Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

perjantai 26. toukokuuta 2017

Toisenlainen Salpavaellus

Tapasin Kerimäellä 20.5.2017 monilta Salpavaelluksilta tutun evl. evp Heikki Hulkkosen Kankaanpäästä. Tuli puheeksi hänen kesätyönsä Salpalinjan huoltohommissa 1960-luvulla. Pyysin häntä kirjoittamaan, mitä silloin oikein puuhasivat. Tässä Heikin (korsunseinissä HH ) hyvä tuotos lukijakirjoituksena! Kiitos! (TA)


TOISENLAINEN SALPAVAELLUS

Olin 60-luvun alkupuolella koulupoikana muutamana kesänä töissä Salpalinjalla. Meitä oli kuusi poikaa kunakin kesänä ja me olimme kaikki Kouvolan varuskunnan henkilökuntaan kuuluvien nuoria, 15-18-vuotiaita. Työtä johti 3.DE:n pioneeritoimisto.

Työt alkoivat koulun kesälomien alettua ja loppuivat niin, että oikeaa kesälomaakin jäi joitakin päiviä.

Meillä oli käytössä rättikattoinen avolava-volkkari 3.ErAutoK:sta. Siinä kuljetettiin miesten lisäksi maalit, trasselit, vaseliinit ja työkalut yhden työpäivän tarpeita varten.

Tukikohtana oli yksi parakki keskellä Taavetin lomakylää Kivijärven rannalla. Samassa parakissa olin viettänyt kesälomia perheen kanssa 50-luvun puolivälissä . Silloin alue oli edelleen Puolustusvoimien hallinnassa.

Työviikko oli maanantaista perjantaihin. Siis jo tuolloin teimme viisipäiväistä työviikkoa, sillä työpäivien aikana ei ollut varsinaisia ruokatunteja, vaan teimme lauantaipäivän tunnit viikon aikana. Perjantaisin yksi kaveri vuorollaan jäi lämmittämään saunaa (huom! kertalämmitteinen), joten siellä oli hyvä koko porukan peseytyä ennen kotiinlähtöä viikonlopuksi.

Mitä työ sitten käsitti? Ensinnäkin alueellisesti työ jakaantui kolmelle vuodelle siten, että kaksi kesää keskityimme Suomenlahden ja Lappeenrannan väliselle alueelle ja kolmantena kesänä teimme pitemmän, useamman viikon reissun Lappeenrannasta pohjoiseen aina Joensuun tasalle asti.

Suomenlahden saariin, joista muistan Mustamaan, Ulko-Tammion ja Santsaaren, mentiin syöksyveneillä, Saimaan vesistön saariin losseilla joukossa muunmuassa kapulalossi Punkaharjun tuntumassa. Majoittumispaikkoina olivat mm Savonlinnan leirintäalue, Puumala, Raikuu ja Ylämyllyn varuskunta, jossa pääsimme jopa sisämajoitukseen.
Näillä reissuilla majoituimme yleensä omiin telttoihin. Silloin myös tavaramäärän paljouden takia mukana oli myös armeijan kuorma-auto.

Itse työ kohteella tehtiin pareittain; toinen piti Tilley-valaisinta ja toinen työskenteli. Työ käsitti ruosteisten osien raappaamisen raapparaudalla, viimeistely teräsharjalla ja pyyhkiminen/kuivaaminen tarvittaessa trasselilla. Sitten maalattiin Ferrex-pohjamaalilla ja sen kuivuttua Panssarimaali päälle.

Näitä maalattavia kohteita korsuissa olivat panssariovet, panssarikatot, ilmanvaihtotorvet, tähystyskuvut, metalliset karmit. Saranat, pultit ja vastaavat puhdituksen jälkeen rasvattiin vaseliinilla. Lopuksi siivottiin lattiat ja poistettiin lahonneet puuosat.

Tilley-petroolivalaisimien käry yhdessä maalihuurujen kanssa teki työympäristön epämiellyttäväksi ja epäterveelliseksi, jota ei silloin osannut ajatella.

Ruokahuolto: Jokainen hankki itselleen aamiais- ja lounasmuonat päivittäin paikallisista kaupoista. Päivällinen monasti nautittiin Jurvalassa sikäläisessä baarissa.
Joskus iltaisin käytiin tansseissa Taavetissa tai Risulahdessa. Silloin tällöin liftattiin Lappeenrantaan rentoutumaan.

Yhtä kaikki kesätöistä jäi mukavat muistot ja jopa vähän taskurahaa lukuvuoden rientoihin.


HEIKKI HULKKONEN

Ei kommentteja: