Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

maanantai 18. elokuuta 2014

Ylämaan linnoitushistoriaa, kirj Elina Lyijynen

Tämä on hankevetäjä Elina Lyijysen puhe Ylämaan Elojuhlassa Hostikalla 10.8.2014. Elina toimii hankevetäjänä Salpapolku - vapaa-ajan ja yritystoiminnan reitti -hankkeessa. Hankkeen tarkoituksena on mm. kouluttaa uusia oppaita Salpalinjalle ja kerätä sekä levittää Salpalinja-tietoa sekä edistää Salpapolun toteutumista Lappeenrantaan asti. Ylämaalaiset ovat jo aiemmin omana hankkeenaan toteuttaneet Salpapolkua Hostikalla. Siitä puhuja antoi tunnustuksen yleisölle. Näin hän puhui itsensä esittelyn jälkeen:
……………………..
Aloitin Salpalinjan parissa Rutolan alueella Lappeenrannan maaseututoimen vetämässä hankkeessa vuoden 2011 alussa. Jo hyvin pian selvisi, että Salpalinja kaikkine rakenteineen ja rakentamisen aikaisine tapahtumineen on hyvin laaja asia. Kirjallisuutta Salpalinjasta oli aiemmin olemassa melko niukasti ja tutkimukset painottuivat pitkälti sotilaalliseen näkökulmaan. Vuonna 2012 valmistunut Museoviraston tekemä Salpalinjan inventointi tuotti kokonaiskuvan puolustuslinjan laajuudesta ja sen rakenteista. Lisäksi viime vuosina on ilmestynyt useita opinnäytetöitä liittyen muun muassa rakentamiseen ja elämään parakkikylissä ja Salpalinjan matkailulliseen käyttöön. Tutkimuksen suhteen Etelä-Karjala on kuitenkin ollut lähes tyhjiö ja tarve paikallisen tiedon keräämiseen on ilmeinen. Salpalinja-hankkeiden aikana tietoa on kerätty sekä haastatteluin että muutamin arkistokäynnein. Tärkeimpinä arkistolähteinä ovat olleet Kansallisarkiston alainen Sota-arkisto sekä Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta. 

Pyydän jo ennalta anteeksi tätä aluetta paremmin tuntevilta, jos esitän arkistomateriaaleihin pohjautuen sellaisia tietoja, jotka eivät pidä paikkaansa. Arkistoissa olevia rakentamisen aikaisia määräyksiä ei ole välttämättä ehditty toteuttaa tai annettu määräys on myöhemmin korvattu uudella. Tieto on luotettavinta silloin, kun se voidaan todentaa arkistolähteen, perimätiedon sekä maastossa löytyvien jäänteiden pohjalta.  Käyn esityksessä lyhyesti lävitse Salpalinjaan rakentamiseen liittyviä syitä ja perusasioita. Pääpaino esityksessä on kuitenkin Hostikan alueen rakentamisen ajassa. Rakenteisiin voitte täällä paikan päällä tutustua itse.

SALPALINJA
Salpalinja on Suomen itärajaa myötäilevä linnoiteketju, joka koostuu yksittäisistä kanta- ja kenttälinnoitteista. Joissakin kohdissa linjassa on enemmän syvyyttä ja päälinjaa tukevia etu- tai takalinjoja. Puolustuslinjan rakentamista aloiteltiin ylimääräisten harjoitusten ja talvisodan aikana, mutta varsinaiset rakennustyöt tehtiin vuosien 1940–41 eli välirauhan aikana ja sitä täydennettiin vuoden 1944 aikana.

