Salpavaellus 2015 saa osanottajilta kiitosta

Reserviläisliitto kruununa hyvin tehdylle työlle Salpavaellus 2015 suojelijana toteutti vielä palautekyselyn tapahtuman osanottajille. Kysely tehtiin syyskuun lopussa. Palautteen anti täyttää siltä osin odotukset, että virheitä ja korjattavaa osattiin odottaa, mutta määrän pienuus yllätti. Sitäkin suurempi yllätys oli osanottajien vuolas kiitos tapahtumasta ja sen järjestelyistä.

Julkaisen tässä laatimani yhteenvedon kyselytutkimuksen tuloksista. Salpavaellus-sivuston uutisesta  http://www.salpavaellus.net/4902-2/ löytyy linkki myös kaikkiin vastauksiin.

Kyselylomake lähetettiin 103 sähköpostiosoitteeseen. Osoitteet oli poimittu vaellukselle netissä ilmoittautuneista, kaikki jotka olivat järjestäjien tiedossa. Samasta sp-osoitteesta saattoi ilmoittautua ryhmä tai useampia vaeltajia. On oletettavaa ja tulkittavissa, että edellä ryhmiin kuuluneiden ja samalla ilmoittaumisella ilmoitettujen vaeltajien mielipiteet heijastuvat joukon koonneen ja ilmoittaneen henkilön vastauksissa.

Vaellukselle osallistui 226 henkeä, joista siis vajaat puolet oli suoraan tavoitettavissa sähköpostilla.

Vastauksia tuli 72 kappaletta; yksi vastaaja vastasi kolmesti, kaksi kahdesti, jolloin vastanneita oli 68 eri henkilöitä. Edellä mainittuja ”tuplavastauksia” ei ole poistettu tuloksista.

Vastausprosentti on siten noin 66 %, eli kaksi kolmesta vastasi. Yksi vastaus 72:sta vastaa mielipiteenä noin 1,4 prosenttia.

Vaelluksen koko osanottajamäärästä palauteta antoi jokseenkin tasan 30 prosenttia.

Kaikkien kertaalleen vastanneiden kesken arvottiin yksi lahjakortti, jolla kaksi henkeä voi osallistua Salpavaellukselle 2016 voittajan haluamalle reitille. Lahjakortti kattaa reitin osallistumismaksut siis kahdelle hengelle.

Lahjakortti arvottiin 25.10.2015 Virolahdella RUK-opastuksen yhteydessä. Virallisena valvojana ja arvannostajana  oli Salpalinja-opas, eläkkeellä oleva ylikonstaapeli Kauko Tykkyläinen Haminasta. Lahjakortin voitti Panu Pohjola Helsingistä. Hän osallistui Rantatien linjat –reitille.

Salpavaellus kiittää lämpimästi kaikkia kyselyyn vastanneita. Olitte suureksi avuksi.

Vastanneista naisia oli 27 ja miehiä 73 prosenttia. Vastanneista 65 prosenttia oli yli 50-vuotiaita, yli kuusikymppisten osuus vastanneista oli 30 prosenttia. Alle kolmekymppisiä vastanneista oli yhdeksän prosenttia. Palautetta antaneista kolmannes kuului Reserviläisliittoon; heidän suuri aktiivisuus voi osin johtua kyselyn toimeenpanijasta. RUL:n jäseniä vastanneista oli seitsemän prosenttia. Muita taustaryhmiä ei kyselyssä eritelty.

Kun kysyttiin vastanneiden alueellista sijaintia, niin 49:stä tähän kohtaan vastanneista kolmannes kertoi olevansa Kymenlaaksosta. Uudeltamaalta Helsinki mukaan lukien vastasi yli 28 prosenttia kaikista. Palautteen mukaan Salpavaellukselle osallistuu tasaisesti väkeä myös Päijät-Hämeestä ja Pirkanmaalta. Varsinais-Suomesta osallistui Salpavaellukselle tämän perusteella yhtä paljon väkeä kuin Etelä-Karjalasta, kuutisen prosenttia kummastakin maakunnasta.

