Sirpaleita Salpalinjan käyttövalmiudesta

Salpalinjan käyttövalmiudesta tai siihen valmistautumattomuudesta kylmän sodan vuosina ei ole toistaiseksi kuin hajatietoja. Toivottavasti tältäkin osin valoa pimeyteen joskus saadaan. Selvää on, että ehkä välittömiä vaaranvuosia 1940-luvun lopulla lukuunottamatta Salpalinja oli osa Suomen itärajan puolustusta ainakin vielä 1970- ja jossain määrin jopa vielä 1980-luvulla.

Puolustusvoimat huolsi, voiteli ja ruostesuojasi, teräsbetonikorsujen metalliosia 1950-luvun alusta aina 1980-luvulle saakka. Linnoituksen, nimenomaan Salpalinjan puolustukseen liittyvää rakenneteknistä tai asekehitystä ei kaiketi ole tapahtunut. Ajatus lienee ollut, että käytetään Salpalinjaa siltä osin kuin linnoitus kulloinkin siinä kunnossa ja sen hetkiseen puolustustarkoitukseen sopii.

Silmiin pisti käsiini joutuneessa korsutykin 45 K 40 asennusohjeessa päiväysmerkintä

PEaseosastossa 3.10.1964! Siis ainakin silloin (20 vuotta jatkosodan päättymisestä) korsutykin asennusohjeita tai osaa niistä on katsottu välttämättömäksi päivittää.

Tiedossa on, että Neuvostoliiton johdolla Varsovan liiton joukot tunkeutuivat 20.8.1968 Tsekkoslovakiaan ja miehittivät maan. Julkinen salaisuus on, että NL:n joukot olivat tuolloin aktiivisia myös Suomen rajalla. Suomen puolustusvoimat nosti valmiuttaan ja kovia jaettiin.

Omasta nuoruudestani muistan, että esimerkiksi Haminassa toiminut Kymen Jääkäripataljoona oli liikekannalla rajapitäjä Miehikkälän länsireunalla, kotikylässäni Salo-Miehikkälässä. Tämän muistan siitä, kun vajaan kilometrin päässä kodistani asunut, jo edesmennyt linnoitustykkimies ja sotaveteraani, Tulkki-sukunimeltään heräsi tienvieren talossaan (ilmeisesti siis 21.8.1968) aamuyöstä liikenteen ääniin ja havaitsi ikkunasta sotilaita olevan liikkeellä! Hän monet kerrat jälkeenpäin kertoi pilke silmäkulmassa menneensä ulos uteliaisuuttaan kuuntelemaan, mitä kieltä sotilaat puhuvat! Suomea puhuivat!

Seuraava oma kokemus on, että minut nuorena reservin vänrikkinä oli sijoitettu Salpalinjaan tukeutuneeseen paikallisjoukkoon, torjuntakomppaniaan. Ensimmäinen kertausharjoitukseni kesäkuussa 1972 oli myös ensimmäinen kosketukseni Salpalinjaan. Sitä en tiedä, kuinka paljon aikaisemmin kyseiset torjuntakomppaniat olivat olleet olemassa. Joka tapauksessa mainittu kertausharjoitus oli päällystölle. Rungon (ups ja au) harjoitus oli jo heti perään vuoden päästä syyskuussa 1973; Pahkajärvellä ei ollut korsuaseita, mutta ainakin miinojen käyttöä harjoiteltiin ahkerasti. Lue lisää: http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2014/11/kertausharjoituksessa-salpalinjassa.html

Tsekkoslovakin miehitys on selkeästi vaikuttanut siihen, että Salpalinjan ”sisarlinja” ,  Hankoniemellä sijaitseva Harparskog-linja aseistettiin uudelleen 1960-luvun lopulla. Aseet olivat linjassa aina 1980-luvun lopulle saakka. Katso lisää: http://salpalinjansalat.blogspot.fi/2016/04/harparskog-linja-heraamassa.html

Itärajan Salpalinjaa ei uudelleenaseistettu 1968 kriisin johdosta. Tiedän, että 1970-luvun puolivälin maissa tai heti sen jälkeen Haminan varuskunnan asevarastonhoitaja sai tehtäväksi asentaa korsutykki Virolahden Ravijoelle ja katsoa kellosta, paljonko meni aikaa varastolta lähdöstä siihen kun tykki oli asemassa ampumavalmiina! Tämä viittaa tietenkin siihen, että Salpalinjalla oli ainakin rantamaalla vielä tuolloin merkityksensä osana puolustusvalmiutta.

Minulta on Salpalinja-opastuksissa usein kysytty, onko linnoituksella enää mitään merkitystä? Mistään enää vastuussa olevana ja jo asevelvollisuusiän ylittäneenä reserviupseerina olen rohjennut sanoa, että miettikääpä itse. Jos joskus olisi Salpa-aseman tasalla tarvetta suojautua sotatoimilta, menisitkö maanpinnalla olevaan telttaan vai 2,1 metrin kattovahvuiseen teräsbetonikorsuun? Kallioon louhitut valmiit taistelu-ja yhteyshaudat ovat nekin suojana parempia kuin kannontaustat tai irtokivet!

TERHO AHONEN