Salpalinjassa tai sen lähettyvillä asuvat ihmiset yleensä sanovat tuntevansa linnoituksen hyvin. Vieraan ihmisen ei auta kuin uskoa. Muutamalla kysymyksellä pystyisi näiden paikallisten tietäjien asiantuntemuksen asettamaan helposti kyseenalaiseksi. Mutta ainakaan minä en ole sitä tohtinut tehdä. Ja miksi nolata ihmisiä. He ovat tyytyväisiä siihen tietomäärään, joka heillä on ja pitävät sitä hyvänä ja riittävänä. Se heille suotakoon; Salpalinja-tietouden hankinta on kaikille vapaaehtoista. (Peruskoulussa voisi olla kyllä jonkinlainen katsaus historiassa pakollista!)
On tietenkin hyvin suhteellinen kysymys, milloin joku tietää jostakin asiasta tarpeeksi tai tuntee sen hyvin. Minä tunnustan rajallisuuteni: olen tietävinäni Salpalinjasta aika paljon, mutta tiedän, että en tiedä siitä läheskään tarpeeksi. Ja vaikka olisin jonkin asian lukenut tai kuullut, olen saattanut sen autuaasti unohtaa.
Minulla on muutamia esimerkkejä siitä, kuinka paikkakuntalaiset ovat osallistuneet minunkin opastuksiin hieman vähätellen: ”no voinhan lähteä kuuntelemaan mitä tiedät.” Muutamat näistä ovat retken päätyttyä jopa hieman nolona ja toisaalta nöyränä ihmetelleet ja tunnustaneet, että eivät todellaakaan tienneet, mitä kaikkea Salpa-asema pitää sisällään.
Ja nyt on aika palata otsikkoon: kuinka olisivatkaan voineet tietää?
Salpalinja-työmaa oli salainen. Siitä ei lehdissä kirjoitettu tai radiossa pakinoitu. Työmaalla oli kymmeniä tuhansia työntekijöitä. Sitä kautta tietoa olisi voinut levitä, mutta ei levinnyt juurikaan yleistä ”olin linnoitustöissä” –kommenttia enempää. Tämä siksi, että kulloisetkin työntekijät tiesivät tietysti mitä itse tekivät, mutta eivät tienneet esimerkiksi, mitä seuraavalla mäellä tehtiin. Tiedon jyvästen kasaaminen ja yhdistäminen olisi vaatinut paljon vaivaa. Näin siis perimätieto ei ole voinut olla laajaa.
No tietenkin kirjallisuus ja lehtijutut ovat yksi paikka, mistä tietoa etsiä. Ensinnäkin lehtijuttuja Salpalinjasta, uskallan väittää, ei juurikaan löydy 1970-luvulta tai sitä vanhemmalta ajalta. Sotasalaisuudesta ei kirjoitettu.
No, kirjallisuutta sitten. Ensimmäinen merkittävä laaja teos Salpalinjasta on Reino Arimon Suomen linnoittamisen historia 1918-44. Se ilmestyi 1981. Sitä on tietenkin edeltänyt sotahistoriateoksissa suppeahkoja katsauksia Salpa-asemaan. Linnoitusteknikko Heikki Aallonpää on ollut ensimmäisten laajempien kirjoitusten tekijöiden kärkijoukossa kirjoittaessaan Salpalinjasta vuonna 1980 ilmestyneessä ja Etelä-Karjalan museon kustantamassa Kaakkoisraja ja sen linnoitukset –kirjassa. Kaikki laajempi ja yksityiskohtaisempi kirjallinen tuotanto on julkaistu mitä todennäköisimmin myöhemmin.
Eli uskaltaisin sanoa, että laajemmin vasta 1990-luvulta alkaen on syntynyt uutta kirjallista materiaalia Salpalinjasta. Viimeisimpiä taitaa olla tammikuulta 2012 julkaistu Otto Auran pro gradu -tutkielma viime sotien aikaisista linnoitustöistä. Linkki siihen löytyy tästä pro graduun.
Ilahduttavaa, että Salpalinja on kiehtonut opiskelijoita ja toivottavasti kiinnostaa jatkossakin, jopa tiedän, että kiehtoo. Hyvä.
Yhteenvetona voisi sanoa, että Salpalinjaan perehtyminen laajemmin on ollut suurella yleisöllä mahdollista vain noin 30 vuoden ajan. Edellä mainitun kirjallisuuden julkitulo asettuu suurin piirtein samaan ajankohtaan, jolloin Salpalinjaa esitteleviä matkailukohteita on pikkuhiljaa putkahdellut itärajalle.
Olisi kiinnostavaa kuulla ja tietää, löytyykö merkittävää kirjallista tuotantoa Salpalinjasta ajalta ennen vuotta 1980? Kommentteja, olkaa hyvä!
Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.
4 kommenttia:
Väittäisin merkittäväksi kirjalliseksi tuotannoksi kirjasarjaa Suomen sota 1941-1945. Jossa Salpalinjaa ja linnoittamista enemmänkin käsitellään osissa 10. (1961) ja 1. (1964)), nuo painovuodet ainakin omissani ovat. En ole vielä saanut käsiini Karin Personin kirjaa Med svenska arbetskåren i Finland joka on painettu 1943. Siinä tuskin tarkasti Salpalinjaa kuvaillaan, ainakin niin luulisi jo painovuodenkin perusteella. Lisäksi Salpalinja mainitaan ainakin Heinrichsin muistelmissa ja joissain Mannerheimia käsittelevissä kirjoissa -70 luvulla. Nuo nyt äkkisältään tulisi mieleen.
Hyvä, tätä halusinkin. Ei kun kirjastoon. Kiitos.
Kannattaa myös vilkaista Otto Auran blogia. http://otonkirja.blogspot.com/
Sain viisi minuuttia sitten käteeni tuon Karin W. Perssonin kirjoittaman Med svenska arbetskåren i Finland. Äkkiä katsottuna ei Salpalinjasta paljon mainita tai yksilöidä. Mutta töihin liittyvää kerrontaa on kyllä ja pieniä kuvia Harjusta ja Skogsby:n parakkikylästä sekä yksi mielenkiintoinen kuva jossa on rivistö betonimyllyjä. Jotkut kuvat on isompina Eric Björklundin En mur mot öst, Kohti Salpalinjaa, kirjassa. Jonkin verran selailua häiritsee että omassa versiossa on osa sivuista yläreunasta aukileikkaamatta. Linnoituslaitteista ei ole kuvia, painovuosi 1943 on varmaankin syyllinen siihen. Mielenkiintoisen näköinen kirja kuitenkin ajatellen ruotsalaisten osuutta.
Lähetä kommentti