Palautetta annettiin jotakuinkin samassa suhteessa kaikilta reiteiltä kuin niissä oli osanottajia.

Kun kysyttiin syitä lähteä Salpavaellukselle, niin ylivoimaiset kaksi asiaa olivat historia ja maanpuolustus, ehkä sanalla sanoen maanpuolustushistoria.

Tietoa netissä riittävästi

Vaeltajat olivat saaneet tiedon tapahtumasta hyvin monesta lähteestä. Monet olivat seuranneet tapahtuman tiedotusta pitkään ja päättäneet vihdoin osallistua. Hyvin moni oli kuullut asiasta tuttaviltaan. Tiedotuskanavista maanpuolustuslehdet, facebook ja erityisesti vaelluksen omat nettisivut olivat pääasiallisesti tiedon lähteenä. Myös suojelijavuorossa olleen Reserviläisliiton tiedotustoiminta jäsenilleen sai vaeltajia ilahduttavasti liikkeelle. On ymmärrettävää, että vastaajista ei kukaan moittinut tiedon puutetta, kun olivat vaellukselle kerran tiensä löytäneet.

Vuoden 2014 vaellukseen valmistuneet tapahtuman omat nettisivut www.salpavaellus.net saivat kaikilta vastaajilta kiitosta. Niitä pidettiin selkeinä ja ne antoivat riittävästi ennakkotietoa tapahtumasta ja sen kulusta.

Myös nettisivujen kautta tapahtuvaan ilmoittautumisjärjestelmään oltiin hyvin tyytyväisiä. Se koettiin toimivaksi. Ainut pieni ongelma, joka on ollut järjestäjien tiedossa, on se että aivan kaikki ilmoittautuneet eivät saaneet automaattista kuittausviestiä ilmoittautumisen perille tulosta. Tähän todennäköinen syy on ilmoittautujan oman tietokoneen tai laitteen tietoturva, vaelluksen automaattiselle viestille liian tiukka palomuuri. Salpavaelluksen päässä ei tiedetä, kenelle viesti on mennyt kenelle ei, siksi sivujen ilmoittautumisohjeessa on ongelmatilanteissa kehotus ottaa rohkeasti yhteys ao.reittipäällikköön joko sähköpostilla tai puhelimitse.

Oppaat saivat tunnustusta

Salpavaelluksen oppaisiin oltiin ilahduttavan tyytyväisiä. Peräti kolmannes antoi arvosanaksi kympin, liki 40 prosenttia ysin ja liki 20 prosenttia kasin. Kolme vastausta 70:stä oli numerona ala-arvoisia ja ne saattavat heijastaa tyytymättömyyttä yksinkertaisesti oppaan ”pärstäkertoimeen”, mikä sekin on täysin inhimillistä; kaikki eivät voi miellyttää kaikkia, eikä opaskaan aina tiedä kaikkea. Kaikkien oppaiden keskiarvo oli 8,7 asteikolla 1-10.

Salpavaellus on retki luonnossa, kenttäoloissa. Sen vaeltajat ovat varsin hyvin ymmärtäneet. Kun kysyttiin majoitustukikohtien, telttaleirien, saunojen ja käymälöiden tason riittävyyttä osanottajien tarpeisiin, keskiarvoksi tuli 8,5; vain neljä vastaajaa piti huoltoinfraa alle kuutosen arvoisena.

Ruokajärjestelyihin oltiin myös varsin tyytyväisiä. Kolme neljästä vastaajasta piti niitä kiitettävinä, keskiarvo oli 8,9. Kaksi vastaaja piti ruokahuoltoa täysin onnettomana. Järjestäjät tiesivät itsekin, että yhdessä tilanteessa osa iltapala-aineksista pääsi loppumaan, koska annosteluohje oli jäänyt antamatta; puute korjattiin nopeasti loihtimalla korvaavaa syömistä herkkujen tilalle. Yhden kerran kahvikuppeja jouduttiin yhdellä reitillä odottamaan. Yksi hyvä ehdotuskin tuli. Se oli, että maastossa kertakäyttöastioista ruokailtaessa tarjotin auttaisi asiaa paljon ja saattaisi jopa nopeuttaa ruokajonon etenemistä.

