Kuvien kertomaa

Salpalinjan rakentaminen lienee maailmanennätys, mitä tulee valokuvauskoneen keksimisen jälkeen siihen, että miten vähän siitä on valokuvia suhteutettuna kohteen laajuuteen ja suuruuteen. Yksi selitys on tietysti se, että valokuvaaminen salaisella työmaalla oli kielletty. Virallisia kuvia on tiedossa vähän tai sitten niitä ei ole enempää otettukaan, tai ne ovat vielä hukassa tai sitten ne on hävitetty esim valvontakomission silmistä.

Reilu kuukausi sitten nousi julkisuuteen Juha Kilpeläisen kansallisarkistosta löytämästä kuvanipusta kuva Miehikkälän betoniasemasta. Samasta nipusta otetut kopiot ovat olleet myös Miehikkälän Salpalinja-museon hallussa. Nyt ne on saanut käyttöönsä Salpalinjan läpeensä tunteva lahtelainen Harri Ukkonen. Hän on paikallistanut muutamia kohteita, joista mielenkiintoisimmat kaksi nostan esiin tässä.

Lähdetään liikkeelle ”leijonakivistä” Miehikkälä-Taavetti –tiellä Miehikkälän Salpalinja-museon kohdalla. Tässä http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/04/leijonakivet-portin-pylvaina.html blogissani ainakin rivien välissä kaipailin kuvaa alkuperäisestä kivisulusta. Olisiko se tämä Taavetin suunnasta kuvattuna, Sota-arkisto T-12680/7 (kuva suurenee klikkaamalla):

Harri Ukkonen ei varmuudella väitä, että kuvan tiesulku olisi juuri ”Raslanmäeltä”, mutta se voisi olla. Maasto osuu kohdalleen. Puhelinlinja viittaa isohkoon tiehen. Taaemmassa tolpassa on vinotuki, joka viittaa tien kääntyvän oikealle, niin kuin se aikalaiskartan mukaan loivasti tekikin. Ja kun seuraavaa tolppaa ei näy, tolpan takana täytyy olla alamäki, niin kuin on. Ja edelleen tien oikealla puolella maasto alkaa laskea, niin kuin se laskeekin

.

Ongelma paikallistamisessa on se, että sota-ajan jälkeen estesulku on tietenkin purettu ja tietä on levennetty. Harrilla on ainakin yksi tärppikivi kuvasta tunnistettavissa. Jos se löytyy tiensivusta syrjään työnnettynä, niin asia on selvä. Jäämme odottamaan lumien sulamista.

Betonihissi ja vaunurata

Ja sitten toinen ja nimenomaan varma tapaus. Tähän linkit kahteen blogiin, joissa olen paikkaa ja asiaa sivunnut: http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2012/05/seikkailu-kuilun-huipulle.html ja http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2014/08/miten-ihmeessa-en-mina-tieda.html

Virolahdella Ravijoen Ventonvuoren luolarakenne on siis meitä Salpalinja-tutkijoita ja –oppaita askarruttanut. Nimenomaan se, miten korkean mäen päälle on saatu kymmeniä kuutioita betonia ja myös sinne viritetty noin kymmenen tonnin tähystykupu? Vastaus on tässä kuvassa,

Sota-arkisto T-12680/7:

Luolan suuaukon eteen oli rakennettu lähes 20 metriä korkea puutorni. Siitä noin 14 metrin kohdalta lähtee ”kenttärata” mäen päälle, sen korkeimpaan kohtaan, johon luolasta tähystys ja tulenjohtokuilu nousee. Puutornin sisällä nousee ylös vaijeri. Tornin päällä kuvaa suurentamalla näkyy, että vaijeri kahden väkipyörän kautta tulee alas tornin sivulla. Kuvan oikeassa reunassa rinnepolveumassa voisi olla moottorikäyttöinen vinssauslaite.

Toisin sanoen torni on paitsi vaunuradan tukipilari, myös betonihissi. Torni vaikuttaa varsin kevytrakenteiselta, mutta kuvaa suurentamalla sivuilla näkyy useita tukiharuksia. Betonikuormat kerralla vinssattuna eivät varmaan ole ollut suuren suuria. Voi olla, että myös painava tähystykupu on vedetty ylös tuota kautta?

Viime syksynä opastin Harjun Oppimiskeskuksen henkilökuntaa paikalla ja kysyin Harjun kiinteistöpäällikkö Ilkka Päkiltä, miten hänen mielestään betoni on mäen päälle hilattu. Hän tietämättä tuosta kuvasta mitään arveli, että mäelle on rakennettu pilareiden varaan kenttärata, jota kautta jollakin konevoimalla betonivaunut on ylös vedetty. Hän oli varsin lähellä, ammattimies! Hissitornimahdollisuus ei tuolloin vielä kenellekään mieleen juolahtanut.

Varmuuden vuoksi laitan vertauskuvaksi ao. paikasta Harri Ukkosen muutama vuosi sitten ottaman kuvan, mittakaavavihje, että luolan suuaukon korkeus on muistinvaraisesti luokkaa 2,5 metriä: