Mistä joukot Salpalinjalle? osa 3

Tässä Osmo Kimmon kirjoituksen kolmannessa osassa kirjoittaja päätyy varsin käytännölliseen johtopäätökseen: ”On ajateltavissa, että kenttäarmeijan siirtyminen tehokkaasti viivyttäen Salpalinjalle, olisi voitu toteuttaa niillä joukoilla, jotka olivat käytettävissä.” Kannattaa lukea! Painavaa tekstiä!

Kaikkia Kannakselle keskitettyjä yksiköitä – myös saksalaisia – tarvittiin VKT-linjan torjuntataisteluissa ja Viipurinlahdella, samoin sinne saatuja henkilötäydennyksiä. Mitään helppoa ratkaisua Salpalinjan runkomiehitykseksi ei siis ollut, ehkä lukuun ottamatta 122.Divisioonaa ennen sen sitoutumista torjuntataisteluihin Viipurinlahdella. Tästä huolimatta voidaan olettaa, että vetäytyminen Salpalinjalle sitkeästi viivyttäen ja joukot hallinnassa, olisi ollut mahdollista.

Vastaava operaatio VT-linjalta VKT-linjalle onnistui huolimatta sen lähes olemattomasta vastaanottomiehityksestä. Tosin silloin oli vahvennuksia tulossa, mutta vastaavasti tässä tilanteessa Kannaksella oli merkittävästi enemmän omia joukkoja ja suhde vihollisvoimiin oli tasoittunut. Taistelutaktiikka oli hiottu tilanteen tasalle. Lisäksi rekyylittömät pst-aseet oli jaettu joukoille ja niitä osattiin myös käyttää.

Ongelmaksi jäisi kuitenkin rintaman venyminen Vuoksen alajuoksulta Saimaaseen Laatokan pohjoispuolella taistelevien omien joukkojen suojaamiseksi. Vastapainona olisi kuitenkin ollut Viipurinlahdella taistelevien joukkojen vapautuminen.

Operaatiota voidaan pitää mahdollisena, mutta kuinka pitkään tilanne olisi ollut hallittavissa joukkojen kulumisen kannalta. Lisäksi Saksan reaktiot vetäytymiseen VKT-linjalta olisivat olleet ainakin kielteiset. Mikä vaikutus sillä olisi ollut Saksalta saatavaan apuun, jää avoimeksi kysymykseksi. VKT-linjan pitäminen oli Hitlerin lupaaman tuen ehtona.

Kannaksella Talin-Ihantalan suurtaistelu alkoi 25.6. Neuvostojoukot aloittivat hyökkäyksen myös Viipurinlahdella 1.7. ja tunkeutuivat 5.7. Vuosalmella suomalaisten sillanpääasemaan. Ihantalan taistelut päättyivät 9.7. suomalaisten torjuntavoittoon. Saksalainen 122.D torjui 9.7. neuvostojoukkojen maihinnousuyritykset Viipurinlahdella ja Vuosalmella taistelut vaimenivat 10.7. Neuvostoliiton Karjalan kannaksella olevat joukot saivat 11.7.1944 käskyn ryhmittyä puolustukseen.

Laatokan pohjoispuolella torjuntataistelut päättyivät Nietjärvellä 17.7.1944, jolloin suomalaiset valtasivat takaisin menettämänsä osat U-asemasta ja neuvostoliittolainen 114.D menetti taistelukykynsä.

Laatokan ja sen pohjoispuolen puolustukseen liittyen kenraalimajuri Järvinen sai Päämajassa 8.7.1944 käskyn suunnitella Laatokan rannikkoprikaatin siirron Salpa-asemaan Kivijärven ja Pielisen välisen alueen runkomiehitykseksi sekä valmistautua johtamaan rannikkoprikaatin siirtymistä asteittain.

Tässä Mannerheimin ja Airon allekirjoittamassa käskyssä määrätään lisäksi yhteistyöstä uutta sijoitusta ja materiaalia koskevissa kysymyksissä Tykistön tarkastajan ja Merivoimien komentajan kanssa sekä linnoitustöitä koskevissa kysymyksissä Linnoitustöiden johtajan kanssa (T-5761/5, Kannaksen joukkojen komentajan arkisto).

Laatokan rannikkoprikaatin sijoitussuunnitelma valmistui 28.7. ja yksityiskohtainen suunnitelma 22.8. Laatokan saarilla olleen raskaan kaluston siirto alkoi 3.9. ja välirauhansopimuksen tultua voimaan 19.9. annettiin käsky joukkojen lopullisesta siirtymisestä Salpa-asemaan. (Jatkosodan historia, osa 6, s. 122-123.)

Voidaan ajatella, että tarvittaessa joukkojen vetäytyminen Laatokan pohjoispuolelta Salpalinjalle olisi voitu suorittaa hallitusti jo aikaisemmin, viimeistään Nietjärven taistelujen päätyttyä, tosin raskasta kalustoa ja varastoja menettäen.

Tämä siis siinä tapauksessa, että Laatokan eteläpuolella olisi jouduttu vetäytymään Salpalinjalle ja pitämään asemat Saimaasta Vuoksen alajuoksulle tai viivytetty sieltä Laatokkaa myötäillen siihen saakka, että Laatokan Karjalassa olleet joukot olisivat ehtineet vetäytyä Salpalinjalle. Muistamme, että Salpalinjan puolustus järvialueella tukeutui vahvasti tykistön käyttöön. Tämän takia oli tärkeää saada Laatokan rannikkoprikaatin raskas kalusto miehistöineen siirrettyä ajoissa Salpalinjalle puolustuksen rungoksi.

Kivijärven ja Suomenlahden välisen Salpalinjan osan puolustus perustui normaaleihin jalkaväkiyhtymiin liikkuvine kenttätykistöyksiköineen. Tälle alueelle jatkosodan alkaessa keskitetyt linnoitustykistön yksiköt olivat asemasotavaiheen aikana muodostaneet Syvärin linnoitustykistön, jonka kalusto oli jouduttu tuhoamaan Neuvostoliiton hyökkäyksen alkaessa.

Tapahtuneita tosiasioita lukuun ottamatta tämä on tietysti spekulaatiota ja vaikka suunnitelmia on ollutkin, niin sodassa ne yleensä ensimmäisenä tuhoutuvat. On ajateltavissa, että kenttäarmeijan siirtyminen tehokkaasti viivyttäen Salpalinjalle, olisi voitu toteuttaa niillä joukoilla, jotka olivat käytettävissä. Toki se olisi vaatinut johtajilta huippusuoritusta sekä joukoilta sitkeyttä ja taistelutahtoa, mutta niistä kyllä saatiin näyttöä käydyissä torjuntataisteluissa. 

OSMO KIMMO

Blogin puolesta lämmin kiitos Osmolle em. juttusarjasta! Myös muiden Salpalinja-harrastajien tai muuten Salpalinjasta näkemystä omaavien lyhyet kirjoitukset ovat tervetulleita. Julkaisen mielelläni.  terho.ahonen@haminetti.net