Tähystyskupu Salpa-asemassa

Tähystyskupu Salpa-asemassa
Kymmenen tonnia "pehmeää" valuterästä teräsbetonikorsun katolla.

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Salpavaellus paljon itseään isompi

Salpavaellus järjestetään 1.-3.7.2016 jo 23:nnen kerran. Se ei ole muuten uutinen kuin, että tapahtuma on yhä hengissä ja voi hyvin. Tässä 2000-luvun ensivuosikymmenellä oli hyvien vuosien välissä pari kriittistäkin Salpavaellusta. Osalla järjestäjistä oli kädet nousemassa antautumisen merkiksi. Mutta kun ei antauduttu, kukaan ei enää tunnusta edes moisia ajatuksia pohtineensakaan.

Lukija: älä lannistu, lue silti tämä juttu loppuun, se paranee!

Vaikka Virolahden ja Miehikkälän Reserviupseereiden, Luumäen Reserviupseereiden, Kaakonkulman Reserviläisten ja Luumäen Reserviläisten vanhempien puuhaihmisten otsarypyt ovat syventyneet, on tapahtuma nuorentanut ilmettään viime vuosina upeasti. Joukkoon on saatu vaellusjohtajaa myöten monta sitoutunutta nuorta kasvoa, nuorta tekijää.

Tänä vuonna otetaan huima askel ”järjestelykaartin” nuorentamisessa, kun vielä epävirallinen yhteenliittymä ”Suur-Miehikkälän” reserviläiset tuovat kymmenkunta jäsentään Salpavaelluksen tehtäviin. He kaikki ovat alle kolmekymppisiä, osa maanpuolustusalan ammattilaisia. Heidän apunsa otetaan ilolla ja kiitollisina vastaan. Siltäkin osin tilanne näyttää valoisalta.



Ilmoittautuminen kuukauden päästä alkavaan vaellukseen on edennyt lähes parin viimeisen huippuvuoden tahdissa, sata tulijaa on jo kasassa. Eikä ihme, tapahtuman ohjelma ja reittien uudet näkökulmat antavat kulkijoilleen aivan varmasti osanottomaksun vastinetta. Tai jos oikein tarkkoja ollaan, osanottomaksu kattaa hädin tuskin pakolliset kulut. Osanottajien arvonlisä, voitto on heidän saamansa opastus, näkö- ja kuulohavainnot sekä kantapään kautta koetut Salpalinjan hämmästyttävät yksityiskohdat.

Järjestäjille tulevastakaan tapahtumasta ei heru voittoa; se ei ole tavoitekaan. Järjestäjien voitto on toiminnallinen: se on tuottaa iloa ja elämyksiä vaelluksen osanottajille ja sitä kautta saada itselle hyvä mieli ja varmasti myös onnistumisen mielihyvä. Samalla on kunnioitettu sotiemme aikaisten sukupolvien, sotiemme veteraanien ja linnoittajaveteraanien huikeaa työtä!  Tätä kautta on syytä uskoa, että Salpalinja heijastaa vaelluksen osanottajiin kivi kiveltä, korsu korsulta sellaista viime sotien aikaista maanpuolustushenkeä, jota ei kukaan mukanaolijoista voi olla viestittämästä eteenpäin nykypäivään, nykypäivän ihmisille. Se on iso, iso asia.

Edellisen päälle tapahtuman pystyyn puurtaminen käy jokaiselle mukana olevalle toimitsijalle ”kertausharjoituksesta”, josta ylentämisiin oikeuttavia kh-päiviä ei jaeta. Tehdystä työstä syntyvä ylennetty olotila, mieliala riittää.

Mitä sitten tarkoitan otsikon itseään suuremmalla. Sitä, että Salpavaellus-tapahtuman oppaat ovat vuodesta 2011 lähtien perehdyttäneet vapaaehtoisena maanpuolustustyönä Reserviupseerikoulun (RUK) reserviupseerikurssien oppilaat Salpalinjaan Virolahden Harjussa.

Menossa on nyt kymmenes kokonainen kurssi. Kun se saadaan päätökseen reilun viikon päästä, olemme perehdyttäneet (minäkin olen touhussa mukana) noin 6 350 upseerioppilasta Salpalinjaan, jokaisen heistä juurta jaksaen kolmen tunnin ajan! Uskon, että heistä valtaosa on myönteisiä Salpalinja-viestin sanansaattajia ympäri Suomea. Tuohon opastukseen on tarvittu yli 600 kolmen tunnin opasvuoroa! Se näkyy Salpavaeltajillekin opastuksen tason edelleen nousuna.

Tuo edellä kerrottu merkitsee, että kun varsinaisella Salpavaelluksella tänäkin vuonna on parisensataa osanottajaa, ehkä enemmänkin, ja kun siihen lisätään kaksi ru-kurssia, niin Salpavaellus yksin pyörittää noin 1500 ihmistä / vuosi sotavuosina rakennetussa itsenäisyytemme monumentissa.

Siitä kiitos mainioille oppaillemme, mutta myös Reserviupseerikoululle, joka meille on edellä mainitun luottamuksen osoittanut.

Tähän lopuksi. Hyvät tämän blogin lukijat, kaikki Te isänmaalliset ihmiset, joihin suomalaiset rauhanturvaajat eittämättä myös lukeutuvat, TERVETULOA kokemaan kaikki tuo edellä kuvattu henkilökohtaisesti paikan päällä! Tehkäämme tänä vuonna sellainen kenraaliharjoitus Salpavaelluksesta, että ensi vuonna, kun itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta, mahdollisimman moni suomalainen varmasti ymmärtää, että Salpalinjakaan ei ole syytön tuon merkkivuoden juhlimiselle!

Salpavaellus on tänäkin vuonna itseään suurempi: http://www.salpavaellus.net/  ja erityisesti rauhanturvaamisen 60-vuotisuutta juhlistavat rauhanturvaajat klikkaa: http://www.salpavaellus.net/tapahtumat/reitit/checkpoint-salpa-harjussa/

TERHO AHONEN





Ei kommentteja: