Kylmää koulutusta

Miehikkäläläisenä alkuasukkaana minä heräsin Salpalinjaan varsin myöhään. Synnyin- ja asuinkodistani lähimpään linnoitteeseen on linnuntietäkin matkaa kymmenen kilometriä. Korsut eivät kuuluneet leikkipaikkoihini, niin kuin monella muulla paikkakuntalaisella pojalla. Keskikoulun ja rippikoulun kävin Haminassa, eikä siten poikavuosina juuri montakaan kertaa matka suuntautunut Miehikkälän kirkonkylään. Matkan varrella olisi ollut nähtävää.

Linnoitustöistä yleisnimikkeenä kuulin poikasena kyllä silloin tällöin puhuttavan. Erityisesti naapurissani 1960-luvulla maata kymmenkunta vuotta viljellyt siirtolaisisäntä viittasi Miehikkälän linnoitustöihin tuon tuostakin. Valitettavasti minä en ymmärtänyt kiinnostua niistä, varsinkin kun miehen puheissa aikalaisten mielestä oli kauniisti sanottuna paljon "löysää". Saattoi olla, että mies puhui sittenkin totta. Salpalinjassa on nimittäin suunnaton määrä uskomattomilta tuntuvia asioita!

Ensimmäisissä kertausharjoituksissani vuonna 1972 huomasin rannikkotykistön tulenjohtajakoulutuksestani huolimatta minut sijoitetun paikallisjoukkoihin Koti-Miehikkälää ja osin myös naapurikunta Virolahtea puolustamaan. Johtohenkilöstön harjoitukseen sisältyi muun muassa ns. kovien paikkojen tiedustelu. Joukko johon kuuluin oli Salpalinjaan tukeutuva torjuntakomppania. Sitä ei ole ollut enää vuosikymmeniin.

Parikymppisenä reservin vänrikkinä minua ei oltu sijoitettu yhdenkään kolmesta torjuntajoukkueen johtajaksi vaan nuorimmaisena komppaniaan kuuluvan sissijoukkueen johtajaksi. Se vähän harmitti, sillä minua selvästi vanhempien torjuntajoukkueiden johtajien mukana tiedustelumatkalla havaitsin betonilaitteet kuusenhavuja turvallisemmiksi.

Mainittakoon, että noiden torjuntakomppanioiden miehistöön oli silloin varattu lähes kaikki paikkakunnan "vanhat ukot", muun muassa isäni, joka tuolloin oli 44-vuotias. Tosipaikan tullen olisi siinä ollut pojalla urakkaa johtaja-auktoriteetin hankkimiseen yhtä sukupolvea vanhemmalta joukolta.

Edellä mainittuun kertausharjoitukseen kuului myös teräsbetonikorsuihin sijoitettavien aseiden koulutus. Koulutuspaikkana oli Virolahden Ravijoella, Harjun maatalousoppilaitoksen lähes pihapiirissä sijaitseva kaksoisasekorsu, virallisesti konekivääri-, panssarintorjuntatykki- ja 20 miehen majoituskorsu.

Todennäköisesti koulutus käsitti myös konekiväärikoulutuksen, vaikka sitä en muista. Mutta korsutykin eli panssarintorjuntatykin koulutustapahtuman muistan oikein hyvin, sillä harjoitus oli kesäkuun alussa ja talven jäljiltä korsu oli kesävaatetuksessa hirvittävän kylmä. Sisällä paleli. Oli ilo päästä tauolla ulos lämmittelemään! Tykkikoulutuksen yksityiskohdista minulla ei enää ole hajuakaan.

Olen myös melko varma, että kyseisessä kertausharjoituksessa ei tarkoituksella pidetty yhtäkään yleisesitelmää Salpalinjan puolustuslaitteista ja rakenteesta. Kartta vain käteen ja maastoon; tutkikaa itse. Kaikki harjoituksessa syntynyt materiaali omia muistiinpanoja myöten kerättiin tiukasti sotilaspiirin lukkojen taakse. Salpalinjan saloja varjeltiin visusti.

Totta kai Salpalinjaa pidettiin sotasalaisuutena Suomessa. Isolle naapurille se oli tosin täsmälleen tiedossa heti jatkosodan päättäneen 19.9.1944 allekirjoitetun rauhansopimuksen jälkeen. Nimittäin valvontakomission edustajat olivat seuraavana päivänä jo Myllykoskella Linnoitustoimiston ovella (tietolähteen ajoituksessa on ristiriita, sillä valvontakomissio tuli Suomeen vasta 22.9.1944).

Lainaus: Majuri Reino Lukkari soitti Myllykoskelta Päämajaan Mikkeliin ja kysyi, pitääkö kartat antaa. Eversti Valo Nihtilä vastasi: "Anna pois, kun niille pitää antaa paljon muutakin. Ei niiden kanssa kannata rähjätä." (Lähde: Pohjois-Kymenlaakson Asehistoriallinen Yhdistys ry, artikkeli netissä).

Viime syksynä pääsin käymään edellä mainitussa Ravijoen Harjun koulutuskorsussa, joka edelleen on puolustusvoimien lukitsema. Korsutykkiä ei enää sisällä ollut, ei konekivääriäkään. Sen sijaan kk-jalusta oli paikallaan. Myös korsuliesi ja ilmanvaihtojärjestelmä iv-koneineen olivat vielä varsin hyväkuntoisena paikoillaan.

Voi hyvinkin olla, että saamani linnoitusasekoulutus on ollut ainakin toistaiseksi tuon korsun viimeinen.