Mielenkiinnolla luin joulun aikaan tuoreen kirjan Linnoituspataljoona 3 jatkosodassa - Salpalinjalta Kannaksen kohtaloihin. Kirja on Salpalinja-museon julkaisuja nro 5 Miehikkälä 2023. Kirjan tekijä on historiantutkija FM Antti Kovanen Helsingistä. Sivuja kirjassa on 248.
Kirjan asiatieto perustuu kahden pataljoonassa taistelleen
Pohjois-Vehkalahden (nyk. Haminaa) miehen, Jorma Liikkasen ja Martti Saarennon
omiin ja heidän keräämiin aseveljiensä muistitietoihin. Ensimmäiset niistä on
koottu 1960-70 -lukujen vaihteessa ja viimeiset 1990-luvun alussa. Niitä ei ole
aiemmin julkaistu.
Itse olen ainakin osittain vuosia sitten lukenut heidän
konekirjoitetun ja Miehikkälän kirjastosta lainaamani Linnoituspataljoona 3:n
mukana jatkosodassa -koosteen. Silloin minua kiinnosti LinP3:n osuus
Salpalinjan miehittäjänä pataljoonan vastuualueella Miehikkälässä kesällä 1941.
Nyt Salpalinja-museon toimeksiannosta ja ainakin osittain palkkaamana
Antti Kovanen on kirjannut LinP3:n taistelutien Miehikkälästä Taipaleenjoelle
koko jatkosodan ajalta seuraten pääosin juuri Liikkasen ja Saarennon sotapolkuja.
Esiin tulee monessa kohtaa myös koko yli kolmen vuoden sotatieltä komppanianpäällikkönä
palvellut Eino S Repo, Yleisradion myöhempi, kiistelty pääjohtaja.
Kirjoittaja Kovanen on suoraan ja epäsuorasti siteerannut
uskollisesti eritoten Liikkasen tekstiä lähes jokaisella sivulla. Arvostettavaa
on, että Kovanen on sitonut kerrotut muistitiedot kansallisarkiston
aikalaisdokumentteihin. Lukijan päätelmä menettelystä on, että kirjassa
käytetyt runsaat LinP3:n veteraanien lainaukset ovat linjassa
sotapäiväkirjoihin ja muihin pataljoonan asiakirjoihin. Yksittäisen sotilaan
kertomukset ovat tietenkin hänen itsensä kokemuksiaan ja tuntojaan, joita kukaan ei voi
muuksi väittää.
Aikalaisvalokuvat Salpalinja-museon kokoelmista ja
pelkistetyt muutamat kartat ovat hyvä lisä kirjan ymmärrettävyydessä.
Kirjan suurin ansio on se, että Liikkasen ja Saarennon suuri
työ linnoitusjalkaväen ja sen LinP3:n sotapolun taltioinnissa on nyt vihdoin
julkaistu. Kirja paljastaa viime sotavuosien harvinaisen aselajin taipumisen moneksi
tilanteen niin vaatiessa. Linnoituspataljoonan pääaseina olivat konekiväärit ja
panssarintorjuntatykit. Liikuntasodassa ne olivat raskaita kuljetettavia.
Salpalinjan miehittäjäasiantuntijapataljoonan taistelujen
tie Miehikkälästä vei vuoden 1941 hyökkäysvaiheen rannikkovarmistuksesta Karjalankannaksella
aina Terijoen hiekkarannoille asti. Ja asemasotavaiheessa
tie jatkui etulinjaan Rajajoelle ja Valkeasaareen. Kesän 1944 hyökkäysvaiheen
alla palattiin pariksi viikoksi keskeneräiseen linnoitukseen Vammelsuu-Taipale
-asemaan (VT) ja sieltä puolustukseen Vuoksen rannoille ja talvisodan Taipaleenjoen
”pyhille” taistelutantereille.
Kirja antaa hyvän kuvan LinP3:n osuudesta Suomen
puolustustaistelussa ja sen vaiheista. Ainakin minulle uusi yksityiskohta oli,
että pataljoonan yksi konekiväärijoukkue oli mukana kehittämässä konekiväärien
epäsuoraa tulenkäyttöä. Siinä ideana oli ampua yläkulmilla summittaisesti aseille
näkymättömiä ”tulenjohdettuja” maaleja aseen kantaman, 2,5 – 3 km, rajoissa.
Reserviupseerina minua hieman yllättää
aikalaismuisteluksissa varsin suuren huomion saanut päällystön ja rivimiesten
välinen juopa. Herrat haukkuu reserviläisiä, mukaan lukien talvisodan
veteraaneja, ja osin alipäällystö ja varsinkin miehistö haukkuu puolestaan
suurinta osaa upseereja. Osansa saavat niin välirauhan aikana värvätyt vänrikit
joukkueenjohtajina kuin osa heistä komppanianpäälliköiksi ylenneenä. Kirjan
alemmasta upseeristosta vain kaksi reserviupseeria selviää alaistensa mielestä
puhtain paperein. Henki kyseisessä työyhteisössä ei ole ollut paras
mahdollinen, ainakaan alussa.
Kirjan muutamat pikkuvirheet kuten ”joukkueenpäällikkö, korsukonepistoolin
piipun litistys ja rykmentinkanuunoiden piiput” jäävät alaa vähemmän tuntevilta
huomaamatta ja sotilasasiantuntijat ymmärtävät mitä sanoilla tarkoitetaan.
Tärkeintä on kirjan kokonaisuus.
Kirjassa vilisee minullekin paljon tuttuja nimiä niin
Miehikkälästä kuin Vehkalahden Pyhällöstä ja Onkamaaltakin, jotka Linnoituspataljoona
3:ssa palvelivat. Suosittelen paikallisestikin luettavaksi, jos vähänkin on
tietoa suvun tai kylänmiesten osallistumisesta kirjan kuvaamalle sotatielle.
Samassa laajuudessa linnoitusjalkaväestä ei ole ja tuskin tuleekaan toista
kirjaa.
LinP3-kirja on hyvä veto valtionapumuseona viimeisiään
vetelevältä Salpalinja-museolta. Toivottavasti Miehikkälän kunnan
matkailukohteena Salpalinja-museo pystyy jatkamaan myös linnoitusaihetta
taltioivaa perinnetyötään tulevaisuudessakin.
TERHO AHONEN
Lisää linnoitusjalkaväestä, jos et em. kirjaa saa heti
käsiisi:
Osmo Kimmon työstämä LinP3:n sotapolku: https://sotapolku.fi/sotapolut/linnoituspataljoona-3/
https://salpalinjansalat.blogspot.com/2010/08/linnoituspataljoonista-runkomiehitys.html
https://salpalinjansalat.blogspot.com/2012/03/linnoituspataljoonissa-myos-pst.html
