Toteutumaton matkailuvaltti

Entinen esimieheni (ollessaan Etelä-Saimaan toimituspäällikkö), viimeksi Karjala-lehden päätoimittajana työskennellyt, mutta sairauden takia tehtävästä luopumaan joutunut Antti O Arponen tarjosi tänään ilmestyneessä Karjala-lehdessä julkaistua kolumniaan käyttööni. Otan tietysti ystävällisen tarjouksen ylpeänä vastaan ja julkaisen sen heti tässä.
 

(Kolumni Karjala-lehdessä 14.6.2012)

Kymmenet tuhannet matkailijat ohittavat vuosittain kuutostiellä Etelä-Karjalassa Luumäen kohdalla levähdyspaikan, jonka äärellä on kyltti ”Salpalinja”. Levähdyspaikan läheisyydessä on betonisia korsuja ja panssariesteitä muistona Suomen viimeksi käymistä sodista.

Salpalinja on Suomen historian suurin rakennustyömaa. Vuosina 1940–1941 ja 1944 rakennettiin kymmenien tuhansien miesten voimin Virolahdelta Savukoskelle 1200 kilometrin matkan ulottunut puolustuslinja, jolla on muun muassa yli 700 teräsbetonikorsua. Tiheimmillään puolustuslinja on Suomenlahden ja Luumäen välillä.

Salpalinja rakennettiin toisen maailmansodan aikana. Suomessa pelättiin Neuvostoliiton pyrkivän miehittämään Suomen, ja se piti estää. Linnoittamisesta oli selvä yksimielisyys; vuonna 1941 rakentamiseen käytettiin 1,1 miljardia markkaa eli viisi prosenttia valtion budjetista.

Neuvostoliiton armeija pysäytettiin Viipurin seudulle Taliin ja Ihantalaan, eikä Salpalinjalla koskaan taisteltu. Sillä oli silti välillinen merkitys viimeisen sotakesän 1944 tapahtumiin: Stalin tiesi, että tällainen este olisi ollut vielä edessä, jos Kannakselta puna-armeija olisi päässyt Lappeenrannan ja Haminan linjalle.

Ranskassa on Maginot-linja. Saksalaiset rakensivat Atlantin vallin Nordkapista Biskajan lahdelle. Salpalinja on merkitykseltään täysin verrattavissa niihin.

Salpalinjasta ei Neuvostoliiton (ja suomettumisen) aikana paljon puhuttu, mutta 1990-luvulla Suomen historiaa alettiin muistella rehellisemmin ja konkreettisemmin. Vuonna 2002 perustettu Salpalinjan Perinneyhdistys on tehnyt työtä julkisuuden saamiseksi, mutta yhdistys on jäänyt kovin yksin.

Salpalinjan alueella olevat Haminan, Kotkan, Kouvolan ja Lappeenrannan kaupungit eivät ole panostaneet nähtävyyteen, joka voisi sopivissa oloissa olla todellinen kansainvälinen matkailuvaltti Kaakkois-Suomelle.

Markkinoinnin suurin ongelma on rahan puute, mutta myös se, että puolustuslinja on näkymättömissä metsien keskellä. Jokainen linjan nähtävyyksiin tutustunut tietää kohteen massiivisuuden ja koskettavuuden, mutta ensin matkailijoiden pitää löytää kohde Virolahden, Miehikkälän ja Luumäen metsistä.

Kaakkois-Suomen bunkkereissa ja panssariesteillä pystytään esimerkiksi nykyajan nuorisolle ja tietysti myös tulevaisuuden nuorisolle kertomaan Suomen historiaa. Paljon konkreettisemmin kuin jossain museossa tai muussa näyttelyssä.

Vuonna 2014 tulee kuluneeksi 70 vuotta Salpalinjan rakentamisen päättymisestä. Vuonna 2017 itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta. Viimeistään silloin meillä pitäisi olla näyttävä, hyvin hoidettu ja esitelty itsenäisyyden muistomerkki, joka kertoisi kävijälle kansakunnan olemassaolon turvaamisesta itsenäisen Suomen vaikeimpina hetkinä.

Matkailijat pitäisi vähintäänkin saada pysähtymään Luumäen kohdalle ihmettelemään Salpalinjan bunkkereita. Ne kertovat siitä, että maamme itsenäisyys ei 70 vuotta sitten ollut ollenkaan itsestään selvä asia, mutta itsenäisyys säilyi.

Antti O. Arponen