Reitit sopivia, helppoja

Kysyttäessä reittien pituuden sopivuutta valtaenimmistö piti niitä kutakin sopivan mittaisina. Muutamat olisivat kävelleet ja halunneet kuntoilla enemmänkin. Toisaalta taas kiitettiin patikointiosuuksien jaksotuksia. Samoin reitin fyysinen rasittavuus koettiin suurimmalta osin sopivana, jos kohta helppouskin sai varsin suurta kannatusta. Liian rankkana ei reittejä pitänyt kukaan.

Salpa-aseman erityispiirre, linjamaisuus on pakottanut järjestäjät uutta nähtävää tarjotakseen käyttämään yhä enemmän linja-autokuljetuksia. Tätä eivät vaeltajat pitäneet häiritsevänä, varsinkin kun he ymmärsivät viimeistään matkan aikana, mistä siirtokuljetukset johtuivat; näin nähtiin ja saatiin linnoituksesta enemmän irti. Ylipäätään vaelluksen kuljetusjärjestelyjä pidettiin toimivina ja hyvin suunniteltuina.

Kuljetuksiin liittyen tuli muutama huomio odottelusta. Osalla odottelua luotiin porrastusta, joka sujuvoitti toimintoja muualla. Järjestäjien virhe oli se, että kaikki oppaat eivät huomanneet käyttää hiljaista hetkeä hyväkseen ja tyhjentää tietovarastoaan Salpalinjasta odottelun ratoksi.

Kiitosta ja korjattavaa

Kyselyssä annettiin mahdollisuus vielä antaa vapaamuotoisesti palautetta tapahtumasta ja tehdä kehittämisehdotuksia. Tätä käytettiin runsaasti hyväksi. Suurin osa kommenteista oli myönteisiä, jopa kiittäviä. Mutta myös muutamia epäkohtia ja varmasti ihan aiheesta tuli esiin. Osa niistä on helposti korjattavia ja parannettavia, kuten esimerkiksi naisten saunavuorolle naispuolinen saunamajuri!

Jonkinlaista suuripiirteistä reittikarttaa on Salpavaellukselle kaivattu alusta asti, niin nytkin. Se tämänkin kyselyn mukaan auttaisi vaeltajaa hahmottamaan paremmin, missä kulloinkin ollaan menossa. Vuosien saatossa reiteillä on hyvin vaihtelevasti reittikarttoja jaettu osanottajille. Niiden piirtäminen reittiaikataulujen tueksi on yksinkertaisesti vain jäänyt tekemättä. Saatu palaute edistänee tämänkin yksityiskohdan korjaamista.

Palautetutkimuksessa ei tarkoituksella kysytty osanottajien mielipiteitä vaelluksen osanottomaksuista, tapahtuman hinta-laatu suhteesta. Ajatus oli, että jos siinä on epäsuhtaa, asia tulee varmasti esille kyselyn avoin palaute –kohdassa. Kukaan ei kajonnut vaelluksen hintaan! Vuoden 2016 osalta reittimaksut pysyvat ennallaan, lyhimmällä reitillä jopa vähän laskee.

Palautteesta iso apu

Palautekyselyyn vastanneiden määrä on hyvä. Alussa viitattiin jo siihen osaan vaeltajia, jotka on ilmoitettu tapahtumaan osana ryhmää. Entä mitä mieltä tapahtumasta on se kolmannes, joka ei tarjottuun sähköpostikyselyyn reagoinnut? Vaellusjärjestäjät mieluusti tulkitsevat, että yleensä kielteiset asiat ja selvät puutteet saavat ihmiset tarttumaan palautemahdollisuuteen, antamaan kritiikkiä. Kun näin ei tapahtunut, Salpavaellus ymmärtää hiljaisuuden hyväksi merkiksi; heidän osaltaan ei siis ainakaan isoon rutinaan ole ollut aihetta.