Salpalinjan tarkoituksena oli suojella Suomea vihollisen, Neuvostoliiton, hyökkäystä vastaan. Huoli uusien rajojen puolustamisesta oli kasvanut talvisodan päättyessä maaliskuussa 1940. Kannaksen linnoitteet olivat jääneet Moskovan rauhansopimuksessa Neuvostoliitolle ja yhteys pääkaupunkiin sekä Sisä-Suomeen oli uudelta rajalta turvaton. Puolustusvoimien ylipäällikkö Mannerheim nimitti Linnoitustoimiston johtajaksi kenraalimajuri Hanellin. Hänen johdollaan tehdyn linnoittamissuunnitelman ylipäällikkö hyväksyi 11.5.1940. Vahvimmin päätettiin linnoittaa Suomenlahden ja Kivijärven välinen osuus, johon Ylämaan alue kuuluu. Siitä ylöspäin linnoittaminen keskittyi vesistöjen kannaksille ja sulkemaan tärkeimmät tieyhteydet. Salpalinjan esikuvana oli Karjalan kannaksen linnoitteet ja erityisesti Mannerheim-linja. Salpalinjan rakentamisessa on hyödynnetty talvisodan kokemuksia.

Kaikkiaan puolustuslinjalle rakennettiin yli 700 teräsbetonikorsua, 25 luolaa, yli 3000 puista kenttälinnoitetta, satoja kilometriä taistelu- ja yhdyshautaa sekä panssariesteitä. Salpalinjan rakenteita on Suomenlahdelta Lappiin asti. Ylämaan alueella on noin kymmenen kilometrin matkalla erilaisia korsuja yli 30 kappaletta ja kaksi keskeneräistä luolaa.

SUOMEN SUURIN TYÖMAA
Salpalinja oli ja on edelleen Suomen suurin työmaa, sitä oli parhaimmillaan rakentamassa 35 000 siviiliä kevättalvella 1941. Salpalinjan rakentaminen oli jaettu eri armeijakuntien alueille, useamman työpiirin ja niiden alaisten työryhmien tehtäväksi. Yksittäisissä työryhmissä tai rakennusurakoitsijoiden alaisuudessa oli satoja työmiehiä.

Työmiesten muonituksesta vastasivat lotat. Koko Salpalinjan alueella heitä oli töissä noin 2000. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että täällä Hostikalla on tapahtunut muonituslottien koulutusta. Määräys parakin rakentamisesta lottakoulua varten annettiin marraskuussa 1940. Koulua varten rakennettiin kaksihuoneinen parakki ja esimerkiksi toukokuussa 1941 sinne oli majoittuneena 22 lottakoululaista. Voidaan hyvin olettaa, että alkuvuodesta 1941 lähtien täällä ehdittiin kouluttaa kymmeniä ellei satoja lottia. Asia vaatisi lisäselvityksiä.

Varsinaisten rakennusmiesten lisäksi työmailla työskenteli tuhansia linnoitusjoukkojen sotilaita, jotka rakensivat kenttälinnoitteita ja piikkilankaesteitä. Tiedettiin, että sotilas osaa parhaiten puolustaa niitä asemia, joita on ollut itse rakentamassa. Kenttälinnoittamisesta vastasi tällä alueella II Armeijakunnan alainen 5. Prikaati.

Varsinaisen linnoitteiden rakentamisen lisäksi tehtiin työmaateitä, betoniasemia, pajoja, varastoja ja toimistoparakkeja. Avattiin kivilouhoksia ja murskaamoja. Rakentajien tarpeisiin rakennettiin parakkikyliä, joissa oli asuntoparakkeja, ruokaloita, sairastupia, kellareita, kaivoja, pesutupia, käymälöitä ja saunoja. Myös oma poliisiputka saatettiin työmaalle rakentaa.  Alkuvaiheessa työsaavutukset olivat pienemmät itse linnoitteiden osalta, koska aikaa kului työmaan valmisteluun ja rakentajien majoittamiseen. Alkuun etenkin harvaan asutuilla alueilla kuten täällä Hostikalla majoituttiin tavallisiin ja Ensoniitti-telttoihin.

Paikalliset asukkaat ymmärsivät rakenteiden sijoittamisen tärkeyden, vaikka kiviesteen rakentaminen keskelle peltoa tai korsun rakentaminen pihapiiriin aiheutti haittaa arkipäiväisten asioiden hoidossa. Rakentamisen aika toi taloihin lisätuloja, joko päästiin töihin työmaalle tai taloon majoittui rakentajia. Tarveaineitakin saatiin myytyä. Esimerkiksi Väinö Hostikka myi täällä koivu- ja havuhalkoja työmaalle toukokuussa 1941.

SALPALINJA YLÄMAALLA
Salpalinjan pääasema kulkee linjalla Syvä-Valkjärven pohjoisreuna – Hostikka – Särkilampi – Kirppu – Ihaksenjärvi - Mustaksenlampi. Vaikka Ylämaan osuus kuuluu vahvasti linnoitettuun Suomenlahti-Kivijärvi osuuteen, se oli kuitenkin pääosin korpimaaston linnoittamista. Varsinaisia pääteitä eli mahdollisia vihollisen päähyökkäysuria ei alueella sijainnut, eikä alueella täten rakennettu erillisiä pääasemaa tukevia etu- tai takalinjoja. Yksittäisiä kenttälinnoitettuja asemia sijaitsee toki linjan etupuolella. Uhanalaisimpia suuntia olivat Hostikalta Ylijärvelle ja edelleen Säkkijärven suuntaan sekä Miehikkälän suuntaan johtavat tiet, joissa panssarivaunujen hyökkäys olisi ollut mahdollinen.

Salpalinjaa rakentamisesta vastasi Ylämaalla II Armeijakunta. Alueella toimivat Miehikkälän työpiirin 210 alaiset työryhmät 214 ja 215. Työryhmä 214 johtajanaan rakennusmestari Laakso vastasi Miehikkälän rajan ja Urpalanjoen välisestä alueesta ja työryhmä 215 johtajanaan insinööri Rainio vastasi alueesta Urpalanjoesta Vuorisjärven pohjoisosaan. Siitä ylöspäin Kirpulla puolustuslinjan rakentaminen oli Luumäen työpiirin 230 alaisen työryhmän 231 vastuulla marraskuusta1940 lähtien. Kantalinnoitteita luolia ja korsuja olivat tällä alueella tekemässä rakennusliikkeet Ääri Oy ja Elovuori & Kumpp. Oy.

Erillisiä pieniä parakkikyliä oli täällä useita. Parakkialueet sijaitsivat rakennettavan linjan läheisyydessä, kuitenkin aina linjan takapuolella. Peitepiirrosten mukaan parakkikyliä on ollut neljä Urpalanjoen eteläpuolella. Seuraavat parakkikylät olivat Kasarinjärven etelä- ja itäpuolella ja yksi Ihakselan kylässä. Lisäksi parakkikyliä on ollut Vuorisjärven lounaispuolella ja Ihaksenlammen kaakkoispuolella. Teillä paikallisilla on varmaan tarkempaa tietoa siitä, että, onko kylistä enää mitään jäljellä, esimerkiksi yksittäisiä parakkeja tai niiden kivijalkoja. Parakkikyliä tai niiden jäänteitä ei juurikaan tutkittu inventoinnin yhteydessä.

Parakkikylissä asumiseen laadittiin omat järjestyssäännöt. Niissä huolehdittiin muun muassa parakin siisteydestä, asukkaiden henkilökohtaisesta hygieniasta, ruokailussa käyttäytymisestä ja kortinpeluusta. Uhkapeli sekä päihtyneenä olo oli kiellettyä. Työmaita ja parakkikyliä käytiin myös tarkastamassa. Syyskuussa 1940 huollon tarkastaja ekonomi Karvinen totesi Urpalanjoen eteläpuolella parakkikylässä numero 1 kahden parakin olevan sikamaisessa kunnossa. Korjaustoimenpiteisiin oli syytä ryhtyä. Muut alueen parakkikylät olivat tuolloin kunnossa.

Tarkastellaan lähemmin asumista Urpalanjoen yläpuolisella alueella toimineen työryhmän 215 huoltoilmoituksen pohjalta touko-kesäkuulta 1941. Töissä oli 545 henkilöä, joista 518 miehiä ja 27 naisia. Päällystöä ja toimihenkilökuntaa oli näistä 37 miestä ja kuusi naista. Lisäksi työmaalla oli 45 muonituslottaa, 22 lottakoululaista, 3 pesijätärtä, 2 kartoittajaa ja 2 konstaapelia. Yhteensä 619 henkilöä.  Kun yhdellä työryhmällä oli näin paljon väkeä, voidaan arvioida että koko Ylämaan alueella, jossa oli kolme työryhmää, 2 rakennusurakoitsijaa ominen työmiehineen ja lisäksi linnoitusjoukkojen sotilaat, saattoi olla töissä lähes 3000 henkilöä. Tämä luku on lähellä Ylämaan silloista asukaslukua.

Majoitukseen oli varattu työryhmälle 215 rakennuksia seuraavasti: yksi parakki toimistohenkilökunnalle, 17 parakkia työmiehille ja 3 rakennusta lotille. Lisäksi mainitaan majoituskäytössä olleen bensiiniaseman, pesutuvan, sairaalan, poliisiputkan ja yövartijan asuntolan. Työväestä oli omalla kustannuksellaan alueen taloihin majoittunut 72 henkilöä, joista paikkakuntalaisia oli 20 miestä ja 14 naista. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä töitä nämä neljätoista paikallista naista täällä työmaalla tekivät, lottia he eivät kuitenkaan olleet. Huoltoilmoituksiin on listattu työmiesten kohdalla ammatit, mutta naisten määrä vain mainitaan. Muiden työmaiden huoltoilmoituksissa olen nähnyt mainintoja vain muutamista naisista per työmaa.

Ruokailuparakkeja oli täällä käytössä kolme kappaletta ja ruoan määrä todettiin riittäväksi ja laatu tyydyttäväksi. Peseytymistä varten oli kaksi työmaan omaa saunaa, jotka lämpisivät viitenä päivänä viikossa ja kaivoja oli käytössä kuusi. Maastossa liikkujat huomioikaa, että parakkikylien kaivot ovat vaaratekijä nykyään maastossa, ne ovat joko peittämättä tai niiden kannet ovat lahonneet puhki. Siisteydessä oli vielä parantamisen varaa parakkien osalta toukokuussa. Syöpäläisiä oli torjuttu sinihappomyrkytyksillä ja sänkyjä oli käsitelty puhalluslampun kanssa toukkien hävittämiseksi. Pari kertaa viikossa oli ollut ohjelmallista iltamaa tai urheilukilpailuita ja myös elokuvia oli näytetty esim. 6.6. Seitsemän veljestä elokuva. 

Myös ylipäällikkö Mannerheimin tarkistusmatka Salpalinjalla 1.9.1940 sisälsi matkaohjelman mukaan käynnin Hostikalla, ehkäpä jopa tälle paikalle. Tiukassa matkaohjelmassa Hostikalla käyntiin oli varattu aikaa viisitoista minuuttia kello 13.15.- 13.30 ja tarkastuksen kohteena olisi ampumahauta-, hyökkäysvaunueste- ja korsutyöt. Miten aikataulu piti ja mitä Mannerheim ehti nähdä lyhyessä ajassa nähdä, siitä ei ole minulla tietoa.

Salpalinjan rakenteista täällä Hostikalla on edelleen nähtävissä korsut, luolat ja kiviesteet. Puiset rakenteet on pääosin purettu ja kaivannot ovat joko peittyneet ja maatuneet sekä kiviesteitä on saatettu purkaa teiden tieltä. Suuria muutoksia ei ole kuitenkaan tapahtunut ja Salpalinja on täällä edelleen lähes autenttisena nähtävissä.

Luolat, täällä Hostikalla sekä Kirpulla, sekä muutama korsu on jäänyt keskeneräiseksi. Niistä on yleensä jäljellä joko maahan kaivetut tai kallioon louhitut kaivannot, joissakin korsuissa on osa valutöistä jäänyt tekemättä. Yhden korsun rakentamiseen suunniteltiin kuluvan aikaan noin kolmisen kuukautta ilman sisustustöitä. Jos tarvittiin louhintatöitä, niin rakentamisaika oli pidempi. Annettujen rakennusmääräysten ja valmistuneiden korsujen osalta voidaan karkeasti todeta, että jos määräys korsun rakentamisesta tuli helmikuussa 1941, se saatiin valmiiksi, mutta jos määräys tuli maaliskuussa, niin rakentaminen jäi kesken. Rakentamismääräyksiä uusille korsuille annettiin vielä 31.5.1941. Kesäkuun alkupuolella sodan uhan lähestyessä annettiin ohjeet jo tehtyjen rakenteiden naamiointiin.

Tätä esitystä kootessani tuli vastaan uutta tietoa, että Ylämaalle suunniteltiin kahden olemassa olevan luolan lisäksi kolmea muuta luolaa eli majoitustunnelia. Näiden sijaintipaikat olisivat olleet Ihaksenlammen ja Vuorisjärven välissä, Ihakselassa sekä Hostikalla. Näistä ensimmäisen rakentamiseen oli annettu lupa jo lokakuussa 1940, mutta piirustukset saapuivat vasta maaliskuussa 1941. Tämän sekä Ihakselaan suunnitellun luolan rakentaminen käskettiin tuolloin maaliskuussa viipymättä aloittaa. Tarkkaa tietoa sijanneista ei ole, mutta voisi olettaa että alustavia töitä olisi ehditty tehdä eli tiepohja kallion edustalle, tarvittava maankaivuu, sekä kallion puhdistus ja louhintarintaman aloitus. Eli paikat voivat olla maastossa havaittavissa. Majoitustunnelien teossa oli myös muualla ongelmana piirustusten puute.

Tämä esitys on hyvä päättää lokakuussa 1944 tehtyyn arvioon Salpalinjan puolustuskyvystä tällä paikalla. Tarkastelussa on otettu huomioon, että puolustuslinja rakennettiin talvisodan kokemusten pohjalta, eivätkä jatkosodan aikana tapahtuneeseen tekniseen kehitykseen ehditty täysin vastata.


”Huolimatta aseman puutteellisuuksista on linjalla nyt jo melko huomattava taisteluarvo. Verrattain pienillä varustelutöillä voidaan aseman lujuutta huomattavasti lisätä. Näihin töihin ennen kaikkea kuuluvat taisteluhautojen viimeistely ja majoituskorsujen lisääminen.”


4 kommenttia:

Juha Kilpeläinen kirjoitti...

Erinomainen kirjoitus! Haluaisin luoda keskustelua yhdestä kirjoituksen kohdasta nimittäin tästä Suomen suurimman työmaan nimityksestä. Matkana, linjan pituus, saattaa kyllä olla muttei työvoiman määrässä. Suomen alueella työväenmäärä ylitettiin kaksi kertaa ennen Salpalinjan työmaita. I-maailmansodan linnoitustyömaat Suomen alueella, Venäjän vallan alla, työllistivät 100 000miestä ja varmasti suuren joukon huoltoa muonitukseen. Toki Venäjän armeijan sapööri- eli pioneerijoukot olivat pääosassa. Toisen kerran ennen Salpalinjan rakentamista ylitettiin työväen määrä Kannaksella kesällä 1939 ns. vapaaehtoisten linnoittajien toimesta jolloin työntekijöitä 60 000 henkeä. Toki he työskentelivät lyhyempiä aikoja kerrallaan, eivät kaikki kuukausia. Mutta kuten sanottu työväen määrässä Suomen alueella ja Kannaksen töitä ajatellen Suomessa, on Salpalinjan työväen määrä ylitetty kaksi kertaa sitä ennen. Molemmat kerrat linnoitustöitä tehden!
t. Juha Kilpeläinen, Lahti.

Juha Kilpeläinen kirjoitti...

Lisätään nyt tämäkin, Linnoitustoimiston mukaan kevättalvella 1940 oli työväen määrä suurimmillaan maaliskuussa, jolloin töissä oli 34 292 miestä. Tähän sisältyy Hangon linjan työntekijätkin. Lottien määrää en ole vielä selvitellyt.

Osmo Kimmo kirjoitti...

Juha, tarkoittanet kevättalvella 1941.

Juha Kilpeläinen kirjoitti...

Kiitos Osmo, näin tarkoitin.