Panssariesteessä 400 000 louhittua kiveä

Salpalinjan näkyvimpiä laitteita vielä tänäänkin ovat kiviesteet. Pääosin nelirivistä kiviestettä on maastossa 225 kilometriä. Varovaisesti arvioiden siinä on noin 400 000 kappaletta vähintään kolme tonnia painavaa, kalliosta louhittua kiveä.

Kun tiedämme kivikuution painavan karkeasti noin 2 700 kiloa, olivat yksittäiset estekivet siis reilun kuution kokoisia. Tuon ajan kuorma-auto pystyi kuljettamaan yhden kiven kerrallaan. Toisin sanoen Salpalinjassa on noin 400 000 autokuormaa estekiviä!

Talvisodasta saatujen kokemusten mukaan kivieste oli vihollispanssareille kaivantoa vaikeampi vastus. Puutteita tietenkin oli. Kivet esterivissä olivat paikoin liian pieniä. Lisäksi kivieste saattoi olla jopa 500 metrin päässä omista asemista. Sitä ei pystytty kunnolla tulella valvomaan ja näin vihollinen sai lähes rauhassa tehdä esteeseen aukon.

Kivieste on yhtenäinen Suomenlahden ja Luumäen Kivijärven välillä. Ainoastaan luonnonjyrkänteiden kohdalla ei kiviestettä ole. Se tarkoittaa, että myös vesistöjen siis jokien, lampien ja järvien länsirannat on varustettu kiviestein.

Kaikkein todennäköisimmillä panssariurilla, teiden suunnat ja peltoaukeat, kiviestettä on kahdessa ja esimerkiksi Miehikkälän Salpalinjan-museon kohdalla Taavetintiellä jopa osittain kolmessa tasassa. Mainittakoon, että tien poikki oli lisäksi kolminkertainen kaivantoeste. Eli Taavetintien läpäisemiseksi museon kohdalla vihollistankkien olisi pitänyt päästä läpi kuudesta panssariestelinjasta!

Kiviesteen eturiviin louhittiin ja kuljetettiin noin 170 sentin korkuiset kivet, jotka upotettiin 30 - 50 sentin syvyyteen. Alapäästään levenevän kiven juureen kiilattiin hevoskuorma sepeliä. Neljänteen eli takimmaiseen riviin mentäessä kivet saivat ohjeen mukaan olla parikymmentä senttiä eturiviä matalampia.

Kivien väli keskeltä keskelle oli hieman päälle kaksi metriä. Joillekin työryhmille saattoi tulla kilpailua, kuka isoimmat ja komeimmat kivet sai linjaan. Tällöin kivivälit tiivistyivät ja saattoivat antaa vihollisen jalkaväelle suojaa. Tavoite oli, että puolustus pystyi tulittamaan kiviestelinjoja niiden suuntaisesti sekä myös rintamasta. Eli yhdenkään kiven takana ei vihollisella ollut turvapaikkaa.

Salpalinjassa kiviesteet sijoitettiin 100 - 150 metrin päähän jalkaväen taisteluhaudasta, joskus lähemmäksikin. Näin niiden koskemattomuutta olisi pystytty tehokkaasti valvomaan.

Kiviesteen todennäköisin tuhoamistapa olisi ollut panssarin oman tykin tuli. Oli laskettu, että kolme kranaatin osumaa per kivi ja 15 laukasta per este olisi tarvittu tankin mentävän aukon tekemiseen. Tuona aikana puolustajalla olisi ollut tietenkin mahdollisuus yrittää tuhota tihutyötä tekevä vihollisvaunu. Mahdollisen aukon syntymisen varalta joihinkin kohtiin tehtiin poikittaisesteitä estämään vaunujen sivuttaisliike ja siirtyminen valmiista aukosta läpi.

Kiviesteen hinnaksi laskettiin tekoaikana noin 750 000 markkaa kilometriltä. Salpa-aseman kokonaiskustannukset olivat ajan rahassa noin 2 500 miljoonaa markkaa. Siitä kiviesteen osuus (225 km x 0,75 milj.mk) oli lähes 170 miljoonaa markkaa.

Suomen Rauhanturvaajaliiton kesäpäivät järjestetään Kymenlaakson Rauhanturvaajien isännyydessä Salpavaelluksen 3.-4.7.2010 yhteydessä Miehikkälässä. Ajatus "tappaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla" ja yhden tapahtuman hinnalla on erinomainen. Rauhanturvaajat jos ketkä ymmärtävät rauhaa edistävien rakennelmien ja Suomen rauhaa puolustaneiden sotiemme veteraanien työn merkityksen. Linkki kesäpäivien tiedotteeseen löytyy etusivun alalaidasta http://www.salpavaellus.net