SuomenSalpa – dokumentti maanpuolustustahdosta –elokuvan
ensiesityksestä on kulunut kaksi ja puoli viikkoa. Sen jälkeen lyhyellä, hyvin
lyhyellä paikallisella markkinointiaikataululla elokuvaa on nyt näytetty
viidellä paikkakunnalla, Salla, Savukoski, Iisalmi, Kuusamo ja Lieksa. Katsojia
oli yhteensä noin 220 henkeä. Lappeenrannan ensiesitystä seurasi hieman yli 400
henkeä, tosin sitä markkinoitiinkin yli kuukausi.
Yleisöpalaute elokuvasta on toistaiseksi ollut hyvää, jopa
erittäin hyvää. Dokumentista on tykätty. Se on avartanut näkijöidensä käsitystä
Salpalinjan laajuudesta ja merkityksestä. Elokuva on tullut tarpeeseen.
Kysyntää sen katsomiseksi on kiitettävästi, työn alla on kymmenkunta esitystä.
Ne ajoittuvat ensi vuoden puolelle. Hyvä niin, sillä
esitysten markkinoinnille, ilmoittelulle ja tiedottamiselle, on hyvä olla
riittävästi aikaa.
SuomenSalpa-dokumentin tiedottajana olen jossain määrin
hämilläni siitä, että elokuva ei ole juurikaan saanut huomiota lehdistössä.
Muutamia juttuja suhteellisen pienilevikkisissä lehdissä on ollut. Niistä ei
ole ollut tiedotustueksi elokuvaesityksille alussa mainituilla paikkakunnilla. Erityiskiitoksen ansaitsee Reserviläisliitto, joka tarttui tiedotusmateriaalin heti ja jakoi asiasta tekemänsä uutisen jäsenistölleen verkossa. Hyvä ja kiitos!
Enkö ole sitten viestittänyt toimituksille elokuvan
valmistumisesta ja sen sisällöstä? Kyllä olen kahteen jopa kolmeen kertaan.
Tiedotuksen kohteina on ollut liki 80 sähköpostiosoitetta valtakunnallisiin,
maakunnallisiin ja paikallisiin sanoma- ja paikallislehtiin sekä
maanpuolustusalan lehtiin unohtamatta ilmaisjakelulehtiä Kaakkois-Suomessa ja
sähköisiä valtakunnallisia medioita.
Tietoa on siis tarjottu ja siinä yhteydessä on myös yritetty
kertoa Salpalinjan merkityksestä ja miksi elokuva on tehty. Totta kai,
toimitukset tekevät itsenäisiä valintoja ja siihen monien tapahtumien
tiedottajana toimineena tiedän tyytyä. Aihe kiinnostaa jos on kiinnostaakseen.
Salpalinjan osalta tähän olen suorastaan tottunut. Aihe ei ole mediaseksikäs,
kun siihen ei sisälly akuuttia dramatiikkaa, verta ja kyyneleitä!
Salpalinjan suurin ongelma tiedotusmielessä onkin se, että
siinä ei taisteltu! Siitä ei tullut kuuluisaa taistelupaikkaa. Sitä ei tunneta.
Ei, vaikka asiantuntijat kuinka vakuuttavat, että juuri olemassa olollaan
Salpalinja saattoi osaltaan pelastaa Suomen itsenäisyyden ja ennenkaikkea
säästää verta – HUOM. molemmilta osapuolilta, niin puolustajalta kuin
hyökkääjältä!
Ajattelin elokuvahankkeen ensimetreillä jo yli vuosi sitten,
että nyt ollaan tekemässä jotain sellaista, joka räväyttää Salpalinja-tietouden
suomalaisten silmille. No, sellainen tuote syntyikin, joka näin voisi tehdä,
jos siitä tiedettäisiin. Mutta toistaiseksi ei päästä eteenpäin kuin lyhyin
askelin paikkakunta kerrallaan; elokuvateatterilevitys ja esim Yle ei ole
ainakaan vielä dokumentille syttynyt. Mutta työ jatkuu sitkeästi,
dokumenttielokuva ei hetkessä vanhene.
Myönnän myös sen, että Suomi100-juhlavuonna, johon ohjelmaan
myös puheena oleva elokuva on hyväksytty ja on osa sitä, erityisesti nyt
loppuvuodesta maa on ollut täynnä toinen toistaan komeampaa juhlaa ja
tapahtumaa ja jopa dokumenttielokuviakin. Tarjontaa on enemmän, mitä
tiedotusvälineiden tuutit vetävät. Näin voi hyvinkin olla. Katsotaan
tarttuvatko toimitukset aiheeseen tammikuun alun uutisköyhinä päivinä tai
viikkoina.
Nimittäin valtakunnallinen ja maakunnallinenkin uutisointi
kovasti auttaisi elokuvaesitysten markkinointia paikallisissa aviiseissa. Tuote
olisi jollain tapaa tuttu, eikä vaatisi kokonaan uutena pitkää sulatteluaikaa.
Kysymys on siitä, että esityspaikkakunnilla ihmiset ehtisivät saada tajuntaansa
tiedon elokuvasta ja aiheesta, jotta sitten voisivat itse tehdä ratkaisunsa,
menevätkö sitä katsomaan vai eivät. Siis tässä on sama periaate josta tuossa
alussa puhuin: toimitukset valitsevat kiinnostuksensa kohteet saamansa tiedon
perusteella.
Mutta uskotaan, että myös hyvä kello kuuluu kauas ja elokuva
saa ansaitsemansa katsojat – ne jotka osaavat antaa arvon kaikille niille
teoille, jotka ovat nykyisen hyvinvointimme turvanneet!
Niin, elokuvan esityksistä asiasta kiinnostuneiden kannattaa olla suoraan yhteydessä tuottaja Juha Huttuseen, juha.huttunen@videoflow.com tai puh. 0400 650 252.