Korsujen huolto sodan jälkeen

Salpa-aseman hoito, kunnossapito ja osaltaan ”säilytyskuntoon” laittaminen annettiin sodan jälkeen Maalinnoitusten hoitotoimiston tehtäväksi. Se delegoi työn puolustusvoimien yksiköille. 1950 luvun alusta linnoituksen valvonta kuului Suomenlahden ja Kerimäen välillä 3. divisioonalle. Kerimäen ja Lieksan välistä huolehti 1. divisioona. Lieksan ja Savukosken väliä valvoi rajavartiosto.

Linnoituksestahan poistettiin sodan jälkeen käytännöllisesti katsoen kaikki irtisaatava, ja käyttökelpoinen materiaali varastoitiin. Puutavara taistelu- ja yhdyshaudoista kuin myös rakentajien käytössä olleet parakit myytiin purettaviksi osin huutokaupoilla vapaille markkinoille.

Kenraaliluutnantti Heikki Koskelo, Salpalinjan perinneyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja, esitelmöi Salpalinjasta syksyllä 2011 Miehikkälässä. Hänen esityksestään olen poiminut osan kahden seuraavan kappaleen tiedoista.

1940-luvun lopun vaaran vuosien aikana, noin viiden vuoden ajan, Suomen ulkopoliittinen johto piti Salpa-aseman pannassa; puolustusvoimat ei saanut tehdä siihen liittyviä operatiivisia valmisteluja. Toukokuussa 1950 tilanne muuttui, kun 3. divisioonan esikunta käynnisti linnoituslaitteiden, käytännössä teräsbetonikorsujen kunnostustoimet. Koulutuskorsuiksi valittiin 12 erityyppistä teräsbetonikorsua, niistä viisi sijaitsi Virolahdella, ne ovat lukittuina vieläkin. Valvontatarkastuksia divisioonan esikunta käski tehdä kaikkiin tb-korsuihin kerran vuodessa.

Kaakkois-Suomen sotilasläänin esikunta tarkisti huoltotarvetta seuraavan kerran vasta 1977. Huoltoa keskitettiin olennaisimpiin korsuihin, joissa huoltoväli pidennettiin kolmeen vuoteen ja vähemmän tärkeissä kohteissa 6-8 vuoteen. Vuonna 1985 huoltotoimia supistettiin edelleen loppuakseen viimeistään 1990-luvun alussa kokonaan.

Edellä kerrottu selvittää, miksi osassa Salpalinjan korsuja aseiden tapit, ovien saranat ja salvat ovat vieläkin hyvässä rasvassa. Jatkuva kosteus on asettanut kovat vaatimukset metalliosien ruostesuojaukselle. Monin paikoin se onkin hoidon puutteessa pettänyt.

Monelle facebookia kirosanana pitävälle voin kertoa, että juuri sen Salpavaeltajat-ryhmän (tervetuloa jäseneksi) kautta olen muiden ryhmässä olevien tavoin saanut muistitietoa 1960-luvun korsujen kunnostuksista. Korsujen kunnostus tarjosi kesätyötä lukiolaisille erityisesti Kouvolassa, josta töitä johdettiin. ”Etuoikeutettuja” korsujen kunnostusryhmään olivat ”kapiaisten kakarat” heidän omaa kieltä käyttääkseni.

Ryhmän kautta on paljastaunut, että Salpalinjan korsujen kunnostustöissä ovat olleet muun muassa Juha (Ension poika) Siilasvuo ja puolustusvoimissa palvellut Heikki Hulkkonen. Viime mainittu kommentoi viimeksi eilen facebookissa kondensioveden kastelemien metallipintojen huollon vaikeutta.

”Metallipinnat olivat tosiaan monesti märkiä, kun korsuun mentiin. Ruoste raaapattiin pois, harjattiin teräsharjalla ja sitten kuivattiin trasselilla ja pohjamaali päälle. Sen kuivuttua sitten panssarimaali. Kestävää tulosta ei aina varmaan saatu”, Hulkkonen kertoo

Edellä mainittujen herrojen ja muutamien muiden puumerkkejä löytyy tänäkin päivänä korsujen sisäseinistä jopa huoltopäivämäärineen ruosteenestomaalilla pensselöitynä. Muita graffiteja ei sitten korsuista juuri löydykään.