Kiviesteessä kehitystä

Jatkosodan suurhyökkäys kesällä 1944 toi esiin monta parannettavaa yksityiskohtaa linnoittamisessa. Mutta kehityksen kelkassa oltiin jo myös asemasodan aikana. Siitä konkretiaa löytyy linnoitustöiden johtajan E F Hanellin 3.9.1944 päivätyssä kirjeessä Päämajan ulkomaanosaston päällikölle. Viitteenä kirjelmässä on Sveitsin sotilasasiamihen kirje 18.8.-44. Tuosta voi vetää suoran johtopäätöksen, että Suomen linnoittamiskokemukset kiinnostivat myös ulkomailla.

Hanell toteaa, että kiviesteitä rakennettiin välirauhan aikana hyvin runsaasti. Syy siihen oli, että joukot (tarkoittanee rintamakomentajia) eivät hyväksyneet muita esteitä.

Etumaastoon tehdyistä panssariestekaivannoista oli hyvin negatiivisia kokemuksia; vihollinen pesiytyi niihin ja käytti kaivantoja suojahautoina hyökkäyksen valmistelussa. Ilmeisesti myös jatkosodan kokemus oli se, että välittömästi taisteluhaudan edessä ja takamaastossa kaivanoesteet ovat edullisia. Niitä voitiin käyttää puolustajan taisteluhautoina, jos varsinaiset haudat menivät tykistötulessa umpeen. Tätä mallia on käytetty ainakin paikoin muun muassa 1944 rakennetussa Vaalimaan oikaisuasemassa.

Hanell perustelee kiviesteiden runsasta määrää sillä, että talvisodan järeillä sotasaalisvaunuilla kokeiltiin kiviesteen tehokkuutta ja se täysin hyväksi havaittiin. Myöskään niiden tykit eivät pystyneet murskaamaan estekiviä.

Kun 1943 määrättiin rakennettavaksi kiviestettä Karjalan kannakselle, tehtiin kokeiluja kesällä 1941 vallatuilla T 34 – ja Klim Voroshilov –vaunuilla. Nyt huomattiin myös, että niiden voima riitti työntämään pystyyn asennetut estekivet nurin. Vaunujen tykkien suurempi alkunopeus massiivisella panssariammuksella ammuttaessa murskasi kahdella laukauksella kiven täydellisesti.

Johtopäätös edellisestä oli, että kivet sijoitetaan nurin, ohuempi pää vaunujen tulosuuntaan ja särmä ylös. Näin vaunu jäi killumaan kiven päälle pohjastaan. Kun lisäksi kivet sijoitettiin laakeaan kaivantoon, kivet eivät haitanneet omaa konekivääri- ja käsiasetulta, eikä vihollinen päässyt aina pesiytymään kivien taakse suojaan. Lisäksi kivien viistot pinnat edistivät kimmokkeiden syntymistä, eikä näin niitä murskaamaan tarkoitettujen ammusten isku ollut paras mahdollinen verrattuna suoraa pystyssä olevaan kiven seinämään.

Kivet tuli sijoittaa määrätynlaiseen järjestykseen makaavaan asentoon. Tärkeää oli, että koko este upotettiin kaivantoon. Se vaati hyvin paljon työtä. Siksi vain osa Kannaksen kiviesteestä ehdittiin saada tavoiteltuun kuntoon. Hanell toteaakin saaneensa tiedon vain yhdestä K.V.-vaunun juuttumisesta upotettuiun kiviesteeseen, eikä sitä oltu saatu siitä irti. Siis este olisi ollut tehokas, jos sitä olisi ollut!

Nyt puheena olevan kaltaista kiviestettä on Salpalinjassa Luumäen Askolassa nähtävissä pienet pätkät kuutostien kahtapuolen. Olen saattanut tästä kiviasettelutavasta kirjoittaa aikaisemmin, mutta nyt siihen löytyi kirjalliset perusteet.

VT-asemaan oli ajettu kiviä varsin paljon ehtimättä pystyttää niitä (muutamin paikoin löytyy esimerkkejä myös Salpalinjasta). Irralliset kivet olivat väistyneet vihollisvaunujen työntövoiman edessä. Jopa kaksi vaunua teki yhteistyötä aukon tekemisessä. Näin menetellen oli aukko syntynyt esteeseen 20-30 minuutissa. Vaunut olivat rikkoneet ”maastoon heitettyjä” estekiviä myös ampumalla. Taistelukertomuksissa oli tapauksia, että vihollinen oli miesvoimin lapioinut kivien viereen montuja ja luistaneet kivet näihin, jolloin esteen yliajaminen oli mahdollista.

Lopuksi Hanell sanoo, että mikään este ei ole ehdoton. Järeällä tykistöllä ja ilmapommeilla ne ovat tuhottavissa. Mutta linnoitustyön johtaja selkeästi ilmaisee pitävänsä asemien edessä ”sangen tehokkaana” esteenä edellä puhuttua kaivantoon upotettua nelirivistä kiviestettä. Siinä siis kivet ovat määrätynlaisessa järjestyksessä makaavassa asennossa. Kivien paino on 4-5 tonnia (huom. välirauhan estekiven vähimmäispaino oli 3 tonnia). Hanell myöntää esteen olevan ”suhteellisesti hyvin suuritöinen”.

Tämän blogikirjoituksen mahdollisti Juha Kilpeläisen arkistosta löytämä, jutun alussa selostettu asiakirja.