Kaiken kaikkiaan palautekysely antoi Salpavaelluksen järjestäjille tärkeää tietoa siitä, mikä tapahtumassa sujuu ja mikä ei. Kiitokset ja myönteinen palaute antaa vaelluksen tekijöille voimia jatkaa vapaaehtoista maanpuolustustyötä Salpavaelluksen kautta. Ja taas kommentit ja esitykset parannettavista  asiakohdista ovat perusteltuja ja hyvin tervetulleita, koska järjestäjät työn ja touhun keskellä eivät itse kaikkea näe ja hoksaa. Siksi tämä kysely haluttiinkin toimeenpanna, jotta sitä kautta tulevina vuosina osanottajille pystyttäisiin tarjoamaan entistä mielenkiintoisempi ja nautittavampi Salpavaellus.

Salpavaelluksen oppaiden ja järjestelyorganisaation kesken on aiemmin syksyllä jo ennen tätä kyselyä pidetty palautepalaveri ja siinä johto ja oppaat itse ovat olleet opastukseen ja muuhun tekemiseensä huomattavan paljon kriittisempiä kuin osanottajat. Parannettavaa löytyi ja se on tulevien vaeltajien osalta pelkästään positiivista.

Salpavaellus kiittää vuoden 2015 vaelluksen suojelijaa Reserviläisliittoa tämän palautekyselyn käytännön toteutuksesta ja samalla kaikesta muusta erinomaisesta tuesta, jota liitto tapahtuman hyväksi vuoden aikana teki!

Karjalan linnoitusalue Pietarin suojana

Suomalaisten eteneminen jatkosodassa Karjalan kannaksella syyskesästä 1941 pysäytettiin ylipäällikkö Mannerheimin tahdosta Valkeasaaren, Ohdan ja Lempaalanjärven  tasalle. Ratkaisua on yleisesti pidetty edullisten puolustusasemien saamisena ja rintamalinjojen oikaisuna. Vanhalle mutkikkaalle Tarton rauhan rajalle jääminen olisi vaikeuttanut puolustuksen järjestämistä.

  

Minulle selvisi eilen Miehikkälän Salpalinja-museolla, että pidemmälle suomalaisilla ei olisi ollutkaan ihan helposti asiaa. Rintama pysäytettiin aivan Leningradia (nyk. Pietari) suojaamaan rakennetun hyvin vahvan linnoitettun alueen eteen. Lähimmillään Neuvostoliiton järeät bunkkerit olivat 200 metrin päässä ja yleisestikin vain parin kilometrin etäisyydellä suomalaisista.

Kun saksalaiset vaativat toistuvasti Suomelta linnoitetun alueen murtamista, tähän haluton Mannerheim vetosi muun muassa siihen, että Suomella ei ollut siihen sopivaa kalustoakaan tarpeeksi.

Jälkiviisaasti tietysti voi kysyä, mitä edullista oli pysäyttää hyökkäys Valkeasaaressa avoimeen linnoituskelvottomaan maastoon tarjottimelle parin kilometrin päässä sijaitsevista Merituitun linnoitetuista asemista? Mutta nyt en enää kysy, kun en siihen eilenkään vastausta saanut (ei kuulunut esitelmän aiheeseen).

Karjalan linnoitusalueen toi eilen esiin Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian dosentti, FT Jukka Kulomaa. Hän valaisi luennossaan meillä vähän tunnettua Karjalan linnoitusaluetta. Sitä alettiin rakentaa nykyisen Pietarin suojaksi 1928. Se oli pohjoisin linnoitettu alue Neuvostoliiton Mustaltamerelta Suomenlahdelle ulottuneessa länttä vastaan 1928 – 1939  rakennetussa linnoitusalueiden ketjussa.

