Valtiotieteen tohtori, eversti evp Pekka Visurin
esitelmä Suomen kriisikesästä 1944 Miehikkälän Salpalinja-museolla 5.10.2014
sivusi muutamalla lauseella linnoittamista. Irroitan ne asiayhteyksistään tähän
juttuun siinä järjestyksessä kuin ne esiin tulivat. Niin se asiayhteys
tietenkin on, kuinka tehdyt päätökset palvelivat kriisikesästä selviytymistä.
Jatkosodan aikana Suomen linnoitustyövoima oli sitoutunut
vahvasti Itä-Karjalaan, Karhumäkeen ja Aunuksen kannakselle. Linnoitusvoimasta
oli ylivoimainen osa niissä töissä.
Kesällä -44 muun muassa Karhumäestä vetäydyttiin taisteluitta
monista komeista kallioon lähes valloittamattomiksi tehdyistä
kestolinnoitteista. Visurin mukaan oikeutetusti sinne tiensä taistelleet
sotilaat kysyivät: miten tässä näin kävi?
Karjalan kannakselle jatkosodan aikana rakennettiin
linnoitettua VT-asemaa, Vammelsuu-Taipale. Koska kannaksella estekiven
raaka-aineeksi sopivaa kalliota oli vähän, sitä rahdattiin kaukaa.
Hamina-Taavetti –linjasta kesällä 1943 kuljetettiin 40 000 valmiiksi
pystytettyä estekiveä VT-asemaan. Sen lisäksi muualta louhoksilta kuljetettiin
60 000 kiveä samaan paikkaan. Suurin osa kivistä jäi kasoihin tai
pystyttämättä, sillä VT:n aseman panssariesteestä vain 15 prosenttia saatiin
valmiiksi.
Visurin mukaan VT-linjan estekivien siirtoon oli valjastettu
23 000 linnoittajaa 4½ kuukauden ajaksi. Tuona aikana muu linnoittaminen oli
keskeytyksissä!
Kannaksen kenttälinnoitettu pääasema ja sen takana oleva
VT-asema murtuivat molemmat yhdessä päivässä.
Moskovan rauhan linnoitettu puolustusasema (10.7.1944
lähtien Suomen Salpa, Salpa-asema, Salpalinja) tuli esiin 18.6.1944 (jos oikein
muistiin esityksestä merkitsin). Silloin nimittäin kenraali Erik Heinrichs
pyysi saksalaisilta kuutta divisioonaa linnoitetun aseman miehittämiseksi
Suomenlahden ja Saimaan välillä. Niitä Saksa ei luvannut, vaan vaati Suomea
pitämään Viipurin –Vuoksen linjan ja pysymään sodassa Saksan rinnalla.
Suomi eli tuolloin juhannuksen maissa Visurin mielestä
kenties koko historiansa kriittisintä aikaa. Siinä kysyttiin jo rauhanehtoja
Neuvostoliitolta, mutta sieltä vaadittiin ehdotonta antautumista ja
saksalaisten karkottamista maasta. Jo aseavun turvaamiseksi, ehtoja ei voitu
ajatellakaan.
Salpalinjan taistelukuntoon saattamisesta oli annettu
esikäsky 15.6 ja se vahvistettiin 18.6.-44.
Kysyin tutkija Visurin näkemystä, oliko tuossa pahimmassa
vaiheessa otettu Salpa-asema (nimi myöhemmin) millään tavalla huomioon?
Visurin vastaus oli selvä. Hänen mielestään linnoitusta
(Salpalinjaa) ei kannattanut ottaa käyttöön, koska ei ollut saatavissa
merkittäviä vahvistuksia sen miehittämiseksi. Runkoaseistus oli vajaa ja
varsinkin pst-tykkien teho oli välirauhan ajasta jäänyt ratkaisevasti jälkeen.
Myös ampuma-alat olivat pusikoituneet umpeen. Sellaisia joukkoja ei olisi
ollut, joka olisi linnoitukseen perehtynyt. Siihen olisi ollut vaikea vetäytyä.
Tilannehan parani syksyä kohti mentäessä, kun muun muassa rakennustyöt
edistyivät.
- En väitä, etteikö Salpalinjalla ollut mitään merkitystä,
Visuri sanoi.
Edellä oleva perustuu siis tutkijatohtori Pekka Visurin
ajatuksiin. En keskikoulupohjalta käy niitä kritisoimaan. Journalistisen
kokemukseni mukaan erilaisia mielipiteitä pitää tuoda esiin myös blogissa,
vaikka oma ajatus ei niihin aina yhtyisikään.
Sen kuitenkin heitän ilmaan, liittyen tohtorin väitteeseen,
että ei ollut joukkoja, jotka olisivat olleet perehtyneet Salpalinjaan, että
kyllä jossain mitassa oli. Karjalan kannaksella taisteli useita nimenomaan
Salpalinjaan perehtyneitä linnoituspataljoonia ja varmaan erillisiä linnoituskomppanioitakin. Totta kai nekin olivat kovasti kuluneita, mutta kyllä ainakin
teoriassa niistä olisi saanut jonkinlaisen perehdyttävän runkomiehityksen. Se
olisiko käytännössä saanut, vaatisi jo tarkempaa tutkimusta
linnoitusjalkaväkijoukkojen tilasta juhannuksen tienolla 1944.
6 kommenttia:
Salpalinjan tuntijoita oli
Vaikka linnoitusjalkaväkiyksiköt olivat pääosin lyhytikäisiä, valtaosa niistä lakkautettiin jo 1941 tai 1942, niin kesäkuussa 1944 oli jäljellä kolme linnoituspataljoonaa ja kaksi erillistä linnoituskomppaniaa. Jäljellä olevat pataljoonat olivat Salpalinjan yhtenäisen osan runkomiehitykseksi aikanaan perustetut Linnoituspataljoonat 4, 3 ja 5. Ne taistelivat koko sodan ajan Karjalan kannaksella. On tuskin sattumaa, että nämä pataljoonat pidettiin omina joukko-osastoinaan, vaikka muut linnoituspataljoonat lakkautettiin. Näissä pataljoonissa oli tappioista huolimatta kesän 1941 pääpuolustusaseman tuntijoita. Sen sijaan heillä ei luonnollisestikaan ollut kesällä 1944 rakennettujen asemien tuntemusta. Pataljoonat olivat sitoutuneita taisteluihin joten niiden irrottamisessa olisi ollut vaikeutensa. Taistelujen seurauksena pataljoonat olivat kyllä kuluneita. Elokuun alussa Linnoituspataljoona 5 lakkautettiin ja henkilöstö siirrettiin Linnoituspataljoona 4:ään, jolloin saatiin lähes määrävahvuinen linnoituspataljoona.
Aikalaisten arvioita Salpalinjan tilasta 1/2 (2-osainen kommentti)
Kenraaliluutnantti Hägglund luonnosteli elokuussa 1944 raporttia Salpalinjan yhtenäisen osan tilanteesta. Sen tausta-aineistoa olivat asiantuntijaupseerien (majurit Arimo, Nyman ja Takala) helmikuussa 1944 laatimat arviot, jotka piti päivittää. Nämä helmikuussa laaditut arviot vastaavat tilannetta kesäkuussa 1944.
Majuri Arimon muistiossa tarkastellaan lohkon Suomenlahti – Säkäjärven pohjoispää tilannetta. Sen mukaan betonilaitteet ovat valmiina. Joistakin panssarikuvuista puuttuu luukku tai sulkurengas ja joissakin korsuissa viemäröinti on kesken. Puutteet eivät vähennä laitteiden taisteluarvoa. Osa tunneleista on sisustamatta, mutta niitä voidaan käyttää majoitukseen asentamalla puiset ovet ja lämmityskamiinat. Majoitustilaa etulinjan miehitystä varten on riittävästi. Liedet, tuulettimet ja pumput on varastoitu alueittain ja niiden asentaminen on vain muutaman päivän työ. Konekiväärijalustat ovat betonikorsuissa paikoillaan ja niissä on myös maastokaaret. Konekiväärejä ei ole varastoituna, ei myöskään mitään a-tarvikkeita. Lohkolla on kuusi kiinteästi asennettua 45 mm pst.tykkiä. Kestolaitteiden sivustatuliverkko on käytännöllisesti katsoen yhtenäinen. Panssarivaunueste ja 5-rivinen piikkilankaeste ovat yhtenäiset. Huomattavin puute on taistelu- ja yhteyshautojen määrän riittämättömyys. Kallioon louhittuja taistelu- ja yhteyshautoja on välttämättömin määrä. Pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta puolustusasemissa ei ole syvyyttä.
Majuri Nymanin tarkastelun kohteena on lohko Säkäjärven pohjoispää – Valkjärvi. Kestolaitteita on pitkin koko etulinjaa. Laitteet ovat taistelukunnossa muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Parin korsun viemärit ovat viimeistelyvaiheessa ja muutaman korsun kattokiveys on vielä meneillään. Katto kestää kuitenkin ilman kiveystäkin kenttätykistön tulta. Kestolaitteet ovat suurimmalta osalta sivustatulikonekiväärikorsuja, joiden aseina voidaan käyttää miehitysjoukkojen omia konekiväärejä. Teiden suunnissa on rakennettu muutamia panssarintorjuntatykkikorsuja. Tulenjohtokorsuja ja -pesäkkeitä on noin kymmenen. Pääosin 40 miehen majoituskorsuja on noin 25 kappaletta. Lähes kaikissa asekorsuissa on majoitustilaa 10 – 20 miehelle. Noin 10 korsun kuopat on valmiiksi louhittu ja niitä voi käyttää joukkojen rakentamia kenttäkorsuja varten. Piikkilankaeste on rakennettu valmiiksi, samoin panssarivaunueste, joka on vanhaa tyyppiä ja vaikeuttaa paikoitellen omaa tähystystä ja tulitusta. Taistelu- ja yhdyshautoja on rakennettu kaikkiin tärkeimpiin kohtiin. Eräissä kohdissa on vielä rakennettava sivustatuliasemia ja kaikkialla tulivyöhykkeeseen on saatava syvyyttä rakentamalla konekiväärin avoasemia. Panssarintorjuntatykin suojapaikkoja on muutamia ja avoasemia on rakennettava kaikkialle. Konekiväärikorsujen asekammioiden seinät pitäisi varustaa äänenvaimennusverhouksella. Asemaan pitäisi saada syvyyttä Virojoki – Taavetti tien suunnassa. Taisteluhautatyöt on aloitettu kaikkialla. Majoitusmahdollisuuksia olisi hyvä lisätä.
