Lumi ja linnoitustyöt

Salpalinjaa rakennettiin säästä välittämättä myös talvella 1940-41. Pakkanen ja lumi ovat hidastaneet töitä ja teettäneet paljon ylimääräistä työtä, se on selvä. Tuo lumi tuli äsken mieleen, kun tein traktorilla lumitöitä eilisen ja viimeöisen tuulen ja tuiskun jäljiltä. Lunta oli maassa 15- 20 senttiä. On hyvin todennäköistä, että vastaavia pyryjä on sattunut myös Salpalinjan rakentamistalveen.

Voin hyvin kuvitella vastuussa olevien työnjohtajien aamun ankeutta, kun aikataulut painavat päälle ja kaikki on lumen alla. Konevoimaa lumitöihin on korkeintaan käytettävissä muutama kärkiaurallinen kuorma-auto ja nekin pystyvät auraamaan vain linnoitusteitä, kun kenties tärkeimmiltä maanteiltä ehtivät.

Kaikki muu on putsattava käsipelillä. Tämän päivän muovisista kevyistä kolista ja lumilapioista ei edes kukaan ollut nähnyt unta. Tuon ajan lumilapion lapio-osa oli tehty yleensä vanerista. Lapion kärkeen oli naulattu tai niitattu peltivahvistus. Ja kun noita lumilapioita ei varmasti joka ukolle riittänyt, lunta luotiin sillä samalla isolla sora- tai maalapiolla, millä muutoinkin työskenneltiin.

Ajatellaanpa teräsbetonikorsun monttua. Sillä oli leveyttä vähintään kymmenen metriä, asekorsussa pituutta siipimuuri mukaan lukien parikymmentä metriä ja syvyyttä valmiina kuutisen metriä. Sopivalla tuulella monttuun on saattanut kertyä lunta jopa metrien paksuudelta. Ei kun välilaveritasanteet käyttöön ja lunta lappamaan ylöspäin. Vai miten se lumi sieltä kuuden metrin syvyydestä olisi poistettu?

Tuskin minkään muunkaan työn jatkaminen ilman lumitalkoita oli mahdollista. Taistelu- ja yhdyshaudat umpeutuivat varmasti siinä missä muutkin kaivannot. Ylimääräistä työtä siis riitti.

Lumi ja talvi tottakai hidastavat edelleenkin kaikkea rakentamista. Mutta on syytä uskoa, että korpiolosuhteissa ja ottaen huomioon linnoitustyömaan laajuuden, talvikelit ovat olleet keskimääräistä suurempi riesa.

Salpalinjan rakentamisella oli kiire. Talveksi työmaata ei voinut keskeyttää. Lumi ja pakkanen oli vain otettava realiteettina ja yrittää tulla sen kanssa toimeen.

Talvi ei pelkästään vaikuttanut työn lisääntymiseen. Oman mausteen lumi toi sopivassa lämpötilassa työmukavuuteen. Uusi lumi tarttuu sarkaisiin vaatteisin ja nahkahanskoihin ja kastelee ne nopeasti. Nykypäivän vettä hylkiviä materiaaleja ei tietenkään ollut. Ei paljon tarvitse arvailla, että työvuoron päätteeksi huonolla kelillä lähes kaikki päällä oleva oli litimärkää.

Olen ehkä kertonutkin, että työmaaparekeissa majoittui 30-60 miestä / parakki. Kun puolensataa miestä illalla riisuu märät vaatteensa ja jalkineensa ”kuivumaan”, niin kuivaustilan ilmassa voi aistia muutakin kuin pelkkää kosteutta.

Olihan toki parakkeihin tehty kuivaushuoneitakin. Ainakin osassa niistä ei ollut minkäänlaista lämmitystä. Se ilmenee tarkastuskertomuksista. Ja jos kuivaushuoneita ei ollut tai ne olivat kylmiä, niin ainoa paikka kuivatella talvella paksuja vaatteita, oli parakin majoitustilat. Sarka- ja villavaatteiden kosteus, hiki ja kenties ihmiskehon muutkin päästöt saattoivat tehdä majoitustilan ilmasta aamuyöstä todella varsin sakean! Sietää kuvitella.