Olematon odotus Salpalinjan juttu

Salpalinja rakennettiin vuosina 1940-41 ja 1944 Suomen itärajan puolustuslinnoitukseksi. Sen tehtävä oli puhtaasti sotilaallinen. Operatiivinen sotilaskohde on luonteeltaan ilman muuta salainen. Se rakennetaan niin huomaamattomaksi ja maastoon sulautuvaksi kuin mahdollista. Puolustuslinnoituksesta ei julkisesti puhuta, siitä ei kirjoiteta lehtijuttuja ja sitä ei mainosteta. Niin ei tehty Salpalinjastakaan.

Jos Salpalinjasta olisi haluttu matkailukohde, turistirysä, se olisi rakennettu toisin. Se olisi rakennettu maan päälle. Sitä ei olisi tehty linjamaiseksi, vaan siitä olisi sopiviin keskittymiin tehty eripituisia lenkkejä, jotka esimerkiksi patikoituina alkaisivat ja päättyisivät samaan paikkaan hyvien pysäköinti- ja muiden tukipalveluiden äärellä.

Olen monesti sanonut, että mikäli Salpalinjasta olisi tehty matkailukohde, sen nyt pitkin metsiä valettuihin linnoiteisiin levitetty betoni olisi kannattanut keskittää hyvälle paikalle vaikkapa yhteen betonipaateen. Ilman terästä se olisi laskennallisesti 2,3 kilometriä korkea, jos paaden läpimitta olisi 10 x 10 metriä. Se näkyisi kauas. Kyllä - kieltämättä kohteena se olisi tylsä.

Ehkäpä Salpalinjan juju onkin siinä, että se päällepäin ei näytä juuri miltään, eikä se maisemastaan erotu. Matkailullinen ongelma numero yksi onkin juuri edellisessä virkkeessä. Miten markkinoida sellaista, mikä ei miltään näytä, mikä ei houkuta ja mistä ylipäätään ei juuri mitään tiedetä?

Salpalinjan matkailullinen vaikeus ja samalla tuhannen taalan mahdollisuus on juuri siinä: tehdä olemattomasta ennakko-odotuksesta mieliinjäävä elämys!

Minä olen omalla vaatimattomalla tavallani ja pienin askelin eri muodoin yrittänyt tehdä Salpalinjaa tunnetuksi noin 30 vuotta. Edelleen tunne on epäonnistuneen oloinen. Vieläkin ihmiset, sitten kun heidät on saatu Salpalinjaan ”raahatuksi”, ihmettelevät silmät ja suu pyöreinä, miten Suomessa on jotain näin ainutlaatuista! Miksi siitä ei ole puhuttu, miksi siitä ei tiedoteta, miksi sitä ei markkinoida?

Muistan näin Jukolan viestin aikoihin, kun vuonna 2011 yritimme esitellä, ja esittelimmekin, Salpalinjaa Salpa-Jukolassa Virolahdella. Väkeä liikkui hirvittävän paljon esittelypisteemme ohitse. Vain harvat (noin 500- 600 henkeä) saimme ”raahatuksi” puoliväkisin lähimpään korsuun vastenmielisellä, väkinäisellä toteamuksella: ”No käydään sitten piipahtamassa”! Sitten kun oppaamme alkoivat esitellä sisätiloja ja korsun rakenteita, kiinnostus kuulijoissa ja näkijöissä heräsi ja lopputulos oli, että heitä ei meinannut saada korsusta pois! Salpalinjan sanoma tainnutti kävijänsä alta aikayksikön!

Noihin kahteen edelliseen kappaleeseen perustuu Salpalinjan matkailullinen mahdollisuus. Se tarvitsee edelleen lujaa markkinointi- ja tiedotustyötä ja sen jälkeen osaavat oppaat näyttämään kohteita siellä maan alla ja osin päälläkin ja ennen kaikkea kertomaan Salpalinjan tarinaa. Ja se tarina on tosi. Sitä ei matkailijan innostamiseksi tarvitse yhtään värittää tai virheellisillä mielikuvilla lisiä.

Siinä se on. Siksi tehdään melkoisella vaivalla ja vapaaehtoistyöllä muun muassa Salpavaellusta.

By the way, ilmoittautuminen 23. Salpavaellukselle päättyy 22.6.2016. Tule mukaan ja hämmästy, kuinka totta tämänkin edellä kirjoitettu on. Tervetuloa! Salpalinjalla tavataan!

www.salpavaellus.net

TERHO AHONEN

Jukolan viesti Salpalinjan maisemissa

Nykyisen Haminan alueella toimivan Vehkalahden Veikkojen päätös nimetä kesän 2011 Jukolan viesti Salpa-Jukolaksi on hieno. Kilpailupaikka sijaitsee Virolahden Ravijoella Harjun oppimiskeskuksen tiloissa, pihapiirissä ja keskellä Salpalinjaa.

Salpa-etuliitteen ottaminen suunnistuksen 2011 Jukolan viestin nimeen on kilpailunjohtaja Markku Sepän idea. Hän halusi Salpa-Jukola -nimellä kunnioittaa Salpa-aseman rakentajien isänmaallista työtä. Samalla se muistuttaa paikalle 18.-19.6. odotettavia 16 000 suunnistajaa ja jopa 40 000 kisavierasta, että nykyinen hyvinvointimme ei ole itsestään selvyys. Se on vaatinut puolustajansa, heidän uhrauksensa ja myös uhrinsa, sankarivainajat.

Kilpailun nimivalintaan on todella perusteensa.

Harjun lahjoitusmaakartano ja siellä vuonna 1889 aloittanut maatalousoppilaitos sijaitsevat vanhan Viipurintien, nykyisen museotien varressa. Tuo tie oli viime sotien aikana rannikon tuntumassa Stalinin panssareille ainoa hyökkäysura länteen. Nykyinen valtatie 7 rakennettiin vasta 1960-luvulla.

Salpalinjan sijainnista rantamaantien kohdalla kenraalikunta väänsi kättä jonkin aikaa. Vastakkain olivat lähinnä II armeijakunnan komentaja kenraaliluutnantti Harald Öhquist ja maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Erik Heinrichs. Öhquist halusi ensin linjan alkavan Virolahden pohjukasta (sittemmin oikaisuasema 1944) ja toisaalta hän ehdotti, että koko linja alkaisi Haminan länsipuolelta Summanjoesta. Heinrichs tuli itse paikalle maastontiedusteluun ja päätti, että asema tulee etelässä Ravijoen tasalle.

Ja kun oli tiedossa Viipurintien suunnan ja sitä myötäilevien peltoaukeiden uhanalaisuus, Ravijoen seutu tuli hyvin vahvasti linnoitetuksi maantien molemmilta puolilta. Harjun koulutilan, nykyisen oppimiskeskuksen alue sijaitsee em. tien pohjoispuolella.

Työt myöhemmin Salpa-asemaksi nimetyssä linnoituksessa alkoivat nimenomaan Virolahden Harjussa 17.4.1940. Tuo päivä oli takaraja silloiselle kapteeni Reino Arimolle, joka sai neljä päivää aikaisemmin käskyn merkitä lumiseen maastoon tulevan linnoitetun pääaseman sijainti.

Reino Arimo toimi Salpalinjan maastosuunnittelijana ja myös maastonsuunnittelijoiden tarkastajana. Hän yleni aikanaan kenraaliluutnantiksi ja oli yleisesikunnan päällikkönä. Eläkkeellä ollessaan hän kirjoitti yksityiskohtaisen kirjan, Suomen linnoittamisen historia 1918-44, jossa Salpalinjaa käsitellään hyvin tarkasti.

Töiden aloittajina Harjussa olivat ruotsalaiset vapaaehtoiset linnoittajat, Svenska Arbetskåren i Finland, lyhenne SAK. Tässä blogissani kirjoitin huhtikuussa 2010 otsikolla "Työvoimaa, kalustoa ja rahaa Ruotsista" ruotsalaisten osuudesta tarkemmin. Kannattaa lukea.

Harjun varsin suppealla alueella Vahtivuori mukaan lukien on monipuolinen valikoima linnoituslaitteita. Maastossa on yllättävissäkin paikoissa lukuisia teräsbetonikorsuja, kiviestettä, luola, louhos ja pieni tulvitusjärjestelmäkin.

Ja jotta Salpa-Jukolaan saapuvat kisavieraat voisivat paikan päällä myös tutustua turvallisesti niihin ja ylipäätään nähdä ja löytää linnoitteita, on kisajärjestäjä sopinut opastuksesta Salpavaellus-tapahtuman kanssa. Salpavaelluksen oppaat järjestävät vajaasta tunnista kahteen kestäviä erilaisia pikkukierroksia kisakeskuksen tuntumassa. Opastus tapahtuu puhtaassa talkoohengessä.

Vapaaehtoinen opastusmaksu tilitetään lyhentämättömänä paikkakunnan sotiemme veteraanien hyväksi.