Salpalinjan päälle kasvanut puusto alkaa rehevimmillä
paikoilla olla jo hakkuukypsää. Harvennusvaiheessa puusto on ollut jo
vuosikymmeniä. Muistutukseksi, että Salpalinjan maapohjat on palautettu
maanomistajilleen vuonna 1968, mutta linnoituslaitteet ovat edelleen valtion
omaisuutta. Niitä nykyisin hoitaa ja hallinnoi Senaatti-kiinteistöt, valtion
omistama liikelaitos.
Hakkuut eivät ole olleet aiemmin metsuri- ja hevos-/
maataloustraktoreiden aikana ongelma.
Salpalinjassa liikkujia ei muutama kymmenen vuotta sitten juuri ollut.
Toiseksi kiviesteiden välistä hakkaaminen tai taistelu- ja yhteyshautojen
ylitys ei oikein vanhoilla vehkeillä onnistunut ja niihin ei siksi kirveellä
koskettu; puutkin olivat vielä pieniä. Tilanne on muuttunut.
Nyt ovat esimerkiksi Salpalinjan Oppaat ry:n jäsenet
raportoineet viimeisen vuoden kahden aikana lukuisista hakkuista ja nimenomaan
siksi, että hakkuutähteet ovat paikoin jääneet linnoituslaitteiden päälle ja
polkujen tukkeeksi. Se hankaloittaa opastusta liikkumisen ja peitteisyyden
vuoksi. Toisaalta hyvin suunnitellut ja toteutetut hakkuut parantavat
Salpalinjan näkymistä ja sen kokonaisuuksien hahmottamista.
Hakkuiden yleistyminen Salpalinjan rakenteiden päällä ja
läheisyydessä on luonnollista juuri siksi, että puusto on tullut arvokasvu- ja
rahaksimuuttamisvaiheeseen. Siinä ei ole mitään sanomista.
Salpalinjaahan voi pitää metsänhoitotermein myös Suomen
suurimpana kaistalehakkuuna. Rakentamisaikana ainakin vahvimmin linnoitetulla
osuudella Suomenlahden ja Luumäen Kivijärven välillä ampuma-alat hakattiin
aukeiksi asemien etupuolelta 200-300 metrin syvyydeltä. Tämä on nähtävissä
vanhoista ilmakuvista. Nyt tuo metsä on jo yli 70-vuotiasta.
Toinen hakkuutähdeongelman syy on se, että nykyiset
hakkuukoneet ulottuvat napsimaan puut kiviesteiden ja muiden
linnoitusrakenteiden päältä. Taistelu- ja yhteyshautojen ylitys ei ole hakkuu-
ja ajokoneille mikään ongelma.
Tiedän, että valistuneet puuta pystykaupoin ostavat
metsäyhtiöt ja metsänhoitoyhdistykset
tietävät, että muinaismuistolain mukaisessa iässä olevat Salpalinjan kohteet ja
sinne syntyneet polut ovat hakkuissa erityiskohteita. Esimerkiksi Virolahdella
Harjun Oppimiskeskuksen hallinnassa vielä olevien, metsähallituksen omistamien metsien
hakkuu on museoviraston ohjeistamaa. Tässä ote ohjeesta:
”Museovirasto ohjeistaa hakkuita seuraavasti: Ennen
hakkuiden aloittamista rakenteet on merkittävä maastoon selvästi ja
huolehdittava siitä, että ne ovat kaikkien alueella toimijoiden tiedossa.
Harvennuksessa poistetaan pääsääntöisesti kaikki rakenteissa ja niiden
välittömässä läheisyydessä kasvavat puut. Maisemaharvennuksessa huomioidaan
korsujen alkuperäinen tarkoitus, ja niiden läheisyyteen on jätettävä myös
suojapuustoa. Maisemallinen avaaminen tapahtuu parhaiten poistamalla
ensisijaisesti kuusta ja jättämällä runkopuita kuten koivua ja mäntyä.
Tarvittaessa alueella on suoritettava aluspuuston raivausta ennen hakkuita.
Ajourat on suunniteltava siten, ettei rakenteiden päältä
ajeta koneilla. Suositeltavaa on, että hakkuut suoritettaisiin kantavan maan
aikana. Tarvittaessa maasto on suojattava oksa-tai latvuskerroksella ja
suojaukset on hakkuiden jälkeen poistettava. Suunnitelmassa mainittu
taistelukaivannon ylitys on suoritettava siten, etteivät rakenteet vahingoitu.
Suojaamiseen voidaan ennen ylitystä täyttää kaivanto tarvittavalla määrällä
puuta, jotka on poistettava hakkuiden päättyessä. Koska kyseessä on
maisemallisesti arvokas kokonaisuus joka on myös osittain nähtävyyskäytössä, on
suositeltavaa kerätä alueelta hakkuutähteet pois. Linnoitusaluetta ei saa
käyttää puun tai energiapuun varastointiin.
Lisäohjeistukseksi esitetyt toimenpiteet ovat niiden
ohjeiden mukaisia, joita Museovirasto edellyttää metsänkäsittelylle
muinaismuistoalueella. Museovirasto esittää kuitenkin, että jatkossa koko
alueen metsiä käsiteltäisiin erityishakkuualueina, joilla sovellettaisiin
normaalia talousmetsää enemmän kohteen kulttuuriset ja maisemalliset arvot.
Metsälain uudet soveltamisohjeet mahdollistavat tämän.”
Näin siis museovirasto. Tuota ohjetta ei ole tavattoman
vaikea toteuttaa myöskään yksityisissä Salpalinja-alueen hakkuissa, jos vain
tahtoa on.
En ole koskaan hakkuukonetta ajanut ja käsitellyt, mutta sen
työskentelyä olen nähnyt. Koneen käyttäjän on äärimmäisen helppo puita
karsiessaan ja katkoessaan kääntää käsiteltävä puu paikkaan, jossa
hakkuutähteet eivät jää linnoitusrakenteiden päälle. Sekin on vain työnjohdon
ohjeistus- ja koneenkuljettajan tahtokysymys. Taisteluhautaan ”haudattu” oksa-
ja latvuskasa on käsipelillä iso homma siirtää sivuun.
Museoviraston ohje on hyvä eikä ole lainkaan mahdoton
noudattaa. Sen tavoitteena on kunnioittaa aikaisempien suomalaissukupolvien
työtä ja näyttää heidän maanpuolustustahtoaan. Tuon esteenä ei ole muu kuin perusteltu
tiedon saaminen hakkuita toteuttaville metsäyhtiöille ja
metsänhoitoyhdistyksille. Sama koskee myös metsänviljelyssä käytettäviä
muokkauksia. Tässä lienee vielä parannettavaa.
TERHO AHONEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti