Korsutykki 45 K / 40

Talvisota paljasti suomalaisten panssaritorjunta-aseistuksen olemattomuuden. Heikkotehoisia tykkejä oli ihan liian vähän. Legendaariset lähitorjunta-aseet kasapanokset ja polttopullot olivat tehokkaita, kiitos kylmänrohkeitten, jopa hullunrohkeitten passarintorjuntamiesten uhrautuvaisuuden.

Koivuhalko panssarin telan väliin pysäytti vaunun ja sitten kasapanos tai muutaman markan ”molotovin coctail” torninkylkeen, niin voiko panssarintorjunta-ase nykytermillä ilmaistuna enää kustannustehokkaampi olla? No, noin yksinkertaista talvisodan panssarintorjunta ei käytännössä varmankaan ollut.

Jo talvisodan loppuvaiheessa puna-armeija oppi käyttämään omaa jalkaväkeään suojaamassa vaunujaan puolustajan lähitorjujilta. Se peli ei enää vedellyt. Uuden linnoituksen rakentamisessa oli laskettava järeimpien pst-aseiden varaan.

Niinpä linnoitustöiden johtajaksi määrätty kenraaliluutnantti Hanell jo huhtikuun lopulla 1940 pyysi puolustusministeriötä kehittämään ja suunnittelemaan teräsbetonikorsuun sijoitettavaa 45 millimetrin panssarintorjuntatykkiä.

Uuden aseen putki ja lukko kopioitiin venäläisestä sotasaalistykeistä. Jopa putkina käytettiin sotasaalista lähes sellaisenaan. Tykin jalusta, suuntauskoneisto ja tähtäinlaite suunniteltiin ja rakennettiin uudelleen.

Uusi ase sai mallimerkinnän Korsutykki 45 K / 40. Tulinopeus oli 10 – 25 laukausta minuutissa, mitä tarkemmin suunnattiin, sen vähemmän ehdittiin ampua.

Aseen läpäisyteho panssariammuksella noin 700 metrin päässä panssariin oli iskukulmasta riippuen 20 – 50 milliin. Aseet olivat sivustatuliasemissa ampumassa vaunuja etupanssaria ohuempaan kylkeen. Jatkosodan alussa aseiden teho oli vielä jokseenkin riittävä isoon osaan vihollisvaunuja, mutta 1944 läpäisykyky olisi ollut jo heikko vaunujen panssarin paksunemisen vuoksi.

Valtion tykkitehdas teki syyskuussa 1940 tarjouksen kyseisestä tykistä hintaan 92 000 markaa kappale. Tilaus tehtiin 50 tykistä. Niistä jatkosodan alussa oli paikoillaan 26 kappaletta. Asepaikkoja Salpalinjan korsuihin ao. tykeille valmistui yhteensä 52 tuliasemaa.

Vuonna 1944 korsuihin asennettiin kokeilumielessä kolme kappaletta 76 millin tykkejä. Niistä tieto kertoo, että ongelmaksi olisi syntynyt kehdon (jalustan) heikkous. Se olisi vaatinut järeämmät rakenteet ja niille tilaa taas jo valmiiksi valettuihin korsuihin ei olisi ollut helppo piikata.

Korsutykin erikoisuus on sen kiinnitys putkestaan pallonivelellä kaksinkertaiseen (75 mm / levy) etupanssariin. Erikoisrakenteisessa kehdossa on kevennysjouset korkeussuuntausta varten.

Ammuttaessa aseen rekyyli ei liikauta putkea pituussuunnassa senttiä enempää (tämän muistan 1972 korsutykillä saamastani tykkikoulutuksesta). Rekyyli on tykin erikoisrakenteen johdosta saatu ohjatuksi kranaatin lähtönopeuteen. Eräs rannikkotykistöupseeri kertoi minulle tykkiä hänelle esitellessäni, että ratkaisu tuottaa ammukselle lähtönopeutta noin sata metriä sekunnissa lisää tavanomaiseen joustinlaitemalliin verrattuna. Oma asetekninen osaamiseni ei riitä kuin asian uskomiseen.

Tykin kohdistus maaliin tapahtuu optisella tähtäinkaukoputkella, jolla on tykinputken päällä oma reikänsä etupanssarissa. Tähtäinasteikolla oli luonnollisesti myös ennakot liikkuvaan maaliin ampumista varten. Asetta suunnattiin käsipyörillä. Tulenjohtaminen tapahtui korsun tähystyskuvusta ja viestitys tuliasemaan huutoputken avulla.

Ison osan tämän kirjoituksen tiedoista olen poiminut viime talven Salpaopaskurssin luennosta, jossa Hannu Lavonen ansiokkaan yksityiskohtaisesti kuvailee korsutykin rakennetta ja toimintaa.