Karjalan linnoitusalueen päälinja alkoi Suomenlahden rannasta Siestarjoen tasalta ja kulki varsin suoraviivaisesti Ohtan ja Lempaalan kautta Laatokkaan saakka. Lähimmillään linnoitus oli 30 kilometrin päässä silloisesta Leningradista. Pituutta linnoituksella oli 80 kilometriä.

Päälinnoitusvyöhykkeen edessä rajan pinnassa oli pääosin kenttälinnoitettu etummainen puolustusvyöhyke, jonka läpäisemisessä, kuten tiedetään, suomalaisilla ei ollut suurempia ongelmia.

Karjalan linnoitusalueeksi kutsutun linnoituksen puolustus nojasi 1920-30 –lukujen tyypilliseen tapaan konekivääreihin. Tuolle 80 kilometrin matkalle rakennettiin 177 konekivääribunkkeria, joissa yhdessä saattoi olla jopa viisi kk-asemaa. Kaikkiaan noissa bunkkereissa (suomalaiset vastaavat kestolaitteet ovat nimeltään teräsbetonikorsuja) oli tuliasemat 600 konekiväärille! Vertailun vuoksi Salpalinjaan tehtiin 295 kestolinnoitettua tuliasemaa konekivääreille.

Tykkibunkkereita Karjalan linnoitusalueella oli vain viisi kappaletta ja muita linnoituslaitteita valelaitteet mukaan lukien 33 kappaletta. Huomioitava on, että erillisiä majoitusbunkkereita ei rakennettu lainkaan; isoimmissa laitteissa oli tosin myös majoitustiloja.

Betonibunkkereiden seinä- ja kattovahvuudet eivät juuri poikenneet Mannerheim-linjan teräsbetonikorsuista. Venäläisten kestolaitteiden seinät olivat paksuudeltaan 1,5 metriä ja katot yhden metrin. Kun suomalaiset käyttivät jo Mannerheim-linjassa sivustatulta ja siipimuureja ja suojasivat muutenkin korsurakenteet maan sisään, olivat NL:n bunkkerit Kulomaan esittämien kuvien perusteella ampuma-aukkojen korkeudelta maanpinnan päällä. Siksi seinät olivat selkeästi kattoa paksummat. Siipimuureja eivät venäläiset tehneet.

Mainittakoon, että Salpalinjan 1. lujuusluokan korsujen kattovahvuus Mannerheim-linjan talvisota-kokemusten perusteella nostettiin 2,1 metriin teräsbetonia.

Karjalan linnoitusalue ei ollut yhtenäinen ”Kiinan muuri, niin kuin esitelmöitsijä ilmaisi, vaan siinä oli erityisesti soilla ja muuten vaikeakulkuisilla alueilla jopa 5-6 kilometrin aukkoja.

Syksyllä 1941 Karjalan linnoitusalue oli vielä varsin heikko. Sieltä puuttuivat panssariesteet ja piikkilankaesteet. Aseita, lähinnä siis konekiväärejä ei ollut kaikkiin laitteisiin eikä oikein miehiäkään. Myöhemmin puutteet poistuivat ja Leningradin sisempiin linnoitusvyöhykkeisiin tehtiin panssareita vastaan ihmistyövoimalla kaivantoesteitä, venäläisille tyypilliseen tapaan.

Aluksi Karjalan linnoitusalueelle perustettiin 12 kk-pataljoonaa ja kaksi kk-komppaniaa. Ne eivät olleet suuren suuria, koska syyskuussa 1941 niissä vahvuus oli noin 4600 henkeä. Vuonna 1944 linnoitusjoukkoja oli jo 12 200 miestä (henkilövahvuus). Kun puna-armeijasta puhutaan, mieslukuun sisältyy tietysti myös naisia! 

