentuman, maanpuolustusjuhlan. Sen ohjelma on tänä vuonna kenties koko vaellushistorian komein. Paikalla on kaksi soittokuntaa sekä myös tasokasta paikallista musiikkia. Yrjö Varpion lyhyt esitelmä Väinö Linnasta Salpalinjan maisemissa ja RUK:n esittely nykyajan jalkaväkiryhmän uudistuneesta taistelutavasta tuovat monipuolisuutta ohjelmaan. Paikalla on yleisössä myös Sinisen prikaatin veteraaneja Helsingistä kuin sotiemme veteraaneja lähiseudulta.

Ja lopuksi vielä kaksi oikein hyvää syytä osallistua Salpavaellukselle: Kun osallistun, ei tarvitse koko kesää harmitella, miksi en osallistunut. Ja toiseksi kenttäoloissa vietetyn viikonlopun jälkeen, yö oman kullan (vaikka olisi vähän vihainenkin) vieressä omassa sängyssä on suorastaan taas yhtä luksusta! Tervetuloa!