Aikalaisten arvioita Salpalinjan tilasta 2/2 (2-osainen kommentti)
Majuri Takala tarkastelee varustetun linjan tilannetta lohkolla Valkjärvi – Kivijärvi. Takalan arvion mukaan aseman taistelukunto on välttävä. Asemalta puuttuu lähisyvyys, eikä aseman eteen saada riittävän syvää tulivyöhykettä. Taistelu- ja yhdyshautoja puuttuu paljon. Joissakin paikoissa kiviesteet haittaavat omaa tulitusta ja joissakin paikoissa vihollisen suorasuuntaustuli on mahdollinen. Majoitustilanne on välttävä. Kiviesteet ja piikkilankaesteet ovat yhtenäiset paitsi Ihaksenjärven ja Ala-Hirvasjärven rannalla sekä Kinnarin suolla. Suur-Urpalanjärven ja Kivijärven välinen asema on kestolaittein yhtenäisesti varustettu ja aseman eteen voidaan saada jokseenkin yhtenäinen sivustatuliverkko.
Hägglundin tiivistelmäluonnos tilanteesta ennen kesällä 1944 suoritettuja linnoitustöitä: ”Pitkin koko linjaa on katkeamattomana 4-rivinen hv.kivieste kunnossa. Poikkeuksen muodostavat luonnollisesti molemmilla siivillä olevat saaret ja kohdat, joissa on luonnollinen este (jyrkkä kallio). Este on rakennettu tunnettuun n.k. ’vanhaan tyyliin’, mutta siksi vankoista kivistä, että se kokeiluperäisesti estää keskiraskaitakin, mutta ei Klim Voroshilovia. Joissakin kohdin, mutta verrattain harvoissa, estävät tai vaikeuttavat nämä kiviaidat matalalla sijaitsevien laakatuliaseiden ampumamahdollisuuksia. Samoin on 5-rivinen piikkilankaeste yhtenäisenä kunnossa pitkin koko linjaa, osaksi oli jo kuitenkin havaittavissa lahoamisalkua ja paalujen kallistumisia, mutta esteet on silti katsottava vastaavan tarkoitustaan. Padotuslaitteet olivat rakenteellisesti kunnossa. Voi sanoa, että kaikilla betonoiduilla laitteilla sekä betonoimista vailla olevilla kallioon louhituilla tunneleilla on täysi taisteluarvonsa.”
Tilanne luonnollisesti parani kesän 1944 linnoitustöiden ansiosta erityisesti syvyyden ja panssarintorjunnan osalta.
Hägglund tarkensi raporttiaan lokakuun 1944 saman raportin esipuheessa, liitteenä olivat toki nuo vanhat paperit helmikuulta. Lisää näkökulmaa saa Salpalinjalle suunnitelluista ja toteutetuista töistä kesäkuusta 1944-eteenpäin. Kannattaa huomioida että niin kauan kun idässä oli enemmän tilaa niin oikaisulinjaa(-joja) varustettiin pääpuolustusasemaksi. Ja vanha Salpalinja oli taka-asema. Syvyyttä haettiin etelässä siis käytönnössä idästä päin. Rauhan solmiminen johti siihen että vanhalle linjan osalle palautettiin pääpuolustusaseman status ja jossain vaiheessa oikaisuasema otettiin Salpa-asemaan johon tätä nykyä kuuluu ilmeisesti koko Kymenlaakso.
Tämän Hägglundin raportin lisäksi on olemassa esim Virolahti-Miehikkälä väliltä marraskuussa 1944 tehty lyhyt selostus/raportti joka laadittiin linnoitussuunnittelutoimiston toimesta V armeijan esikunnalle.
Sota-aikana eri maiden hallitukset seurasivat tarkasti Suomen tiedotusvälineitä ja media määrättiin vaikenemaan monista asioista.
Myös sotalasten siirrot Ruotsiin joutuivat sensuroitavaksi. Väheksyviä, epäluuloisia tai arvostelevia kirjoituksia asiasta ei saanut julkaista. Kirjoittelu lähti silti siihen suuntaan, joten kaikki kielteiset kirjoitukset lasten siirrosta kiellettiin ehdottomasti.
http://lyyxem.freehostia.com/sotasensuuri.htm
Lähetä kommentti