Linnoitteiden merkittävyys eri paikoissa?

Minulle tuli tänään vastaan ensimmäisen kerran sinänsä ihan hyvä kysymys tietyn linnoitekokonaisuuden merkittävyydestä verrattuna johonkin toiseen. Kysymys kyllä yllätti siinä mielessä, että en ole asiaa ajatellut. Vastasin jotain ympäripyöreää siitä, että jokainen linnoite kussakin paikassa ja tehtävässä on juuri siinä se merkittävin. Eikä vastaus ole välttämättä edes huono.

Ja heti tuosta voikin jatkoajatella, että linnoitteita ei voida vertailla niiden merkittävyyden perusteella. Ne ovat jokaisessa paikassa parasta mahdollista siihen maastoon ja tilanteeseen, siis silloisen tilannearvion pohjalta. Näin kaikki linnoitteet ovat merkittäviä.

Oleellisempaa on miettiä, minkälainen uhka kulloiseenkin paikkaan mahdollisen hyökkääjän suunnalta kohdistuu. Ja tuo uhka on se joka määrittää, minkälainen puolustusvarustus ko paikkaan tehdään. Jossakin kohdassa pikakivääri- tai konepistoolimiehen potero riittää. Toisessa paikan uhka hoituu kenttälinnoitetulla kk-pesäkkeellä, jossakin toisessa tilanteessa tarvitaan kenties jo kantalinnoitettu kk-asema. Uhanalainen tiensuunta, peltoaukea yms saattaa tarvita jo ristiin sivustatulta ampuvia tb-korsupareja jne.

On uskottava, että Salpa-asemaa suunnittelleet alan asiantuntijat ovat pohtineet juuri jotain tuollaista, kun ovat linnoitusratkaisuja tehneet. Ihan huvin vuoksi joka paikkaan ei ollut mielekästä lähteä rakentamaan miljoona markkaa maksaneita teräsbetonikorsuja, koska ne veivät paitsi rahaa myös materiaalia ja työenergiaa pois sieltä missä sitä kipeimmin olisi tarvittu.

Maan köyhyys ja voimavarojen niukkuus pakotti linnoittamisessa äärimmäisen harkittuun tärkeysjärjestysajatteluun.

Laajemmin Salpalinjan eri osia arvioitaessa on mietittävä nimenomaan siihen kohdistuvaa uhkaa alueellisella tasolla.

Ei tarvitse olla kummoinen ajattelija ja Salpalinjan korsujen koluaja, joka hoksaa Suomenlahden ja Luumäen Kivijärven väliä pohrutessaan, että onpa massiivisia rakenteita, siis on varmaan massiivinen uhka. Samaa tulee mieleen varmaan Lappeenrannan länsipuolella Rutolan ja Iitiän kylissä.

Joensuun korkeudella oli oma uhkansa, joka näkyy betonina. Toisaalta Pohjois-Karjalassa on myös Salpa-asemassa runsaasti kenttälinnoitettua syvyyttä. Ne yhdessä antavat tehdyille linnoitusratkaisuille syyn. Jatkosota sitten osoittikin, että Ilomantsin suunta oli oikeutetusti Puna-armeijan kiinnostuksen kohde.

Samaan tapaan ajatellen itärajaa ylöspäin mentäessä tajuamme, että suurarmeijan hyökkäyksiin sopivia uria ovat lähinnä vain tiet. Niiden sulkemiseen puolustaja katsoi riittävän kenttälinnoitetut tukikohdat.

Kun matkailukohteissa esitellään Salpalinjan eri rakenteita, on muistettava tehdä selväksi juuri tuo edellä kerrottu uhka ja sen torjunta –ajattelu. Kukin rakenne siellä omalla paikallaan on arvokkainta juuri siinä. On tarpeetonta lähteä vertailemaan sitä johonkin toiseen paikkaan, kun se ei todellista tilannetta juuri siinä muuksi muuta. Sitten vain pitää mennä sinne toiseen paikkaan ja todeta, että siellä uhka ja sen torjunta on vaatinut mittasuhteiltaan kenties aivan toisenlaisen ratkaisut.

Molempien edellä spekuloitujen hyvin erilaisten ja hyvin erisarjassa painivien linnoitusratkaisujen tavoite ja tarkoitus on kuitenkin aivan sama: torjua vihollinen ja estää sen läpipääsy. Ne ovat erilaisuudestaan huolimatta olleet omassa tehtävässään merkittäviä, hyvin merkittäviä puolustusasemia, puolustuslinnoitteita, niin iso kuin pienikin.