Miksi tutustua Salpalinjaan?

Salpalinjan matkailukausi on vähitellen alkamassa. Miehikkälän Salpalinja-museo on jo auki keskiviikosta sunnuntaihin, kesäkuusta lähtien joka päivä. Lunta ja jäätä ei museoalueella enää ole. Paikat ovat hyvässä kunnossa. Ja ruuhkiakaan ei ole. Oppaita ei tarvitse odotella. Tutustuminen kohteeseen käy helposti.

Sen sijaan maastossa Salpapolun varjoisissa kaivannoissa ja korsujen suulla lunta ja jäätä paikoin vielä on, mutta varovaisesti liikkuen tutkimusmatkat onnistuvat niissäkin.

Miksi sitten ylipäätään pitäisi nähdä vaivaa ja tutustua Salpalinjaan? Hyviä syitä on paljon. Niitä syitä, miksi Salpa-asemaan ei kannattaisi tutustua, ei ole lainkaan!

Salpalinja on monessa mielessä nähtävyys.

Se on sitä ilman muuta fyysisenä rakenteena. Pelkästään yhdessä maavaraisessa teräsbetonikorsussa saattaa olla betonia 560 silloista autokuormaa. Sellaisia korsuja Salpalinjassa on kymmeniä. Osittain kallioon louhittuina järeysluokaltaan saman kokoisia korsuja on yhteensä noin 450 kappaletta. ”Kevyempiä” pallokorsujakin on 254 kappaletta.

Panssariesteessä on vähintään kolmen tonnin painoisia kalliosta louhittuja kivenlohkareita 350 000 – 400 000 kappaletta. Se on kivi ja kuorma, siis yhtä monta silloista autokuormaa! Esimerkkejä huikeista luvuista löytyy vaikka millä mitalla.

Teknisenä rakenteena linnoituksen nähtävyysarvoa nostaa tieto siitä, että sen yleissuunnitteluun käytettiin aikaa vain muutamia viikkoja. Koko projekti oli esiteltävissä valtioneuvostolle reilusti alle kahdessa kuukaudessa ylipäällikkö Mannerheimin ensimmäisestä käskystä. Ja siihen mennessä rakennustöitäkin oli tehty jo liki kuukausi!

Tämä kaikki tilanteessa, jossa maa oli palaamassa rauhanaikaan raskaasta talvisodasta. Samaan aikaan otettiin vastaan ja asutettiin yli 400 000 evakkoa, siirtolaista ja nuoltiin muutenkin sodan haavoja, raivattiin ja korjattiin pommitusten tuhoja. Kenttäarmeija pidettiin selvästi normalivahvuutta suurempana. Työvoimaa sitoutui siis myös armeijaan.

Rakentamisorganisaatio luotiin tyhjästä. Linnoitustöihin soveltuva kone- ja ajoneuvokanta oli haalittava kasaan. Koneista oli huutava pula. Sitä korvattiin lapiolla ja rautakangella, hiellä ja ruisleivällä. Oli palkattava suurimmillaan jopa 35 000 ihmiseen kohoava työvoima. Heille oli rakennettava majoitteet, yhteensä noin tuhat lautaparakkia!

Tehollinen työaika Salpalinjan rakentamisessa oli vain puolitoista vuotta, 18 kuukautta. Minkähänlainen pätkä esimerkiksi moottoritietä siinä ajassa nykyisin valmistuisi?

Entäpä rahoitus. Maassa ei ollut poliitikkojen mielestä rahaa varusteluun ennen sotaa. Mistä sitä ”hävityn” sodan jälkeen muutaman kuukauden päästä siunaantui. Ei tietenkään mistään. Asiat pantiin vain uuteen tärkeysjärjestykseen. Raha ei ollut Salpa-aseman rakentamisessa ongelma. Motivaatio tuli isä aurinkoiselta, Josif Stalinilta!

Eli kaiken kaikkiaan kun suhteuttaa Salpa-aseman saavutukset omaan aikaansa, kehykseen ja tilanteeseen, ei voi kuin hämmästellä. Ja sitä mukaan kuin tässä itsellenikin Salpalinja-kokonaisuus vähän kerrassaan hahmottuu, sen suurempi on ihmetys.

Tällaista nähtävyyttä on ilo esitellä. Ja rohkenen myös väittää, että tarinaa Salpalinjan kaltaisesta maanpuolustustahdon heijastumasta on myös ilo kuunnella. Tervetuloa tutustumaan.