Jukka Kulomaan mukaan suomalaisten kannalta linnoitusalueen murtamiseen otollisin hetki olisi ollut juuri silloin, kun suomalaiset sen eteen etenivät. Mutta kuten sanottu, Mannerheim ei sitä edes halunnut.

Ja vielä tähän loppuun Kulomaan hyvän esityksen yksi asiatieto. Neuvostoliiton asevoimien doktriinissa linnoitus on vasta toissijaisesti puolustautumista varten. Ensisijaisesti linnoitus palvelee aina hyökkäystä! Tämä voisi selittää sen, miksi NL vaati vielä 1945 Salpalinjan tuhoamista. Meille suomalaisille Salpalinja on puolustuslinnoitus, eikä se uhkaa eikä voi uhata ketään. Neuvostoliitto näki ja kai Venäjä näkee vieläkin sen oman ajattelunsa mukaisesti selvänä hyökkäysrakennelmana!

Maisema muuttuu suollakin

Viime talvena parissa blogissa käsittelin sota-arkistosta ”löytyneitä” Hanellin kansion kuvia ja niiden mielenkiintoista aikalaiskuvaa päivitettynä nykypäivään. Kuvathan sain käyttööni Juha Kilpeläiseltä, kiitos!

En malta olla jatkamatta vielä yhdellä kuvalla. Inspiraation tähän sain Facebookin Salpavaeltajat ryhmästä, johon Harri Ukkonen pani oheisen kuvan näytille paikantamistarkoituksessa. Hän itse oli kuvan sijainnin päätellyt ihan oikein. Hänen antamallaan vihjeellä minäkin kauhukseni paikan tunnistin. Kauhukseni siksi, että paikka on mitä ilmeisin, mutta muuttunut maisema hämäsi minutkin aikaisemmin täydellisesti.

Kuvan (Sota-arkisto T-12680/7)  maisema sijaitsee nimittäin Salpalinja-museon konekiväärikorsun ampumasektorissa, Miehikkälä-Taavetti –maantieltä itään! Kuva on otettu maantielle päin, joka jää metsän taakse.

Olen tuosta kulkenut vähintäänkin kymmeniä kertoja ohitse, mutta enpä vaan tajunnut, vaikka tuota kuvaa olen katsellut ja yrittänyt paikantaa monta kertaa aikaisemminkin. Kuva on otettu samalta mäeltä, pikkujyrkänteeltä, johon on rakennettu myötärinne-este (vihollisen suunnasta katsottuna) tai panssariansa, niin kuin sitä Salpalinja-museon laajimman kierroksen opastaulussa nimitetään.

Kuvan kohde on ilmiselvästi puuttomalla suolla, pienellä nevalla. Totta kai metsä kasvaa kangasmaalla 70 vuodessa tukkimittaan, mutta ei välttämättä luonnontilaisella suolla, joka jääkauden jälkeen ei ole nevaa kummemmaksi muuttunut. Selitys löytyy metsäojituksesta.

Oheisessa vanhassa kartassa, tehty juuri ennen Salpalinjan rakentamista, suo on merkitty nimenomaan nevaksi. Toisessa tuoreessa kansalaisen karttapaikalta kuvakaapatulla kartalla ojitus näkyy ja se selittää puuston kasvun.

Tuo kiviestehän oli puuston sisällä, kunnes se muutama vuosi sitten hakkuulla paljastettiin näkyviin.

Oheisissa valokuvissa olen merkinnyt nuolella kaksi estekiveä, jotka siis molemmissa kuvissa ovat paikallistettavissa ja todistavat kuvien olevan samasta paikasta.  Kivieste on jonkin verran painunut suolla, mutta ei paljon. Estekivien alla on todennäköisesti sepelistä ja tai yleensä kivennäismaasta tehty penger. Tukkiteliä en usko näin matalassa turvesuossa käytetyn.

Klikkaa kuvaa, saat sen suuremmaksi