Teräsbetonikorsujen lähipuolustus

Mannerheim-linjan teräsbetonikorsuissa ei oltu juurikaan ajateltu sisällä olevien mahdollisuutta puolustautua piiritystilanteessa. Kun vihollinen ajoi panssarivaununsa ampuma-aukon eteen, niin korsun aseenkin käyttö kävi mahdottomaksi.

Jälleen kerran talvisodan kokemuksista viisastuneena Salpalinjan korsuihin suunniteltiin ja tehtiin parannuksia myös lähipuolustuksen osalta.

Varauloskäytävä tehtiin kaikkiin korsuihin, jos se rakenteellisesti oli mahdollista; kalliorinteisiin sijoitetuissa korsuissa se ei useinkaan ollut. Varauloskäytävä rakennettiin yleensä sisääntuloaukon läheisyyteen, siis korsun takaseinään vihollisen suunnasta katsottuna.

Maavaraisessa korsussa takaseinä oli 140 senttiä paksu. Siihen tehtiin noin 60 x 60 sentin läpimittainen tunneli. Tunnelin ulkoseinän päähän valettiin joko 5 - 10 senttiä paksu "valevalu" tai muurattiin lapetiiliseinä, tiiliosa tietysti rapattiin, ettei käytävän paikka paljastunut. Sisäaukon puolelle rakennettiin kiskotusura, johon yläkautta oli mahdollista latoa kuuden tuuman I-palkkeja lapeasennossa päällekkäin. Ennen palkkien asennusta tunneli täytettiin mukulakivillä.

Jos varauloskäytävää olisi tarvittu, niin sen läheisyydessä olevaan ampuma-aukkoon sijoitettiin konepistoolimies antamaan tarvittaessa suojatulta. Panssariovessa oli myös luukullinen ampuma-aukko. Kiskotus poistettiin, mukulakivet vedettiin sisään ja ohut ulkoseinä rikottiin lyömäaseilla, rautakangella, puupölkyllä yms.

On kerrottu, että "pakoluukku" olisi avattu sisältä päin räjäyttämällä. Tätä linnoitusasiantuntijat eivät pitäneet kovin turvallisena ratkaisuna; räjäytyspaine olisi saattanut vaikuttaa niin, että ulospääsytarvetta ei latingin jälkeen enää olisi ollut!

Mikäli varauloskäytävän kohdalla oli korsun suojakiveystä, niin silloin suojakiveykseen oli tehty pienistä mukulakivistä jatkotunneli, jota kautta olisi pötkitty päivänvaloon.

Tähystyskuvun raoista oli mahdollista tulittaa korsua piirittävää vihollista erityisellä korsukonepistoolilla. Tätä Suomi-konepistoolin erikoisversiota hankittiin Tikkakoskelta 500 kappaletta. Aseen perä oli katkaistu ja se oli korvattu pistoolimaisella perällä. Näin ase mahtui miehen kanssa kupuun. Vaipan pää oli litistetty, jotta "piippu" mahtui tähystysrakoon. Tähtäimet olivat sivussa.

Tähystyskuvussa oli normaalisti kuusi aukkoa. Niiden sisäpuolella oli ns. sulkurengas, jossa oli yksi aukko. Lähipuolustaja, vartiomies tai tulenjohtaja pisti nokkansa tuohon yhteen aukkoon ja kiersi laakereilla olevaa sulkurengasta siihen suuntaan, mihin halusi tähystää tai ampua. Tällöin hänen takaraivonsa oli suojattu vihollistulelta tai vaikkapa rotanhäntäpistimeltä.

Käsikranaatin pudottaminen savuhormista kaminaan tai hellaan oli estetty yksinkertaisella painovoimaan perustuvalla ohitusputkella. Myös korsun ulko-oven sisäkulmasta saattoi pudottaa käsikranaatin oven ulkopuolelle.

Tarvittaessa korsun puolustukseen saattoi pyytää, mikäli viestiyhteydet olivat kunnossa, omalta tykistöltä tuli-iskun. Järeät teräsbetonikorsut olivat valmiiksi mitattuja oman tykistön maaleja. Tuhannen kilon lentopommin täysosuman kestävinä niitä oma tykistö ei olisi rikki saanut.